Kristityn tuntomerkki ?

Taanoin kävin tiukaa keskustelua sukupoliasoista. Siinä vatapuoli asetti  kyseenalaiseksi jopa senkin, voinko näine mielipiteineni olla edes kristitty. Näinkö mielipteiden perusteella voidaan mitata kelpaavuutta kristityiksi ? Entäpä sitten kirkkoon kuuluva ateisti. Onko hän kaikesta huolimatta kristitty? Entäpä henkilö, joka ei pidä uskontunnustuksen sisältöä luotettavana. Voiko hänet hyväksyä kristityksi myös? Voimmeko me yleesäkkään määritellä tuota asiaa? Ehkäpä riippuu täysin määrittelijän asemasta, mistä näkökulmasta hän asiaa tarkastelee. Olisi mielenkiintoista tutkia perusteellisesti Raamatusta tuota kysymystä. Löytyisiköhän sieltä tyhjentävää vatausta tuohon kysymykseen. Asiaa sekoittaa pahasti sekin, että suurin osa kuuluu kirkkoon ja pitää itseään siksi kristittynä. Omaamatta kuitenkaan juuri mitään kristityn tuntomerkkejä. Ehkäpä tämäkin tilanne korjautuu tulevaisuudessa, kun jäsenmäärä putoaa riittävästi. Silloin ehkä kykenemme paremmin määrittelemään sen kuka on kristitty.

36 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto, mistä nämä uskon tunnustukset ovat peräisin, löytyykö Raamatusta, eipä taida joten otat ihmisten sepustuksia ja kuvittelet todistavasi niillä jotain, ei vain onnistu.

    Luotat omaan uskoosi eli et kuule Jeesusta ja Hänen varoituksiaan vääristä profeetoista, siis ohitat Raamatun ja evankeliumin sanat vedoten joihinkin ”tunnustuksiin” jotka on ihmisten omia kirjoitelmia.

    Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Uskon tunnustukset ovat peräisin sieltä, mistä Raamatunkin kirjoitukset: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Ihmisten sepustuksiahan kaikki ovat, mutta eivät miten tahansa syntyneitä. Jumalan Henki on ollut mukana. On edelleen, niin meille on luvattu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Ari

    Aivan perustavaan kristilliseen uskoon kuuluu että Pyhä Henki on persoona, HÄN, eikä joku epämääräinen höyrypilvi, ilmanpaine, pullon henki, voimavaikutus tai ihmisen oman sielunelämän mielteitä.

    Siksi lauseesi käyttämä sana ”sen” opettaa kristinuskolle vierasta oppia. Kirjoitat: ”että Pyhä Henki on todella tärkeä ja sen puuttumisen kyllä huomaa VAIN joka jolla on Pyhä Henki,”

    Kotimurteessani someron kiäles puhutaan ihmisistä sanalla ”se”, mutta Jumalasta Pyhästä Hengestä puhuessani käytän aina hän -sanaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto, oikein oikaiset minua, kyllä todella olisi oikein kirjoittaa Pyhästä Hengestä Hän.

    Se mitä ohitat on juuri Pyhä Hengen vaikutus ihmiseen eli voiko vainoojassa olla Pyhää Henkeä (vrt Luther)?

    Jos joku sanoo että voi niin missä menee Pyhän Hengen pilkan raja, itse en todellakaan voi sanoa että Pyhä Henki olisi niissä jotka vainoavat toisin uskovia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Kaikki historialliset tilanteet on ymmärrettävä omassa historiallisessa tilanteessaan.

    Esim Ingolstadtin yliopiston vararehtori Balthasar Hubmeier vainosi juutalaisia niin rajusti, että vuonna 1518 hänet kutsuttiin vastaamaan teoistaan valtiopäiville. Käytännössä tämä merkitsi virasta lähtemistä.

    1520 luvulla hän pyrki hurmahenkien aloittaman kapinan johtajaksi. Ei onnistunut.

    Sen sijaan hän onnistui pääsemään hurmahenkien keskuudessa syntyneen kasteenhalveksijain ryhmän johtoon.

    1525 hän toimitti noin 300 aikuisen ihmisen uudelleen kastamisen omassa seurakunnassaan maitokannua kastemaljana käyttäen.

    Parin vuoden aikana hän kirjoitti parikin kirjaa uudelleenkastamisen puolesta. Näiden opetus on kaikkien myöhempien uudelleenkastajain käyttämien kysymyksenasettelujen pohjana.

    Koska talonpoikaiskapinan takia noin 100.000 ihmistä oli kuollut, toisten mielestä jopa 200.000 ihmistä, kun laskevat mukaan myös toisia kapina-alueita, niin kaikkia kapinallisia ja niiden mukana myös uudelleenkastajia vainottiin vuosikymmeniä tuon varsinaisen kapinan vuonna 1525 tapahtuneen kukistumisen jälkeenkin. Yksikään ruhtinas ei halunnut uudelleen samanlaista teurastusta omaan valtakuntaansa.

    Kun ottaa huomioon tuon kapinan ja sen aiheuttaman tilanteen missä ihmisiä kuoli täysin mielettömissä olosuhteissa, niin ymmärtää myös Lutherin kirjottelun kaikkia tuon ajan levottomia aineksia vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto, kuinka oli Lutherin osuus tähän kapinaan, eikö se ollut alkuunpaneva voima?

    Kuinka voi olla toisenlainen evankeliumi eri aikoina eli MIELESTÄSI on oikein joissakin tilanteissa tappaa toisuskoisia, onko tämä evankeliumin mukaista, siis Jeesuksen Sanojen ”rakasta vihollista”?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Ari

    Pahastipa on tietosi kapinan syistä historiallisten lähteiden vastainen. Jo 1523 Luther yritti rauhoitella hurmahenkiä. Nämä suuttuivat niin että Luther vain vaivoin selvisi hengissä tuosta tilanteesta.

    Lutherin kirja jossa hän vetosi ruhtinaihin että nämä olisivat olleet neuvottelevampia talonpoikia kohtaan pyrki sekin nimenomaan estämään kapinan syntymisen. Valitettavasti lähti liikkeelle ennen kuin kirja sai mitään myönteistä aikaiseksi.

    Kun kapina sitten osoittautui silmittömäksi ryöstelyksi ja päättömän raa’aksi väkivalta-aalloksi, Luther kirjoitti ruhtinaille vetoomuksen jotta tuo tappava tuhoaalto olisi pysäytettävä niin nopeasti kuin mahdollista, jopa keinolla millä hyvänsä, jotta ihmishenkiä voitaisiin pelastaa ja saataisiin järjestys maahan.

    Kumpaakin kirjoitusta käytettiin tuon hävityksen keskellä virheellisesti niiden alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti. Näin niiden varsinainen tarkoitus toisaalta kapinan estämiseksi ja toisaalta kapinan hillitsemiseksi ovat jääneet moneltakin huomaamatta ja näin Lutheria on syytetty sellaisesta jota hän yritti vastustaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.