Kristillinen sionismi ja apartheid-teologia

1. Kristillisellä sionismilla ei paikkaa kirkossa

Tapiolan seurakunta järjesti yhdessä Suomen Lähetysseuran ja Diakonia ammattikorkeakoulun kanssa 12.6.2023 keskustelutilaisuuden aiheena ”Kristittyjen kohtalo ja tulevaisuus Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-Idässä.” Tilaisuudessa puhuivat paitsi piispat Munib Younan ja Jari Jolkkonen, myös muun muassa Ulkopoliittisen Instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart sekä Vanhan Testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen.

Siis sellainen seurakunnallinen normitilaisuus, jossa nukkumatti tahtoo yllättää…Ei suinkaan!

Hamas ei tuolloin ollut vielä hyökännyt Israeliin, mutta sähköä oli silti ilmassa. Piispa Jari Jolkkonen yllätti – ainakin minut – suorasanaisella kannanotollaan kristilliseen sionismiin. Piispa Jari sanoi seuraavasti:

”— meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin. Ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan.”

Jolkkosen mukaan kristillisen sionismin apartheid-politiikassa ei ole kyse Etelä-Afrikasta ”vaan toisenlaisesta mallista, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja ja jotka oikeuttavat palestiinalaisten sorron.”

Piispa Jolkkonen totesi myös varsin suoraan, ettei kristillisellä sionismilla ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa ja mikäli Jolkkosesta riippuu ei koko kirkossa.

Palataan piispa Jolkkosen käsityksiin kristillisestä sionismista blogin lopussa. Nyt olisi kiinnostava tietää, mitä kristillisellä sionismilla tarkoitetaan.

————————————————–

2. Luvatun maan lumo

Tähän toimii hyvänä johdatuksena Timo R. Stewartin kirja ”Luvatun maan lumo”. Se perustuu Stewartin valtiotieteelliseen tiedekuntaan 2015 tekemään väitöskirjaan. Luvatun maan lumo on siltäkin osin erinomainen ”kansanpainos”, että siinä on mukana alaviitteet sekä lähdeluettelo.

Timo R. Stewart toimii ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana. En kummemmin esittele enkä arvioi Stewartin kirjaa. Jälkimmäiseen ei edes riittäisi rahkeet. Keskityn poimimaan kirjasta itselleni kiinnostavia kohtia.

Yksinkertaisimmillaan kristillinen sionismi on sitä, että juutalaisten paluun Palestiinaan ja Israelin valtion perustaminen nähdään olevan merkkejä Raamatun profetioiden toteutumisesta. Juutalaisten katsotaan olevan valittu kansa ja Jumalan silmäterä.

Kristillisessä sionismissa Israel on osa Jumalan suunnitelmaa. Päättely menee jotenkin seuraavasti: Raamattu on luotettava. Se on Jumalan sanaa joka sana. Raamattu ennustaa Israelin valtion synnyn. Ja kas, ihme tapahtui – Israelin valtio on syntyi. Tämä taas todistaa Raamatun luotettavuuden jne.

Kehäpäätelmä kieltämättä, mutta samalla hyvin vetovoimainen argumentti Israelin puolesta.

—————————————————-

Liikenneyhteydet pikkuhiljaa paranivat 1900-luvulle tultaessa. Suomalaisiakin ”seikkoilijoita”, pääosin pappeja vieraili Palestiinassa. Pyhä maa ei kuitenkaan ollut sellainen kuin sen piti olla.

Palestiina oli kuuma, kuiva, pölyisä ja meluisa. Se oli kehittymätön. Täynnä arabeja, joista matkailijoiden mielikuvat eivät juuri eronneet tämän päivän perussuomalaisten käsityksistä.

Sanalla sanoen Pyhä maa oli monille pettymys. Toisaalta juutalaisia siirtokuntia oli jo mukavasti, vaikkei Israel vielä itsenäinen ollutkaan. Siirtokuntien juutalaiset asukkaat olivat muuttaneet monella tavoin Lähi-Itää kehittyneemmästä Euroopasta.

Ei siis ihme, jos moni perusteli arabiasutusta tieltään pyyhkivää sionismin aaltoa Aapeli Saarisalon tavoin: juutalaisilla oli moraalinen oikeus maahan, koska he saivat sen tuottamaan paremmin!
——————————————————–

Vilkastuva Israel-matkailu keskeytyi kymmeneksi vuodeksi jännittyneen maailmanpoliittisen tilanteen ja sitä seuranneen sodan vuoksi. Sodan loppua muutaman vuoden viiveellä seurannut Israelin perustaminen 1948 räjäytti kristillisen sionismin loputkin pidäkkeet.

Viimeistään Israelin perustaminen osoitti, että Raamattu on luotettava. Sen profetiat pitävät paikkansa. Näin ajattelivat – ei pelkästään babtistit, vapaakirkolliset ja helluntailaiset tai 1945 perustetun Kansan Raamattuseuran (KRS) kannattajat – vaan moni kirkon keskikäytävänkin kulkija.

Timo R. Stewart havainnollistaa asiaa siteeraamalla Kotimaan vuoden 1947 viimeistä numeroa. Tällöin Israelin valtion perustaminen alkoi näyttää jo varmalta. Kotimaan päätoimittaja professori Yrjö E. Alanen kirjoitti:

”Arabialaisten on kuitenkin turha potkia tässä asiassa tutkainta vastaan. Juutalaisvaltion syntyminen – – – – perustuu Jumalan selvästi ilmoitetulle lupaukselle, jonka täyttymisen aika näyttää nyt koittaneen.”

Totuuden nimessä on sanottava, että Kotimaa linja maltillistui, kun seuraavana vuonna päätoimittaja vaihtui Alasesta Armo Nokkalaan.

Itselleni oli yllätys, miten kiihkeästi KRS otti kantaa Israelin puolesta. Frank Mangsin evankelioimistilaisuuksissa messuhallit ja suurimmat kirkot täyttyivät ja niiden pohjalta syntyi Kansan Raamattuseura ja sen Sana-lehti. Keskeinen vaikuttaja tässä oli esimerkiksi eri mutkien kautta helluntailaisuudesta evl kirkon piiriin ja Raamattuseuraan päätyneellä Ensio Lehtosella.

Sana-lehti oli myös eräs kaikkein aktiivisimmista Israelista kirjoittaneista lehdistä. Sana-lehdelle Israel oli kirjaimellista Raamatun ennustusten toteutumista. KRS:n lehdelle Israelin tapahtumat olivat ”Jumalan kellon tuntiviisari.” Jumalan kelloa eli Israelia seuraamalla saattoi samalla seurata Jumalan suunnitelmien toteutumista.

Sana-lehden päätoimittaja Lennart Pinomaa – myöhempi dogmatiikan professori ja keskeinen lundilaisen teologian edustaja Suomessa – kirjoitti jopa omalla nimellä Israelista ennustusten täyttymyksenä. Pinomaa on sikäli syytä panna merkille, ettei tämä Etelä-Savossa varttunut ja Kanadaan päätynyt professori todellakaan ollut kirkon konservatiivisemmista päästä.

Siinä missä Antti J. Pietilä oli viimeisissä kirjoituksissaan ennen varhaista kuolemaansa 1934 suhtautunut vähintään pidättyvästi Raamatun käyttämiseen Lähi-idän tapahtumien ennustajana ja selittäjänä, Pietilän seuraajalla Eino Sormusella dogmatiikan professorina ja sittemmin Kuopion piispana ei ollut tässä suhteessa ainakaan liiallisia hillikkeitä. Osmo Tiililä sen sijaan, kieltämättä profetioiden merkitystä sinänsä, suhtautui Israeliin ja siihen liittyvään estottomaan eskatologiaan varauksella.

Ehkä kaikkein karmeimmalla tavalla Raamatun käyttäminen historiallisten tapahtumien selittäjänä tuli esiin holokaustin yhteydessä. Urho Muroman kirjoitukset olivat oma lukunsa. Niissä ei kaukana ollut se ajatus, että holokausti oli, jos ei oikeutettu, niin ainakin ”Herran sanan” valossa ymmärrettävä. Niin ikään KRS:n edellä mainittu Ensio Lehtonen näki holokaustin niin, että ”Jumala puhdisti kansaansa.”

Stewartin mukaan heti Israelin itsenäistymisen jälkeen saivat profetioita käyttävät tulkinnat tapahtumista näkyvyyttä ennen muuta Sanassa, Kotimaassa ja Ristin Voitossa. Eivät niinkään ns. vanhojen herätysliikkeiden lehdissä.

Jakolinja oli myöhemminkin selvä. Vapaakirkolliset, babtistit, helluntailaiset ja uuspietistit pitivät lehdissään esillä Israelin perustamista Raamatun ennustusten täyttymisenä, sen sijaan vaikkapa vanhoillislestadiolainen herätysliike ja uuskansankirkollisuutta liputtanut Vartija-lehti eivät.

————————————————-

Kirkkosta kuului 1960-luvusta eteenpäin myös yhä enemmän kriittisiä ääniä. Sellaisia, jotka pyrkivät tasapuolisemmin suhtautumaan Lähi-idän polttavaan konfliktiin. Vaikutusta oli myös sillä, että Suomeen tuli ensi kertaa palestiinalaisia, heitä oli mahdollisuus kohdata ja kuulla näin myös toisen osapuolen ääntä.

Esimerkiksi Munib Younan tuli Suomeen 1969 ja opiskeli sittenmmin Helsingin yliopistossa teologian maisteriksi. Younanista tuli myöhemmin Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispa sekä Luterilaisen Maailmanliiton presidentti.


Emerituspiispa Munib Younan. Jordanian ja Pyhän maan kirkko, ortodoksien ja katolisten ohella, edustaa kaikkein alkuperäisintä kristillisyyttä.

Myös piispanistuimilta alkoi kuulua arvostelua kristillistä sionismia kohtaan. Arkkipiispa Martti Simojoki piti puheen aiheesta Jom Kippur-sodan ollessa käynnissä lokakuussa 1973. Simojoen mukaan arabivastaisuus oli yhtälailla synti kuin juutalaisvastaisuus.

Israelin hyökättyä Libanoniin 1982, sai arkkipiispa Mikko Juva puolestaan aiheen kirjoittaa Helsingin Sanomiin seuraavasti (ja terävästi kuten Juva aina):

”Israelilaisten ja palestiinalaisten oikeudesta yhteiseen maahansa voidaan keskustella ja poliittiset samoin kuin eettiset perustelut ovat toisiansa vastassa. Mutta kun raaka sotilaallinen voima otetaan ratkaisemaan kahden kansan kiistaa, silloin on Jumalan pilkkaamista väittää, että nimenomaan toinen, ja tässä tapauksessa siis hyökkääjä, toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa.”

1980-luvulla suomalaiset kristilliset piirit/sionistit vastustivat – tietenkin – kiihkeästi PLO:n johtajan Jasser Arafatin vierailua Suomeen. Arafat kuitenkin tuli 1989. Silloinen arkkipiispa John Vikström totesi, että suomalaisille Israelin näkemys on läheinen, mutta samalla on opittu katsomaan asioita myös palestiinalaisten perspektiivistä.

Myös presidentti Urho Kekkonen otti kantaa Lähi-idän kysymykseen. Kekkonen kritisoi kovin sanoin Israelin militaristeja ja piti Palestiinan (kansan) kohtaloa häpeäpilkkuna YK:n historiassa.

—————————————-

Oma lukunsa kristillisen sionismin kartalla Suomessa on ollut 1958 perustettu Kristillinen Liitto (myöhemmin Kristillisdemokraatit).

Kristillinen liitto sai ensimmäisen kansanedustajansa eduskuntaan 1970. Siitä pitäen se piti Israelin asiaa esillä. KRS:n ja esimerkiksi Kansanlähetyksen piirissä Kristillisellä Liitolla oli kova kannatus, mikä näkyi muun muassa näiden yhteneväisissä kannanotoissa Palestiinan kysymykseen.

Kristillisen liiton yleisohjelmaan lisättiin 1975 juutalaisten erityisasemaa Raamatun ja maailmanhistorian valossa korostava lause. Jos Israelia kritisoidaan, vedetään sillä Suomen päälle Jumalan kirous, totesi tämä suomalainen uskontopuolue.

Kristillistä liittoa puuhamassa olleen Martti E. Miettisen näkökulma saattoi olla jopa kristilliseksi sionismiksi äärilaitaa. Miettisen mukaan Lähi-idän tapahtumia tuli tarkastella (pelkästään) Jumalan sanan valossa, ei poliittisena kysymyksenä.

Tulkoon sivuhuomiona todetuksi, ettei KD:n ja viidesläisyyden side ole vuosien saatossa mitenkään höllentynyt. Vuonna 2019 tehty tutkimus kansanlähetyspäivillä ja Raamattuopiston hengellisillä syventymispäivillä kertoo, että liki 80% kannatti KD:tä ja perussuomalaisia 10% (nykyhallitus lienee viidesläinen dream team).

—————————————————————–

Stewartin tutkimus on perusteellinen ja ainutlaatuinen suomalaisesta kristillisestä sionismista. Lumotun maan lumoa olisi voinut mielestäni hiukan tiivistää. Nyt samat asiat tuntuvat paikka paikoin kertautuvan.

Timo R. Stewartille voi silti nostaa hattua jo siitäkin syystä, että jaksanut kahlata kaikkea muuta kuin runsaudenpulaa vaivaavan Israel-aiheisen profetiakirjallisuuden läpi. Israelista on kirjoitettu paljon, hyllymetreittäin. Asiallisia, tutkimukseen perustavia Palestiina-/Israel-kirjoja sen sijaan ei liiaksi ole. Hiukan ihmettelen kirjastojen hankintoja ja sijoitteluja, siellä seisoo kymmeniä lähinnä science fictioniksi luettavia profetiakirjoja tietopuolella.

Yleisesti voi sanoa, että poliittisen kentän vasemmalta laidalta löytynyt enemmän sympatiaa palestiinalaisille ja oikealta Israelille. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien parista kirkosta eronnut ateisti K.A. Fagerholm oli vuosikymmeniä Suomi-Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, samoin 1970-/1980-luvun taitteessa lapualaisoopperankin kirjoittanut Arvo Salo.

Nykyisin yhä enemmän etenkin nuorempi pappissukupolvi on irtautunut tavasta käyttää Raamattua maailmanpolitiikan oppikirjana. Voi sanoa, että kirkon liberaalien näkemykset usein myötäilevät palestiinalaisten näkemyksiä, vaikkeivat täysin mustavalkoisia olekaan. Samalla kirkon keskiviivan porukka siirtynyt – tässäkin kysymyksessä – pikkuhiljaa liberaaliin suuntaan.

Vanhat helluntailais-vapaakirkolliset rivit ovat edelleen voimissaan viidesläisyydellä ryyditettynä. Harvoin kuitenkaan enää tapaa yhtä avointa Raamatun ennustusten ja profetioiden käyttöä Israelin politiikan puolustajana kuin takavuosina. Patmos on toki yhä edelleen 100% Israelin takana, samoin monet viidesläiset järjestöt. vaikka pahin tai paras profetiakärki ainakin evl kirkon papiston parissa on taittunut, vaikka toki löytyy yksittäisiä fanaatikkoja edelleen. Helsingin piispan taannoinen mielipidekirjoitus HS:ssa esimerkiksi oli vähemmän harkittu.

—————————————————————

3. Piispan kolme pointtia


Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen: kristillisellä sionismilla ei tilaa Kuopion hiippakunnassa

Piispa Jari Jolkkonen palasi vielä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin kirjoituksessaan Seurakuntalaisessa 7.8.2023. Kirjoitus on pitkä ja luettavissa seurakuntalaisen sivustolta.

Kiinnitän huomion vain muutamaan kohtaan.

Kirjoituksessaan piispa Jolkkonen toteaa muun muassa, kuinka sekä Pyhän maan arabikristityt että muut palestiinalaiset kärsivät Israelin hallituksen ja viranomaisten toimista. Jolkkonen jatkaa:

”Israelin siviililakien sijasta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaiskristittyihin (oma huom: sekä tietysti muihinkin palestiinalaisiin) sovelletaan miehityslakeja, siis sotatilan kaltaisia poikkeuslakeja. Niiden varjolla heihin kohdistetaan monia ihmisoikeusrikkomuksia.”

Olen täsmälleen samaa mieltä. Kansainvälinen huomio ja media aivan oikein ja perustellusti herää, kun Hamas tekee brutaalisen ja verisen iskun. Sen sijaan kansainvälinen media nukkuu, kun Israel harrastaa vähemmän veristä, mutta jatkuvaa sortoa palestiinalaisalueilla.

Jolkkonen kirjoittaa edelleen, kuinka palestiinalaisperheiltä on saatettu viedä näiden vuosisatoja omistamat pellot ja kodit ja jos rakennat uutta, sekin saatetaan jyrätä puskutraktorilla maan tasalle. Äänioikeus parlamenttivaaleissa on kielletty ja naimisiinmenoa rajoitetaan esimerkiksi siten, että jos Jerusalemissa asuva arabikristitty menee naimisiin Betlehemissä asuvan arabikristityn kanssa, ei yhteinen koti Jerusalemissa ole mahdollinen.

Lisäksi Jolkkosella on kolme pointtia. Piispa kirjoittaa:

”Kristittyinä meidän tehtävämme on 1. puolustaa palestiinalaiskristittyjä ja tehdä se niin, että 2. emme lankea antisemitismin syntiin 3. emme lankea karkeaan kristilliseen sionismiin ja sen apartheid-teologiaan.

Piispa Jolkkosen katsoo, että kristilliselle sionismille on tyypillistä esimerkiksi joidenkin Vanhan Testamentin jakeiden pohjalta perustella, miksi : ”nyky-Israelilla on oikeus riistää palestiinalaiskristityiltä näiden vuosisatoja omistamat pellot, kylät, tilat ja asunnot.

Edelleen piispa Jolkkonen kysyy mielestäni perustellusti: ”missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvoisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?”

Jolkkosen mukaan apartheid-teologiaa on sellainen teologia, millä yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin nähden. Piispa kirjoittaa edelleen, että ”sellainen ”teologia”, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheit-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa.”

Mielestäni Kuopion piispa on oikeassa. Piispan yksi keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia oikeasta opista. Ja siitä, että Raamattua tulisi tulkita oikein ja käyttää vastuullisesti. Ei sieltä voi eikä saa poimia yksittäisiä jakeita ja lähteä Raamattu kainalossa kiilusilmäisenä kadulle kivittämään kansanryhmiä (tai erilaisia vähemmistöjä). On vähän ongelmallista istuttaa nykypäivän kansallisvaltio ”Israel” Raamattuun ja kierrättää se sieltä Jumalan sanana takaisin.

————————————————————

4. ”Perisynti” on totta

”Palestiinalaiskristityt” voi mielestäni muutettavat muuttaen laajentaa koskettamaan kaikkia palestiinalaisia. Meillä on velvollisuus kristittyinä puolustaa juutalaisia, aina ja kaikkialla. Mutta yhtälailla meillä, mikäli haluamme käydä kristityistä, on velvollisuus pitää huolta myös palestiinalaisten ihmisoikeuksista.

Hamasin isku 7.10 Israeliin panttivankiottamisineen oli poikkeuksellisen raaka. Se oli juutalaisten massamurha. Kuulostaa pahalta – ja sitä se oli. Israelin vastaus on – varovaisenkin arvion mukaan – vienyt tähän mennessä hengen päälle 10 000 palestiinalaiselta eikä tässä ole mukana ne, jotka tulevat kuolemaan sähkö- ja vesikatkojen seurauksena puutteellisen hygienian vuoksi tauteihin, nälkään tai janoon. Israel on käytettävissä olevien tietojen mukaan häirinnyt myös Egyptistä Gazaan kulkevia avustusrekkoja. Niidenkin määrä päivässä murto-osa niistä useammasta sadasta rekasta mitkä normaalisti kulkevat Gazaan päivittäin.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Gazassa on Israelin toimesta saanut kolmessa viikossa surmansa enemmän lapsia kuin kaikissa maailman konflikteissa viimeisen vuoden aikana yhteensä.

Tämän pitäisi hätkähdyttää, mutta ei! Some on täynnä ”karkeita kristillisiä sionisteja”, maallikoita ja pappeja, joille tuntuu olevan ihan sama, miten monta palestiinalaista saa surmansa, tai miten monta palestiinalaista lasta tapetaan, kunhan kostetaan ja kostetaan kymmenkertaisesti Vanhan Testamentin verenhimoisen Jahven tavoin …

Ja samalla: suren jatkuvasti myös sitä, että joku idioottimainen, verenhimoinen terroristijärjestö, jonka pahuutta ei adjektiivit riitä kuvaamaan, samalla kun tekee uskonnollista politiikkaa sekin, tappaa viattomia ihmisiä, ottaa panttivangeiksi ja kiduttaa.

Jos tästä kaikesta haluaa vetää edes orastavasti teologiaan vivahtavan johtopäätöksen, niin ehkä sen, että perisynti tai miksi ikinä sitä kutsutaankin, on kirjaimellisesti totta. Ihminen on, porvarillisen, hyveellisen naamionsa takaa, ilkeästi virnuileva omaa etua ajava omahyväinen roisto, jonka sydän on musta ensimmäisestä päivästä viimeiseen henkäykseen.

Mahtaa Jumalalla olla kauheaa katsella tätä tekopyhien teeskentelijöiden veristä temmellystä maan päällä.

  1. Kiitos ansiokkaasta blogista, Kari-Matti – jälleen kerran. Luin blogitekstin ja koko keskustelun tänään. Olisi ollut yhtä ja toista kommentoitavaa, mutta siihen ei ole ollut mahsdollisuutta. Keskiviikkona sivusto nimittäin blokkasi minut ulos. En siis ylipäänsä päässyt Kotimaan sivuille. Ongelmaa selviteltiin Kotimaan asiakaspalvelun kanssa. Viimein digipuolen hallitseva arveli jonkin evästeen olevan solmussa ja antoi ratkaisuksi toimintaohjeen – jota en kunnolla ymmärtänyt. Ongelma ratkesi parissa minuutissa, kun rakas puolisoni Sami vähän sormeili näppäimistöä.

Kari-Matti Laaksonen
Kari-Matti Laaksonen
karilaaksonen555@gmail.com

1. Kristillisellä sionismilla ei paikkaa kirkossa

Tapiolan seurakunta järjesti yhdessä Suomen Lähetysseuran ja Diakonia ammattikorkeakoulun kanssa 12.6.2023 keskustelutilaisuuden aiheena ”Kristittyjen kohtalo ja tulevaisuus Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-Idässä.” Tilaisuudessa puhuivat paitsi piispat Munib Younan ja Jari Jolkkonen, myös muun muassa Ulkopoliittisen Instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart sekä Vanhan Testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen.

Siis sellainen seurakunnallinen normitilaisuus, jossa nukkumatti tahtoo yllättää…Ei suinkaan!

Hamas ei tuolloin ollut vielä hyökännyt Israeliin, mutta sähköä oli silti ilmassa. Piispa Jari Jolkkonen yllätti – ainakin minut – suorasanaisella kannanotollaan kristilliseen sionismiin. Piispa Jari sanoi seuraavasti:

”— meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin. Ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan.”

Jolkkosen mukaan kristillisen sionismin apartheid-politiikassa ei ole kyse Etelä-Afrikasta ”vaan toisenlaisesta mallista, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja ja jotka oikeuttavat palestiinalaisten sorron.”

Piispa Jolkkonen totesi myös varsin suoraan, ettei kristillisellä sionismilla ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa ja mikäli Jolkkosesta riippuu ei koko kirkossa.

Palataan piispa Jolkkosen käsityksiin kristillisestä sionismista blogin lopussa. Nyt olisi kiinnostava tietää, mitä kristillisellä sionismilla tarkoitetaan.

————————————————–

2. Luvatun maan lumo

Tähän toimii hyvänä johdatuksena Timo R. Stewartin kirja ”Luvatun maan lumo”. Se perustuu Stewartin valtiotieteelliseen tiedekuntaan 2015 tekemään väitöskirjaan. Luvatun maan lumo on siltäkin osin erinomainen ”kansanpainos”, että siinä on mukana alaviitteet sekä lähdeluettelo.

Timo R. Stewart toimii ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana. En kummemmin esittele enkä arvioi Stewartin kirjaa. Jälkimmäiseen ei edes riittäisi rahkeet. Keskityn poimimaan kirjasta itselleni kiinnostavia kohtia.

Yksinkertaisimmillaan kristillinen sionismi on sitä, että juutalaisten paluun Palestiinaan ja Israelin valtion perustaminen nähdään olevan merkkejä Raamatun profetioiden toteutumisesta. Juutalaisten katsotaan olevan valittu kansa ja Jumalan silmäterä.

Kristillisessä sionismissa Israel on osa Jumalan suunnitelmaa. Päättely menee jotenkin seuraavasti: Raamattu on luotettava. Se on Jumalan sanaa joka sana. Raamattu ennustaa Israelin valtion synnyn. Ja kas, ihme tapahtui – Israelin valtio on syntyi. Tämä taas todistaa Raamatun luotettavuuden jne.

Kehäpäätelmä kieltämättä, mutta samalla hyvin vetovoimainen argumentti Israelin puolesta.

—————————————————-

Liikenneyhteydet pikkuhiljaa paranivat 1900-luvulle tultaessa. Suomalaisiakin ”seikkoilijoita”, pääosin pappeja vieraili Palestiinassa. Pyhä maa ei kuitenkaan ollut sellainen kuin sen piti olla.

Palestiina oli kuuma, kuiva, pölyisä ja meluisa. Se oli kehittymätön. Täynnä arabeja, joista matkailijoiden mielikuvat eivät juuri eronneet tämän päivän perussuomalaisten käsityksistä.

Sanalla sanoen Pyhä maa oli monille pettymys. Toisaalta juutalaisia siirtokuntia oli jo mukavasti, vaikkei Israel vielä itsenäinen ollutkaan. Siirtokuntien juutalaiset asukkaat olivat muuttaneet monella tavoin Lähi-Itää kehittyneemmästä Euroopasta.

Ei siis ihme, jos moni perusteli arabiasutusta tieltään pyyhkivää sionismin aaltoa Aapeli Saarisalon tavoin: juutalaisilla oli moraalinen oikeus maahan, koska he saivat sen tuottamaan paremmin!
——————————————————–

Vilkastuva Israel-matkailu keskeytyi kymmeneksi vuodeksi jännittyneen maailmanpoliittisen tilanteen ja sitä seuranneen sodan vuoksi. Sodan loppua muutaman vuoden viiveellä seurannut Israelin perustaminen 1948 räjäytti kristillisen sionismin loputkin pidäkkeet.

Viimeistään Israelin perustaminen osoitti, että Raamattu on luotettava. Sen profetiat pitävät paikkansa. Näin ajattelivat – ei pelkästään babtistit, vapaakirkolliset ja helluntailaiset tai 1945 perustetun Kansan Raamattuseuran (KRS) kannattajat – vaan moni kirkon keskikäytävänkin kulkija.

Timo R. Stewart havainnollistaa asiaa siteeraamalla Kotimaan vuoden 1947 viimeistä numeroa. Tällöin Israelin valtion perustaminen alkoi näyttää jo varmalta. Kotimaan päätoimittaja professori Yrjö E. Alanen kirjoitti:

”Arabialaisten on kuitenkin turha potkia tässä asiassa tutkainta vastaan. Juutalaisvaltion syntyminen – – – – perustuu Jumalan selvästi ilmoitetulle lupaukselle, jonka täyttymisen aika näyttää nyt koittaneen.”

Totuuden nimessä on sanottava, että Kotimaa linja maltillistui, kun seuraavana vuonna päätoimittaja vaihtui Alasesta Armo Nokkalaan.

Itselleni oli yllätys, miten kiihkeästi KRS otti kantaa Israelin puolesta. Frank Mangsin evankelioimistilaisuuksissa messuhallit ja suurimmat kirkot täyttyivät ja niiden pohjalta syntyi Kansan Raamattuseura ja sen Sana-lehti. Keskeinen vaikuttaja tässä oli esimerkiksi eri mutkien kautta helluntailaisuudesta evl kirkon piiriin ja Raamattuseuraan päätyneellä Ensio Lehtosella.

Sana-lehti oli myös eräs kaikkein aktiivisimmista Israelista kirjoittaneista lehdistä. Sana-lehdelle Israel oli kirjaimellista Raamatun ennustusten toteutumista. KRS:n lehdelle Israelin tapahtumat olivat ”Jumalan kellon tuntiviisari.” Jumalan kelloa eli Israelia seuraamalla saattoi samalla seurata Jumalan suunnitelmien toteutumista.

Sana-lehden päätoimittaja Lennart Pinomaa – myöhempi dogmatiikan professori ja keskeinen lundilaisen teologian edustaja Suomessa – kirjoitti jopa omalla nimellä Israelista ennustusten täyttymyksenä. Pinomaa on sikäli syytä panna merkille, ettei tämä Etelä-Savossa varttunut ja Kanadaan päätynyt professori todellakaan ollut kirkon konservatiivisemmista päästä.

Siinä missä Antti J. Pietilä oli viimeisissä kirjoituksissaan ennen varhaista kuolemaansa 1934 suhtautunut vähintään pidättyvästi Raamatun käyttämiseen Lähi-idän tapahtumien ennustajana ja selittäjänä, Pietilän seuraajalla Eino Sormusella dogmatiikan professorina ja sittemmin Kuopion piispana ei ollut tässä suhteessa ainakaan liiallisia hillikkeitä. Osmo Tiililä sen sijaan, kieltämättä profetioiden merkitystä sinänsä, suhtautui Israeliin ja siihen liittyvään estottomaan eskatologiaan varauksella.

Ehkä kaikkein karmeimmalla tavalla Raamatun käyttäminen historiallisten tapahtumien selittäjänä tuli esiin holokaustin yhteydessä. Urho Muroman kirjoitukset olivat oma lukunsa. Niissä ei kaukana ollut se ajatus, että holokausti oli, jos ei oikeutettu, niin ainakin ”Herran sanan” valossa ymmärrettävä. Niin ikään KRS:n edellä mainittu Ensio Lehtonen näki holokaustin niin, että ”Jumala puhdisti kansaansa.”

Stewartin mukaan heti Israelin itsenäistymisen jälkeen saivat profetioita käyttävät tulkinnat tapahtumista näkyvyyttä ennen muuta Sanassa, Kotimaassa ja Ristin Voitossa. Eivät niinkään ns. vanhojen herätysliikkeiden lehdissä.

Jakolinja oli myöhemminkin selvä. Vapaakirkolliset, babtistit, helluntailaiset ja uuspietistit pitivät lehdissään esillä Israelin perustamista Raamatun ennustusten täyttymisenä, sen sijaan vaikkapa vanhoillislestadiolainen herätysliike ja uuskansankirkollisuutta liputtanut Vartija-lehti eivät.

————————————————-

Kirkkosta kuului 1960-luvusta eteenpäin myös yhä enemmän kriittisiä ääniä. Sellaisia, jotka pyrkivät tasapuolisemmin suhtautumaan Lähi-idän polttavaan konfliktiin. Vaikutusta oli myös sillä, että Suomeen tuli ensi kertaa palestiinalaisia, heitä oli mahdollisuus kohdata ja kuulla näin myös toisen osapuolen ääntä.

Esimerkiksi Munib Younan tuli Suomeen 1969 ja opiskeli sittenmmin Helsingin yliopistossa teologian maisteriksi. Younanista tuli myöhemmin Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispa sekä Luterilaisen Maailmanliiton presidentti.


Emerituspiispa Munib Younan. Jordanian ja Pyhän maan kirkko, ortodoksien ja katolisten ohella, edustaa kaikkein alkuperäisintä kristillisyyttä.

Myös piispanistuimilta alkoi kuulua arvostelua kristillistä sionismia kohtaan. Arkkipiispa Martti Simojoki piti puheen aiheesta Jom Kippur-sodan ollessa käynnissä lokakuussa 1973. Simojoen mukaan arabivastaisuus oli yhtälailla synti kuin juutalaisvastaisuus.

Israelin hyökättyä Libanoniin 1982, sai arkkipiispa Mikko Juva puolestaan aiheen kirjoittaa Helsingin Sanomiin seuraavasti (ja terävästi kuten Juva aina):

”Israelilaisten ja palestiinalaisten oikeudesta yhteiseen maahansa voidaan keskustella ja poliittiset samoin kuin eettiset perustelut ovat toisiansa vastassa. Mutta kun raaka sotilaallinen voima otetaan ratkaisemaan kahden kansan kiistaa, silloin on Jumalan pilkkaamista väittää, että nimenomaan toinen, ja tässä tapauksessa siis hyökkääjä, toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa.”

1980-luvulla suomalaiset kristilliset piirit/sionistit vastustivat – tietenkin – kiihkeästi PLO:n johtajan Jasser Arafatin vierailua Suomeen. Arafat kuitenkin tuli 1989. Silloinen arkkipiispa John Vikström totesi, että suomalaisille Israelin näkemys on läheinen, mutta samalla on opittu katsomaan asioita myös palestiinalaisten perspektiivistä.

Myös presidentti Urho Kekkonen otti kantaa Lähi-idän kysymykseen. Kekkonen kritisoi kovin sanoin Israelin militaristeja ja piti Palestiinan (kansan) kohtaloa häpeäpilkkuna YK:n historiassa.

—————————————-

Oma lukunsa kristillisen sionismin kartalla Suomessa on ollut 1958 perustettu Kristillinen Liitto (myöhemmin Kristillisdemokraatit).

Kristillinen liitto sai ensimmäisen kansanedustajansa eduskuntaan 1970. Siitä pitäen se piti Israelin asiaa esillä. KRS:n ja esimerkiksi Kansanlähetyksen piirissä Kristillisellä Liitolla oli kova kannatus, mikä näkyi muun muassa näiden yhteneväisissä kannanotoissa Palestiinan kysymykseen.

Kristillisen liiton yleisohjelmaan lisättiin 1975 juutalaisten erityisasemaa Raamatun ja maailmanhistorian valossa korostava lause. Jos Israelia kritisoidaan, vedetään sillä Suomen päälle Jumalan kirous, totesi tämä suomalainen uskontopuolue.

Kristillistä liittoa puuhamassa olleen Martti E. Miettisen näkökulma saattoi olla jopa kristilliseksi sionismiksi äärilaitaa. Miettisen mukaan Lähi-idän tapahtumia tuli tarkastella (pelkästään) Jumalan sanan valossa, ei poliittisena kysymyksenä.

Tulkoon sivuhuomiona todetuksi, ettei KD:n ja viidesläisyyden side ole vuosien saatossa mitenkään höllentynyt. Vuonna 2019 tehty tutkimus kansanlähetyspäivillä ja Raamattuopiston hengellisillä syventymispäivillä kertoo, että liki 80% kannatti KD:tä ja perussuomalaisia 10% (nykyhallitus lienee viidesläinen dream team).

—————————————————————–

Stewartin tutkimus on perusteellinen ja ainutlaatuinen suomalaisesta kristillisestä sionismista. Lumotun maan lumoa olisi voinut mielestäni hiukan tiivistää. Nyt samat asiat tuntuvat paikka paikoin kertautuvan.

Timo R. Stewartille voi silti nostaa hattua jo siitäkin syystä, että jaksanut kahlata kaikkea muuta kuin runsaudenpulaa vaivaavan Israel-aiheisen profetiakirjallisuuden läpi. Israelista on kirjoitettu paljon, hyllymetreittäin. Asiallisia, tutkimukseen perustavia Palestiina-/Israel-kirjoja sen sijaan ei liiaksi ole. Hiukan ihmettelen kirjastojen hankintoja ja sijoitteluja, siellä seisoo kymmeniä lähinnä science fictioniksi luettavia profetiakirjoja tietopuolella.

Yleisesti voi sanoa, että poliittisen kentän vasemmalta laidalta löytynyt enemmän sympatiaa palestiinalaisille ja oikealta Israelille. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien parista kirkosta eronnut ateisti K.A. Fagerholm oli vuosikymmeniä Suomi-Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, samoin 1970-/1980-luvun taitteessa lapualaisoopperankin kirjoittanut Arvo Salo.

Nykyisin yhä enemmän etenkin nuorempi pappissukupolvi on irtautunut tavasta käyttää Raamattua maailmanpolitiikan oppikirjana. Voi sanoa, että kirkon liberaalien näkemykset usein myötäilevät palestiinalaisten näkemyksiä, vaikkeivat täysin mustavalkoisia olekaan. Samalla kirkon keskiviivan porukka siirtynyt – tässäkin kysymyksessä – pikkuhiljaa liberaaliin suuntaan.

Vanhat helluntailais-vapaakirkolliset rivit ovat edelleen voimissaan viidesläisyydellä ryyditettynä. Harvoin kuitenkaan enää tapaa yhtä avointa Raamatun ennustusten ja profetioiden käyttöä Israelin politiikan puolustajana kuin takavuosina. Patmos on toki yhä edelleen 100% Israelin takana, samoin monet viidesläiset järjestöt. vaikka pahin tai paras profetiakärki ainakin evl kirkon papiston parissa on taittunut, vaikka toki löytyy yksittäisiä fanaatikkoja edelleen. Helsingin piispan taannoinen mielipidekirjoitus HS:ssa esimerkiksi oli vähemmän harkittu.

—————————————————————

3. Piispan kolme pointtia


Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen: kristillisellä sionismilla ei tilaa Kuopion hiippakunnassa

Piispa Jari Jolkkonen palasi vielä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin kirjoituksessaan Seurakuntalaisessa 7.8.2023. Kirjoitus on pitkä ja luettavissa seurakuntalaisen sivustolta.

Kiinnitän huomion vain muutamaan kohtaan.

Kirjoituksessaan piispa Jolkkonen toteaa muun muassa, kuinka sekä Pyhän maan arabikristityt että muut palestiinalaiset kärsivät Israelin hallituksen ja viranomaisten toimista. Jolkkonen jatkaa:

”Israelin siviililakien sijasta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaiskristittyihin (oma huom: sekä tietysti muihinkin palestiinalaisiin) sovelletaan miehityslakeja, siis sotatilan kaltaisia poikkeuslakeja. Niiden varjolla heihin kohdistetaan monia ihmisoikeusrikkomuksia.”

Olen täsmälleen samaa mieltä. Kansainvälinen huomio ja media aivan oikein ja perustellusti herää, kun Hamas tekee brutaalisen ja verisen iskun. Sen sijaan kansainvälinen media nukkuu, kun Israel harrastaa vähemmän veristä, mutta jatkuvaa sortoa palestiinalaisalueilla.

Jolkkonen kirjoittaa edelleen, kuinka palestiinalaisperheiltä on saatettu viedä näiden vuosisatoja omistamat pellot ja kodit ja jos rakennat uutta, sekin saatetaan jyrätä puskutraktorilla maan tasalle. Äänioikeus parlamenttivaaleissa on kielletty ja naimisiinmenoa rajoitetaan esimerkiksi siten, että jos Jerusalemissa asuva arabikristitty menee naimisiin Betlehemissä asuvan arabikristityn kanssa, ei yhteinen koti Jerusalemissa ole mahdollinen.

Lisäksi Jolkkosella on kolme pointtia. Piispa kirjoittaa:

”Kristittyinä meidän tehtävämme on 1. puolustaa palestiinalaiskristittyjä ja tehdä se niin, että 2. emme lankea antisemitismin syntiin 3. emme lankea karkeaan kristilliseen sionismiin ja sen apartheid-teologiaan.

Piispa Jolkkosen katsoo, että kristilliselle sionismille on tyypillistä esimerkiksi joidenkin Vanhan Testamentin jakeiden pohjalta perustella, miksi : ”nyky-Israelilla on oikeus riistää palestiinalaiskristityiltä näiden vuosisatoja omistamat pellot, kylät, tilat ja asunnot.

Edelleen piispa Jolkkonen kysyy mielestäni perustellusti: ”missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvoisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?”

Jolkkosen mukaan apartheid-teologiaa on sellainen teologia, millä yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin nähden. Piispa kirjoittaa edelleen, että ”sellainen ”teologia”, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheit-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa.”

Mielestäni Kuopion piispa on oikeassa. Piispan yksi keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia oikeasta opista. Ja siitä, että Raamattua tulisi tulkita oikein ja käyttää vastuullisesti. Ei sieltä voi eikä saa poimia yksittäisiä jakeita ja lähteä Raamattu kainalossa kiilusilmäisenä kadulle kivittämään kansanryhmiä (tai erilaisia vähemmistöjä). On vähän ongelmallista istuttaa nykypäivän kansallisvaltio ”Israel” Raamattuun ja kierrättää se sieltä Jumalan sanana takaisin.

————————————————————

4. ”Perisynti” on totta

”Palestiinalaiskristityt” voi mielestäni muutettavat muuttaen laajentaa koskettamaan kaikkia palestiinalaisia. Meillä on velvollisuus kristittyinä puolustaa juutalaisia, aina ja kaikkialla. Mutta yhtälailla meillä, mikäli haluamme käydä kristityistä, on velvollisuus pitää huolta myös palestiinalaisten ihmisoikeuksista.

Hamasin isku 7.10 Israeliin panttivankiottamisineen oli poikkeuksellisen raaka. Se oli juutalaisten massamurha. Kuulostaa pahalta – ja sitä se oli. Israelin vastaus on – varovaisenkin arvion mukaan – vienyt tähän mennessä hengen päälle 10 000 palestiinalaiselta eikä tässä ole mukana ne, jotka tulevat kuolemaan sähkö- ja vesikatkojen seurauksena puutteellisen hygienian vuoksi tauteihin, nälkään tai janoon. Israel on käytettävissä olevien tietojen mukaan häirinnyt myös Egyptistä Gazaan kulkevia avustusrekkoja. Niidenkin määrä päivässä murto-osa niistä useammasta sadasta rekasta mitkä normaalisti kulkevat Gazaan päivittäin.

Tällä hetkellä tilanne on se, että Gazassa on Israelin toimesta saanut kolmessa viikossa surmansa enemmän lapsia kuin kaikissa maailman konflikteissa viimeisen vuoden aikana yhteensä.

Tämän pitäisi hätkähdyttää, mutta ei! Some on täynnä ”karkeita kristillisiä sionisteja”, maallikoita ja pappeja, joille tuntuu olevan ihan sama, miten monta palestiinalaista saa surmansa, tai miten monta palestiinalaista lasta tapetaan, kunhan kostetaan ja kostetaan kymmenkertaisesti Vanhan Testamentin verenhimoisen Jahven tavoin …

Ja samalla: suren jatkuvasti myös sitä, että joku idioottimainen, verenhimoinen terroristijärjestö, jonka pahuutta ei adjektiivit riitä kuvaamaan, samalla kun tekee uskonnollista politiikkaa sekin, tappaa viattomia ihmisiä, ottaa panttivangeiksi ja kiduttaa.

Jos tästä kaikesta haluaa vetää edes orastavasti teologiaan vivahtavan johtopäätöksen, niin ehkä sen, että perisynti tai miksi ikinä sitä kutsutaankin, on kirjaimellisesti totta. Ihminen on, porvarillisen, hyveellisen naamionsa takaa, ilkeästi virnuileva omaa etua ajava omahyväinen roisto, jonka sydän on musta ensimmäisestä päivästä viimeiseen henkäykseen.

Mahtaa Jumalalla olla kauheaa katsella tätä tekopyhien teeskentelijöiden veristä temmellystä maan päällä.