Lähiviikkoina jumalanpalveluksissa paneudutaan väkeen, joka kokoontui Jeesus-lapsen ympärille. Mukana oli ihmisiä yötyössä, vaativien asiantuntijatehtävien osaajia ja tietysti pyhä perhe – juuri syntyneeseen seurakunnan päähän vahvasti sitoutuneita ihmisiä. Ilmiö on jatkunut 2000 vuotta. Vapahtajan ympärille kokoontuu yhä monimuotoinen joukko, jota yhdistää lähinnä Jumala ja ihmisyys.

Onko tie joillekin avoimempi kuin toisille? ”Ketkä puuttuvat seurakunnastasi? Miksi?” Tätä kysyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi tulevaisuusselonteko Kirkkona monikulttuurisessa yhteiskunnassa.

Ketkä puuttuvat ja mistä he löytyvät? Löytyvätkö he riveiltä tai rivien välistä?

Nelivuotiskertomus Haastettu kirkko herättää kysymyksiä mahdollisista puuttujista. Se kertoo, että lähes jokainen seurakunta tekee säännöllistä yhteistyötä peruskoulujen ja lukioiden kanssa. Ammatillisten oppilaitosten kanssa vastaavaa yhteistyötä tekee sen sijaan joka toinen seurakunta. Lisäksi kerrotaan mm. että lapsi- ja nuorisotyön strategia on vaikuttanut vähintään jossain määrin neljään seurakuntaan viidestä, mutta työttömyystyön strategialla ei ole ollut mitään vaikutusta kahteen seurakuntaan kolmesta. Haastetun kirkon sivuilta löytyy näiden mainittujen huomioiden lisäksi monia muita kysymyksen siemeniä.

Olisi väärin laatia pitkälle meneviä johtopäätöksiä tällaisten irrallisten tietojen pohjalta. Jokaisen käyrän tai numeron takana on monimutkaisten riippuvuussuhteiden maailma. Toisaalta olisi väärin ohittaa tilastojen viesti. Miksi luvuissa on huomattavia eroja? Mikä selittää erot oppilaitosten kanssa tehtävän yhteistyön säännöllisyydessä? Miksi työttömyystyön strategia jää vieraaksi? Kertovatko luvut siitä, että jotkut todella puuttuvat tai ovat vaarassa puuttua? Missä ovat suurimmat haasteemme? Mihin meidän pitäisi panostaa jatkossa enemmän, mistä pitäisi vähentää? Mitä voimme oppia, ottaa huomioon ja tehdä toisin?

Hiljattain julkaistu tutkimus Kuka seisoo leipäjonossa? toteaa, että yhteiskunnan eri ryhmät ymmärtävät toisiaan huonosti. Rikkaiden maailma on vieras köyhille ja päinvastoin. Huonoimmassa asemassa olevat jäävät suuressa määrin vieraiksi huolellisellekin tutkijalle. Yhteiskunta muuttuu yhä monimuotoisemmaksi ja pirstaleisemmaksi. Tilanne haastaa kirkon harjoittamaan identiteettiään inhimillisten rajojen ylittäjänä ja yhteyden rakentajana. Jos puutumme toisiltamme, emme opi ymmärtämään toisiamme. Vieraus voi johtaa merkityksettömyyteen tai pelkoon ja vihaan.

Ketkä puuttuvat seurakunnastani? Keneltä minä puutun? Mitä rajoja – fyysisiä tai asenteista löytyviä – minun on ylitettävä, jotta yhteys on mahdollinen?

Vastasyntyneen Jeesuksen ympärille kokoontuneet ihmiset ennakoivat tulevaisuutta: perillä Vapahtajan ympärille kokoontuvia ihmisiä. Johanneksen ilmestyksen 7. luvussa kuvataan pelastettujen joukkoa, jossa on ihmisiä kaikista maista, kansoista ja heimoista, ja he puhuvat kaikkia kieliä. Meidät on lähetetty rakentamaan siltoja, jotta tuo erilaisten välinen yhteys voisi näkyä seurakunnissamme jo nyt – jouluna, loppiaisena ja vuoden muina päivinä.