Kuin lampaat

Yksittäisen kirkolliskokousedustajan asema kokousorganisaatiossa
rakentuu monista erilaisista jännitteistä ja paradokseista kuten
kaikissa organisaatioissa. Eräs keskeinen dilemma muodostuu
tasapainoilusta yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Jokaisen
ihmisen perustarpeena on toisaalta oman identiteetin ja ajattelun
rakentaminen. Toisaalta yksilö tarvitsee yhteisöä ja
erilaisia riippuvuussuhteita voidakseen tulla yksilöksi. Tarvitaan sekä
samanlaisuutta ja yhteenkuuluvuutta että erilaisuutta ja
yksilöllisyyttä.

”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle
tielleen”. ( Jes 53:6). Ihmiset kaikissa organisaatioissa ovat usein
lammasten kaltaisia: yksilöllinen ajattelu jää taka-alalle. Pahimmillaan
ajattelun vähäisyydestä ja sokeasta muiden seuraamisesta lopulta kaikki
joutuvat kärsimään. Nämä laumailmiöt ovat löydettävissä kaikissa
organisaatioissa – ei yksin kirkolliskokouksessa.

Ryhmäpsykoanalyytikko Leila Keski-Luoppa on kirjoittanut johtamisesta
postmodernissa organisaatiossa artikkelissaan kirjassa ”Ettemme olisi kuin lampaat…” .

Postmodernissa maailmassa enää uskota, että olisi
olemassa johtajaa, jolla yksin olisi kaikki viisaus osoittaa, miten
joukko parhaiten pääsee päämääräänsä. Hyvä johtaja sallii arvostelun
menettämättä silti arvovaltaansa. Nykyihminen ei halua jousta laumassa,
vaan olla aikuinen, jolla on kyky ja halu itse tarkistaa, missä hän on
mukana. Johtamistilanne piispoillammekin on kovin muuttunut menneisiin
vuosiin verrattuna.

Selviäminen postmodernin ajattelun tuottamista kriiseistä edellyttää
aktiivista ja perinpohjaista oman ajattelun sisäisten kaavojen uudelleen
arviointia. Dialogin palauttaminen suurten organisaatioiden piiriin on vahvistunut.
Aito dialogi on yhtäaikaista puhumista ja pohtimista.

Monissa organisaatioissa johto on huonosti kyennyt ymmärtämään niitä
tiedostamattomia inhimillisiä prosesseja ja irrationaalisia vaikuttimia,
jotka ovat aina läsnä organisaation elämässä. Parhaimmillaan ne toimivat
luovan innovaation lähteenä ja pahimmillaan tuhoavat johdon yritykset
johtaa yhteisönsä menestykseen.

Piispojen ja kirkon johdon ohjeistuksin, suosituksiin ja selontekoihin ei enää suhtauduta samalla ”nöyryydellä” kuin aiemmin. Monet pitävät niitä vain yhtenä puheenvuorona moniäänisen kirkon ”Hyde Parkin puhujakorokkeella”. Piispat ja kirkon johto puolestaan odottavat, että ohjeistuksia noudatetaan, joten niiden haastajat nähdään toisinajattelijoina tai kapinoitsijoina. Dialogi ei etene ylhäältä päin käskytettyinä, vaan se edellyttää osapuolten kuulemista ja heidän osallistamistaan keskusteluun. Ei enää riitä, että ”asiantuntijat” – olivatpa he piispoja tai professoreita — sanovat miten asia on ja sitten asia on käsitelty loppuun. ​

Edustaja Kirsi Hiilamo

  1. ”Selviäminen postmodernin ajattelun tuottamista kriiseistä edellyttää aktiivista ja perinpohjaista oman ajattelun sisäisten kaavojen uudelleen arviointia.”

    Ainakin omalta ja myös puolisoni osalta voin aktiivista ja perinpohjaista ajattelua harjoittavana sanoa, että emme ikipäivänä tule arvioimaan ajatteluamme ”puoluepoliittisten kaavojen” yhteisöllisyyttä, ”äitimyyttiä, isämyyttiä, perhemyyttiä, sukumyyttiä” hajoittavien kaavojen mukaiseksi ja unohtamaan esim. lapsen oikeuksia, ihmisoikeuksia tai Yk:n ihmisoikeuksille perustuvaa kansainvälistä oikeutta, kuten tässä valtiossa, missä puoluepolitiikka ja toisinajattelijoiden kollektiivinen mustamaalaus käytännössä sanelee sen, mikä on rikos ja mikä ei ja milloin ”rikos on rikos”.

  2. Oikeastaan kirkossa ei ole kysymys siitä, mitä sen ihmisjohtajat sanovat vaan siitä, mitä kirkon pää Jeesus Kristus sanoo. Jos/kun kirkon johtajat ovat linjassa Raamatun kokonaisilmoituksen ja Jeesuksen sanojen kanssa, niin silloin kapinoitsijat eivät kapinoi vain kirkon johtoa vastaan vaan myös itse kirkon Herraa Jeesusta vastaan.

    Postmoderni ihminen haluaa olla individualisti eikä halua ottaa huomioon muiden kuin itsensä mielipiteet, joita hän pitää ainoina oikeina. Se johtaa väistämättömästi kapinointiin kaikkia auktoriteettiasemassa olevia kohtaan. Ylennsäkin sana ”auktoriteetti” on postmodernille ihmiselle kauhistus, sillä sanan sisäistäminen edellyttää nöyryyttä, mikä on postmodernille ihmiselle yhtä kauhistuttava asia kuin auktoriteetti-sanakin.

    Esim. kirkkoa ja sen johtoa kohtaan osoitetun arvostelun päämääränä on vaikuttanut olevan kirkon johdon arvovallan murtaminen. Sekä kirkkohallitusta että piispoja, heidän lausuntojaan, on pitkin matkaa arvosteltu omituisiksi, keskeneräisiksi, asiantuntemattomiksi, jopa syrjiviksi.

    Kyleneekö postmoderni ihminen itse keskinäiseen vuorovaikutukseen ja rakentavaan keskusteluun?

    • Salme Kaikusalo :”Ylennsäkin sana “auktoriteetti” on postmodernille ihmiselle kauhistus”

      Kun puhutaan Jumalasta, niin ihmettelen, että niin todella on. Jumala on ”pakoton auktoriteetti”, joka Raamatun mukaan on Rakkaus [eikä seksuaalinen sellainen]. Kun joskus keskustelimme kotiimme kokoontuneiden nuorten kanssa Jumalasta ja kysyin vastustaisivatko he Jumalaa, joka on Rakkaus, jokainen vastasi, että ei vastustaisi.

  3. Hyvä kirjoitus Kirsi Hiilamolta. Kiitos!

    Kirsi kirjoitti muun muassa seuraavasti:

    ”Ei enää riitä, että ”asiantuntijat” – olivatpa he piispoja tai professoreita — sanovat miten asia on ja sitten asia on käsitelty loppuun. ​”

    Tämä on totta, ja se on hyvä asia. Tässä ei mielestäni ole kyse auktoriteettien tai asiantuntijoiden uhmaamisesta tai kapinasta, ikäänkuin kapinointi olisi itseisarvo. Kapinointi ei ole mikään itseisarvo, mutta mielestäni kylläkin oman vastuun ottaminen, toisten kuunteleminen, harkinta ja reflektio ovat itseisarvoja. Kyse on myös siitä, että monet nykyajan ihmiset ovat sisäistäneet ajatuksen siitä, että myös he ovat vastuussa siitä miten yhteisöjen asioita hoidetaan. Tähän vastuuseen kuuluu muun muassa se, että ihmiset pyrkivät tarkastelemaan ja arvioimaan asioita monista eri näkökulmista, käyttämään itsenäistä harkintaansa ja järkeään, ottamaan asioista selvää, ja kuuntelemaan ei vain yhtä tahoa vaan moniakin tahoja, asiantuntijoita ja argumentteja puolesta ja vastaan.

    Johtajien ja auktoriteettien epäkriittinen seuraaminen ja oman vastuun väistäminen on johtanut moneen inhimilliseen katastrofiin. Ihmiset ovat voineet tehdä toisilleen (esim. vähemmistöille, esimerkiksi juutalaisille jne.) kaikenlaista pahaa, ja jälkeenpäin he ovat sanoneet että ”en halunnut tehdä kenellekään pahaa, seurasin vain ohjeita”.

    Kirkon johtamiskulttuurissa on edelleen liikaa sitä vanhaa auktoriteettivetoista ja autoritääristä traditiota, että ihmisiltä odotetaan eräänlaista ”alaikäisen” asemaan asettumista ja lapsenomaista luottamusta siihen, että kyllä kirkon johto tietää miten asiat hoidetaan. Ja jos ihmiset eivät sitten olekaan tällaisia lampaita niin se tulkitaan kapinoinniksi ja uhmakkuudeksi.

    • Minun mielestäni Sarin väite, että nykyajan uudistuksiin kriittisesti suhtautuvat ovat ala-ikäisiä lampaita, jotka eivät ajattele omilla aivoillaan vaan luottavat sokeasti auktoriteetteihin, on ontuva ja loukkaava.

      Oikeastaan samaa vertausta voidaan soveltaa uudistuksia kannattaviin. Kuinka moni esim. kirkon piirissä menossa olevia uudistusvaatimuksia kannattava on perehtynyt ollenkaan Raamatun ilmoitukseen ko. asioista, vaan menee kuin lammas kellokasuudistajien perässä hokien samoja mantroja kuin hekin? Näinhän tapahtui myös Saksassa, johon Sari viittaa kommentissaan.

      Sarin viittaus natsien toimintaan juutalaisia kohtaan tuli paljolti mahdolliseksi juuri siksikin, että kirkko meni mukaan tähän ”uudistukseen”, ei siksi, että kirkko olisi vastustanut sitä.

      Joten kaikkiin uudistusmielisten hankkeisiin, edes kirkossa, ei kannata mennä sokeasti mukaan vaan harkita tarkoin seuraukset.

  4. Kiitos Kirsille oivallisesta kirjoituksesta. Minua on aina kummastuttanut ”kapinoinnista” puhuminen vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden työn yhteydessä. Me täällä kirkolliskokouksessa olemme Suomen ev.lut.kirkon ylimmät päättäjät. Ketä vastaan me edes periaatteessa voisimme kapinoida, kun olemme itse niitä korkeimman päätöksentekoelimen jäseniä ja keskenämme kaikki samanarvoisia? Keskustelu on täysin toinen asia, sitä toki harjoitamme tässä paljonkin.

    • Johanna Korhonen :”Ketä vastaan me edes periaatteessa voisimme kapinoida, kun olemme itse niitä korkeimman päätöksentekoelimen jäseniä ja keskenämme kaikki samanarvoisia?”

      Asia riippuu siitä, kannatatteko maallisen regimentin puolella hallitus- vai oppositiopuolueita ja sen mukaisia ovat myös puheenne. Kun vaalit taas kerran on pidetty. sama vatkaaminen aloitetaan muka ”puhtaalta pöydältä” eikä vaaleja edeltäviä puheita, lupauksia ja sopimuksia enää haluta muistaa.

    • Niin, kirkolliskokous on kirkon korkein päätöksentekoelin. Mutta kaikista korkein päättäjä kirkossa on aina ollut Jumala, joka on jo ilmoittanut tahtonsa Raamatussa, jota täällä maan päällä olevien kirkon päätöksentekoelinten odotetaan noudattavan.

      Tätä ”kapinointiahan” ei ole esiintynyt vain kirkolliskokousedustajien keskuudessa vaan ihan muidenkin kirkolliskokousedustajiin kuulumattomien pappien ja luottamushenkilöiden parissa pitkin matkaa erilaisissa yhteyksissä ja noottien muodossa.

    • ”Te olette kapinallisia”-syytökset ovat olleet kovassa käytössä kirkkojen perinteessä . Usein kohteena ovat olleet tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta vaatineet ihmiset. Esim. 1700-ja 1800-luvulla kirkot syyttivät demokratiaa vaatineita ihmisiä kapinoinnista Jumalaa vastaan. Myös naisten yhteiskunnallista tasa-arvoa (saati kirkollista tasa-arvoa) vaatineita naisia on myös tavattu syyttää kapinoinnista Jumalaa vastaan.

      Nyt kapinoinnista (Jumalaa, kirkkoa jne. vastaan) syytetään niitä jotka vaativat tasa-arvoista kohtelua seksuaali-ja sukupuolivähemmistöille.

    • Sari,

      on ero kapinoinnin ja kapinoinnin välillä.

      Jeesus ei aliarvioinut naisia. Mutta Jeesus ei kumonnut Jumalan luomistyössään antamaa mallia avioliitosta, mikä on sekä VT:ssa että UT:ssa sama eli avioliitto on miehen ja naisen kesken solmittu liitto.

      Jumala loi miehelle sopivan avun, naisen. Tuo ”sopiva apu” on samaa tarkoittava kuin ”Jumala on apu ihmiselle” eli Jumala arvotti naisen samalle tasolle miehen kanssa. Syntiinlankeemus ja sen seuraukset ovat muuttaneet Jumalan luomistyön tarkoituksen sotkien asetelmat.

    • Ja kapinallisia pietistejä pistettiin vankilaan/tuomittiin sakkoihin useimmiten paikallisten kirkkoherrojen tuella.

  5. Johanna K. on tietysti oikeassa. Samaan hengenvetoon tulisi kuitenkin muistaa, että on paljon sellaisia asioita, joita kirkolliskokous ei voi – edes yksimielisesti – muuttaa, mikäli kirkko mielii olla kristillinen ja luterilainen kirkko.

    Kirsi Hiilamon analyysi jälkimodernista ajasta/yksilöstä siinä, on erinomaisen oikeansuuntainen. Postmoderni kulttuuri tuottaa samalla yllätyksiä: ohjailusta ja eliitin kumartamamisesta vapautuu myös sellaisia voimia, joita itseään postmodernin vapauden esitaistelijoina itseään pitävät eivät aina tahdo hyväksyä, esim. Trumpin voitto, brexit ja persut. Vanhoillislestadiolainen suurperheen akateemisesti koulutettu äiti on itseasiassa hyvin postmoderni hahmo.

    • Kari-Matti,

      Trumpin tai persujen esittämien näkemysten kriittinen arviointi ei tarkoita sitä, että joku vastustaisi sitä, että kansa saa valita presidentiksi Trumpin, tai että kansa saa päättää EU:sta eroamisesta, tai että kansalaiset saavat valita persujen edustajia eduskuntaan. Eikä joidenkin vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvien piirteiden kriittinen arviointi tarkoita sitä, että vanhoillislestadiolaisuus pitäisi kieltää.

      Ja mitä tulee asioihin joista kirkolliskokous voi päättää ja mistä se ei voi päättää, niin todettakoon ainakin se, että se on jo tähän mennessä päättänyt monista asioista (tai hyväksynyt monia asioita), joita me nykyään pidämme itsestäänselvyyksinä/arkipäiväisinä, mutta joita monet aikalaiset pitivät ehdottoman epäkristillisinä ja kapinointina Jumalaa vastaan.

      Postmoderni aika (tai demokraattinen hallinto) ei sekään takuuvarmasti takaa sitä, että kaikilla on asiat hyvin, ja ettei ikäviä yllätyksiä voisi sattua. Demokraattinen hallinto on kuitenkin sillä tavalla rakennettu, että se voi korjata virheitä ja ikäviä yllätyksiä. USA:ssakin on uudet pressanvaalit taas 4 vuoden päästä. Nykyinen pressa on vastuussa kansalle. (on syytä muistaa sekin, että epädemokraattiset systeemit ne vasta tuottavatkin ikäviä yllätyksiä…)

Tulkaa Kaikki
Tulkaa Kaikkihttps://tulkaakaikki.net/
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.