Kuka saa saarnata?
Demokratia ei ulotu saarnastuoliin. Ortodoksi katsoo ihmeissään, kun luterilaisessa kirkossa saarnaamaan voi ilmestyä presidentti tai mediajulkkis.
Saarnaa tarkoittavan sanan taustalla on isällistä keskustelua tarkoittava kreikankielinen "homilia". Saarna ei ole osa ortodoksisen jumalanpalveluksen kaavaa. Saarna syntyy liturgian inspiraatiosta. Sen vuoksi se voidaan pitää tai jättää pitämättä.
Saarnan tarkoitus ei ole omaelämäkerrallinen. Jos saarnaan sopii vertaus "itsestään se paha pappi puhuu", ollaan tajunnanvirrassa ja poissa saarnan tarkoituksesta.
Suomessa ortodoksit noudattavat saarnamisessa luterilaisen enemmistökirkon periaatteita ja jokainen pappi saa saarnata. Perinteisissä ortodoksimaissa saarnata ei saa kuka tahansa mustaviittainen, vaan ainoastaan se, joka osaa sovittaa mielipiteensä kirkon ääneksi. Tavallisesti luvan saarnaamiseen saa vain kokemusta omaava henkilö – pappi tai maallikko.
Saarnamisen periaattet kirjattiin vuonna 692 Konstantinopolissa pidetyn kirkolliskokouksen 64. kanoniin. Sen pohjana oli 300-luvulla eläneen kirkkoisän Gregorios Naziansilaisen homilia, jossa pyhä Gregorios varoittaa muun muassa pyrkyryydestä.
Saarnan tehtävä ei ole maailman parantaminen eikä itsensä tai muiden tuomitseminen. Hyvässä homiliassa puhuu kokemuksen ääni. Jos jumalanpalveluksessa saarnaa joku muu kuin pappi, valitaan hänet tehtävään siksi, että hän puhuisi in persona Christi.
Saarnaajan on oltava sellainen henkilö, joka valitaan tehtävään muilla kuin yhteiskuntavaikuttamisen kriteereillä. Poliittinen ja yhteiskunnallinen asema on este saarnaamiselle kirkossa ja päinvastoin.
68 kommenttia
Hannu Kilpeläinen: ”Alkukristillisissä seurakunnissa paimenen ja vanhempien tehtävät sekä puheet, opetuksen ja rukouksen hoitivat henkilöt, joilla ei ollut teol.maist. (tai vastaavaa) koulutusta, ymmärrettävistä syistä.”
Mikäli Raamatun teksteihin on uskomista, niin se ”teol. maist. (tai vastaava) koulutus” ei ole mikään ehto vastaavien tehtävien hoitamiseen nykyisinkään.
1. Korinttolaiskirjeen 2. luku: ” Sillä Jumala on paljastanut sen meille henkensä välityksellä, sillä henki tutkii kaiken, Jumalan syvätkin asiat……….. 13 Sitä me myös puhumme, emme ihmisviisauden opettamin sanoin, vaan hengen opettamin, yhdistäessämme hengelliset asiat hengellisiin sanoihin.”
1. Korinttolaiskirjeen 1. luku: ”Sillä on kirjoitettu: ”Minä saatan viisaiden viisauden häviämään, ja älykkäiden älyn minä työnnän syrjään.” 20 Missä on viisas? Missä kirjanoppinut? Missä tämän asiainjärjestelmän väittelijä? Eikö Jumala tehnyt maailman viisautta tyhmyydeksi? 21 Sillä koska Jumalan viisaudesta maailma ei viisautensa avulla tullut tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi sen tyhmyyden avulla, jota saarnataan, pelastaa uskovat……. 25 Sillä Jumalan tyhmä asia on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikko asia on voimakkaampi kuin ihmiset.”
Saarnaamisen teologisista taustoista en tiedä enkä ota kantaa. Mutta haluan kertoa oman kokemukseni kotiseurakunnastani.
Uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksen hoitivat alusta loppuun saattuneesta syystä maallikkopariskunta. Jumalanpalveluksen aluksi ilmoitettiin kirkkokäsikirjan mukaisesti, että maallikot ovat asialla.
Jumalanpalvelus oli hieno ja puhutteleva. Jeesuksen elämää käsittelevä saarna oli mietitty ja hyvä kokonaisuus, paras kuulemani pitkään aikaan.
Tässä blogissa puhutaan saarnasta. Ymmärtääkseni erilaisiin kirkon järjestämiin tilaisuuksiin puhujiksi kutsutut ’julkiset maallikot’ eivät välttämättä tule saarnaamaan vaan puhumaan.
Teemu Kakkuri: Hannu Kilpeläisen soisi päivittävän tietonsa vapaista suunnista. Se, mikä oli yleistettävissä 60-luvulla, ei ole sitä enää. Varsinkin helluntailaisuus on muuttunut viimeisten parinkymmenen vuoden aikana.
No voihan vipu. Olen usean vuoden ajan päivittänyt tietoa vapaiden suuntien (myös helluntailaisten) jumalanpalveluksista. Joka toinen sunnuntai kuuntelen YLE1:ltä klo 18 lähetettävän vaparijumiksen, myös eilen Keravan helluntaiseurakunnasta. Enpä muista sellaista tilaisuutta, jossa ei ns. saarnan lisäksi olisi ns. henkilökohtaista todistusta. Useimmiten ne kummatkin muistuttavat aika paljon toisiaan. Soisin Teemu Kakkurin liittyvän meihin aktiivisiin ykkösyleläisiin päivittämään tietojaan jatkumosta 60-luvulta näihin päiviin.
Maallikko saa saarnata kirkkoherran luvalla messussa. Seuroissa voi puhua kaikki, ketä haluttaa. Saarna on pidettävä sunnuntain evankeliumitekstistä. Siksi se ei ole ”vapaa” siinä mielessä kuin seurapuhe, koska siihen liittyy tekstin tulkinta ja sovellus nykypäivään. Se edellyttää siis opintoja . Aikaisemmin maallikoilta vaadittiin tuomiokapituliin suoritettava saarnalupatutkinto, mikä antoi ainakin perustiedot kristillisestä opista ja uskosta. Saisi olla vieläkin. Olisi hyvä senkin vuoksi, että saarnaajamaallikko itsekin tuntisi olonsa turvallisemmaksi, kun saarnaa. Ja siksikin, ettei saarnassa vahingossa julistettaisi jotain ihan muita kuin kristillisiä oppeja.
”…koska siihen liittyy tekstin tulkinta ja sovellus nykypäivään. Se edellyttää siis opintoja.”
Siis että Jumala on antanut Sanabsa vain niiden ymmärrettäväksi,jotka ovat suorittaneet monivuotisia opintoja? Miksi Raamattuja sitenmyydään ja jaetaan maallikkokoteihin. Eiväthän he siellä voi lukemaansa ymmärtää ja oikein tulkita?
Seppo Heinola :”Siis että Jumala on antanut Sanabsa vain niiden ymmärrettäväksi,jotka ovat suorittaneet monivuotisia opintoja?”
Fakta on se, että jokaisen on ristinsä kannettava ja esim. itselleni Raamattu on 10-vuotiaasta asti antanut voimaa kestää koulukiusaamiset, kasvaa aikuiseksi, solmia pysyvä avioliitto, hoitaa perheeni, pankkityöni ja yrittäjyyteni. Minulla ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia, että jokaisen pitäisi uskoa kuten itse uskon, kun ihmiskohtalot ovat yksilöllisiä eikä näissä asioissa ole olemassa mitään on-off -painikkeita. Pappiskoultus ja -vihkiminen ovat ”sertifikaatti” siitä, että tuon koulutuksen läpikäyneet eivät ole hengellisiä puoskareita eivätkä halua manipuloida ihmisiä, vaan puhua totta siitä mitä on ”näkymätön todellisuus”.
So so Seppo. Nykyisin saa saarnata kirkkoherran luvalla ilman minkäänlaisia opintoja (tarkoitan siis messua, en seurapuheita). Vaikka olisi peruskoulukin jäänyt käymättä. Lukutaito ilmeisesti olisi ainakin hyväksi. Ennen vaadittiin muutaman kirjan tenttiminen, ei monivuotisia opintoja. Olen luullut, että pidät opintoja yleensä tärkeinä alalla kuin alalla. Olen ilmeisesti erehtynyt. Raamatun lukeminen on kaikille kristityille tärkeää muutenkin, ei vain siksi, että saisi luvan saarnata jumalanpalveluksessa. Teologian professorien ja heidän oppilainaan olleiden pappien asiana on Raamatun tulkitseminen tieteellisesti. Usko ei tarvitse tieteellistä argumentaatioita toteutuakseen, ei edes teologian professorilla.
Seppo. Etkö tiedä sitäkään, että Raamattu ei ole Jumalan sanelema opus, vaan kymmenien ihmisten kirjoittama yli tuhannen vuoden kuluessa. Sitten ihminen on niistä kirjoituksista Jumalan johdatuksen kautta (?) luonut kokoelman, joka on aikanaan vahvistettu pyhien kirjojen kokoelmaksi (kaanon). Looginen ei tuo kirjakokoelma mielestäni kyllä ole. Mutta onko logiikka ihmisen uskonnollisen elämän päämäärä? Kysyn vain. Ei usko ole logiikkaa. Jumala lienee antanut sen kirjan erilaisten ihmisten kirjoitusten kautta, mutta ei se Jumalan kirjoittama kyllä ole. Koraani on eri juttu.
Osmo, tiedän tiedän kaiken tuon,olen jopa tenttinyt tuon kaiken ja kirjoittanut aiheista opintoesseitä ja hyviä… tarkoitin loogisella ristiriidalla tässä toisaalta seurakuntateologista opetusta Raamatusta kaikille tarkoitettuna Jumalan Sanana (olkoon vaikka ’johdatuksen kautta’ ei se asiaa muuta) ja toisaalta väitteitä siitä, että tuota sanaa voi kuitenkin oikein tulkita vain monimutkaisten opintojen kautta
Katolisessa ja Protestanttisessa teologiassa sanan merkitys armon saamiseen ymmärretään eri tavalla. Uskomattomin ja toivottavasti väärä ajatus siitä kuka kirkossa voi puhua, ei johdu kirkon oman uskon menettämisestä omaan toimintaansa, vaan tarkoituksena on vain kaunistaa tilastoja luvuilla, jotka syntyvät siitä, kun tullaan töllistelemään sitä, mitä jollain Ihmisellä sattuu olemaan sanottavaa. Saarnatehtävään tulisi suhtautua vakavasti, eikä antaa sitä väärään käyttöön. Kuinka moni kutsuttu puhetaiteilija ymmärtää tai on koskaan kuullut lain ja evankeliumin suhteen tärkeydestä. Evankeliumin sana on armoväline, jota on arvostettava. Samoin kasteessa, ehtoollisessa ja ripissä sanan tarkoituksena on mahdollistaa uskovalle uskon kautta vanhurskauttaminen. On kovasti huolestuttavaa, ettei laiskanpulleille kirkon rivijäsenille viitsitä opettaa ja kerrata uskomme perusasioita.
Ilmoita asiaton kommentti