Kuluttaja on kingi – pitääkö boikotoida?

Ostamisella ja myymisellä on monenlaisia vaikutuksia. Vailla erityistä kansantaloudellista tai maailmantaloudellista ajattelukykyä peruskuluttaja saa tämän aiheen tiimoilta kehiteltyä ristiriitaisia ajatuksia. Välttämättömätkin ostokset näyttäytyvät eettisinä valintoina. Mitä enemmän ajattelee, sitä monimutkaisempaa on.

Hyvän ostoksen kriteerinä voi olla esimerkiksi terveellisyys, ekologisuus ja kotimaisuus. Huonon ostoksen taustalla voi olla vaikkapa lapsityövoiman käyttöä, työsuojelun laiminlyöntiä, piittaamattomuutta ympäristövaikutuksista taikka toimintaa maassa, jossa ei kunnioiteta ihmisoikeuksia. Muiden asioiden lisäksi, tai oikeastaan aivan aluksi, pitäisi ehkä myös kysyä, onko ostos ylipäätään tarpeellinen. Vai olisiko nyt joka iikan syytä elvyttää koronapandemian kurittamaa taloutta tekemällä hyödyttömiäkin ostoksia?

Olisiko hyvä ostaa kotimaisia elintarvikkeita? Mielestäni olisi. Kotimainen ruoka on laadukasta. Niin on kyllä yleensä ulkomainenkin, mutta vain suosimalla suomalaista voimme tukea oman maan tuottajia ja samalla edistää elintarvikeomavaraisuutta. Tietysti joku voisi kysyä, eikö se ole itsekästä ajattelua ja eivätkö muidenkin maiden maataloustuottajat tarvitse tuloja. Hyvä kysymys.

Suomalaisenkaan firman elintarvikkeet eivät muuten aina ole kotimaisesta raaka-aineesta valmistettuja. On oltava tarkkana, jos oikeasti haluaa suosia suomalaista.

Pitääkö vaateostoksissa suosia suomalaista? Pitäisi kai, jos se edes olisi mahdollista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tunnetutkin suomalaiset vaatemerkit teettävät pukineensa jossakin muualla, missä palkkataso ja työntekijöiden olosuhteet ovat vaatimattomammat kuin meillä. Jos valmistusmaassa suorastaan sorretaan työntekijöitä tai vähemmistöjä taikka viitataan kintaalla ympäristönsuojelulle, tuote saa hyvästä suomalaisesta nimestään huolimatta mielen apeaksi. Pitäisikö boikotoida?

Monet tunnetut kotimaiset merkkituotteet suunnitellaan Suomessa, mutta tehdään ulkomailla, osittain hyvin arveluttavissa paikoissa. Muun muassa astioita ja liinavaatteita hankkiessaan joutuu asiaa ajattelemaan. Tuotteet ovat sinänsä hyviä ja laadukkaita, mutta onko ne revitty jonkun onnettoman nälkäpalkalla elävän selkänahasta? Tai onko valmistusmaalla (riittävän) puhtaat jauhot pussissa? Pitäisikö boikotoida?

Ja auttaako nälkäpalkkalaista, jos häneltä boikotin seurauksena loppuu koko työ ja se vähäinenkin palkka? Ihanne tietysti olisi, että palkka nousisi. Ja onko lapsen parempi raataa työssä kuin kuolla nälkään ilman työtä, jos todellisuudessa koulun käyminen ja leikkiminen eivät ole realistisia vaihtoehtoja?

Kun pyrstö irtoaa niin nokka tarttuu.

Joskus tuntuu, että emme ole enää ihmisiä emmekä edes asiakkaita. Olemme ensisijaisesti kuluttajia. Voisiko tämän meille tyrkytetyn roolin muuttaa voimavaraksi? Valtiot ja yritykset joutuvat helposti mustalle listalle, jos alkavat liian eettisiksi, mutta pieni kuluttaja on vapaa valitsemaan, kenelle rahansa antaa. Mitä tapahtuisi, jos suuret joukot äänestäisivät eurolla ja jättäisivät epäilyttävän tuotteen ostamatta?

Pakottaisiko boikotti halpafirmat maksamaan parempaa palkkaa niin, että perhe eläisi vanhempien palkalla eikä lasten tarvitsisi mennä töihin? Pakottaisiko se halpafirmat huolehtimaan ympäristöstä? Pakottaisiko se valtiot lopettamaan sorron? Olisimmeko me itse valmiit maksamaan oikeudenmukaisen hinnan?

Usko taitaa tässä loppua, mutta saahan sitä haaveilla.

  1. asia oli kylläkin niin että otsoniaukon piti laajeta kiihtyvällä vauhdilla vielä vuosikymmeniä sen jälkeen kun cfc-päästöt olisivat kokonaan loppuneet.ne eivät ole kokonaan loppuneet mutta silti tilanne näyttää hyvältä.herääkin kysymys onkohan ihmisen päästöillä ollut ratkaisevaa osuutta otsoniaukon kehityksessä.ainakin nsitä on vahvasti liioiteltu.voidaan myös kysyä mahtavatkohan nykyisetkään vihreät väitteet ihan pitää paikkansa.uskonnolla ja vihreällä aatteella on paljon yhteistä:pelottelu,syyllistäminen,maailmanloppu ennustukset ja molemmat esittävät olevansa pelastajia.jos hiukankin skeptinen leimataan roistoksi.

    • Juha Nuppola, ilman vihreätä aatetta ei meillä Tampereella olisi enää yhtään uintikelpoista järveä.
      Tämä vain esimerkiksi. Suomen puutavarateolisuus saastutti järviämme täysinsurutta ja tekisi niin edelleen, raha ei kun haise vaika Villpulankoski haisi takavuosi kymmenenkilometrin päähän.

  2. Tavaratuotantoon ja paljolti itseisarvolliseen kauppaan perustuvat elinkeinojärjestelmät ovat viemässä maapalloa tuhoon. Raaka-aineiden hankinnat ja niiden työstämiseen tarvittavat mielettömän suuret energiamäärät tuhoavat luonnon monimuotoisuuden, maapallon elonkehän ja pieneliöstön sekä saastuttavat kaikki vedet.
    Jokaisella maapallon ihmisellä on kotonaan keskimäärin 4000 esinettä, joista suurin osa on täysin tarpeetonta roinaa. Kun vain yhdessä laivassa saattaa olla 25000 metallista konttia täynnä bulkkituoteita ja näitä laivoja seilaa merillä tuhansia 24/7/365 maanteillä jyryyttävistä sadoista tuhansista rekoista puhumattakaan tajuaa jokainen ajattelemaan kykenevä, että tämmöinen kulutusmegalomania ei jätä elinmahdollisuutta tuleville sukupolville.

  3. Pirjo Pyhäjärvi : ”Hyvän ostoksen kriteerinä voi olla esimerkiksi terveellisyys, ekologisuus ja kotimaisuus.”

    Lisään kriteereihin mukaan myös vilpittömyyden. Suuri osa tuottajista toimii puhtain paperein, mutta jopa suomalaisessa elintarviketuotannossa on ikävä kyllä pieni prosentti yhtiöitä, jotka tekevät tiliä ”väärin punnuksin”. Etenkin sesonkituotteiden painosta voi puuttua jopa enemmän kuin neljännes.

    • Ostajan tietysti pitää saada se, mistä hän maksaa. Helposti ajattelemme, että Suomessa olemme suojassa epärehellisyydeltä, mutta valitettavasti niin ei aina ole.

  4. Ostin tänään SPR:n Kontista ruokapöydän liinan 2,50 euron hintaan. Ostos ei ollut tarpeellinen, mutta se oli mieluinen. Ostos oli sikäli ekologinen, ettei se lisännyt raaka-aineiden kulutusta. Sen sijaan omalla autolla tehtyä matkaa ei ehkä voi pitää huippuekologisena valintana. Nämä asiat ovat tietysti lillukanvarsia suurten ympäristökysymysten rinnalla, mutta jotenkin en voi olla näitäkään miettimättä.

Kirjoittaja

Pirjo Pyhäjärvi
Pirjo Pyhäjärvi
Kotipaikka Rovaniemi. Eläkkeellä oleva riviseurakuntalainen. Entinen kirkkovaltuutettu ja kirkolliskokousedustaja. Työura hallinto-oikeudessa esittelijänä, tuomarina ja ylituomarina. Harrastuksena monivuotiset kukat, kompostointi ja kirjat, muun muassa.