Kymmenen faktaa Israelista ja juutalaisista, jotka jokaisen kristityn on hyvä tietää

1) Israelin kansan todistusvoima

Nykyään puhe Israelin kansasta on usein politisoitunutta. Siksi moni julistaja vaikenee Israelista. Tämä on kuitenkin suuri virhe. Raamattuopetus ilman Israelin kansaa on kuin draama ilman pääosan esittäjää.

Eräs pastori joutui ateismin aikaan kärsimään kristittyjen vainoista rautaesiripun takana. Häntä vaadittiin puolustamaan uskoaan. Hänen piti vastata kymmenellä sanalla, miksi Jumala on olemassa. Hän sanoi: ”Minulle riittää yksi sana, juutalaiset!”

Israelin kansassa näemme Jumalan armon ja uskollisuuden. Kaikkien rangaistusten jälkeen Israelin kansa koottiin yhteen lähes 2000 vuoden hajaannuksen jälkeen ja jo kuollut heprean kieli elpyi. Tämä on ainutlaatuinen viesti elävältä Jumalalta (Jer.16:15; Mark.13:28).

2) TaivasTV:n laajakaista

Ennen ei ollut internetiä tai satelliittitelevisioita. Silti Jumalalla on keinonsa saada sanottavansa perille. Jumala valitsee kansoista pienimmän ja sijoittaa sen kauppareittien risteykseen, paikkaan, jossa kaikki kohtaavat toisensa. Tästä pisteestä Jumala tekee tekojensa näyttämön. Juuri pienuutensa takia Israel saa Jumalan draamassa pääroolin (5Moos.7:7-9; 1Kor.1:25-29). Ympäröivät imperiumit nousevat ja väistyvät, mutta kaiken keskellä Israelin vaiheet julistavat Jumalan suuruutta. Jumala näyttäytyy armon ja oikeuden Isänä.

Hyvä uutinen lähtee liikkeelle Israelista. Koska Israel sijaitsee aivan erityisessä paikassa, valtateiden kulkijat kuuluttavat viestin elävästä Jumalasta kaikkialle maailmaan. Näin Jumala on päättänyt maailmaamme puhutella.

 

3) Israel – peilikuva ihmisyydestä

Israel on pyhä maa. Israelin kansa ei ole kuitenkaan yhtään pyhempi tai pahempi kuin muut kansat (Room.3:9-11,23). Teemme virheen, jos piirrämme jostakin ihmisryhmästä ideaalikuvan ja suljemme silmämme sen virheiltä. Ja kääntäen. Menemme metsään, jos heijastamme kaiken maailman pahuuden Israelin kansan syyksi. – Israelin suhteen on syyllistytty molempiin synteihin.

Raamatun Israel on kuin koko ihmiskunta. Israelin vaiheissa näemme oman syntisyytemme. Näemme kansan kiinnostuksen palvoa mieluummin kultaisia kuvia kuin nöyrtyä Jumalan lain edessä (2Moos.32). Yhtä lailla Raamattu tallentaa kuninkaiden lankeemukset (Esim.2Sam.11) ja papiston vallanhimon (Joh.11:46-50). – Mikään taho ei voi esitellä omaa erinomaisuuttaan. Jumalan armo on ainoa mahdollisuutemme.

 

4) Israel – ajan merkki

Kristinuskon aikakäsitys on lineaarinen. Historiallamme on alku ja loppu. Alun ja lopun väliin mahtuu monta virstanpylvästä ja opastetaulua. Kutsumme näitä asioita ajan merkeiksi. Eräs tällainen asia on Israelin kansa.

Vanhan liiton aikakausi päättyi Israelin kansan hajaannukseen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen jälkeen. Nyt eletään Uuden liiton aikaa. Uuden liiton ajalla on kaksi merkitystä. Ensiksi se on hyvän sanoman aikakausi. Jeesuksen tarjoama armon mahdollisuus julistetaan nyt kaikille kansoille (Matt.24:14). Toiseksi elämme nyt lopun aikaa. Israelin kansan paluu vuonna 1948 oli merkki siitä, että pian on aikamme loppu ja kohta Jeesus palaa takaisin (Matt.24:32-33).

 

5) Israeliin liittyvä siunaus

Jumala on luvannut siunata jokaista, joka Israelia siunaa (1Moos.12:3; 1Moos.27:29). – Mitä tämä tarkoittaa?

Usein tämä lupaus ymmärretään väärin. Jumala ei ole mekaaninen siunausautomaatti. Israeliin liittyvä siunaus tarkoittaa etuoikeutta olla Jumalan palveluksessa. Kaiken keskiössä on Jumala, ei oma erinomaisuus. Kristillinen kirkko jakaa tämän saman siunauksen.

Tässä on tärkeää huomata sana jakaa. Kirkko ei syrjäytä Jumalan omaa kansaa, vaan jakaa Jumalan hyvät lupaukset Israelin rinnalla. Ja samoin kuin Jumala nöyryytti ylpistyvän Israelin, samoin nöyryytetään myös muu Jumalan lupausten ainoaksi perilliseksi julistautuva uskonnollisuus. Israeliin liittyvä siunaus ei ole pikavoittoja tässä ajassa, vaan uskoa Jeesukseen ja hänen tulevaan valtakuntaansa (Room.11).

 

6) Israel – välittäjävähemmistö

[Holokaustin muistomerkki, Berliini, Saksa, kuva Wikipedia]

Juutalaiset ovat kuin ukkosenjohdatin, johon iskeytyy kansojen sydämissä piilevä aggressiivisuus. Toinen tätä samaa asiaa kuvaava sana on syntipukki. – Kun suurempi kansakunta kokee sisäistä pahoinvointia, se etsii syyllistä. Vaikka pahoinvointi johtuu omista virheistä, ”sopivan” syyllisen kautta vältytään kipeältä itsetutkiskelulta. – Läpi historian juutalainen kansa on saanut toimia tällaisissa rooleissa. – On outoa, että yhtä lailla äärimmäinen oikeisto, kuin puna-vihreä vasemmistokin onnistuu kohdistamaan vihansa ja syytöksensä juuri juutalaisiin ja Israelin valtioon. Taustalla on syvimmiltään taistelu, jossa pahuuden voimat vastustavat Jumalan suunnitelmaa. Kipujen miehen, Vapahtajamme Jeesuksen kansa saa yhä kärsiä toisten pahaan oloon liittyviä sijaiskärsimyksiä (Jes.53).

 

7) Israelin ahdistus ja apu

[Gustave Doré: Jaakob painii enkelin kanssa]

Israelin heimojen kantaisä on Jaakob. Hänellä on mielenkiintoinen elämä. Jaakob etsii elämäänsä siunausta ja menestystä, mutta käyttää epärehellisiä keinoja. Pitkään Jaakob selviytyy oveluudellaan, kunnes tulee päivä jolloin tie on tukossa edestä ja takaa. Silloin Jaakob painii Jumalansa kanssa. Jaakobin omat voimat on riisuttu, mutta silti ottelu jatkuu pitkään. Jaakob ei hellitä, vaan riippuu Jumalassa kiinni ja pyytää häneltä apua ja siunausta. Tästä syystä hän saa myös nimen Israel (1Moos.32:24-32).

Jumalan sana lupaa, että jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä pelastuu (Apt.2:21). Ahdistuksessaan Jaakob turvaa Jumalan sanaan ja saa avun. Tässä on pelastuksemme esikuva. Meidänkin täytyy käydä Jaakobin/Israelin tavoin oma painimme. Vasta omasta voimasta riisuttuna ymmärrämme turvata yksin Kristuksen armoon.

 

8) Israel ja sen Messias

Tiedätkö, mitä tarkoittaa messiaskompleksi tai messiassyndrooma? Yksinkertaisesti sanottuna se on suuruudenhulluutta. – Ihminen kuvittelee itsensä hyvyyden ruumiillistumaksi ja pyrkii vapauttamaan maailman pahuudesta. – Hitler sairasti tätä sairautta. Hän korotti itsensä jumalaksi ja projisoi kaiken pahan juutalaisiin (Kts. https://yle.fi/uutiset/3-6082157)

Ihmiskunta on erehtynyt seuraamaan myös monia muita vääriä messiaita (Matt.24:23-24). Tähän on kaksi syytä: Ensiksi haluamme nähdä pahan itsemme ulkopuolella. Toiseksi haluamme olla voittajan puolella.

Itsensä messiaaksi korottavat hyödyntävät tätä heikkouttamme. – Tähän perustui kommunismin valtaannousu ja tähän perustui myös ääri-islamilaisen Isiksen hetkellinen voittokulku.

Israelin Messias, Jeesus Kristus, osoitti ihmisen pahuuden majailevan meidän omassa sydämessämme. Todellinen vapaus löytyy vain hänen ristinsä juurelle polvistumalla.

 

9) Israelin ja heprean kieli-ihme

Kun Israelin valtio syntyi uudelleen, tapahtui jotakin ainutlaatuista. Ainutlaatuinen heprean kieli virkosi. Heprea on alkujaan kuvakirjoitusta ja kätkee sisälleen monta salaisuutta. Suurin niistä on ristin salaisuus. Psalmi 119 ylistää Jumalan lain täydellisyyttä. Rabbien mukaan laki täytyy pitää ensimmäisestä viimeiseen kirjaimeen eli alefista taviin. Niinpä koko lakia ylistävä psalmi 119 onkin järjestetty aakkosjärjestykseen. Viimeinen tav-kirjain kätkee kuitenkin taakseen yllätyksen, ristin salaisuuden. Muinaisen heprean viimeinen kirjain (tav), piirrettiin alkuaan ristin muotoon. Laki ajaa meidät armoa tarvitseviksi. Viimeinen jae on yllättäen lain ylistyksen sijasta kadonneen lampaan synnintunnus (Ps.119:176), joka huutaa avukseen Hyvää Paimenta (Luuk.15:4-7).

 

10) Juutalaiselle ensin (Room.1:16) – Alkaen Jerusalemista (Luuk.24:47)

Miksi Jumalan hyvä sanoma julistetaan ”juutalaiselle ensin”? Miksi Jerusalem asetetaan muiden kaupunkien edelle? Ei kai Jumala voi olla epäreilu?

Kysymys ei ole epätasapuolisuudesta, vaan lähetysstrategiasta. Jumala toimii Raamatun sanan kautta.

Hyvä sanoma julistettiin ensin juutalaisille, koska he tunsivat pyhät kirjoitukset. Heillä oli edellytykset todeta lupaukset täyttyneiksi. Jeesus oli heille kuin palapelin ratkaiseva puuttuva palanen. Kun Jeesus kirkastuu heille, Raamatun lupaukset tunteville asiantuntijoille, he ovat apostoli Paavalin tavoin valmiita aloittamaan lähetystyön kaikkialle maailmaan. Armon sanoma on yksinkertainen, mutta sen koko rikkaus ja ohittamaton todistusvoima avautuu vasta koko Raamatun ilmoituksen valossa. Raamatun järjestys on, että tämä laaja perintö välitetään maailmalle alkujaan juutalaisten kautta, koska Jumala toimii aina sanansa kautta ja siihen sitoutuneena.

”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.”

(Joh.1:1-3)

 

  1. Tämän blogin kommentointi on kaikille avointa.
    Israelin valtion poliittinen arvosteleminen ei ole kuitenkaan tämän blogin aihe, sillä nyt keskitymme Raamattu-teologiseen asiaan.
    Lisäksi kommentoinnin ulkopuolella ovat edelleen ne tahot, jotka ovat aiemmin harjoittaneet kanssakeskustelijoiden kiusaamista.
    Kaikki antisemitistiset ja pahantahtoiset antijudaistiset kommentit poistetaan.

    • Kiitos Manu hyvästä blogista.
      Jumalan ”alkuperäiskansan” vaiheet ovat hyvin mielenkiintoisia sekä raamatullisessa että nykypoliittisessa mielessä. Nykytilanne lienee melko hankala jo pelkästään maantieteellisesti, kun naapurissa on pelkkiä islamilaisia valtioita.
      Raamatullisesti olen usein miettinyt, että kuinkahan paljon me kristityt ikään kuin yli- tai ohitulkitsemme Jeesuksen sanoja ja muita Raamatun ennustuksia koskemaan juuri meidän aikaamme.
      Jeesuksen sanat ovat lähes poikkeuksetta niin arvoituksellisia, että niistä voi lukea monenlaisia asioita, puhumattakaan niin VT: n kuin UT:nkin ilmestyskirjallisuudesta. Monesti tekee mieli sanoa, että ”voi olla mutta voi olla olemattakin”. Meidän on nähdäkseni hyvin vaikea nähdä, mihin ajanlaskumme kauteen mitkäkin sanat viittaavat ja miten ihan konkreettisesti asiat tapahtuvat. On toki kiehtovaa spekuloida asioita…

    • Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta!

      Voisimmeko ajatella, että ennen Israelin valtion syntymistä monissa kirkkokunnissa vallinnut tapa tulkita Israelille (maahan ja kansaan liittyen) annetut armolupaukset vain symbolisesti (tai vain kirkkoa koskeviksi) olivat eräänlaista alitulkintaa. – Saattoiko siinä olla myös yritystä säilyttää/suojella Raamatun uskottavuutta jonkin liian rohkealta asialta tuntuvan idean suhteen. – Sellaiseksihan juutalaisvaltion jälleenrakentaminen varmaan usein koettiin…

      Jos sitten villiinnymme kristittyinäkin suunnittelemaan Uuden Temppelin perustamista Jerusalemin temppelivuorelle, taidamme olla jo aikamoisen ylitulkinnan puolella…

  2. Juutalaiseen kansaan voidaan ottaa toinenkin näkökanta.

    Kirkko on todellinen Israelin kansa. Nykyiset juutalaiset toki voivat pitää uskontonsa ja tapansa, mutta kristityt ovat todellinen Israelin kansan perillinen. Myös kannattaa huomata että VT profeetat ovat ja patriarkat ovat Kirkon pyhiä.

    • Tähän otin mielestäni jo kantaa viidennessä kohdassa, kun kirjoitin:

      ”Kristillinen kirkko jakaa tämän saman siunauksen.
      Tässä on tärkeää huomata sana jakaa. Kirkko ei syrjäytä Jumalan omaa kansaa, vaan jakaa Jumalan hyvät lupaukset Israelin rinnalla. Ja samoin kuin Jumala nöyryytti ylpistyvän Israelin, samoin nöyryytetään myös muu Jumalan lupausten ainoaksi perilliseksi julistautuva uskonnollisuus. Israeliin liittyvä siunaus ei ole pikavoittoja tässä ajassa, vaan uskoa Jeesukseen ja hänen tulevaan valtakuntaansa (Room.11).”

      Olen tietoinen siitä, että tiettyjen kristillisten kirkkojen piirissä on myös ajattelua, jonka mukaan kirkko ikäänkuin korvaa tai syrjäyttää kansallisen Israelin paikan. Tässä suhteessa edustan erilaista näkökantaa ja katson kristillisen kirkon pikemminkin jakavan Jumalan lupaukset. -Jumalan armolupaukset ovat siten Kaikkivaltiaan puolelta edelleen voimassa myös kansallisessa/etnisessä mielessä olemassaolevalle Israelin kansalle, – se pelastuksen kannalta tärkein asia, että realisoituvatko ne myös heidän iankaikkiseksi hengelliseksi siunauksekseen on kristillisen Raamattumme mukaan sidottu uskoon Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen (Room.1:16)…

    • Jari Haukka, olet mielestäni oikeilla jäljillä, vaikkakin vähän äkkiväärästi. Setafim Seppälän ”Kultainen Jerusalem” on hyvä kokonaisesitys. Ite olen ymmärtänyt VT:n Israelin kansan kristillisen kirkon/seurakunnan ennakko- tai esikuvana (typos). Samalla olen avoin tulkinnalle, jonka Manu Ryösö esittää Israelin kansan kokoamisesta nykyiseen Lähi-itään lopun aikana ja että sillä voi olla jossakin mielessä erikoisasema. Siitä ei pitäisi kuitenkaan tehdä opinkohtaa. Muidtan vielä villejä pohdintoja vuodesta 1988 jotka unohdettiin vähin äänin… Manulta haluaisin kysyä, miten ymmärrät sen, että Jeesus valitsi juuri 12 apostolia ja Paavali Galatalaiskirjeessä sekä Pietari puhuvat kirjeissään juuri kristillisestä kirkosta valittuina ja hajallaan olevina muukalaisina? Minun mielestäni on perusteltua pitää juuri Kristukseen uskovia ja kastettuja (joihin aina on kuulunut myös juutalaisen kansan jäseniä) Jumalan Israelina eli kansana.

    • Hyviä kysymyksiä Marko S.,

      Ehkä vastaus haastavaan kysymykseesi on siinä, että Paavalin ja Pietarin aikana kirkko ja synagoga eivät olleet vielä lopullisesti eronneet toisistaan (oikeastaan kirkkoa ei nykymuodossa siis vielä ollut), vaan apostolista tointa hoitivat tuolloin pääasiassa kansallisuudeltaan juutalaiset…

  3. Kun on kyse Jumalan töistä niin sille jolla on silmät nähdä, näkee sellaista kaikkialla mm Israelin kansan kaikissa vaiheissa, myöskin nykyajassa. Mutta silloin maalataan hyvin suurella pensselillä.

    Kautta historian, juutalaiset ovat olleet kärsivien yksilöiden kansa. Nyt sitten ensikertaa ,pariin tuhanteen vuoteen, heillä on kansana turvallisuus. Ainoa asia mitä tässä voi valitella on se ,että heidän kärsimyksensä ei ole opettanut kansallista empatiaa lähinaapureitaan kohtaan, vaan että he ovat luoneet valtavat ghetot jotka lukitsevat naapurit muurien taakse.

    Toivokaamme että tämä ei ole samanlainen epävanhurskaus joka voi langettaa samanlaisen rangaistuksen Israelille , josta profeetat aikoinaan varoittelivat .

    • Markku H.,

      Emme lähde nyt päivänpolitiikan alueelle. Näkemyksesi siitä, että nyky-Israelilla olisi nyt turvallisuus ja, etteivät he ole oppineet empatiaa on kovin kovin pelkistävä ja arvoväritteinen, – enkä ole kanssasi samaa mieltä… mutta tätä keskustelulinjaa ei ole tarkoitus jatkaa tässä blogissa.

    • Markku Hirn; Kirjoitat: ”Ainoa mitä tässä voi valitella on se, että heidän kärsimyksensä ei ole opettanut kansallista empatiaa lähinaapureitaan lähinaapureitaan kohtaan, vaan että valtavat ghetot jotka lukitsevat naapurit muurien taakse”.

      Minun on pakko puuttua Markun mielipiteeseen. Pitää muistaa muslimien asenne. Koraani kieltää Israelin valtion olemassa olon, joka on esteenä minkäänlaiselle sopimiseselle.

      Vaikka Israel päättäisi luopua aseista, niin tapahtuisi muslimien toive, työntää juutalaiset mereen.
      ”Eihän tuollainen vääräuskoinen Israelin valtio mahdu oikeauskoisten muhamettilaisten joukkoon”.

      Murheellista on havaita sellainenkin ilmiö, joka jakaa joitakin kristillisiä piirejä väkevään eksytykseen
      harhaoppiseen KORVAUSTEOLOGIAAN .

      Kysymys aiheeseen. Onko Israel kaikkine puutteineen ja vikoineen edelleen Jumalan omaisuuskansa?
      Siunaako Jumala edelleen niitä, jotka siunaavat Israelia, ja kiroaako Hän ne, jotka Hänen kansaansa sortavat ja kiroavat? Vai menettikö Israel Jeesuksen hylätessään tämän aseman?
      Ottiko Jumala uudeksi hengelliseksi Israeliksi pakanakristityistä syntyneen seurakunnan?.

      (Room11:1–2) Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt kansaansa? Ei tietenkään! Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen ja Benjaminin heimoa.
      Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka Hän on ennalta tuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo Eliaasta? Hän syyttää Jumalan edessä Israelia:

    • Manu R. Itse ajattelen kyllä niin, että mainitsemani raamatunkohdat puhuvat sen puolesta, että juuri Kristukseen uskovat ovat ”Uusi Israel”. Tai Jumalan Israel, kuten Paavali sanoo. Apostolit kantaisiä ja heidän todistuksensa vastaanottaneet uskovat Jumalan kansaa ja apostolien jälkeläisiä. Itse keskittyisinkin pääasiaan eli Kristuksen julistamiseen sekä jättäisin muun nöyrästi ehdonvallan alaan. Ei vähiten siksi, että juutalainen uskonto, kansa ja nyky-Israel sekoitetaan liikaa toisiinsa sekä sekoitetaan aivan tietoisestikin hengelliset ja poliittiset ulottuvuudet toisiinsa. Kristinuskon eriytyminen juutalaisuudesta näkyy Apostolien teoista ja teologinen rajankäynti Paavalin kirjeistä. Tulkintaan vaikuttaa muuten myös se, kuinka Uuden testamentin tekstit ajoitetaan.

    • Kiitos kommentista. Me kristityt voisimme toki yrittää laittaa mainitsemasi asiat sivuun ja yrittää keskittyä vain pääasiaan. – Ongelman aiheuttaa kuitenkin historiamme, jota tuskin haluamme kaikilta osin toistaa. Suhteemme juutalaiseen kansaan ei ole koskaan ollut neutraali, vaan olemme kirkkoina ja yksilöinä tehneet kohtalokkaitakin valintoja suhteessa juutalaisiin. Niihin on usein vaikuttanut omaksumamme teologia. Siksi näen tämän blogin työskentelyn tarpeelliseksi…

      Blogini haastaa korvausteologeja pohtimaan sen sijaan jakamisen teologiaa. Korvaamiseen liittyy ajatus/väite syrjäyttämisestä ja Jumalan lupausten peruuntumisesta. – Jakamisen teologia puolestaan sallii kirkon pitää itseään Jumalan lupausten kohteena, mutta uskoo myös Jumalan uskollisuuteen Israelin suhteen.

    • Manu Ryösö, nämä kommentit tulevat nyt jostain syystä outoihin paikkoihin (2.8.kl 7:17). Muutama muistinvarainen kommentti päälinjoista: Jaroslav Pelikan lohkaisi hyvin: kristinuskon ja juutalaisuuden suhde muuttui jo parissa sukupolvessa äiti-tytär -suhteesta miniä – anoppi -suhteeksi. On mielestäni selvää, että meidän tulee kristittyinä tarkastella kriittisesti kristillisen uskon juutalaisvastaisia elementtejä, tehdä niihin pesäero ja tiedostaa yhteiset juuremme. Minun mielestäni haaste on siinä, että modernissa kristikunnassa sinänsä ehdottomasti torjuttava juutalaisvastaisuus on kääntynyt vastakohdakseen ja johtanut teologisiin ongelmiin, kun ei ole tehty eroa juutalaisen uskonnon, juutalaisen kansan ja nyky-Israelin valtion välillä.

      Pidän täysin hyväksyttävänä, jos odotetaan Israelin kansan laajamittaista kääntymistä aikojen lopulla ja selitetään nyky-Israelin synty viimeisten aikojen merkiksi tekemättä siitä kristittyjä jakavaa opillista kysymystä. Juutalaisuuden ja kristinuskon välille on syntynyt viimeistään 100-luvulla ylittämätön teologinen kuilu, joka kulminoituu kysymykseen: onko Jeesus Kristus Jumalan Poika, samaa olemusta kuin Isä etc vai ei? Serafim Seppälä sanoittaa pääkysymyksen hyvin: Ensimmäisellä vuosisadalla saattoi olla juutalainen ja uskoa Kristukseen. Mutta onko tämä mahdollista nyt, 1900 vuotta myöhemmin? Muistetaan se, että Paavalikin julisti evankeliumin ensin synagogissa, jotka kuitenkin järjestään torjuivat sen kun taas jumalaapelkäävät ja pakanat ottivat sanan vastaan.

      Suhtaudun kriittisesti 1) ns. kristilliseen sionismiin, 2) helluntailaisuuden ja muun anglosaksisen teologian piirissä esitettyihin ajatusrakennelmiin, joissa monivivahteisesti nähdään määrätty suhtautuminen nyky-Israeliin hengellis-poliittisena kysymyksenä pro-Israel näkökulmasta, 3) asennoituminen Israeliin ja juutalaisiin erityisenä hengellisen kuuliaisuuden tekona, sekä 4) judaismiin, jossa kristityt alkavat yhtäkkiä soveltaa VT:n ruokasäädöksiä tai viettää sapattia sekä omaksuvat hengelliseen käyttöön israelilaisia tapoja ikään kuin korkeampana hengellisyytenä (mikä käsittääkseni myös loukkaa hurskaita nykyjuutalaisia). Perusongelmia ovat dispensationalistinen raamatuntulkinta, epäeettinen ei-juutalaisten kärsimyksen unohtaminen, regimenttiopin sivuuttaminen sekä kahden kerroksen kristillisyys. Pääongelmana on kuitenkin uskonvanhurskauden ainutlaatuisuuden vaarantuminen. Timo Stewartin väiltöskirja oli minulle näissä kysymyksissä valaiseva ja silmiä aukaiseva lukukokemus. Sillä varauksella, että on ok, että joku saa sydämen asiaksi juuri juutalaisen kansan evankelioinnin tai auttamisen kun taas toinen auttaa arabeja, Inkerin kirkkoa tms. Kristitty saa reilusti olla Israelin ystävä samalla tavoin kuin joku toinen on Kreikan ystävä. Itse asiassa osa kristillisestä Israelin ja juutalaisten rakastamisesta toistaa tahattomasti samoja malleja, kuin juutalaisvastaisuus menneinä vuosisatoina.

      Termeistä voidaan aina keskustella, mutta käsittääkseni ytimekkäin linjaus löytyy suunnalta lupaus – täyttymys. VT:n Israelille/kansalle ja sen kautta annetut Jumalan lupaukset ovat täyttyneet Kristuksessa ja kristillisessä seurakunnassa .Jos Israelia/kansaa koskevia muita lupauksia on täyttynyt tai täyttymässä, ne ovat sinänsä arvokkaita, mutta lopultakin toissijaisia. Eihän ketään ihmistä kristillisen uskon mukaan hyödytä se, jos hän pääsee vaikkapa johonkin hänelle luvattuun maahan asumaan vaan se, että hän asuinpaikasta riippumatta on Jumalan seurakunnan asukas ja taivaan perillinen. Vaikka hänelle itselleen Jumalan johdatus maan päällä voi olla äärimmäisen arvokas ja tärkeä osoitus Jumalan huolenpidosta. Kyse on tietysti pitkälti siinä, mitä käyttämääsi käsitteeseen ”jakamisen teologia” sisällytetään. Mielestäni sana ”korvausteologia” on liian usein samanlainen hutkintakäytössä oleva haukkumasana kuin ”liberaaliteologia” tai ”fundamentalismi”. Tämä tällä kertaa. Kiitos blogista ja keskustelusta.

  4. Toivottavasti sinulle Manu on ok seuraava lyhyt ”mainos”puhe?

    Tässä(kin) yhteydessä on pakko mainita erinomainen kirja Kristus Vanhassa testamentissa, jonka ovat toimittaneet Matti Väisänen ja Vesa Ollilainen ja joka pitää sisällään 26 teologin/kirjoittajan tekstit otsikon aiheesta. Kirjan ensimmäinen painos on vuodelta 2013 (Sley-Media Oy) ja se myytiin nopeasti loppuun.

    Kirjan 2. painosta saa ja kannattaa tilata seuraavan linkin kautta. Suosittelen lämpimästi! Evankeliumijuhlissa Porissa mukana olleet kappaleet myytiin juhlilla nopeasti loppuun:

    https://kauppa.sley.fi/tuote/kristus-vanhassa-testamentissa/

  5. Olet Manu erittäin oleellisen aiheen parissa: Israelin kansalla on Raamatussa varsin keskeinen osa. Oikeastaan hiukan aristellen, kun herätän kysymyksiä erinomaisesta blogistasi. Kestokykysi aiemmista keskusteluistamme tuntien kuitenkin sellaista uskaltaudun tekemään. Rakentavassa hengessä edelleen ja Raamattuun turvautuen.

    Viittaat Israelin rooliin merkkinä ajanvirrassa ja viittaat Matteuksen 24. luvun jakeisiin 32 ja 33: ”Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.”

    Mikä tässä viittaa Israeliin ja sen kansallisvaltion itsenäistymiseen?

    • Kiitos hyvästä kysymyksestä.
      Kuten sinäkin Rauli olet varmaan huomannut VT:ssa käytetään Israelin kansan kohdalla vertauskuvina sekä viiniköynnöstä että viikunapuuta. Viini on Raamatussa myös Pyhän Hengen vertauskuva, joten se on luontevaa liittää hengelliseen Israeliin…, jonka voi Uuden liiton yhteydessä samaistaa kristilliseen seurakuntaan. Viikunasta puhutaan jo VT:ssa kansallisen hajaannuksen yhteydessä (esim. Jer. 24:1-2), joten siksi sen voi liittää myös Jeesuksen em. tekstissä luontevasti kansallista Israelia tarkoittavaksi. – Irrallaan muusta tämä voisi ehkä vielä tuntua epävarmalta, jos Jeesus/Raamattu ei myös muissa puheissaan implisiittisesti olettaisi Israelin kansan olemassaoloa, kun hän palaa kerran takaisin (Luuk.13:34-35 ja Apt.1:11)… On myös hyvä muistaa apostoli Paavalin näkemys siitä, että Jumala on juutalaisille uskollinen isien tähden (Room.11:28-29).

    • Olet Manu oikeassa, kun yhdistät Israelin kansan viikunapuuhun Raamatussa. Jeesuskin teki niin.

      Luukkaan 13. luvussa Mestarimme opetti omaisuuskansasta nimenomaan viikunapuuhun nojaten( siis kuvaannollisesti): ” Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.” Jatkossa kuitenkin vuoden jatkoaika: ” Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'”(Lu13:7,9)

      Tuossa vaiheessa Jeesus oli kolme vuotta kutsunut ympärileikattuja siipiensä suojaan. No, mehän tiedämme lopputuloksen: vain jäännös otti Messiaan vastaan.

      Mutta tuossa lopunajan tarkkailussa en usko Jeesuksen viitanneen viikunapuulla Israeliin. Eihän Raamattu muutoinkaan aina viittaa Israelin kansaan, kun se kymmeniä kertoja mainitsee paikallisesti merkittävän puun. Ja oleellinen perustelu on Luukkaan mukaan kirjoitetussa tekstissä.

      Luukkaan evankeliumissa Jeesus ei puhunut ainoastaan viikunapuusta: ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä.”(Lu21:29,30)

      Tästä voi vetää käsitykseni mukaan sen johtopäätöksen, että Jeesuksen pointti ei ollut viikunapuussa, vaan siinä, että ”hiirenkorvat” puissa ovat yhtä varma merkki kesän tulosta kuin mitä hänen tuntomerkkinsä ”tämän maailman” loppusuorasta. Siis ilman, että Lähi-Idän tapahtumia tarvitsisi erityisesti painottaa.

    • Rauli,

      On hyvä, että olemme samaa mieltä viikunapuun symboliikasta. Se on tärkeä lähtökohta asiamme selvittämisessä. Otit esille kaksi Luukkaan evankeliumin kohtaa, joissa ensimmäisessä viikunapuu kaadetaan ja toisessa on minun viittaamani Matteuksen evankeliumin rinnakkaisteksti.

      Viikunapuun kaatamisen voi nähdäkseni yhdistää Israelin kansan tuomioon ja toisen (sen rinnakkaistekstin) kautta alleviivataan todella sitä kesän läheisyyttä. – Kesä on muuten Israelissa elonkorjuun aika. – Ja aivan oikein tämän painopiste on aikajanan lopun alleviivaamisessa.

      Mitä sanon ensimmäisestä tekstistä eli puun kaatamisesta? Tarkoittaako se Israelin viikunapuun hylkäämistä? Miten Raamattu selittää itseään? – Kyseessä on toki vakava tuomiotoimi, mutta ei lopullinen hylkääminen. Esim. Jesajan kirjan kuudes luku puhuu UT:stakin tuttuja sanoja (joita siteerataan Israelin paatumuksen äärellä Room.11:8… juuri samassa asiayhteydessä, jossa Paavali selvittää Israelin kansan tulevaisuutta). Jesajan kirjan kantosymboliikan lopputulema on sanomaltaan sama kuin Paavalilla UT:ssa: ”Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen”. Jäännöksen ja pyhän siemenen palaaminen on eräs VT:n profeettojen upeita lohdutusteemoja (Jes.10:21)

      Jeesus ottaa esimerkikseen viikunapuun kuvatessaan lopun lähestymistä. Lehtien puhkeamisen eli kesän läheisyyden symboliikassa myös muut (samoin käyttäytyvät) puut sopisivat. Viikunapuu on kuitenkin osuvin, sillä se näyttää talvella hyvin paljaalta, kuin kuolleelta. – Samoin Israelin kansan takaisin paluun mahdollisuus näytti lähes 2000 vuoden ajan kuolleelta, ja jo kokonaan menetetyltä, mutta sitten se vain tapahtui. – Jokainen toki päättää omalta osaltaan uskooko tämän paluun juuri Jumalan armon ja uskollisuuden osoituksena. Raamatun tekstien äärellä tämä on kuitenkin mahdollinen ja mielekäs ajatuskulku (ja mielestäni kokonaisuuteen nähden johdonmukaisin).

      En tiedä, miksi Israelin kansan viimeisiin aikoihin liittyvän pelastushistoriallisen roolin uskominen näyttää olevaan vaikeinta niille, jotka määrittävät oman uskonnollisen yhteisön jollakin tavalla muut poissulkevasti Jumalan valtakunnan maanpäälliseksi edustajaksi. Tällaista teologiaa on esiintynyt eräillä niin idän kuin lännenkin kirkon valtaorientoituneilla edustajilla. Nykyään sitä voi löytää ainakin vanhoillislestadiolaisilta ja muilta eksklusiivisilta tunnustus- ja sääntökunnilta.

    • Paljon kiitoksia Manu syvällisistä ja asiallisista vastauksistasi, taas kerran. Tuo viikunapuun lehteen puhkeamisen signaali tulikin varmaan loppuun käsitellyksi. Israelin erityisasemaan kenties tartun tuolla myöhemmin, siitähän meillä on erilainen näkemys.

      Olet varmaankin oikeassa siinä, että ns eksklusiiviset uskonnolliset ryhmät korvaavat tulkinnoissaan lihallisen Israelin jollakin muulla koostumuksella. Olen saanut sellaisen käsityksen, että samaa tulkintaa esiintyy kyllä ” paremmissakin ” piireissä. Esimerkiksi Wille Riekkosen vieraillessa piispana täällä meillä päin, hän puhui kristillisen seurakunnan ottaneen muinaisen omaisuuskansan paikan.

      Kun itse bloggasin Israelin asemasta Jumalan silmissä, varsin kuvaava kommentti tuli Elias Tannilta:”En tiedä, uskallanko sanoa tästä enempää. Tämä menee monilla niin syvälle sielun sisimpään, että tiedän jo tästäkin saavani niskaani sitä, mille hepreassa on sana ‘khara’…”

    • Arvostan Rauli sitä, kun tunnistat korvausteologian dynamiikan kirjoittaen ”että ns eksklusiiviset uskonnolliset ryhmät korvaavat tulkinnoissaan lihallisen Israelin jollakin muulla koostumuksella. Olen saanut sellaisen käsityksen, että samaa tulkintaa esiintyy kyllä ” paremmissakin ” piireissä. Esimerkiksi Wille Riekkosen vieraillessa piispana täällä meillä päin, hän puhui kristillisen seurakunnan ottaneen muinaisen omaisuuskansan paikan”.

      Kommenttisi ns. paremmista piireistä antaa aiheen jatkopohdintaan. – Ehkäpä ongelma onkin juuri niissä ”paremmissa piireissä” eli näkyvän Jumalan valtakunnan roolin (vain) omaan ryhmäänsä mieltävissä yhteisöissä. Näkisin tätä problematiikkaa melko laajalla. Tämän ääneen saanominen toki saattaa realisoida opiskelutoverini Elias Tannin varoituksen, mutta siitäkin riskistä huolimatta…

      Jo Augustinus näki edustamansa kirkollisen rakenteen Jumalan valtakunnan (ja 1000-vuotisen valtakunnan) edustajana. Tähän ajatuskuvioon ei mahtunut juutalaisen kansan rooli, joten se sai Augustinuksella syrjäytyä omalla (korvaus)teologialla (,mutta ei onneksi Jumalan suunnitelmassa). – Tässä Augustinus ymmärtääkseni viittasi kintaalla vanhemmalle kirkolliselle tulkintatraditiolle, jota edustivat tietojeni mukaan esim. Justinus Marttyyri (100-165 jKr.), Papias (n.140 jKr.) ja Irenaeus (130-200 jKr.), joilla Jerusalemin jälleenrakentaminen on käsittääkseni vielä tunnustettu. – Käänne korvausteologian suuntaan tapahtui tietojeni mukaan Origeneen (185-254 jKr.) myötä. Tämä on nähdäkseni erikoinen kirkkohistoriallinen asia, sillä Origenes tuomittiin harhaoppiseksi siitä syystä, että hän katsoi kaikkien pääsevän lopulta Taivaaseen, mutta ilmeisesti suhde juutalaisiin oli jonkinlainen poikkeus tähän ”positiivisuuteen”(?).

      Augustinuksen jälkiä ovat sitten seuranneet monet, mutta erikoista on minusta se, että juuri (oman ryhmän) näkyvän ja tämänpuolisen Jumalan valtakunnan idea näyttää tuottavan juutalaisen kansan pelastushistoriallisen roolin korvaamista ja syrjäyttämistä.

      Eräässä mielessä myös vasemmistohenkinen ns. sosiaalisen evankeliumin liikehdintä vastustaa usein Israelin valtion olemassaoloa. He eivät toki liity enää augustinolaiseen tulkintamalliin, mutta heillekin Jumalan valtakunta on näkyvä ja ikioma maanpäällinen idea.

      Näiden äärellä meidän olisi varmaan parempi miettiä seuraavaa Jeesuksen sanaa:
      Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. (Luuk.17:20-21)

      Näyttää siltä, että nyt armonaikana Jeesus ei vielä tahdo perustaa näkyvää Jumalan valtakuntaa maan päälle, vaan sen rajat ovat vain Jumalan tiedossa. – Sen sijaan Jumala ylläpitää oman Valitun kansansa (juutalaisten) aseman konkreettisena ja havaittavana kansana. Kun Jeesus kerran palaa takaisin, nämä kaksi kansaa voivat näkyvällä tavalla yhdistyä (siltä osin kuin juutalaiset silloin tunnustavat Jeesuksen omaksi Messiaakseen, Room.11).

    • Korjaan hieman liian jyrkkää kantaani Augustinukseen. – Oikeampi kuvaus oli kaiketi niin, että A. näki juutalaisilla eräänlaisen olemassaolon oikeuden ikäänkuin Jumalan pelastushistorian varoittavana esimerkkinä. Tämä jossain määrin lievennetty kanta suojeli lännen kirkon piirissä asuvia juutalaisia suoranaiselta vainolta, joita esiintyi idässä.

    • Kiitos,

      Toivottavasti onnistuin siinä edes jossakin määrin. Minua on aina puhutellut Jumalan armo ja uskollisuus niin monesti lankeavaa kansaansa kohtaan. – Näen, että ottaisin jotakin Jumalan suuruudesta pois, jos en alleviivaisi hänen armoaan ja uskollisuuttaan myös nyt Uuden liiton aikana, ja ajattelisin Jumalan kääntäneen kansalleen selkänsä.

  6. Kiitos Manu hyvästä blogista. Viinipuuta pidetään yleisesti Israelin symbolina ja Viikunapuu taas tunnetaan Juutalaisen kansan symbolina.

    Kun Jeesus puhuu lopunaikojen odotuksesta Luuk.21 luvussa, niin ymmärrän Juutalaisten yhteen kerääntymisen ja paluun näkyvänä kuvauksena tuosta: ”puhkeavat lehteen” eli uuteen kukoistukseen ja mahdollisena heräämisenä Messiaan tulemiseen, myös muut lehdet (pakanat) odottavat Messiaan toista tulemusta.

    Ja hän puhui heille vertauksen: ”Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
    Kun ne jo puhkeavat lehteen, niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä jo on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. Luuk.21:30-31

    Se, että Jeesus puhuu paikalla oleville kuulijoille antaa ymmärtää, ettei Jeesuskaan tiennyt tarkoin sitä aikaa mistä puhui. Se, että seurakunta (Kirkko) on hallinnut nyt ”tuhannen” vuotta lopunaikaa (jota nyt elämme) niin nyt alkaa näkymään myös ne ajat jolloin: ”Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,”

    Itse näen, että ns. ”kirkkolaitoksen” maailmanvalta on lähellä loppuaan ja Juutalaisen kansan herääminen Messiaan odotukseen tapahtuu limittäin ajassa.
    Kirkon maallistuminen ja luopumus, sekä maailman hallitukset näyttävät irtaantuvan lopullisesti Kristillisestä maailmanjärjestyksestä ja Jumalan kunnioituksesta, kun samaan aikaan maailman henki pyrkii nousemaan valtaan halveksimalla kaikkea jumaloitavaksi kutsuttua, mitään valtaahan ei voi olla, jollei Jumala ole sitä antanut.

    Viittaan tällä edellisellä Apostolin kirjeeseen:

    ”Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    2.Tess.2:1-4

    Israelin ja Juutalaisen kansan tapahtumat liittyvät selkeästi Raamatun ilmoitukseen
    ja todellinen Israelin (Jumalaan uskovien) kansa alkaa näkymään maailmassa yhä selvemmin. (Ne, jotka eivät kumarra Baalia ja antikristuksen henkeä. )

    • En oikein ymmärrä, miksi juutalaisen kansan asemaa kyseenalaistetaan myös niiden joukossa, jotka ilmaisevat ojentautuvansa Raamatun mukaan. Raamatussa on hyvin selvää, että juutalaisen kansan säilyminen loppuun asti Valittuna kansana (jalona öljypuuna = jo kolmas puuvertaus) kuuluu Jumalan pelastussuunnitelmaan. Miksi Paavali muuten kirjoittaisi (meille) :
      13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa,
      14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
      15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?
      16 Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat.
      17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
      18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
      19 Sinä kaiketi sanonet: ”Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin”.
      20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
      21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
      22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
      23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. (Room. 11).

  7. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. En välttämättä ole aivan samaa mieltä jokaisen teologisen tulkinnan kohdalla, mutta kirjoituksessa vältetään kuitenkin minusta aina kiusalliselta tuntuva ”Israel-hengellisyys”, jossa hymistellään myös Israelin valtion asiaa ja kaikkea muuta. Sellaisessa tuntuu, että sana ”Israel” pelastaa ja myös Kristus jää syrjään.

    • Israel on juutalaisten maa ja heilläkin pitäisi olla oikeus puolustaa omaa maataan. Vihamieliset arabimaat etenkin Iran, haluaisivat pyyhkiä Israelin maailman kartalta.

      Itse erotan Israelin valtion, juutalaiset ja juutalaisten opin. Juutalaiset kansana on ok, vaikka juutalaisten oppi, jossa kieltävät Jeesuksen olevan heidän luvattu Messias, on harhaoppia.

  8. Kun kristitty kirjoittaa jotain juutalaisuudesta, menee aina jotain vikaan, koska kristitty lukee ja tulkitsee kaiken ”kristillisten silmälasien” läpi. Juutalaisuutta sisältäpäin tuntevana en ole samaa mieltä.
    Oikeiston ja viher-vasemmiston viha ? Onko esim. Vihreillä ja Vasemmistoliitolla tämä ”viha” kirjattu puolueohjelmaan ? Jos ei, ei pidä yleistää.

    • En osaa sanoa Vihreiden ja Vasemmistoliiton ohjelmista, mutta antisemitismiä tutkineen historian dosentti Eero Kuparisen mukaan (Antisemitismin musta kirja) viittaamani vasemmistokytkös on todellinen, – ja vihreä liike ammentaa paljolti samasta juuresta… Kristillisiä silmälasejani en toki kiellä, enkä yritä peitellä. Kutsuisin identiteettiäni kuitenkin juutalais-kristilliseksi jatkumoksi. Emme ponnista kristittyinä tyhjästä, vaan ammennamme itseymmärryksemme VT:n Israelin ja juutalaisuuden perillisinä. Siksi kristitty katselee aina Israelin ja juutalaisuuden asiaa, jos ei suoraan sisältäpäin, niin ainakin saman traditioperheen jäseninä.

Kirjoittaja

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.