Muutama viikko sitten pysähdyin isoskoulutuksessa olevien nuorten kanssa alttarin ääreen ehtoollisavustajakoulutuksen merkeissä. Nuorten kyky heittäytyä uuteen, harjoitella ehtoollisen jakamista ja oivaltavat kysymykset aiheesta tekevät aina suuren vaikutuksen. Samalla saan itse pysähtyä miettimään ehtoollisen jakamista ja vastaanottamista. Kirkon työntekijän arjessa ehtoollinen tuntuu usein itsestään selvältä, vaikka seurakuntalaisen näkökulmasta ehtoollinen ei aina ole yksinkertainen asia.
x
Toisinaan minusta pappina tuntuu, että kirkossa yksi suurimpia näkymättömiä kynnyksiä on ehtoollispöydän ääressä. Ehtoolliselle tuleminen tuntuu olevan nykyisin monille korkean kynnyksen takana. Usein näen pappina sitä, kuinka ehtoolliselle tulemista arastellaan esimerkiksi konfirmaatiomessuissa. Voi olla, että edelliskerrasta on aikaa jo vuosia tai ainoa kerta on sijoittunut omaan konfirmaatiopäivään. Leivän ja viinin vastaanottamista saatetaan myös jännittää, jos ehtoollisen käyttäytymiskoodi on itselle vieras. Seurakuntalaisen näkökulmasta tilannetta ei helpota sekään, että seurakunnissa on monenlaisia käytänteitä ehtoollisella käymisen suhteen. Messun vakikävijät tuntevat paikalliset tavat, mutta satunnaiselle vierailijalle kynnys tulla alttarikaiteen ääreen voi olla liian suuri.
x
Toivon, että seurakunnissa rohkaistaisiin ihmisiä tulemaan ehtoolliselle kertomalla paikallisista käytänteistä ääneen messun yhteydessä. Kirkon työntekijöille ja messun vakikävijöille tutut asiat ovat monille nykyisin vieraita. Emme voi 2020-luvulla enää olettaa, että ehtoolliskäytänteet olisivat kaikille tuttuja tai tuoreessa muistissa. Avaamalla käytänteitä selkeästi ääneen madallamme kynnystä tulla ehtoolliselle. On myös tärkeää, että osaisimme seurakunnissa rohkaista ihmisiä tulemaan ehtoolliselle välittämällä hyväksyvää ilmapiiriä. Ehtoolliselle voi hyvillä mielin tulla, vaikka edelliskerrasta olisi pitkä aika tai ei muista, miten alttarikaiteen ääressä toimitaan. Muilta seurakuntalaisilta voi katsoa mallia ja pappikin neuvoo tarvittaessa.
x
Osa ehtoolliselle tuloa arastelevista kertoo epäröivänsä, voiko ehtoolliselle tulla sellaisena kuin on. Riittääkö minun uskoni? Kelpaanko oman elämäntilanteeni, virheideni ja puutteideni kanssa? Toivoisin jokaisen tietävän, ettei alttarikaiteen ääressä olla arvioimassa ihmisen kunnollisuutta tai hänen hengellisyyttään. Ehtoollisessa ei ole kyse meistä, asenteistamme ja teoistamme – vaan Jumalan työstä meissä. Ehtoolliselle saa tulla juuri sellaisena kuin on – oman elämän iloineen ja suruineen. Ajattelen, että ehtoollinen hoitaa sisintämme erityisesti silloin, kun kaipaamme rakkautta, toivoa ja nähdyksi tulemista. Tälle hoivalle, armolle ja rakkaudelle, toivon olevan alttarikaiteen ääressä tilaa.
x
Onkohan kukaan miettinyt miten Jeesuksen aikana kynnykset alennettiin, niin että tarvitsevat sielut alkoivat huutaa Jeesus Daavidin Poika armahda minua.
Kuka on tuon ”kynnyksen” siihen rakentanut, eikö Jeesuksen seuraajat voi viettää ehtoollista missä ja milloin vain eli vaikka kun kokoontuvat koteihin?
Ehtoollisen realistinen merkitys on siinä, että kotona istutaan ruokapäydän ääressä perheenä tai ystävien kanssa muistellen Jeesuksen esiintymistä ja merkitystä .
Eikä suinkaan siinä, että kokoonnutaan kirkkoon ” ihmissyöjä ” mentaliteetin merkeissä.
Harvatpa osallistujat muistavat Ehtoollisessa olevan kyse Kristuksen uudelleen uhraamisesta ja asian toistamisesta missä leipä ja viini ovat suoraan Jeesuksen uhriin liittyviä.
Vielä harvemmat huomaavat kasteen asiaa missä Jeesus veren lisäksi vuosi myös vettä kylkeen pistämisen seurauksena.
Sitten voi kysyä miten Jeesuksen kertakaikkinen uhri tarvitsee jokaviikkoisen toistamisen pitkän kaavan mukaan. Tähän asiaan kirkossamme päädyttiin Messuajatuksessa 1986, ja kysehän oli uudistuksesta.
Uskon asian syntyneen pappiskeskeisesta Jumalanpalveluskeskusajatuksen ylläpitämisestä minnepäin kaikkien työntekijöiden tulisi puhaltaa.
Saatto olla niinki 1986 asiana olleen uudistettu kirja laulamista varten, ja Messuajatus tuli sitten myöhemmin uusien sävelmistöjen kanssa liturgian koreografiassa. Ikä se tekkee,..
Ajatus on myös siinä, että olemme mitä syömme ja juomme. Kristus tulee konkreettisella tasolla meidän elämäämme ravinnoksi, juuri ehtoollisessa. Ehtoollisessa ei uhrata mitään, vaan kiitos Jumalalle on ainoa uhri Kristitylle.