You Tuben kautta putkahti tietooni kurssi, joka hämmensi mieleni. Siinä tarjotaan vastausta kysymykseen: ”Kuinka tulen mystikoksi. Etsijän opastus mystiikkaan.” (Contemplative Monk). Tietämättä tarkemmin kurssin sisältöä, tyydyn ihmettelemään koko ideaa tehdä mystikoita nykymaailmaan kurssien ja koulutuksen kautta. Nykymaailman self-made-kulttuuri suosii kaikkia pikateitä jopa taivaallisiin salaisuuksiin. Eniten kuitenkin pätevöiytymistä sellaiseen, mistä ennen ei itseä kutsuttu, jos jälkikäteen mystikoiksi luettiinkin.
En nimittäin usko,että kukaan myöhemmin mystikon nimen saanut olisi pyrkinyt sanan mukaan mystioksi. Heistä tuli sellaisia jälkipolvien silmissä heidän kirjoituksisensa ja elintapojensa vuoksi. He olivat keskiajan ja jotkut myöhemmän ajan kilvoittelijoita, jotka rukouselämällään ja usein askeesilla saavuttivat ”syvemmän tiedon”, Jumalan läsnäolon salaisuuden tuntemisen. Se oli niin henkilökohtaista paneutumista hengelliseen elämään, ettei se tarjoa kenellekään toiselle valmiita mallitikapuita taivaaseen.
Kun olin kirjoittanut ensimmäiset rukouselämän varassa sytyneet kirjani ”Kuuulet vaieten” ja ”Pieni paasto” 1980-luvulla, professori Seppo A. Teinonen kirjoitti minulle kirjeen, jossa totesi onnitellen, että Suomi oli saanut oman mystikkonsa. Niin ilahtunut kuin olinkin yhteydenotosta, tunsin vierastavani nimitystä. Olin kirjoittanut niinkuin olin rukousyhteydessä kuullut. Aluksi kirjoitin anonyymina Mariana, Jumalan kuulijana. Kustantajan toivomuksesta julkaisin myöhemmin nimeni. Olennaista oli, etten kirjoittamisella pyrknyt oelmaan mikään muu, kuin kirjoittaja Jumalan läsnäolossa, armosta ja osin kuin sanelusta. Miksi korostaa itseään mystikkona?
Ortodoksinen kirkko korostaa salaisuutta, mysteeriä, kaiken oppinsa ytimenä. Salaisuus on Jumalan armossa ja omassa uskalluksessa Jumalan haltuun: tuntemus Jumalasta lisääntyy, vaikka se onkin olemukseltaan aina suurin arvoitus. Jumalan kokijasta voi kasvaa Jumalan näkijä kirkkaudessaan niin paljon kuin ajassa on mahdollista. Lopullinen kirkkaus on 8. päivän valossa, ikuisuudessa. Kyse ei ole metodista, kurssista, vaan luottamuksesta rukousyhteyden vahvaan voimaan ja myös kirkon siunaukseen.
Nykyajan itseoppinut mystikko ei luultavasti tarvitse sitoutumista kirkollisiin käsityksiin yhteydestä Jumalaan, vaikka hänen esikuvansa ovatkin vahvasti sidoksissa kirkkoon. Oman tiensä oppinut mystikko kurssin kautta on saava siitä päästötodistuksen: olet nyt täysiverinen mystikko. Tie mystikoksi on toinen kuin tie mystiikkaan, vaikka ne hipovatkin toisiaan. Tte mystiikkaan on etenemistä tetoon mystiikasta. Mystikoksi kuitenkin tullaan vain Jumalan kutsusta ja armosta, kun hän sen suo.
Eiköhän mystiset kokemukset tule aina ”pyytämättä ja yllättäen”, ei niitä voi tilata. Näin on ainakin oma kokemukseni.
Nykyinen uushenkisyys ruokkii kiinnostusta erikoisiin henkisiin ja hengellisiin kokemuksiin. Samalla tietous tunnettujen mystikkojen hengellisistä harjoituksista on kasvanut, ja niiden varassa ohjataan meditaation ja kontemplaation harrastamiseen. Rukouselämän syventämistä oppaiden varassa voi pitää vain hyvänä. Kuitenkin mystiikkakurssi tienä mystikoksi on kyseenalainen tavoite.
Mystiikan ytimessä on mysteeri, salaisuus, lähemmin Jumalan todellisuuden arvoituksellisuus ja voima. Sitä voi lähestyä rukoillen ja tutukien sanaa, mutta sen avautuminen ihmiselle on viime kädessä lahja, ansaitsematonta armoa. Ei ole kyse mistään ”tee-se-itse” -valaistumisesta.
Päivi,
Mystikoksi tullaan vain Jumalan kutsusta …¨
Mystiikka on minulle ollut aina jotain ikäänkuin valepuvussa. Systisyyden kaapuun yleensä puetaan ¨jälkipolttoisesti¨, ei mystikon kuoltua ja yleensä kauan sitten.
Olen lukenut kirkko- ja erämaaisiä. Mystikon status myönnetään heidän viisaista kirjoituksista. Mystikot usein kuuluvat ihmeitä tekeviin tai tehneisiin, joko eläessään ja usein kuoltuaan.
En ole vielä löytänyt näiden mystikkojen kirjoituksista mitään syvällisempää, ihmeteltävämpää, kuin mikä Raamatussa on jo luettavissa.
Kuten esittelyssäni mainitsen, niin olen lapsuudestani saakka elänyt ¨mystisessä ¨ seurassa. Puhun helluntalaisuudesta, minkä henkilökohtaisesti tunnen Suomessa, Italiassa, Sveitsissä, Etelä-Amerikassa (Brasilia), UK ja USA. Tämä vuonna 30 alkanut liikehdintä potkaistiin yleiseen tietoisuuteen mystiikan keinoin. Oppimattomat puhuivat Jumalan suurista teoista kielillä, joita he eivät osanneet. Sitä ennen oli humaus ja tuliset kielet Henkikasteen saanneiden päällä.
Jos tähän edustamaani mystiseen liikehdintään saataisiin sakramentit puettua, niin sen hyväksyisi koko ¨pelto¨mikä on tämä maailma, oikumene.