Lukijani!
Tunnelma on kuin jännityselokuvassa. Virkapukuinen mies puhuu välillä lälläriin, välillä katsoo minuun…
Mieleen tulvii kysymyksiä. Miten päädyin tähän jamaan? Tyssääkö koko matka?
Pari päivää sitten olin saanut kutsun nurkkahuoneeseen. Johto oli tuumannut tilannetta ja todennut, että minä sopisin tärkeään luottamustehtävään. Samalla kun kävisin Helsingissä muissa asioissa, voisin noutaa erään hyvin arvokkaan lähetyksen. Siksi sen kuljetus postitse ei mitenkään tullut kysymykseen. Joten pitää turvautua kuriiriin. Ymmärräthän sen? Mutta juna ei tässä tapauksessa ollut sopiva kulkuneuvo. Ei voitu olettaa, että asiamies jaksaa valvoa läpi yön. Siksi oli päätetty, että minulle maksetaan lentolippu.
Elettiin 1980-luvun puoliväliä ja lentäminen oli minulle hyvin harvinaista herkkua. Ehkä olin noussut koneeseen kerran-pari aikaisemmin. Miten osaan kaiken? Olenko minä, tuore virallinen apulainen, luottamuksen arvoinen?
Kun muut toimet Helsingissä oli hoidettu, suuntasin askeleeni Kansallismuseoon. Sieltä piti etsiä konservaattori, joka oli poistanut lian liki 300-vuotiaan vanhuksen päältä ja sitten kapseloinut sen pölytiiviisti ajan hammasta vastaan.
Oikea ovi löytyi lopulta. Ehdin juuri ja juuri ajoissa ja sain kainalooni kotiseurakuntani vanhimman säilyneen alttaritaulun.
Lentokentällä tuli vastaan ongelma. En voinut selvittää arvotaulua ruumaan matkatavarana. Ja ulkomitat taas sotivat matkustamoon viemistä vastaan. Litteä se oli, mutta leveyttä oli liikaa käsimatkatavaraksi.
Kuriirin hätä kuitenkin ymmärrettiin ja hyvää tahtoa alkoi löytyä. Niinpä lähtöportilla käytiin kohta kiivas radiokeskustelu kenttähenkilöstön ja matkustamohenkilökunnan välillä. Mielialani nousi ja laski sitä mukaa kun aika kului ja lähtö lähestyi.
Viimein näkyi vapauttava käden heilautus. ”Sinä nouset koneeseen viimeisenä. Annat taulun lentoemännälle, joka laittaa sen lennon ajaksi tarjoiluvaunulle varattuun tilaan. Istut paikkaan, josta voit nähdä taulun. Perillä poistut koneesta ensimmäisenä. Hyvää matkaa!”
Hyvää matkaa! Kiitollisuus tulvahtaa mieleen.
Kuusisorminen Kristus, Lars Galleniuksen Salvator Mundi vuodelta 1694, siis pääsee kuin pääseekin paluulennolle kohti Rovaniemeä. Ja minä sen kuriirina.
Sinun
Harmaa rovasti
Pysytään taiteessa. Venäjällä kuulin tarinan, jonka todenperäisyyttä en pysty todistamaan. Se oli aikaa, jolloin joka kylässä oli Lenin-patsas. Eräästä patsaasta oli pää vaurioitunut. Ei hätä ole tämän näköinen. Tilattiin taiteilijalta uusi pää. Kun sitten uusi pää saatiin liitettyä paikalleen, paljastui ongelma. Leninillä oli lakki sekä päässään, että kädessään. Tuo yksityiskohta jäi tarkistamatta.
En ole taiteen tuntija, mutta sen tiedän, että Leninin patsaita on todella kahta päälajia: Lippalakki voi olla joko päässä tai kädessä. Anekdootti on siis periaatteessa uskottava.
Kiitos kertomuksesta. Varmaan jännittävä kokemus. 🙂 Heräsi ihan mielenkiinto, josko saisi arvokkaan taideteoksen kokonaan nähdä vaan enpä googlaamalla löytänyt.
Koko kuva on tietääkseni mukana ainakin yhdessä Lapin kirkkomaalauksia käsittelevässä kirjassa ja siten todennäköisesti saatavissa tutustuttavaksi hyvinvarustetusta kirjastosta. Pekka Rönkkö: Noitarummusta kirkkauden kruunuun. 1985, Oulu.
Kiitos tiedosta!