Kutsu lähteä julistamaan Jumalan sanaa

 

 

Pitkällä sillalla on oltava varovainen, kun siinä on yllättäviä ongelmia. Niitä ei kuitenkaan pidä pelätä liikaa. Työmatka edellyttää sillan ylityksen, joka siis kuuluu osana työn toteuttamista.

 

SUNNUNTAI 12.7.2020

Apostolien päivä

Herran palveluksessa

Ensimmäinen lukukappale:  Hes. 2:1-8

 

Apostolien päivä puhuu Jumalan sanan julistajista.  Apostolit menivät eri puolille maailmaa julistamaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Johannes Teologia lukuun ottamatta kaikki päätyivät marttyyrikuolemaan.

 

Hesekielin  kutsu

Hesekiel kuului korkeampaan papistoon. Niinpä hänet siirrettiin Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen jo vuonna 597 eKr. yhdessä kuningas Jekonjan kanssa. Siellä asuessaan hän sai kutsun profeetaksi vuonna 593 eKr.  Hänen työnsä profeettana kesti  vähän yli 20 vuotta. Viimeinen päivätty profetia on vuodelta 571 eKr.

Apostolien päivän 1. lukukappale kertoo Hesekielin kutsusta.   Siinä on kerrottu samaan aikaan sekä työn vaikeudesta että tehtävän tärkeydestä. Häntä kehotettiin rohkeuteen ja urhoollisuuteen. Minkäänlaiset vastukset eivät saaneet pysäyttää hänen julistustaan.

 

Vaikea tilanne

Israelin kansan tilaa kuvattiin vaikeaksi. Kansa oli luopunut Jumalasta ja tuomio odotti sitä.  Luopumuksesta käytetään sanaa kapinointi Jumalaa vastaaan.  Kansan piti olla Jumalan kansa, mutta siitä käytetäänkin nimityksiä: Kapinalliset, Jumalaa vastaan nousseet, uskottomat, kovakasvoiset, sydämeltään taipumattomat, uppiniskaiset ja  niskoittelijat.

Tämä tilanne oli niin vaikea, että Hesekiel sai tehtäväkseen kertoa Jerusalemin hävityksen, joka sitten toteutuikin  587 / 586 eKr. Sitä ennen hänen piti pyrkiä varottamaan kansaa tämän väärinkäytöksistä ja vääryyksistä ja ennen kaikkea monenlaisesta epäjumalanpalveluksesta, jota oli sekoittunut aidon elävän Jumalan palveluksen rinnalle.

 

Älä pelkää

Jumala antoi tehtävän julistaa Jumalan sanaa.  Hesekielin ei tarvinnut pelätä, koska Jumala piti hänestä huolta.  Vastaan sanomisiakaan ei tarvinnut säikkyä, vaan profeetan oli vain oltava uskollinen totuuden sanan palveluksessa.

Sama kehotus oli aikoinaan annettu jo patriarkka Aabrahamille,   Sama kehotus on sitten toistunut lukemattomia kertoja eri puolilla Raamatun kertomuksia.

Vuoden 1933 / 1938 käännöksessä ilmaus ”Älä pelkää” esiintyy 63 jakeessa.  Se siis on mitä suuremmoisin rohkaisun sana. Jumala pitää huolen omistaan. Meidän ei siis tarvitse surra.

Kun on Jumalan asialla niin ei tarvitse säikkyä vastuksia ei tarvitse väistyä oikealta tieltä vaan voi rohkeasti kulkea eteenpäin vastuksia pelkäämättä.

Esimerkiksi yllä kuvassa näkyvällä sillalla oli yhdellä kerralla iso rako lankkujen välissä.  Menin katsomaan mitä pitäisi tehdä. Paikalla sattui olemaan kaksi miestä, jotka kertoivat että juuri edellä toinen paljon pienempikin auto oli ylittänyt tuon raon ajamalla sopivan vauhdikkaasti tuon kohdan, joten meidän isommalla maasturillemme tuo ei tuota ongelmia, koska raon molemmilla puolilla lankut ovat tukevasti paikallaan. Näin saatoimme jatkaa matkaa ilman että pienet vaivat pääsivät estämään työmatkaamme.

Kuunnella ja julistaa

Profeetan tehtävään kuuluu kuunnella Jumalan puhetta ja julistaa tämä kansalle. Kun on tehtävässään uskollinen niin silloin ei tarvitse säikkyä vastuksia.

Samalla tavalla apostolit aikoinaan saivat kuulla Vapahtajamme puhetta ja sitten heidät lähetettiin julistamaan sanaa eri puolille. Esimerkiksi Matteus lähetettiin Etiopiaan, Tuomas puolestaan meni aina nykyiseen Intiaan asti, apostoleista Andreas ja Simon Kananeus tuli Georgian ortodoksisen kirkon perustajia jne. Kukin sai uskollisesti palvella Jumalan heille uskomaa tehtävää aina elämänsä loppuun asti.

Sama tehtävä kulkee eteenpäin yhä edelleen. Yhä meidänkin aikanamme meidät on kutsuttu palvelemaan maailmanlaajuista kristikuntaa Jumalan sanan uutta luovalla voimalla.

On sanottu että lähetystyö kuuluu koko kirkon toimintaan. Voidaampa jopa sanoa vieläkin  enemmän: Kirkko on lähetys.  Kirkko on Pyhän Hengen työväline pelastavan evankeliumin eteenpäin viemiseen.

Apostolinen uskontunnustus puhuu kirkosta Pyhän Hengen työnä seuraavasti: ”Minä uskon Jumalaan, — ja Pyhään Henkeen,  pyhän yhteisen seurakunnan,  — .”

 

 

Tässä Hesekielin kutsusta kertova Apostolien päivän ensimmäinen lukukappale

 

Hes. 2: 1-8

Herra sanoi: ”Ihminen, nouse. Minä tahdon puhua sinulle.” Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle.
Hän sanoi: ”Ihminen, minä lähetän sinut israelilaisten luo, noiden kapinallisten pariin, jotka ovat nousseet minua vastaan. Alusta alkaen he ja heidän isänsä ovat olleet minulle uskottomia. Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: ’Näin sanoo Herra Jumala.’ Kuulkoot tai olkoot kuulematta – he ovat uppiniskaista kansaa – he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta. Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä – he ovat uppiniskaista kansaa. Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta – he ovat uppiniskaisia. Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan.”

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

  1. Jesajassa on tällainen lause

    ” Minä teen kaikki vuoreni teiksi ja minun valtatieni kulkevat korkealla. ”

    Jos tulkitsemme tämän sanan- valtatieksi, eli tieksi jota sana kulkee, voi sen nähdä toteutuneen. Kun nyt olemme pilvipalvelussa, sana lentää yli vuorten ja merten nappia painamalla, enää ei tarvitse lähteä patikoimaan yli vuorten viemään viestiä paljain jaloin kaikesta luopuneena kuten muinoin.

    ”Kapinalliset, Jumalaa vastaan nousseet, uskottomat, kovakasvoiset, sydämeltään taipumattomat, uppiniskaiset ja niskoittelijat. ”

    Muistelit taas ikävillä sanoilla vainajia, luuletko siitä olevan jotakin hyötyä teille, tai että vanajat tekisivät parannuksen.

    • Tarja

      Kiitos kommentistasi.

      Erilaisia teknisiä välineitä käytetäänkin maailmanlaajuisessa evankelioinnissa hyvinkin paljon. Meillä löytyy mitä ihanampia sivuja joiden välityksellä hyvä sanoma menee eteenpäin.

      Esimerkiksi yksi Suomessa asuva SLEY:n palkkalistoilla oleva japanilainen tekee nettiin ohjelmia, joilla on melkoisen huomattava lukijakunta.

      Hyvin paljon evankeliumin julistuksessa on kuitenkin sellaista, että mikään tekninen väline ei voi korvata aitoa ihmisten välistä yhteydenpitoa. Näin myös messuyhteisöt ovat sellaisia että ihmisten pitää olla paikalla, jotta voisi nauttia Herran pyhää ehtoollista. Samaten kaste voidaan toimittaa vain paikalla olemalla. Tämän mukaisesti olen lupautunut toimittamaan erään kasteen, vaikka muutoin 76 ikävuoteni takia olen perunut kutakuinkin kaiken ohjelman niin että vasta 30.8.2020 pidän saarnan Nousiaisissa.

      Anteeksi mutta en ymmärrä mitä tarkoitat vainajien muistelemisella ikävällä tavalla. Mielestäni olen päin vastoin tuonut esille erittäin syvästi kunnioittamani juutalaisen profeetan Hesekielin ja hänen järkähtämätöntä julistustaan esikuvana käyttäen jatkanut julistuksen merkityksen korostamista myös nykyisenä aikana.

  2. Tuo nimittely on vaarallista siitä mielessä, että ihmiset, ne tavalliset joille te puhutte, eivät osaa erottaa muinaisia ja nykyisiä israelilaisia toisistaan ja se synnyttää vihamielisyyttä, karsastusta, syyttelyä ja nuivaa suhtautumista israelilaisia ja Israelia kohtaan. Kuten myös muualla asuvia juutalaisia kohtaan.

    Me olemme nyt toisessa ajassa.

    Älkää sanoko, että te olette syyttömiä antisemitismin syntyyn, ette te ole.

    • Tarja

      Juutalaisen profeetan julistuksen kuvaaminen ei ole antisemitismiä, vaan päin vastoin sehän kertoo juutalaisten omasta erinomaisuudesta, kun tuodaan esille heidän historiansa suuren vaikuttajan merkitystä kansan elämän uudistamiseksi.

      Hesekielhän sai voimakkaalla julistuksellaan aikaan sen että kansa uudistui.

      On huomattava että tuo tuomion julistuksen kausi Hesekielin tuotannossa rajoittuu vuoden 587 / 586 hävityksen edeltäneeseen kauteen, jolloin epäjumalanpalvelus vaivasi pyhää kansaa.

      Tuosta eteenpäin aina viimeiseen päivättyyn profetiaan asti 571 eKr. hänen julistuksensa kertoi Jumalan omasta uudistustyöstä pyhän kansan hyväksi.

      Jos pitäisi jättää kertomatta tämä historian todellisen tapauksen eri vaiheet, niin silloinhan palattaisiin naapurimaamme Stalinin kauteen. Aitoon, vapautuneeseen ja vapauttavaan totuuteen pitäytyvä julistus voi myös vähentää kaikenlaista vihollisuutta, koska yleensä aina totuus vapautta.

      Johanneksen evankeliumi:

      8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”

    • Matias Roto otat evankeliumista seuraavan:

      8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.”

      Siis kuinka tuon voit yhdistää perisyntiin eli siihen että kristitty voi tehdä mitä syntiä tahansa?

    • Ari

      Jotenkin luet teologiaa kuin Piru Raamattua.

      Mistä kummasta olet temmannut tuon päättömän ajatuksen, että perisynti muka antaisi luvan tehdä mitä tahansa syntiä. Tämähän on aivan järjestöntä vääristelyä.

      Perisyntihän on kuin koko jäävuori johon voi törmätä isokin alus. Tekosynnit eli yksittäiset Jumalan käskyjen rikkomiset ovat vain tuon valtavan jäävuoren pinnan päällä näkyvä pieni osa.

      Toinen vertaus. Perisynti on kuin sienen varsinainen osa eli sen maan alla oleva rihmasto. Tekosynti on vain sen maan pinnalla näkyvä osa, joka koko elimistössä on vain mitättömän pieni osa tuota kokonaisuutta.

      Perisynti on sitä, että me olemme jo alkuissämme Aadamissa ollessamme langenneet hänen lankeemuksessaan syntiin.

      Paavali sanoo

      Roomalaiskirje:


      3:9 Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,

      3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.

      3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

      5:12 Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet

    • Matias Roto nyt älähti kalikka johon koira kalahti, siis tulkitsit kommenttini kyllä kuin ”piru lukisi Raamattua” eli en tarkoittanut ”lupaa” tehdä mitä vaan syntiä vaan että voi tehdä eli voi langeta mihin tahansa syntiin koska perisynti vaikuttaa niin voimakkaasti ettei ihmisen tahto riitä voittamaan sitä eikä Jumalakaan anna voimaa.

    • Ari

      Siis lauseessa oli informaatiokohinaa, koska tulkitsin sanoja kuin ammattiteologi, mutta sinä olitkin yrittänyt sanoa toista asiaa.

      Tämän maailmanajan kuluessa yksikään ihminen ei tule itsessään synnittömäksi. Joka sellaista kuvittelee pettää itseään ja tekee Jumalan valehtelijaksi.

      Synnittömiksi pääseme vasta, kun Pyhä Henki herättää meidät ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.

    • Matias Roto otit taasen Raamatun lukeaksi sitä kuin piru eli ei kyse olekkaan synnittömäksi tulemisesta vaan onko voima voittaa KAIKKI kiusaukset, on. Siis ei ole pakkoa langeta mihinkään syntiin ja sen takaa Jumala antamalla voiman voittaa kaikki kiusaukset.

      Siis perisyntioppi on täysin valheellista perua, MOT.

    • Ari

      Puheesi synnittömäksi tekemisestä on todella vakava harha, koska siinä ei alkuunkaan oteta huomioon sitä, että syntien anteeksianto on sitä, että meille julistetaan synnit anteeksi Jeesuksen tähden.

      Kantasi on epärealistinen. Se on myös Raamatun vastainen, kuten juuri edellä kirjoitin Roomalaiskirjeen sanomasta, että kaikki ovat syntisiä.

    • Matias Roto sittenhän Paavalikin on harhassa kun sanoo:

      1. Kor. 10:13
      Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

    • Ari

      Nyt päästelet ihan pöhköjä. Eihän tuolla lauseella ole mitään tekemistä keskustelmamme asian kanssa.

      Mutta tässä sanotaan selvästi, että kukaan ei ole synnitön.

      1.Johanneksen kirje:

      1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

      1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

      Tuo jae 8 osoittaa, että niin kauan kuin pysyt kuvitelmassa, ettei muka olisi synnin tekoa uskoon tulleella ihmisellä, sinä eksytät itsesi. Tuo jae myös sanoo, ettei sellaisen synnittömyysopin esittäjällä ole totuutta.

      Muista että Raamattu on Pyhän Hengen puhetta, joten ota hyvä ihminen opiksesi, jottet kulkisi harhojen vallassa.

  3. Ihminen syntyy lähimmäisen rakkaus olemuksessaan. Perisynti on ihmisten keksimä ajatus saada kaikki ihmiset kirkon vallan alle. Nikean kirkolliskokous 325. Jeesus, syntiä ei sellaisenaan ole. Synti voidaan perustellusti todeta olevan lähimmäisen rakkauden ymmärtämättömyyttä.

    Jumalan tahdon rehellinen julistaninen tarkoittaa ehdottomasti tutustummista Jeesuksesta kirjoitettuihin 20 evankeliumiin ja ehdottomasti huomioitava tiedemiesten ja tutkijoiden tulokset menneestä ajasta. Siis oma ajattelu eikä sokea uskominen kaikenlaisiin ihmisten kirjoituksiin.

    • Reino

      Synti käsite on realiteetti jo ensimmäisestä ihmisestä alkaen, kuten 1 Moos 3 kertoo.

      Myös Nooan kertomuksessa todetaan ihmiskunnan lankeemus.

      Jumalan lain näkökulmasta siis pahaa on olut koko maailman alusta asti niin kauan kuin ihminen on elänyt.

      Puheesi 20 evankeliumista ei ota huomioon noiden erilaisten evankeliumeiksi kutsuttujen kirjoitusten erilaisia aikakausia, ei niiden sisältöjen erilaisuutta, niiden erilaista historiallista painoarvoa eikä myöskään sitä mitä kirkko nistä on milloinkin päättänyt. Nikean kokouksen mainitseminen tässä yhteydessä johtaa harhaan, koska kokouksen varsinaiset käsiteltävät asiat olivat täysin eri tasolla olevia. Kokouksen tärkein kysymys oli se, että siellä pitäydyttiin kirkon vanhaan opetukseen, että Jeesus on Jumala, joten siellä torjuttiin Areioksen esittämä uusi oppi, minkä mukaan Jeesus toki oli enemmän kuin muut ihmiset, mutta ei kuitenkaan Jumala.

      Muuten. Päätös sitä, mitkä kirjat kuuluvat Raamattuun ja mitkä sen ulkopuolelle, tehtiin ensimmäisen kerran virallisessa kirkolliskokouksessa vasta Trenton kokouksessa 1545-1563.

      Toki käytännössä kutakuinkin nykyinen kirjamäärä oli vakiintunut jo noin vuoteen neljäsataa menessä niihin aikoihin, kun Hieronymus teki latinan kielisen raamatunkäännöksen tarkistuksen, Vulgate käännöksen.

    • Matias Roto.

      Kaikissa perimätietoon perustuvissa teksteissä Jeesuksen sanomasta on luonnollisesti erilaisia ilmaisuja. Itse uskon tiedemiesten tutkimustuloksiin myös Jeesuksen sanoman rehellisyydestä, realistisuudesta.

      Kirkolliskokousten päätökset ovat kirkon opin realismia, ovat ihmisten tekemiä.

      Sinun oppisi, ” pahaa on ollut niin kauan kuin ihminen on elänyt . ” Sinun jumalasi on luonut pahan ihmisen. Ei mutään yhteistä Jeesuksen sanoman kanssa.

      Elämän rauhaa vaan sinulle oman jumalasi kanssa. Minä elämäni on toisella perustalla. En tule jatkamaan keskustelua elämäsi katsomuksen kanssa.

    • Reino

      1) Väität mielikuvasi Jeesuksen opista perustuvan tiedemiesten tutkimusten tuloksiin.

      On hyvä että olet seurannut tieteen tuloksia. Tämä kertoo valveutuneisuudestasi.

      Sinulta näyttää kuitenkin jääneen huomaamatta että persoonallisen maailmankuvan luomisessa ihminen toimii myös toisella tasolla kuin yksistään yksittäisten tutkimusten tuloksissa. Yksittäiset tutkimukset jäävät kuitenkin liian rajallisiksi, jotta niiden pohjalta voisi luoda omaa kokonaiskuvaansa.

      Useamman kerran olet viitannut Jeesus -seminaarin tuloksiin. 1990 -luvun loppupuolella käytin tuon seminaarin aineistoa yhtenä monista kirjallisuuteen kuuluneista apuneuvoistani. Tuon sarjan aikana oma havaintoni oli että juuri tuon sarjan osalta tuon materiaalin anti oli lähes nollan tasolla. Sen sijaan usean suomalaisen tutkijan käsittelemästäni aiheesta tekemät teokset olivat luentojani varten varsin antoisia.

      Olet maininnut Raamatun lisäksi siihen että on 20 muutakin evankeliumiksi nimitettyä teosta. Mielestäni niitä on enemmänkin ja niitä on tehty viime vuosisadallakin. Esimerkiksi Saramago kirjoitti teoksen Jeesuksen evankeliumi, jossa hän otti kantaa kotimaansa puoluepolitiikkaan. Jeesus -hahmo oli kristillisdemokraattisen puolueen pahaksi tehty karrikatyyri ja piru oli hänen kannattamansa vasemmistopuolueen hyvä hahmo.

      Olen pitänyt suurelle yleisölle tarkoitetun luentosarjan Nag Hammadin teksteihin kuuluvasta Tuomaan evankeliumista. Muuan ihminen kysyi kenen kirjaa lähinnä seuraan. Vastasin, että alkukielistä tekstiä eli Nag Hammadista löytynyttä koptin kielistä ttekstiä. (Toki tämäkin on alkuaan käännös, mutta koko teksti on säilynyt koptiksi.) Toki nimenomaan suomalaisen huippututkimuksen tulokset olivat myös hyvin antoisia. Onhan Helsingin teologinen tiedekunta ollut yksi maailman huippuja tämän alan tutkimuksessa.

    • Reino

      2) Puheenvuorosi jättää huomioimatta että minun oppini perustuu kirkon oppi.in, joten kuvitelmasi että minun Jumalani muka olisi luonut pahan ihmisen on täysin todellisuuden vastainen.

      Jumala on luonut koko luomakunnan, siis myös ihmiset, yksistään hyväksi. Tähän kokonaan hyvään maailmaan on sitten tuonut synnin ja sen mukanaan tuoman kaikenlaisen pahan syntiinlankeemus. Tämän syntiinlankeemuksen takia elämä on turmeltunut, paljon hätää ja ahdistusta sekä muuta vaivaa ja myös kuolema on tullut elämämme todellisuudeksi.

      Paha on siis poikkeamaa Jumalan hyvyyden luomisesta ja sellaisena elämän vääristymää, pyrkimystä sen tuhoamiseen.

      3) Koska et näytä huomaavan että oppini on kristinuskon opin mukaista, niin väität ettei kristinuskolla muka olisi mitään yhteistä Jeesuksen sanoman kanssa. Etkö huomaa, että kirkko on Kristuksen ruumis. Kirkko on Jeesuksen opetuslapsijoukko nykyajassa. Yhtä konkreettisesti kuin opetuslapset aikoinaan seurasivat Jeesusta, me nykyajan kristityt elämme yhdessä porukassa muiden Jeesusta seuraavien kanssa. Jeesus on meidän opettajamme ja häntä me seuraamme. Hän myös enemmän kuin vain opettaja. Hän on meidän Vapahtajamme, joka jo pyhän kasteen hetkellä antanut meille osallisuuden siihen uskoon jossa meidät on vapautettu synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta, syntien anteeksiantoon, ylösnousemukssen ja iankaikkisen elämän osallisuuteen ja Jumalan lapseuteen.

  4. Matias Roto otat hyvin Johanneksen kirjeen esille, mitä se kuvaa, jokaista ihmistä kuinka hän on pimeydessä ennen uskoontuloa ja on tehnyt syntiä.

    Kun ihminen tulee uskoon niin hän tulee pimeydestä valkeuteen ja Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.

    Sitten tuleekin kun Pyhä Henki näyttää syntiä elämässä niin kun sen tunnustaa niin tapahtuu:

    9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.. (1.Joh.1)

    Nyt onkin luterilaisuudessa vaikeus kun te uskotte olevanne uudestisyntyneitä jo kasteesta ja uskotte elävänne jo valkeudessa kasteesta asti, no tuo on helppo näyttää onko asia näin eli onko teillä yhteys Jeesukseen ja yhteys keskenänne ja vieläpä onko teidät puhdistettu kaikesta vääryydestä?

    • Ari

      Teet erittäin tyhmästi ja jumalattomasti kun lisäät tuohon tekstiin sanat ”ennen uskoontuloaan”.

      Tällainen vääristely on törkeää Jumalan sanan väärennöstä.

      Alkukielen verbi tuossa kohtaa on ἔχομεν, ekhomen, meillä ole, joka on muodoltaan aktiivin indikatiivin preesens eli meidän aktiivista syntisyyttämme nykytodellisuudessa kuvaava verbi ja kaiken lisäksi se on monikon ensimäinen muoto, joka kertoo ilmiön kuuluvan meille kaikille uskoville yhteisesti. Uuskohan ei ole yksityisasia, vaan osallisuutta meidän yhteisestä uskostamme Jeesukseen.

      Tämä siis kuvaa meitä ja meidän tilaamme meidän omalta puoleltamme. Se mitä sanot Jeesuksen sovintotyöstä ja hänen anteeksiantamuksen tuomasta sovintoverestään kertoo meille evankeliumin valtaisan lupauksen. Meidät itsessämme syntiset Jumala on vapauttanut synnin ja kuoleman vallasta eli siis että meidän syntimme ovat

      a n t e e k s i a n n e t u t

      eli siis niitä ei enää lueta meille synniksi eikä tuomioksi. Anteeksianto on siis jotain muuta kuin väittää etteikö muka sitä pahaa mistä anteeksi annetaan olisi ollut olemassakaan, vaan sen todellisuuden, että tuota pahaa ei enää käytetä meitä tuomitsemaan ja meille rangaistusta antamaan, vaan saamme kaikesta tuosta syntisyydestämme huolimatta elää turvallisin mielin Jumalan täydelisen armahduksen ja Isällisen rakkauden osallisuudessa.

    • Ari

      Kun vastustat yhteisen kristikunnan alkuperäistä opetusta, että kaste on uudestisyntmä, niin samalla kapinoit Jumalaa vastaan ja teet Pyhästä Hengestä, Totuuden Hengestä valehtelijan, koska Raamattu on hänen puhettaan ja Raamatussa sanotaan, että Jumala on pelastanut meidät, ei meidän omien tekojemme ansiosta, vaan kasteen pesun kautta, jossa samaisessa kasteessa meille on annettu Pyhä Hengen uudistus. Huomaa jae 5 tekstissä Tiit. 3:4-7.

      Muista, että myös Pyhä Pietari sanoo helluntaisaarnassaan, että kasteessa meille annetaan Pyhän Hengen lahja: ”. —-kaste —- n i i n — Pyhän Hengen lahja —-.”

      Joten kaikki moitteesi tavallisten ihmisten tavallista elämää vastaan eivät osu maaliinsa, vaan toimit samalla tavalla kuin Aadam paratiisissa: Syytät Jumalaa (vaimo jonka SINÄ Jumala minulle annoit vietteli minut eli hänen kauttaan sinä itse annoit minulle viettelyksen!), kun sinun tämän Jumalan syyttelyn sijaan pitäisi itse tehdä alkuperäisen kasteesi, siis sen ainoan oikean kasteesi (kaste on yksi!), edellyttämää jokapäiväistä parannusta.

  5. Matias

    Suuresti kunnioittamasi Hesekiel kumoaa jyrkästi perisynti ajattelun, mutta et todennäköisesti sattunut sitä kohtaa lukemaan.

    »Te kysytte: ’Miksi poikaa ei panna vastaamaan isänsä synneistä?’ Siksi, että poika on tehnyt niin kuin oikein ja hyvin on! Hän on noudattanut kaikkia säädöksiäni, hän on ne pitänyt, ja siksi hän saa elää. 20

    Mutta sen, joka tekee syntiä, on kuoltava. Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan.”

    • Tarja

      Hesekiel ei tässä kohtaa ota lainkaan käsittelyyn perisyntioppia, vaan puhuu aivan toisen tason kysymyksestä.

      Hänen tähtäyspisteensä on isien syntien tuottamanJerusalemin hävityksen jälkeinen tilanne, missä uuden sukupolven on lähdettävä liikkeelle uudesta tilanteesta. Temppeli on hävitetty ja Jerusalem on raunioina. Tässä tilanteessa uuden sukupolven on tartuttava uuteen elämäntilanteeseen uusin ottein, uusin näköaloin, uuta uomaan ja uuteen tulevaisuuteen suuntautuen.

      Tuossa tilanteessa ei enää tarvitse murehtia siitä mitä on tapahtunut isien aikana, vaan nyt on suuntauduttava eteenpäin.

      Tämä sanoma uudesta toivosta ja uuden elämän alusta on tavoitteena ja sitä varten uuden polven ei enää tarvitse kantaa menneen ajan kauheuksien kohtaloa jarrunaan, vaan kaikin voimin lähteä tulevaisuutta avaamaan elävän Jumalan palveluksessa.

  6. Matias

    Mitä sitten Jeesuksen sanomaan tulee, hän kehoittaa johonkin ja kumoaa se toisaalla.

    Jos et vihaa isääsi ja äitiäsi, siskojasi ja veljiäsi vaimoasi ja lapsiasi, et ole minulle kelvollinen.

    Toisaalla hän sanoo, että joka sanoo veljelleen sinä tyhjänpäiväinen, on ansainnut suuren nouvoston tuomion ja joka sanoo veljelleen sinä hullu, on ansainnut helvetin tulen.
    Ulkomuistista näin. Kumpi kampi näistä on realistista opetusta, koska molemoia emme voine noudattaa, hän puhuu myös kymmenstä käskystä, jossa kehoitetaan kunnioittamaan isää ja äitä, että kaun eläisi maan päällä. Onko vihaan kehoittaminen kunnioittamista.

    Jos haluamme postiivisesti ajatella asiaa, niin voinemme sanoa, että siitä saat valita, kuin marketin hyllyltä, että kumman katsot ostamisen arvoiseksi, toinen on kalliimpi, toinen halvempi ja helpompi koska vihaamaan jokainen pystyy. Kalliimpi vaatii jotakin, kuten tekoja mutta se on arvokkaampi ja kestävämpi.

    • Tarja

      Jeesuksen julistus oli johdonmukaista. Viittaamasi näennäinen ristiriita on peräisin siitä, ettei hepreassa ole komparatiivia, vaan jos haluat kertoa jotain vielä paremmaksi tai vielä tärkeämmäksi kuin jokin muu asia, niin näistä pitää tehdä vastakohdat. Mitä painavampi asia pannaan vastakohdaksi, sitä painavampi on myönteisen lauseen asia.

      Niinpä kun Jeesus tahtoo sanoa, että Jumalan seuraaminen on tärkeintä koko elämässä, niin hän vertaa tätä todellisuutta panemalla jumalasuhteen vastakohdaksi meidän tärkeimmät ihmissuhteemme oman perheemme: isämme, äitimme, lapsemme, puolisomme, sisaruksemme jne.

      Juuti tämä elämmämme merkittävimpiin ihmisiin vertaaminen kertoo, että oikea rakkaus Jumalaan ja hänen palvelemisensa on elämämme tärkein asia.

  7. Hesekiel

    Jokainen vastaa vain omista synneistään

    181Minulle tuli tämä Herran sana:
    2

    »Mikä teidän on, israelilaiset? Teidän maassanne hoetaan sananpartta:
    – Isät söivät raakoja rypäleitä,
    lasten hampaita vihloo.
    3»Niin totta kuin elän, sanoo Herra Jumala, tätä sananpartta ei yhdenkään israelilaisen enää pidä lausua. 4 Kaikki ihmiset, niin isät kuin pojat, ovat minun vallassani, minun määrättävissäni, ja kuolema on vain sen osana, joka on syntiä tehnyt. ”

    • Tarja

      Tässä toistuu vähän eri muodossaan sama perusnäkemys, josta jo kerroin edellä.

      Samalla tämä kehottaa uutta sukupolvea ottamaan oman vastuunsa omasta tulevaisuudestaan todesta. Tulevaisuus aukeaa eteenne, käyttäkää siis niitä elämänne lahjoja ja resursseja mitä teille on suotu vastuullisesti tulevaisuutta rakentaaksenne.

  8. 6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
    7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme..(1.Joh.1)

    Siis tuossa on selkeä kohta mistä tietää vaeltaako valkeudessa vai ei.

    Siis ihminen voi kuvitella/uskoa elävänsä yhteydessä Jeesukseen ja olevansa oikeassa uskossa, entäpä kun puhutaankin keskinäisestä yhteydestä, tällä voi selkeästi nähdä onko oikeassa uskossa ja kenen kanssa.

    Siis kun ajatellaan esim ns ”uskonpuhdistusta” niin oliko Lutherilla ja hänen entisellä kirkollaan keskinäinen yhteys?

    Entä tänä päivänä onko luterilaisilla ja katolisilla keskinäinen yhteys, ehtoollinen?

    Kyllä yhteys Jeesukseen saa aikaan yhteyttä uskovien kesken.

    • Ari

      1) Kun paavi kävi Suomessa vuonna 1999 niin Turussa pitämässä puheessaan hän totesi, että pyhän kasteemme takia me olemme veljiä keskenämme. Olemme yhtä kristikuntaa.

      2) Käytät virheellisesti ilmausta Lutherin ”entisestä” kirkostaan. Mistä kummasta olet saanut päähäsi tällaista historian vääristelyä. Eihän Luther oli perustanut mitään uutta kirkkoa, vaan yhä edelleen olemme Kristuksen edessä yksi, pyhä, yhteinen kirkko.

      Sen sijaan historiallisesti eri suuntiin kukeutuneet poliittiset ja taloudelliset yms tekijät ovat tuoneet tulokseksi sen, että organisatoorisesti kirkkomme ovat kulkeutuneet erilleen erillisiksi organisaatioiksi.

      3) Historiallisesti eri suuntiin meno ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä perustavaa uskon realiteetia, että ulkonainen kirkko on Pyhän hengen työväline uskon saamiseksi, sen ylläpitämiseksi ja sen täytäntöön viemiseksi iankaikkiseen elämään pääsemiseksi.

      Ulkonainen organisaatio on pelastuksen kannalta niin merkittävä, että jos joku ei konkreettisesti ole jäsen minkään todellisen ihmisten keskellä olevan kirkon konkreettisessa seurakunnassa jäsenenä, niin hän ei myöskään ole Kristuksen jäsen. Kirkko nimittäin on Kristuksen ruumis, eikä siis hänessä voi olla jäsen olematta jäsen Hänen kirkkonsa jossakin seurakunnassa. Eihän ihmisestä irralleen joutunut joku ruumiin palakaan voi kuvitella olevansa ”henkisesti” yhdistettynä siihen ruumiiseen, mistä se on joutunut erilleen esim. jonkun onnettomuuden takia. Niinpä het vahingon tapahduttua tuo jäsen pitää ommella yhteen alkuperäiseen paikkaansa siihen ruumiiseen, mistä se on irronnut. Näin myös vanhan kirkon sanonta, että pelastusta ei ole kirkon ulkopuolella on yhtenevä sen kanssa, ettei Kristuksen ulkopuolella ole pelastusta.

    • Ari

      Kirkon tuntee sen tunnustuksesta sekä siitä, että siellä evankeliumi julistetaan puhtaasti ja sakramentit jaetaan evankeliumin mukaisesti.

      Muista että kirkko on armahdettujen syntisten yhteisö, missä Kristus yksinään saa kunnian meidän pelastuksestamme.

      Referoin erästä keskiaikaista juttua. Lähetyssaarnaaja oli tullut erääseen kylään. Hän julisti siellä evankeliumia. Paikallinen kuningas kiinnostui asiasta. Hän sanoi, että voidakseen ratkaista kääntyykö hänen kansansa kristinuskoon vai ei, hän haluaa mennä katsomaan erästä naapurimaata, missä kuulemma kirkko jo toimii. Lähetyssaarnaaja pelästyi kovasti, koska tuolla alueella oli koko lähetysalueen surkeimmassa tilassa oleva paikallinen kirkko, mutta hän voinut estääkään kuningasta.

      Kun kuningas tuli takaisin matkaltaan, niin hän kertoi suosittelevansa kansalleen kääntymistä kristinuskoon. Sitten hän jatkoi, että tuossa vierailemassaan yhteisössä oli kaikki niin sekaisin, että jos Jumala ei olisi ollut mukana heidän kirkossaan, niin kaikki olisi jo aikoja sitten mennyt nurin. Joten koska Jumala on ollut heidän kanssaan, niin he vielä olivat pysyneet pystyssä. Kun kerran Jumala pystyy tekemään tuollaisen ihmeen tuolla naapurissa, niin kyllä hän pystyy auttamaan heitäkin. Ja niin kuninkaan päätökseksi tuli, että tuo kansa kääntyy kristinuskoon.

      Tämä legenda opettaa, että työ on Jumalan eikä perustu meidän omiin ansioihimme tai kelvolisuuteemme.

  9. Syntiä ei näin ollen ole maailmassa, vaan ihmiset saavat sen aikaan tekemällä tekoja, jotka ovat hyvien ohjeiden ja lain vastaisia tai raamatulliseti sanottuna jumalattomia.

    Ihmisellä on taipumus pahaan ja siksi täällä murhataan, raiskataan, soditaan, puhutaan palturia ja panetellaan, ja kristillisesti uskotaan, että kuollut juutalainen mies antaa kaiken anteeksi.

    Riittää kun viimeisellä tuomiolla heilutellaan ”Jeesus korttia ”, ja sanotaan, että me menemme tämän portin kautta. Kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä siellä sitten on, se on salaisuus ja riippuu siitä mitä kirjaan on kirjoitettu.

    • Tarja

      Jeesus on maailman Vapahtaja. Vain hänessä on pelastus. Hänen anteeksiantamuksensa on meidän ainoa toivomme. Ilman hänen armahdustaan kukaan ei kestäisi, vaan silloin joutuisimme tuomiomme olisi todellinen.

      Elämän kirja kuvaa sitä että aikoinaan juutalaisessa kaupungissa oli kirjanpito kaikista jäsenistään. Vain kaupungin jäsen saattoi rakentaa kaupungin muurien sisäpuolelle ja elää siellä täysipainoisena kansalaisena. Muut olivat vain vieraita tai tilapäisasukkaita ilman kaupungin kansalaisoikeuksia.

      Näin myös puhe elämän kirjasta kertoo olemmeko jäseniä Kristus-ruumiissa eli Jeesuksen elämän osallisia eli siis Kristus-yhteisön eli Jumalan kansan eli siis kirkon jäseniä.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25