Kristinuskon uusi nousu edessä?

”Hyvää taivasmatkaa”, ”Siellä äiti on isää vastassa.” - Olen pannut merkille, kuinka sosiaalisessa mediassa läheisensä menettäneet tunnustavat avoimesti uskoaan tuonpuoleisuuteen. Näin he liittyvät kristikunnan yhteiseen uskontunnustukseen ”Minä uskon …iankaikkiseen elämään”. Kyse ei ole ensi sijassa opillisesta uskosta, vaan itselle merkityksellisestä toivosta. Samaan aikaan kristillisissä saarnoissa enää harvemmin viitataan kuolemattomaan sieluun, joka voi Jumalan armosta periä taivaan.

Kristilliset opetukset jostain lapsuuden kerhosta ja koulusta tuntuvat ja kantavat yhä. Ehkä niiden merkitys on vielä noussut, kun sekulaari toivo maanpäällisestä tavarataivaasta käy yhä myrkyllisemmäksi ilmaston kuumenemisen ja ympäristökadon aikana, sekä samalla kun kuvat Ukrainan sodan ja kidutuksen uhreista tunkevat verkkokalvoille. Käänne ihmisen kaikkivoipaisuudesta Jumalan rakkauden voimaan ja toivoon on ymmärrettävä nykyisessä koettelemusten ajassa.
_ _ _
Aatehistorioitsija Anton Jansson kirjoitti Göteborgs-Posten -lehdessä 5.9. ”Så tar kristendomen större plats på kultursidorna.” Hän viittaa Ruotsiin emigroituneen itävaltalaisen Robert Braunin artikkeliin 1960-luvun lopulla: ”Mitä tapahtuu Ruotsissa?” Braun oli hämmästynyt Skandinaviassa kokemastaan sekularisaatiosta (”avkristning”). Tahti oli nopeampi kuin muualla länsimaissa. Politiikkaa johti enimmäkseen sekularisoitunut sosiaalidemokratia ja julkisuudessa kulttuuriradikaalit näkivät kirkossa sopivan vihollisen. Näkyvissä julkisissa tehtävissä oli kristittyjä, mutta ei ollut itsestään selvää, että he olisivat puhuneet uskostaan julkisuudessa. (kiitos dos. Niko Huttuselle artikkelin linkistä).

”Nykyisin on pikemminkin päinvastoin. Jos on vähänkään kristitty, se pitää kertoa. Kristinuskosta on tullut ”trendi” yhteiskunnassa tai joka tapauksessa kulttuurisivuilla. On lopetettu kulmakarvojen nostelu, kun nuoret kulttuuripersoonat avautuvat olevansa kristittyjä.” 8Ei ihme, että maailmanhistoriallisesti äärimmäiselle (sekularisaatio)kehitykselle on tullut vastareaktio. Ruotsalaiset ovat 2000-luvulla alkaneet paremmin nähdä itsensä osana globaalia maailmaa, jossa suuret uskonnolliset traditiot ovat itsestään selviä.

Julkisuudessa monet, jotka on koulutettu uskonnottomuuteen, löytävät kristinuskon moninaisen vaikutuksen. Historioitsija Henrik Arnstad esittää tulevassa Ernst Wigforssin, sosiaalidemokraattisen ideologin ja finanssiministerin, elämäkerrassa tämän ajatusten muovautuneen kristinuskon kautta.
Artikkeli päättyy toteamukseen kristinuskon 2000-vuotisesta historiasta: Nähtäväksi jää, mikä on ohimenevä trendi, onko se kiinnostus kristinuskoon vai sittenkin uskonnottomuuden hallitsevuus.
_ _ _
Talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoittaa Hesarin kolumnissaan (6.9.) otsikolla ”Jeesuksen opetukset tuntuvat yhä”. Ajatus on samansuuntainen kuin Janssonilla Göteborgs-Posten -lehdessä, nimittäin kristinuskon myönteinen vaikutus länsimaiseen kulttuuriin. ”Kristinuskon tarina on ihmeellinen. Tuskin mikään muu vallankumouksellinen liike on ollut yhtä menestyksekäs. Toisaalta kirkko muuttui melko pian vallitsevia valtasuhteita puolustavaksi ja usein hampaattomaksi byrokratiaksi.” Maallistunut luterilaisuus on pohjoimaisen hyvinvointivaltion arvopohja, aivan kuten Arnstadt esittää Wigforss-biografiassaan.

Korkman viittaa kristinuskon ristiriitaiseen perintöön, kuten dogmatismia edustaviin uskonnollisiin fundamentalisteihin, ”jotka lietsovat vastakkainasetteluja.” Arvokasta perintöä on lähimmäisenrakkaus ja ajatus ihmisen arvokkuudesta. Siten kristinusko juurrutti ihmisoikeudet koko läntiseen maailmaan. ”Kristinuskon kulttuurinen merkitys on ollut ja on maallistumisesta huolimatta edelleen valtava, jos kohta ristiriitainen ja vaikeasti arvioitavissa.”

Voin yhtyä Korkmanin arvioihin monelta osin. Heitän kysymyksen, olisiko kulttuurikristillisyys ja ihmisen luovuttamattoman arvon ajatus voinut kuitenkaan juurtua syvälle länsimaiseen kulttuuriin ilman uskonnollista uskoa Jumalan armoon, nimittäin itsensä antavaan rakkauteen Jeesuksessa? Onnellisessa vaihtokaupassa ansioton syntinen saa lahjana Jeesuksen puhtauden ja paikan Jumalan lapsena. Jeesus puolestaan ottaa sovittaakseen maailman synnit omalla kuolemallaan. Tästä Jumalan rakkaudesta syntyy kristityn rakkaus lähimmäisiin. Se ei synny käskemällä vaan hyvänä hedelmänä, kun oksa on kiinni Kristus-puussa. Tässä on ero humanismin ja kristinuskon välillä. Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen on tavannut sanoa, että kristinuskon pääasia eivät ole arvot vaan armo.
_ _ _
Ruotsissa kristinusko on käynyt syvällä uskonnottomuuden kuopassa ja nyt nousemassa sieltä ylös. Onko samankaltainen kristinuskon ylösnousemus, rinascimento, tulossa myös Suomeen? Voi olla. Tosin aallonpohja ei ole Suomesa ollut niin syvä kuin Ruotsissa. Kristinusko saa nykyisin myös yhä monimuotoisempia ilmiöitä. Osa kristinuskon uutta tulemista voi tapahtua kirkkojen, mutta myös kansanuskon ja uushenkisyyden maailmassa. Sitäkin ajatellen on nyt rohkeasti pidettävä esillä sitä ilosanomaa, joka synnyttää uskon ja liittää Jeesukseen.

28 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    ”Omalla kuolemallaan.”

    Jeesus ei uhrannut itseään, antanut henkeään, koska hän otti sen takaisin.

    VT:n puolella ei ennusteta Jeesusta, se on valhetta. Jesajan luvussa 7, ennustettu lapsi , syntyy jo luvussa 8, eikä muutkaan väitteet pidä paikkaansa. Pelkkää valhetta ja väärää todistusta koko uskonto.

    Kun Jesaja kirjoittaa;” Lapsi on meille syntynyt”, tarkoittaa sana ’syntynyt’, että lapsi syntyi Jesajan aikana, ei suinkaan 700-vuoden kuluttua toisessa uskonnossa. Edes aikamuodot eivät ole hallussa.

    Jos meillä ihmiset joiden pitäisi edustaa korkeinta moraalia ja totuutta, näyttävätkin pelkiltä omavanhurskailta satusediltä, niin miksi kukaan puhuisi totta, jos satuilemalla pärjää paremmin. Keneenkään ei voi enää luottaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Pekka Särkiö: ”Hyvää taivasmatkaa”, ”Siellä äiti on isää vastassa.” – Olen pannut merkille, kuinka sosiaalisessa mediassa läheisensä menettäneet tunnustavat avoimesti uskoaan tuonpuoleisuuteen.

    Kyseisenlaiset fraasit ovat tosiaan yleisiä somessa. Niitä viljelevät myös ihmiset, jotka eivät heijastele arkielämässään minkäänlaista uskonnollisuutta.

    Pitäisinkin tällaisia toivotuksia ennemminkin kulttuuriin liittyvinä lohduttavina ja tuttuina tapoina, kuin merkkinä kristinuskon uudesta noususta. Ihmisillä kun on tapana keksiä menetyksen sattuessa erilaisia lohduttavia fraaseja. Itsekin voisin todeta kuvitteellisessa jäähyväispuheessani, että tähdissä tavataan. Sinnehän meidän kaikkien atomit päätyvät ja sieltä ne ovat peräisin. Tähtipölystä olet tullut ja tähtipölyksi tulet jälkeen.

    Somessa näkee vastaavan kaltaisia toivotuksia myös kun lemmikit kuolevat. Silloin puhutaan esimerkiksi sateenkaarisillasta ja siitä, miten aikaisemmin sairaat ja vanhat lemmikit pääsevät taas leikkimään kavereiden kanssa.

    Kuoleman kohdalla heitetyt fraasit täyttävät siis nähdäkseni paikkansa ääneen lausuttuina lohduttavina sanoina, eivätkä liity välttämättä uskonnollisuuteen, kuten lemmikkeihin liitetytyistä vastaavista fraaseista voi ymmärtää.

    Surun keskellä mikä tahansa lohduttava tarina kelpaa. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä tai moitittavaa. Se on osa luontoamme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Niin, mene ja tiedää… Toisaalta uskonnollisuus ja mystiikkakin tuntuu kiehtovan nykyihmisiä – usko enkeleihin ja erilaiset ”itämais-budhalaiset” vaikutteet tuntuvat nekin yleistyvän. Uskonnollisuuden on väitetty lisääntyvän. Ja erään muutkin esillä olevat asiat tuntuvan saavan uskonnollissävyisiä vivahteita. En ole nähnyt tutkimustuloksia Islamilaisesta uskonnollisuustilanteesta pohjoismaissa – onko siinä kyse enemmän uskonnollisuudesta vai kulttuurisuudesta ja etnisyysestä?

    Ymmärrys kristinuskosta lienee kuitenkin pikemminkin vähenemässä täällä länsimaissa ja pohjolassa. Kristinuskolla kulttuurisena merkityksenä tietysti on oma merkityksensä – kuten Sixten Korkman asianmukaisesti kirjoittaa. Kristinuskon ja ns. länsimaisen ihmisoikeusajattelun välillä on todella yhteys, jota on hyvä muistaa; usein se unohdetaan tai ”unohdetaan”. EU:ssa taidetaan luottaa enemmän Ranskan suuren vallankumouksen perinnön aatemaailmaan kuin kristinuskon perintöön – huolimatta siitä, että Rankan suuri vallankumous ei aivan rauhanomaisuuden perikuva ollut; eikä syntynyt ”kulttuurityhjöstä”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      ”Kristinuskon ja ns. länsimaisen ihmisoikeusajattelun välillä on todella yhteys, jota on hyvä muistaa; usein se unohdetaan tai ”unohdetaan”.

      Tuppaa kristityiltä unohtumaa että ilman Ranskan vallankumousta ja valistusta ihmisoikeudet olisivat jäänet toteutumatta, ja muistettakoon että valistus otti aatteensa kristinuskon ylihypäten suoraan antiikista, missä mm. Seneca oli sanonut kaiken sen eettisesti merkittävän mitä Jeesuskin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Vallankumoujsella oli toki oma merkityksensä. No, toisaalta antiikissa ei syntynyt mm. hylättyjen lasten tai kuolevien ihmisten auttamkiseksi tai/ja pelastamiseksi kovinkaan aktiivista ja laajamittaista toimintaa. Tokihan monenlaisia ajatuksia on esiintynyt, historiassa. Mutaa tuo aihe on sellaine, josta tuskin tulee väittelylle loppua. Historian syy-seuraussuhteen toki ovat (muodikkaasti) moninaisia, joten yksinkertaistaminen on hiukan …

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Mikkola, olennainen tekijä oli v a l i s t u s, ei vain vallankumous. Ilman valistusta poltettaisiin jopa lapsia vieläkin noitina ja heidät piiskattaisiin pienestäkin rikkeestä henkihieveriin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      En minä valistuksen todellisuutta kiellä, onhan sillä oma vaikutuksensa. Toisaalta kylläpä Ranskassa valistuksen hengessä myös ”vallankumoustettiin”. Historiahan on mioninaista; yksinkertaistus toki kuuluu retoriikkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      No, toisaalta emme mekään nyt valistuksen jälkeen anna kaikkien sellaistenkaan lasten syntyä, joilla olisi mahdollisuudet siihen mutta emme katso hänen syntymäänsä soveliaaksi hänen mahdollisen ei-niin-täydellisyyden vuoksi. Emmekä ole oppineet rauhassa elämään. Aika murheellinen oli viime vuosisatakin, tieteestä ja valistuksesta huolimatta.

      Suo siellä, vetelä täällä?

      Ajatus, että valistus olisi ”tempaissut” aatteensa suoraan antiikista kuulosta klassiselta ”pimeä keskiaika” -myytiltä. Noitavainot yleistyivät luonnontieteellisen ”vallankumouksen” alun jälkeen. En kuitenkaan väitä, että luonnontieteen synty olisi niiden syy.

      Kokonaan toinen asia on, onko kristillisenuskon uusi nousu tulossa. Siihen en ota kantaa – ennustaja kun en ole. Toisaalta eipä tulevaisuus kovin valoisaltakaan näytä, tieteetä ja valistuksesta huolimatta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Ei kai Herran J—a valistuskaan muutoksia heti saanut aikaan, noitavainot roihahtivat, koska kirkon valta oli vielä pimeimmissä maissa pitkään suuri, mutta valistus ne vainot myös lopetti. Kun tutustut valistusfilosofien aatehistorialoisiin taustoihin, huomaat kyllä että valistus otti aatteensa antiikista, minkä linjan oli toki osaltaan aloittanut jo kirkon myös vihaama renessanssikin, joka nosti esiin humanismin, joka oli valistuksen pohjalla. Valistuksella oli paljon paljon enemmän kuin vain ’oma’ vaikutuksensa. Valistus muutti lähes koko Euroopan, ja kristillisetkin maat joissa se ei päässyt vaikuttamaan tai vaikutti puolitehoisesti ovat takapajuisia yhä tänään.

      Ps. En kyllä meni vertaaman laillisia abortteja hengiltä piiskattuihin tai noitina poltettuihin lapsiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Seppo, Tuosta/noista asioista voinee väitellä maailman loppuun asti. Joten ehkä ei kannata siihen enää ”paukkuja” laittaa. Eivätkä aatehistorioitsijatkaan todellakaan ole aina samaa mieltä keskenään. Tieteessähän premissit vaikuttavat lopputulokseen. Ja määritelmät. Ja ihmiset. Ihmis- ja yhteiskuntatieteissä syy-seuraussuhteet ovat yleensä monitahoisia vaikka argunemteissa niitä yksinkertaistetaan. Joskus popularisoitaessa jopa populistisesti. (En täsmennä.) Esim. Hesarin 10.9.2022 (Similä) kolumnissa (Sixten Korkmaniniin liittyen), joka oli sangen köykäinen ja pinnallinen; toisaalta kolumni kai onkin enemmän mielipide kuin analyysi. Mielestäni se osoittaa, että kirjoittaja ei tuntenut kristinuskoa eikä sen historiaa. (Tai sitten vain vaikeni ”tietynlaisista” asioista.)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Mikkola sanoo:

      Seppo, pitäisikö minun nyt keksiä ”vielä hirveämpiä” vastaesimerkkejä? Valikoimaahan olisi, ja kenties itsekin keksisit uusia esimerkkejä. Tarkoituksellisesti toin vain vaatimattoman (en edes ”brutaalin”) esimerkin, jossa ihmisoikeudesta on tullut ehdollinen: arvokkaampaa on terveen kuin kenties ei-aivan-täydellisen elämä, vaikka sekin elämä olisi voitu säilyttää.

      Ei kristinusko, kristinuskonto eikä valistus ihmisistä hyviä ole tehnyt eikä tee. Jotkut tosin saattavat pahuutensa tunnustaa ja mielensäkin muuttaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    ”Virallinen” kristinusko ei enää kiinnosta, ihmiset muovaavat siitä omanlaisensa. He eivät edes tiedä, mitä kristinusko on. Mitä rippikouluissa tehdään, kun se ei kauemmaksi kanna. Kukaan ei tarvitse kirkkoa kuin vihkimisen juhlallisena ja ilmaisena kulissina (ja joululaulujen pitopaikkana).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jos joku haluaa uskoa tuonpuoleiseen, ei se tee hänestä kristittyä, sielun kuolemattomuus, tai vaellus oppeja on ollut jo paljon aikaisemmin. Sielun kuolemattomuus ajatuksena on paljon miellyttävämpi kuin se, että joudut välitilaan, tai maan alle odottamaan viimeistä päivää ja Jeesusta, joka tulee noutamaan. Sielu sensijaan, lentää vapauteen jo sillä hetkellä, kun henki lähtee.

    Kirkollinen niin sanottu henkioppi, on kilpaileva koulukunta sieluopillisille, jotka kirkon piti voittaa jollakin keinoilla, paremmilla argumenteilla, probagandalla, ja siihen keksittiin, että jokainen joka tunnustaa henkiopin, eli kristillisen aatteen pelastuu tekemättä mitään, vain sieluopilliset joutuvat tekemään hyviä tekoja pelastuakseen. No heh heh .

    Sepä oivallista, monet siis saavat jäädä apua vaille, kun kristillinen kävelee ohi. Usein kuulee sanottavan, että tekoja ei saa tehdä, se on omin voimin yrittämistä, pitää vain luottaa armoon, se ei saa jäädä osattomaksi. Tyhmää oppia, rivien välistä voi jopa lukea, että jos teet hyviä tekoja voit joutua helvettiin, et pelastu.

    Kristinuskon perinnöstä: Minulla on pitkä lista oikeustapauksista, kun ihmisiä on tuomittu Suomessa ja Euroopassa milloin mistäkin noitatoimista ja vahingon aiheuttamisesta taikakeinoin. Mutta eivät ihmiset niistä, eikä paljon muustakaan mitään tiedä. Antisemitismi, on sekin kristillinen aikaansaannos, sekä naisten alistaminen ja erilaisten pilkkaaminen synniksi ja häpeäksi, joten ihmisoikeuksista puhuminen kristinuskon historian kohdalla on ihmisoikeuksien pilkkaamista. Paremminkin voi sanoa, että Ihmisoikeudet ovat lisääntyneet kirkon suuresta vastustuksesta huolimatta.

    Hyvä, että järki on käynyt uskon yli ja ihmiset ovat saaneet nousta sorron yöstä päivän valoon. Usko ei tehnyt ihmisistä täydellisiä, päinvastoin, heidän sielunsa vajosivat saastaiseen henkeen, joka haparoi pitkin seiniä, pelkää elämää ja pelkää kuolemaa, mutta ei pitkää viimeisen päivän odotusta pimeässä, maan alla. Kuka voi tämänkin käsittää.

    Tosiasia on, että me emme tiedä tuonpuoleisesta mitään, eikä ihmisille pitäisi valehdella, koska ihmiset oppivat valehtelemaan, eikä keneenkään voi enää luottaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Tarja; ”Antisemitismi, on sekin kristillinen aikaansaannos, sekä naisten alistaminen ja erilaisten pilkkaaminen synniksi ja häpeäksi, joten ihmisoikeuksista puhuminen kristinuskon historian kohdalla on ihmisoikeuksien pilkkaamista. Paremminkin voi sanoa, että Ihmisoikeudet ovat lisääntyneet kirkon suuresta vastustuksesta huolimatta.”

      NAULAN KANTAAN!!!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Tiedämmekö me tämänpuoleisuudestakaan pohjimmilotaan mitään muuta kuin että ihmettelemme (”epäilen/ajattelen siis olen”)? Mitä on järki ja sen kriteerit? Kaikenlaista ihminen on keksinyt, siinä olet oikeassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Palaan tuohon Pekka Särkiön havaintoon, joka koskee ihmisten reaktioita läheisen kuolemaan. Usko ei ole staattinen tila, niinpä moni sellainenkin, joka luonnehtii itseään ei-uskovaiseksi voi esim. läheisen ihmisen hautajaisissa kuitenkin uskoa tai ainakin toivoa, että jälleennäkeminen tuonpuoleisuudessa on mahdollinen. Ehkäpä on niin, että ihmisen alitajunnassa on kuitenkin iankaikkisuuden kipinä, joka murtautuu joissakin tilanteissa esille kyynisestä materialismista huolimatta. Uskovakin joskus kokee epäilyksen hetkiä ja lienee todennäköistä että epäuskoinenkin joskus epäilee omaa epäuskoaan. Entä jos onkin niin, että kristittyjen käsityksissä onkin perää? Tämmöisen epäilyn herääminen voi johtaa kääntymykseenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antero Syrjänen sanoo:

    Yrjö: ”moni sellainenkin, joka luonnehtii itseään ei-uskovaiseksi voi esim. läheisen ihmisen hautajaisissa kuitenkin uskoa tai ainakin toivoa, että jälleennäkeminen tuonpuoleisuudessa on mahdollinen. Ehkäpä on niin, että ihmisen alitajunnassa on kuitenkin iankaikkisuuden kipinä, joka murtautuu joissakin tilanteissa esille kyynisestä materialismista huolimatta.”

    Eihän sillä, että toivoisi että olisi mahdollisuus vielä tavata kuolleet läheisensä, tuonpuoleisessa tai missä tahansa, ole välttämättä mitään tekemistä uskonnollisuuden saati kristinuskon kanssa. Oikeastaan harva asia on niin luonnollinen kuin toivo siitä, että voisi olla rakkaidensa kanssa. Ihmettelyn aihe on, miten uskovat ajattelevat omivansa tämänkin itsestäänselvyyden.

    Yrjö: ”Entä jos onkin niin, että kristittyjen käsityksissä onkin perää?”

    Tai minkä tahansa niistä tuhansista muista uskonnollisista käsityksistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Eurooppalaisessa kulttuurissa usko kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuteen kytkeytyy useimmiten kristillisiin käsityksiin. Sanotaanhan kristittyjen uskontunnustuksissa. ”Minä uskon … ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän” (Apostolinen uskontunnustus) tai hiemän nöyremmin: ”Me odotamme kuolleiden ylösnousemista ja tulevan maailman elämää” (Nikean tunnustus). Toisaalta lienee useimpien ateistista ja materialistis-naturalistista maailmankatsomusta edustavien käsitys se, ettää ruumiillinen kuolema merkitsee yksilöllisen olemassaolon kertakaikkista loppumista. Toki on jokseenkin epäloogista, että silti järjestetään uskonnottomia hautajaisia, voitaisiinhan kuolleen ruumiin hygieeninen hävittäminen järjestää ilman sen kummempia seremonioita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      ”Korkman viittaa kristinuskon ristiriitaiseen perintöön, kuten dogmatismia edustaviin uskonnollisiin fundamentalisteihin, ”jotka lietsovat vastakkainasetteluja.”

      Mitähän kirkosta jäisi jäljelle, ilman kristillistä oppia ja Raamamattua. Kuulostaa nimittäin siltä että Korkaman haluaisi päästä näistä eroon, jotta vastakkainasetteluja ei syntyisi. Parasta kirkossa on se, että opista ja Sanasta yhä pidetään tiukasti kiinni ja että on niitä, jotka näkevät näistä luopumisen kirkon suurimpana uhkana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Korkman viittaa tarkasti ottaen ”noihin” kristillistä dogmatismia edustaviin uskonnollisiin fundamentalisteihin, jotka lietsovat vastakkainasettelua kohdisten arvionsa mm. käynnissä olevaan kirkkoa jakavaan kistaan. Vastakkainasetteluun yleensä liittyy myös toinen osapuoli, joten Korkmanin arvio on ehkä hieman yksipuolinen. Tai pikemminkin yleisen mielipiteen mukainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    SIxten Korkman kaiketikaan ei ole teologi (tai siihen syventynyt) eikä kirkkohiostorioitsija, joten hänen ”kristinuskonsa” (en tarkoita henkilökohtaista vakaumusta sinänsä) lienee lähinnä yhteiskuntateoreettinen käsite tässä. Sosiologithan tarkastelevat asiaa aivan eri perspektiivistä kuin teologit tai ”uskovat”. Samaantapaahan uutositiin aikoinaan Pohjois-Irlannin levottomuuksia ”katolisten” ja ”protestanttien” välisenä kiistana. Kyseessähän ei ollut uskonnollinen konflikti.

    Korkmanin näkemys kirjoituksessa edustanee enemmänkin kristillispohjaista uskonnollisuutta kuin varsinaista kristinuskoa itsessään. Muutenkin hänen kirjoituksensa ”sävy” on lähinnä ”karkealla tasolla etäältä näyttävä” kuva. Siinähän ei esim. määritellä, miten ”fundamentalismi” tässä on ymmärretty – onhan siitä useammanlaisia määritelmiä, eikä käsite ole mitenkään yksioikoinen. Muutakin kommentoitavaa siitä olisi (Timo Junkkaalahan jotakin vastasikin mielipidepaltsalla).

    Sinänsä mielenkiintoista – jopa epätavallista, erityisesti Hesarille – että kristinusko(nto) esiintyy noinkin ei-kieltaisessä merkityksessä. Moinen ajatus (”näkemysvirhe”?) toki ”kumottiin” Ville Similän kolunmissa 10.9.2022.)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Mikkola sanoo:

    Lisäyksenä: Kormanin ”kristinusko” viittaa lähinnä yhteiskunnan kulttuuriseen uskonnollisuuteen tai uskonnollispohjaiseen kulttuuriin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.