Kuulinko itse, mitä lausuin tänään ?

Tännään unhohdin kuulolaitteet ja jumalanpalveluksessa sai höristää korviaan.
Tarkasti kun kuunteli, niin kuulin . Uskontunnustukseen asti kuulin kaiken. Sitten tuli ongelma.

Valmistautessani otan tapani mukaan käsiini virsikirja viimeisen aukeaman ja luen tekstiä sieltä, jotta voin tarkemmin keskittyä sanojen sisältöön. Samaan aikaan pappi, joka on seurakunnan edessä lausuntaa johtamassa kääntääkin selkänsä,jolloin kuuluvuus heikkenee. Se näkyi ja kuuluu siinä, että seurakunta lausui tunnustusta aivan eri tahdissa, mikä on kiusallista ja estää keskittymistä tunnustuksen sisältöön.Olisi hienoa, jos voisimme palata entiseen käytäntöön, jossa pappi okeasti jotaa uskontunnustuksen lausumisen.

Uskontunnustuksemme sisältää paljon syvällistä sanomaa,joten siitä riittää uutta ja uskoa virkistävää sanaa joka kirkkomatkalle. Siksi harmittaa tuo papin turha ele seurakunnan edesessä.

Usein jokin kohta alkaa erityisesti puhutella.Tänään kirkossa huomio kiinnittyi sanoihin: ”pyhän yhteisen seurakunnan”. Niinpä, seurakunta on pyhä.Miten helposti se unohtuu, että seurakunta on Jumalalle erotettu ja pyhitetty. Jokaiselle kuuluu yhtälailla evankeliumin sanoma, jossa meille tarjotaan aivan sama pyhyys ja puhtaus.
Aivan mahtava juttu ja ihan uskomaton. Uskontunnustukseen sisältyy valtava lataus ja sen lukeminen jumalanpalveluksessa voi olla hyvin puhutteleva ja koskettava. Se vahvistaa heikkoa uskoa. Koen sen lausumisen oman uskoni harjoituksena ja sen uudelleen oppimisena, mitä usko sisältää.

Tunnustin siis tänään,että seurakunta on pyhä.

Ei siksi, että se olisi täydellinen ja putipuhdas kaikesta väärästä. Vaan juuri siksi ettei se ole sitä. Siksi Jumala onkin sen pyhittänyt ja antanut sille oman pyhyytensä.
Niinpä minulla ei ole oikeutta kantaa kaunaa ketään Jumalan pyhittämää kohtaan. Ei tietenkään ketään kohtaan sillä Jeesus on sovittanut koko maailman synnin ja ennenkaikkea oman syntisyyteni.
Jos kerran Jumala on valmis antamaan anteekisi minulle, niin minulla ei voi olla lupaa kantaa kaunaa.
Tämän tiedostaen on mahdollista rakastaa jokaista sillä rakkaudella, joka Jumalalla on meitä kohtaan. Siihen auttaa mitä uskontunnustuksemme ihmeellinen sanoma.

4 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Meillä on valtavan hieno mahdollisuus ja vastapaino sille ahdistukselle, jota nyt joudumme kokemaan. Sitä ahdistusta ei tietenkään tarvitse niiden enää kokea, joille Venäjän uhka ei tullut minään yllätyksenä. Onhan asia ollut tiedossa ja uhkaan on myös varauduttu. Joten asia ei tullut kaikille tälläisenä yllätyksenä.

    Olihan TV:ssä paljon dokumentteja Venäjän valmistautumisesta sotaan, mutta en minäkään osannut ottaa asiaa ollenkaan vakavasti. Nyt sitten jouduin käymään läpi tietyn ahdistavan ajan. En vain millään olisi halunnut suostua ajatukseen, että meitä on kohdannut todellinen uhka. Nyt taidan jo kyetä sen uskomaan ja olo alkaa helpottaa.

    Peilaan tätä tähän omaan vakavaan sairastumiseen ja siihen miten oivalsin sen, että se kuitenkin kuuluu siihen suunnitelmaan joka Jumalalla on minulle. Sen hyväksyminen, että Jumalalla on omat hyvät suunnitelmansa minun varalleni auttaa hyväksymään sen , ettei suunnitelmani ole niiden rinnalla mitenkään merkityksellisiä.

    Huomaan sen miten monet kokevat suurta ahdistusta ja pelkoa, siitä mitä maallemme voi tapahtua. Sitä on vaikea uskoa ja ahdistus nousee juuri siitä, että tosiasioita ei halua tunnustaa. Niiden tunnustaminen helpottaa valtavasti. Sen tunnustaminen on vaikeaa, mutta turvallisessa ymäristössä se on mahdollista. Se turvallinen ympäristö on nyt minulla uskon maailma.

    Tälläisenä aikana voimme uskovina rohkaista muita ja itse kokea olevamme täysin turvassa. Olemmehan Jumalan suunnitelmassa ja kaikki mitä hänen omilleen tapahtuu on meidän parhaaksemme.

    Ajatusten siirtäminen Jumalaan ja hänen suuriin lupauksiinsa ja niiden kääntäminen pois mielikuvituksen luomista uhkakuvista on joskus hyvin vaikeaa. Jumala kuitenkin on senkin tiennyt edeltä ja valmistanut meille helpon ja yksinkertaisen keinon vapautua ahdistavista ajatuksista. Päänuppi pitää vain täyttää taivaallisilla ajatuksilla ja kohdistaa huomio sinne. Jumalan rakkauden kohteena voi elää aivan turvallisesti, vaikka olosuhteet ovat mitä ovat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”Jumalan rakkauden kohteena voi elää aivan turvallisesti, vaikka olosuhteet ovat mitä ovat.” Pekka

    Olet oivaltanut jotain merkittävää. Luther sanoi jossain: ”Jos minulle tapahtuu Jumalan tahto, niin se on parasta mitä minulle voi tapahtua.”

    Jos menetän uskoni, niin on sekin silloin Jumalan tahto, jos uskoni säilyy, niin silloin on Jumala minun Pelastajani. Tarttukkaamme Jumalan lujin Lupauksiin.

    ”Ja me julistamme teille sen hyvän sanoman, että Jumala on isille annetun lupauksen täyttänyt meidän lapsillemme, herättäen Jeesuksen, niinkuin myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: ’Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt’. Ja että hän herätti hänet kuolleista, niin ettei hän enää palaja katoavaisuuteen, siitä hän on sanonut näin: ’Minä annan teille pyhät ja lujat Daavidin armot’.” Apost.t.13: 32-34

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Pekka Veli

    Kiitos syvällisestä ja persoonallisesta pohdiskelusta maailmamme ja elämämme suurista kysymyksistä.

    On ilo arvostaa kaltaisiasi persoonallisuuksia samalla kun muistelee niitä aikoja, jolloin liikuimme samoissa ympyröissä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      On ilo kun saan täällää liikkua kanssasi samoissa ympyröissä Matias. Juntusen kautta tuli yhdessä kirkkoillassa minulle sana siellä Lapinjärvellä: ” tämä ei ole sinun seurakuntasi. Sinä olet täällä oppimassa.” En silloin käsittänyt noita rohkaisevia ja kauas tulevaisuuteen viittaavia sanoja. On vähän ikävä niitä aikoja, vaikka niihin sisältyi monia vaikeitakin vaiheita. Opin kuitenkin valtavasti. Ehkä jopa eniten niiden vaikeiden kokemusten kautta. Varsinkin nuorten maailmasta opin paljon. Erityisesti siitä, miten siihen pääsee sisään. Siitä opista on ollut paljon iloa, aina kun olen nuorten kanssa päässyt juttusille. Niitä tilanteita aina kaipaan ja kun sellainen osuu kohdalle, niin otan aina kopin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.