Matthias Grunewaldin nimiseksi sanotun taiteilijan alttaritaulu sijaitsi kauan viitisentoista kilometriä tuonnemmaksi nykyisestä sijainnistaan Colmarin museossa.
Luostari, jossa se alun perin sijaitsi, oli erikoistunut ihotautien hoitamiseen. Tullessaan hoitoon potilas vietiin ensiksi alttaritaulun eteen. Siihen oli kuvattu poikkeuksellisen yksityiskohtaisella tavalla Kristuksen kärsimys. Uskottiin hoidoksi, että niihin samaistuminen auttaisi sairauteen.
Alttaritaulua on sovellettu ruton ja muiden sairauksien hoitomuotona. Se on antanut aiheen monipolviselle kirjallisuudelle, jonka kenties tunnetuin edustaja meillä on Paavo Rintalan romaani Minä, Grunewald.
Kenties enemmän kuin suruliputus, kuuluisa alttaritaulu on ajankohtaisempi myös koronan aikana.
***
Monia muitakin ajatuksia ajankohtaistuu, kun katsoo historiaa.
Pääsiäisen palveluksissa tavoitellaan ja toistetaan alkuperäistä. Suurimmalle osalle niistä, joita ne puhuttelevat ja jotka asemoivat toivonsa niiden suhteen, näyttöpääte tai televisioruutu erottaa niistä kuin kuvun taakse tai kuplaan.
Mutta kupla on alkuperäinen.
Juutalaisten exodus merkitsi ravintolasulkua Egyptin lihapatoihin, kuivaan erämaahan kulkua.
Jeesuksen ystävien pääsiäinen merkitsi turvaväliä Jerusalemin pääsiäiseen ja lukkojen takana eristyksissä olemista.
***
Ja sitten tuli lauantai, helvettiin laskeutuminen.
Perinteisen selostuksen mukaisesti helvetti syntyi siten, että langennut enkeli sinkoutui taivaalta ja upposi Jerusalemin kohdalta noin 6000 kilometrin syvyyteen jäiseen hornaan. Siellä ei siis ole kuuma vaan kyse on siitä, mitä Rahikainen sanoi ryssän helvetiksi. Alue on noin Euroopan ja Aasian kokoinen Lebensraum, joka enkelin sinne pamahdettua levitti maamassat helvetin kanneksi ja kiirastulen vuoreksi.
Tuomas Akvinolainen lausuu, että ”astui alas helvettiin” tarkoittaa sitä, että Kristus valtaa Perkeleen valtaistuimen ja hakee helvetistä siellä olevat ystävänsä. Suuri lauantai ei siis ole passiivinen kuolleissa olemisen päivä tässä perinteessä vaan aktiivinen tapahtuma.
Danten mukaan tämän seurauksena Perkele on juuttunut navastaan asti jäähän kiinni ja näyttää häpäisyksekseen ristiltä. Sellaisena Perkele viuhtoo levitetyillä käsivarsillaan kuin tuulimylly.
Astui alas helvettiin, ad infernum, on suomennettu että Tuonelaan.
Tämä vaikuttaa pliisulta, kuten usein kontekstualisoinneissa ja sanoittamisissa tapahtuu. Viimeinen ehtoollinen oli viiniä ja leipää, sillä Sana kontekstualisoitui sellaiseen kulttuuriin, jossa oli viiniä ja leipää.
Tämän alkuperäisen kontekstualisoitumisen uudelleenkontekstualisoiminen toisiin kulttuureihin synnyttää helposti teennäisen vaikutelman. Ei tunnu samalta, jos kerrottaisiin niin sanotulle nykyihmisille, että kyseessä oli Cokis ja sipsit ja että nyt varmaan ymmärrät mysteerin ns. perskohtaisesti.
Mutta helvetin muuttuminen Tuonelaksi vaikuttaa eräästä näkökulmasta katsoen puhuttelevaltakin.
Keskiaikainen helvetin kuvasto on dramaattinen ja sen kauhut ja kidutukset hirvittäviä. Tuonela taas on pliisu elämän lähiö, jonkinlaista loputonta norkoilua syrjäytyneenä.
Suomalaisessa kansanperinteessä se on jonkinlainen vankeinhoidon uusimpien ideoiden edelläkävijä. Rangaistusta ei enää lisätä sinne jouduttua. Pahantekijälle voidaan antaa kivi tyynyksi, mutta muutoin kyse on melko intersektionaalisesti neutraalista tilasta. Kerran viikossa kulkee myyntikärry ja kuntouttavaa työtoimintaakin voidaan harjoittaa, kun shamaani lankeaa loveen ja käy hakemassa tietoja kirjastosta.
Joskus sanotaan, että syvällisyys on pinnallisuuden lajeista ikävystyttävin. Tuonela on tuollaisen tilan maksimoimista. Siitä puuttuu helvetin kokemuksellinen syvyys, sen jälkeen, kun valtaistuin on valloitettu ja ystävät viety pois.
Yksi Suomen oppihistorian kiihkeimmistä keskusteluista Auran Akatemiassa koski juuri tätä kysymystä. Enevaldus Svenonius pakotti Turun piispan Terseruksen eroamaan virastaan näyttämällä, että tämän oppi, jonka mukaan Tuonelaan laskeutuminen on metafora eikä todellista, on väärä.
Mutta sikälihän Terserus oli oikeassa, että Tuonela on laihanlainen vertauskuva helvetin kauhuista. Ei semmoiseen sanoitukseen ja kontekstualisoimiseen hotsi kukaan Väinämoistä lukuunottamatta laskeutua.
***
Ja sitten päivä valkeneekin siten, että huomisesta lähtien peli muuttuu:
Kristus nousi kuolleista. Kuolemalla kuoleman voitti.
https://fi.qaz.wiki/wiki/Isenheim_Altarpiece
” Kristus valtaa perkeleen valtaistuimen ja hakee siellä olevat ystävänsä. ”
Hakee sieltä ystävänsä …….
Jostain syystä tästä tuli mieleen kertomus kirjasta ’ Jerusalem, kaupungin elämäkerta,’ eräs kohta, jossa Montefiore kertoo Joosefusta lainaten näin:
”Josefus tarkasti kaikki temppelin esipihalle tuodut kurjat vangit ja löysi veljensä ja viisikymmentä ystäväänsä, jotka hän sai vapauttaa Tituksen luvalla. Hänen vanhempansa olivat luultavasti jo kuolleet. Mutta hän havaitsi ristiinnaulittujen joukossa kolme ystäväänsä. ” Sydämistyin ja kerroin Titukselle” , joka määräsi heidät otettavaksi alas ja vietäväksi saamaan lääkärinhoitoa. Vain yksi jäi henkiin. ”
” Titus päätti Nebugadressarin tavoin hävittää Jerusalemin perustuksiaan myöten. Ratkaisun syyn Josefus sysäsi kapinallisten niskoille. ”
Tämä kuvaus kertoo ajasta jolloin Rooma oli jo vallannut Jerusalemin ja saattoi mennä sisälle katsastamaan paikkoja. Josefus oli loikannut jo aikaisemmin roomalaisten puolelle. Kristillisesti, sanonta: ’Te olette isästä perkeleestä’ on todennäköisesti saanut kiehumaan sanontaan, josta saa sen käsityksen, että temppelialue olisi ollut se perkeleen valtaistuin. Se oli tulipalon sytytyksen jälkeen roihunnut liekkimerenä ja surmannut tuhansa ihmisiä, jotka pakenivat temppeliin etsimään turvaa sodan jaloista. Ulospäin se varmasti vaikutti helvetiltä, kun elävältä palavat ihmiset huusivat tuskissaan. Jos he pakenivat ulos, oli vastassa roomalaisten miekka, pistimet ja nuolet. Siinä kuolemaa voi sanoa voitoksi olihan tilanne täysin mahdoton selviytymiselle.
Kun uusia uskontoja on tehty, entinen on pyritty voittamaan tai saattamaan kadotukseen tekemällä sen Jumalasta paholainen, joka voitetaan joko panettelamalla tai sotimalla sen jäseniä vastaan.