Kuolema on elävää todellisuutta

Youtubessa Lahden srk. sivuilla on Credo yhteisössä 17.11 pidetty luento jonka katsomista jännitin turhaan.

Luento yllätti minut positiivisella tavalla. Olin pantannut luennon kuuntelua jo kuukauden ja nyt rohkaistuin sitä katsomaan. Laitoin sen nopeutettuna, jotta kärsimykseni menisi nopeammin ohi. Se luento olikin ihan hyvä. Piti oikein ihmetellä sitä, että minä itsekö tuossa puhun. Opin jopa jotain sellaista uudelleen, jonka olin ehtinyt jo unohtaa. Nyt sen kuulin omasta suustani. Hurja miten rohkaisevaa luento on. Tajusin vasta nyt miten hyvin tuossa tilanteessa onnistuin. Tietysti kuvaajaa ja kuvan käsittelijää saan kiittää myös.

Luentoa valmistaessani kirjoitin tekstiä moneen kertaan. Sitten vanhoja työkavereita tavattuani päätin tehdä luennosta vain kertomuksen. Ikään kuin kertoisin sitä heille. Näin se sai oman luontevan muotonsa.

Sen jälkeen en enää yrittänyt kirjoittaa sitä, enkä jäsennellä asioita oikeaan järjestykseen. Paperilla oli vain joitakin asioita, joista voin luentoa jatkaa, jos tulee bläkaut

Hassua että omasta luennosta voi rohkaistua. Laitoin luennon aiheeksi: ”kuolema on minulle voitto”. Aika mahtipontinen aihe, vaikka itse kuolema on jäänyt ajatuksissani jo taka-alalle.

(Miten sen linkin tänne saa ? )

  1. Ylellä on TV ohjelma nimeltä -Elämäni biisi.

    Minulle yksi elämäni Raamatun kohdista on Filippiläiskirje: 1:21

    Sain 80-luvulla Länsi-Suomen Rukoilevaisten seuroissa pitämäni puheen jälkeen palautteen iäkkäältä naiselta.

    Palaute:”muuten puhuit oikein, mutta yhdessä kohtaa puhuit väärin, koska 38 käännös siinä kohtaa on väärin. Ei elämä ei voi korvata Kristusta, vaan Kristus on meille elämä ja iankaikkinen elämä.

    1:21 Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. 1938 käännös
    1:21 Sillä Kristus on minulle elämä, ja kuolema on minulle voitto. Biblia 1776

    Kuuntelin rouvani kanssa osan yksi Credo 27.11.2022 puheestasi. Näin Taivaan Isä meitä johdattaa. Jokaisella meistä on oma elämän tarina. Jälkeenpäin näemme johdatuksen ja suunnitelman. ”Kristus on meille elämä”, yksin Kristus. Hänellä on valta antaa syntejä anteeksi.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.