Rippikoululeireillä käy vieraita: Vanhemmille, sisaruksille ja leiriläisten ystäville  järjestetään tilaisuus vierailla leireillä, seurakunnan muutkin työntekijät – esim. kanttorit -  käyvät päiväseltään pitämässä oman alansa tunteja. Vain Kuolema ei ole tervetullut vieras. Vaan siitähän se vähät välittää! Kun Jumalasta on kyse, niin eihän hänen vastustajansakaan malta pois pysyä.

Kun aikoinani pidin rippikoululeirejä, huomasin, että apuopettajat karsastivat kärsimystä ja kuolemaa käsittelevää oppikokonaisuutta. Niinpä se usein jäi työnjaossa minun kontolleni. Ehkä aihe oli hankala, kiusallinen tai sitten sellainen, ettei siitä yksinkertaisesti tohdittu puhua. Poissa silmistä, poissa mielestä. Nuorena kuuluu mennä lujaa. Ja pitää hauskaa. Kuolema jotenkin kangistaa kivaa fiilistä.  Ehtiihän nuo asiat selvittää sitten kuolinvuoteellakin.

Tuttuja selityksiä ja päätelmiä. Kaikki vain eivät pääse sinne kuolinvuoteelle asti. Kun sanotaan, että nuorena halutaan ottaa ilo irti elämästä, niin näin eläkeukkona minä ihmettelen sitä, mitä elämästä jää jäljelle, jos siitä on otettu ilo irti?

Apostoli Paavali kuvaa aikanaan vallinnutta epikurolaista filosofiaa *)  tähän tapaan: Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme. Suomen kielessäkin tunnetaan termi Elää kuin viimeistä päivää. Silloin kyse taitaa olla enemmänkin päättömästä riehumisesta ja Antaa mennä -asenteesta mieluummin kuin perusteellisesta itsetutkistelusta ja Jumalan avuksi huutamisesta. Mahdollisimman pian olisi kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään vaikkapa sitä, mitä tekisit, jos sinulla olisi elinaikaa enää vain yksi vuosi, kuukausi, viikko tai päivä.

Entä jos aikaa olisi enää vain vaivaiset viisi minuuttia? Jos sinulla olisi puhelin käytössäsi, niin yrittäisitkö soittaa jollekin läheisellesi kertoaksesi rakastavasi häntä? Katuisitko menneitä kepposiasi? Rukoilisitko, pyytäisitkö Jeesusta hätiin? Vai odottaisitko kylmän rauhallisesti, stoalaisen tyynesti, että niin on hyvä kuin tapahtuu?

Nuoren ihmisen kuolema on aina raskas asia, kuolintavasta riippumatta. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta nuoren vanhemmista, jotka kokevat, että marssijärjestys on aivan väärä. Ei vanhempien kuulu haudata omia lapsiaan vaan päinvastoin.  Se tuntuu väärältä nuoren sisaruksista ja ystävistä, sukulaisista nyt puhumattakaan. Kaikki jäi kesken.

Hiihtolomarippikoululeirin ensimmäisenä päivänä menehtyi leiriläispoika laskettelurinteessä. Kun hän oli muutaman muun leiriläisen kanssa lähtenyt merkityiltä reiteiltä metsään laskettelemaan, niin hakemattakin tulee mieleen, että hän on törmännyt puuhun. Uutisissa kuitenkin sanottiin, että näin ei ole käynyt.

Tapaturmaisessa kuolemassa on vielä sekin ahdistava lisäpiirre, että siitä jää pois tärkeä  hyvästelymahdollisuus. Kun tämä epäonninen poika lasketteli viimeisenä, tapahtumalla ei ollut edes silminnäkijöitä.

Rippikoululeiri keskeytettiin siihen paikkaan. Ilmeisesti rippikoulu kuitenkin jatkuu toisaalla myöhemmin, mutta mikään ei enää ole tuolloin samoin kuin ennen. Kuoleman vierailu lienee jättänyt pysyvän jäljen kaikkiin leirillä mukana olleisiin. Opetus taitaa lähteä tuolla leirillä aivan toisesta päästä kuin tavallisesti eli lopusta, ns. perimmäisistä kysymyksistä.

Ei tule olemaan helppo tehtävä sillä kollegalla, joka tuon rippilapsen siunaa. Mutta se on ainakin varmaa, että siunauskappeliin tulijat kuuntelevat tarkasti joka ikisen sanan, jonka pappi sanoo. Uskon ja toivon, että syvimmänkin surun ja kaipauksen keskellä omaiset voivat arkun äärellä kuulla sellaisen lohdutuksen sanan, johon he voivat tulevina päivinä tarttua.

Miten haurasta elämä voikaan olla, miten pienestä kiinni hengen lähtö! Emme ole itsemme omat, emme tiedä päiviemme määrää. Voimme kuitenkin turvata siihen tietoon, että meidän Luojamme ja Lunastajamme elää.  Ja siitä seuraa, että mekin saamme elää hänen yhteydessään, nyt ja aina.

*)  Epikurolaiset eli kreikkalaisen filosofin Epikuroksen (341–270 eaa.) kannattajat. Epikuroksen alulle panema filosofia kukoisti 700 vuoden ajan. Sen keskeinen ajatus oli, että yksilön nautinto oli elämän ainoa tai pääasiallinen anti. Epikuros kannatti näin ollen sellaisen elämän viettämistä, josta ihminen saisi mahdollisimman suurta mielihyvää elinaikanaan, mutta kuitenkin kohtuudessa pysymistä, jotta voisi välttää liiallisista nautinnoista aiheutuvan kärsimyksen. Paino oli pikemminkin henkisillä kuin ruumiillisilla nautinnoilla. Siksi Epikuroksen mukaan se, kenen kanssa ihminen syö, on merkityksellisempää kuin se, mitä hän syö.

Kuva: Kirkko Suomessa.