Kyhnytyspuhetta

Monet yli nelilapsisen perheen isät ja äidit ovat kertoneet samaa: tuollaisissa perheissä lapsille on erityinen juhlahetki aina, kun saa olla isän tai äidin kanssa kaksin, olkoonpa kyseessä vaikka kauppareissu tai terkkarikäynti. Oma vajavainen kokemukseni tältä kesältä 3-10 koiran lauman sijaisisäntänä vahvistaa kyllä tuon todeksi. Juuri nytkin yksi karvakasa tuossa jalkojen juuressa huokailee onnellisena.
20150621_213701[1]
Silloinhan tulee höpötettyä kaikenlaista lässyttävää, nönnöttävää ja sisällötöntä puhetta pikku musupallerosta, snyffänpööstä ja hyvästäkoirasta. Ihmislasten kyseessä ollen vuorovaikutus on jossain määrin intellektuaalisempaa. Perustarkoitus lienee kuitenkin sama: suhteen vahvistaminen ja lupaus siitä, että en hylkää.

Uskontotieteilijä Päivikki Antolan mukaan esim.herätysliikkeiden tilaisuuksissa on kyse pitkälti samanlaisesta kyhnytyspuheesta: halutaan kuulla tutut fraasit ja varmistautua porukkaan kuulumisesta. Ollaan ”aralla tunnolla”, ”nimessä ja veressä” ja jättäydytään ”Taivaanisän hoitoon”. Tietyt fraasit ja puheenparret kuuluvat osana siihen kokemukseen, mitä näistä tilaisuuksista lähdetään hakemaan.

Siinä ei sinänsä ole vielä mitään pahaa eikä kukaan tuosta tunteesta liene vapaa. Monessa kohtaa tietyt, samat sanat, vain tuntuvat oikeilta. Paljon mieluummin lähden kirkossa ehtoolliselle, jos kutsusanoina kuuluu ”Tulkaa, ottakaa vastaan Kristuksen ruumis. Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä” ja synninpäästö osuu kohdalle parhaiten, kun se julistetaan Jesajan sanoin: ”Älä pelkää. Minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltä kutsunut: sinä olet minun”.

Joissain tilanteissa sitä vain odottaisi suorempaa ja rankempaa, todellisiin muutoksiin johtavaa performatiivipuhetta. Viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalta kajahti kaksi todella huonoa uutista: perhekodin työntekijän murha ja kansanedustajan aivopieru. Pahaa pelkään, että nekin johtavat vain kyhnytyspuheisiin ja poliittisten irtopisteiden keruuseen. Immonen saa jatkaa kansanedustajana saatuaan ehkä ”nuhteet” tai ”huomautuksen” ja perhekotien turvallisuutta selvittämään asetetaan moniammatillinen työryhmä, joka kolmen vuoden kuluttua julkaisee ensimmäisen väliraporttinsa antaen ”suosituksen”, että perhekotien henkilöstömäärää on syytä ”tarkistaa”. Syvää huolta ilmaistaan kaikkialla ja suvaitsevaistoon ilmoittaudutaan sankoin joukoin. Taivastellaan nykynuorison pahuutta. Ihmetellään nykyajan lepsua kasvatusta ja samaan aikaan todetaan oman lapsen pelanneen pelikoneella taas tänäänkin kahdeksan tuntia.

”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan”, sanoi viisas emerituspresidenttimme Mauno Koivisto aikoinaan. Ei pidä ei. Se ei kuitenkaan saisi estää sitä, etteikö joissain tilanteissa tarvittaisi nopeita, välittömiä ja radikaalejakin ratkaisuja hyssyttelyn ja ”huolen ilmaisemisen” sijaan tai edes niiden lisäksi.

Todettakoon vielä (siunatuksi) lopuksi, että Immonen pitäisi erottaa kansanedustajatoimestaan ja pakottaa osallistumaan englannin kielen kursseille sekä suljettuja kasvatusoloja vaativille nuorille on järjestettävä niitä. Mieluiten elokuun alussa, jos ei aikaisemmin ennätä.
herneitä nenään

  1. Kyhnytyspuhehan toimii silloin kun se aiheuttaa vapaaehtoista ja mieluista yhteiseloa. Meillä koira seuraa minua, kun se tietää minun olevan luotettavin ruokkija ja huolehtija. Lampaastakin sanotaan että se kulkee leipäpalan perässä ja sillä on kuvainnollistettu sananpalvelijan pestiä, jossa kuulijat janoavat evankeliumia ja kulkevat sen perässä.

    • ”Hirnuu se minun hevosenikin, kun vien sille kauroja”, kritisoi Paavo Ruotsalainen aikoinaan hengellisten kokemusten perässä juoksijoita. Ei kuitenkaan pidä halveksia vapaaehtoista ja mieluista yhdessäoloa hyvänolontunteen ja jaksamisen tuottajana.

  2. Duodaduoda. Mulle jäi tästä blogista aikamoisen ristiriitainen olo. Otsikko on Kyhnytyspuhetta, mikä sopiikin hyvin kuvaamaan niin koirakatraita kuin hengellisten kesäjuhlien puheitakin.

    Mutta sitten ääni muuttuu kellossa: Siirryt puhumaan ikävistä asioista, joiden takia olet valmis vetämään leegion herneitä nenääsi. Ihan niin kuin tässä olisi kaksi eri bloggausta peräkkäin. Ensimmäinen päättyy sanoihin Sinä olet minun. Toinen blogi alkaa sanoilla Joissakin tilanteissa.

    On julmaa, jos kyhnytys yhtäkkiä muuttuu ei-hengellisessä elämässämme raapimiseksi.

  3. Onko oikein valehdella/kieltää tosiasiat, ja väittää sitä ”mielipiteen ilmaisuksi”? Miten kukaan vähääkään Suomen historiaa tutkiva voi ajatella, että Suomi ei olisi aina ollut monikulttuurinen ja saanut vaikutteita ulkomailta? Se, että pystymme kirjoittamaan tällä kielellä mielipiteitämme, johtuu ainoastaan siitä että muuan pernajalainen nuori mies lähti Saksaan opiskelemaan ja innostui siitä pykäämään ABC-kirian.

    • Elias Tanni :” Miten kukaan vähääkään Suomen historiaa tutkiva voi ajatella, että Suomi ei olisi aina ollut monikulttuurinen ja saanut vaikutteita ulkomailta?”

      No ei sitten mitenkään, minkä tämäkin laulu ilmaisee:

      https://www.youtube.com/watch?v=xW9VBLH-0_s

      Näinä taistelu -sanan tuomitsevina poliittisten sirkushuvien aikoina pyytäisin erityisesti kiinnittämään huomiota sanoihin ”Tää on viimeinen taisto!
      Rintamaamme yhtykää.” ja tuon taiston/taistelun myötä ”ryskyin murtuu pakkovalta”, joten ”Alas lyökää koko vanha maailma ja valta teidän silloin on.”

  4. Maria Eklöf kommentoi näin Facebookissa ja antoi luvan copypastata kommentin tännekin:
    Pidin, vaikkakin luin myös kaksi eri blogia, kuten Hannu.

    Kyhnytyspuheita ja positiivisuudella manipulointia mietin myös eilisen Martha Marcy May Marlene -elokuvan jälkeen. Kyhnytyspuheilla on pelottava voima rakkautta vaille jääneeseen ihmiseen.
    Ponnistelen niistä irti, vaikkakin välillä on vaikea erottaa, mikä on todellista ja mikä on manipulointia. Pääsääntöisesti en siis päästä elämääni mitään hyvää. Selkeää. Ei kivaa.

    Lapsena suurperheessä muistan kuin aivoihini poltinmerkittynä ne hetket, jolloin sain olla kahden välittävän aikuisen kanssa. Sitäkin kipeämpää oli menettää nuo välittävät aikuiset.
    Niinpä se luo tunteen, ettei kannata kiintyä hyviin hetkiin, koska se päättyy aina kipuun. Ei siis kannata kiintyä.

    Niinpä. Pidän kyhnyttämättömistä ihmisistä ja puheista. Yleensä se tarkoittaa, että ne ihmiset eivät pidä minusta. Ihmisillä kun on kiintyessään taipumus ostaa kiintymystä kyhnyttämisellä.

  5. ”Kyhnytyspuheilla on pelottava voima rakkautta vaille jääneeseen ihmiseen.” Allekirjoitan tämän Marian lauseen täysin. Moni nuori on joutunut harhaan luottaessaan manipuloivaan kyhnytykseen, kun ei ole oppinut saamaan riittävästi sitä oikeaa. Siihen ei aina tarvita kotona olevia, hyvä naapurin setä tai täti tai kummi riittää. Mutta kehottaisin Mariaa vähitellen oppimaan manipuloinnin ja oikean kyhnytyspuheen eron, enkä pysymään kokonaan kyhnytyksestä irti. Koska kyhnytyksetön elämä kuolettaa paljon hyvää ja lämmintä hänessä. Pitää ottaa se riski, että elämä on sellaista, että se joskus, ei aina, päättyy kipuun..

  6. Elias Tanni, mitähän tämä sinun ABC miehesi toi sieltä ulkomailta myös mukanaan, onko luterilaisuus monikulttuurisuuden kannattaja ollut aina vai nyt vasta olosuhteiden pakosta?

    Vähän olen historiaa lukenut että ymmärrän suomen olleen pakko luterilainen vuosisatoja, että se siitä kirkon monikulttuurisuudesta.
    Nytollaan mielinkielin kyhnyttämässä kaikkia kun pelätään joukkopakoa kirkosta, poissa on uhkailu pakottaminen kiristys vainot roviot….

    • Toisin kuin aiempi historianopetus – ja ehkäpä myös luterilainen propaganda – opettivat, oli katolisella kirkolla jo ennen Agricolan ja Lutherin aikoja. Papit velvoitettiin pitämään vähintään osa messusta kansankielellä ja lukemaan tietyt osat – mm. Isä Meidän- rukous – aina samanlaisina. Näitä käsinkirjoitettuja katolisten pappien muistiinpanoja on löydetty. Kuitenkin ajatus siitä, että kansan itsensä pitäisi oppia lukemaan ja että opetukseen tulisi panostaa, on kyllä reformaation/renessanssin tuotosta.

      Siinä olet kyllä oikeassa, että Suomen historiaan kuuluu jakso, jota kutsutaan nimellä ’vanhaluterilainen yhtenäiskulttuuri’ tai ’luterilainen ortodoksia’. Suomen ensimmäinen naispuolinen teologian tohtori, Eira Paunu, on tehnyt tästä aiheesta väitöskirjansa.

  7. Minulle tämä on niin tuttua asiaa, etten jostain syystä osaa edes käsitellä tätä. Olen kai niin kyynärpäitä myöten paskassa edellisen, nykyisen ja tulevan sukupolven osalta, ettei reflektointi onnistu vielä tällä vuosikymmenellä.

    Koitan silti miettiä.

  8. Elias Tanni, miksi edelliset vuosisadat luterilaiset ”tulkitsivat” Raamattua ja evankeliumia aivan eritavalla kuin nykyään, voisipa väittää että esim Luther ja monet papit ja piispat olivat aika lailla heikoilla nykyisin jos opettaisivat ja tekisvät niinkuin silloin, taitais häkki heilua?

    Onko Raamatun Sana tai evankeliumi muuttunut vai oliko ko aikana luterilaiset harhassa vai vieläpä nykyisinkin?

    • Vanhaluterilaiseen yhtenäiskulttuuriin – kuten samaan aikaan myös brittiläisen anglikaanikirkon kulttuuriin – kuului se, että pappi oli myös valtion virkamies, jonka tehtäviin kuuluivat mm. väestökirjanpito, verotus ja tiedottaminen. Luulisin, että se on vaikuttanut aika paljolti arkeen ja oppiin.

      Suomessa kuitenkin oli sellainen tilanne, että valtaosa luterilaisista papeista oli apupappeina itsekin köyhää maanviljelysväestöä. Vain harva oli hyvätuloinen, kylän eliittiin kuuluva kirkkoherra. Englannissahan lähes joka kylässä oli oma ’vicar’, joka oli suoraan paikallisen feodaaliherran alainen ja siksi vielä kauempana köyhästä väestöstä.

Tanni Elias
Tanni Eliashttp://www.hopealampi.fi
Tampereelta Pohjois-Karjalan kautta Inariin päätynyt erityisluokanopettaja, seikkailupedagogi, teologi ja kokki, joka rakastaa kieltä, kielioppia ja on muutenkin rasittava tyyppi.