Kotimaa24 täytti 4 tai 5 vuotta
Kuin varkain elokuussa tuli kuluneeksi viisi vuotta Kotimaa24:n startista. Se esiteltiin 2009 Kirkkopäivillä Jyväskylässä ja se oli aluksi pelkkä blogisivusto, myös blogimetsäksi ja sähköiseksi kirkonmäeksi kutsuttu.
Kotimaa24 syntyi lakkautetun Kotimaan verkkolehden tilalle. Syyt lakkauttamiseen olivat taloudelliset – monipuolisen ja laadukkaan verkkolehden tekeminen vaati työvoimaa, joka ei tunnetusti ole ilmaista.
Vuosi pelkkää blogimetsää ja kiihkeä keskustelua kuitenkin kypsytti kirkon viestintäväkeä lyömään hynttyyt yhteen ja niin syntyi 1.9. 2010 nykyisenlainen Kotimaa24, jonka keskiössä ovat uutiset.
Suomi tarvitsi luotettavan, notkean ja journalistisen kirkollisen verkkouutissivuston. Ja sen se totisesti sai. Kotimaa24:n kuukausikävijämäärä on vaihdellut 100 000 (Google Analytics) molemmin puolin. – Juuri nyt 30 päivän kävijämäärä on 94 000.
Toimintansa aikana Kotimaa24 on herättänyt sekä iloa että kauhua. Keskustelut sivustolla ovat keränneet aplodeja, mutta myös harmistuksesta ruvelle revittyjä päänahkoja. Kirkollinen keskustelu on Kotimaa24:n ansiosta (tai syystä) kuohauttanut pintaan sellaisia aromeja, jota sisäsiisti maisterivetoinen keskustelukulttuuri ei osannut ennakoida. Verkkokeskustelun alkeet olivat myös monilla hakusessa, minkä vuoksi pappilan kalustettuihin saleihin tultiin peltokengät jalassa ja ärräpäät suupielessä…
Uudistus Kotimaa24:ssä tapahtui joulukuussa 2012, jolloin vapaasta bloggausoikeudesta luovuttiin. Syynä oli muun muassa liian laajaksi paisunut toiminta ja sen moderoinnista johtuva työntekijäpula. Vapaudella oli hintansa. Moni blogisti koki päätöksen henkilökohtaisuutena, moni onneksi myös ymmärsi mistä on kyse.
Verkkosivustojen luonteeseen kuuluu muutos ja kehittyminen.
Kotimaa24 jatkaa kohti seuraavaa syntymäpäiväänsä 2015.
18 kommenttia
Kun luin tuon Markku Hirnin kommentin niin tulin vakuuttuneeksi K24:n muuttumisesta toisenlaiseksi ”päivämieheksi”. K24 seurakunta inkvisiittoreineen on täydellinen kopio vanhoillislestadiolaisesta pelosta (lue sensuuri), mielivallasta (lue seurakunnan yhtenäisyys ja ykseys) ja täydellisestä tiedosta mikä on hyvää ja oikein (lue srk:lainen seurakuntaoppi). Ei täällä mitään oikeata keskustelua ole vaan itsetyytyväisten nyökyttelyä, että takapuoli näkyisi mahdollisimman monelle sellaiselle joita täällä ei enää ”paavin paikalla” oleville ole olemassa. K”¤:n keskeisin saavutus on riitainen kirkko ja saastainen syyttely väittämällä olevansa suvaitsevainen. Väitteen oikea nimi on välinpitämättömyys.
Tuomo Hirvi :”Ei täällä mitään oikeata keskustelua ole vaan itsetyytyväisten nyökyttelyä,”
Kävin Kari-Matti Laaksosen kommentin innoittamana lukemassa blogimetsän tekstejä ja mielestäni nuo sanat soveltuvat myös blogimetsään kuten meihin muihinkin milloin mistäkin syystä uhriutuviin. Mielestäni Sacred Space -sivusto on oikeassa kertoessaan, että ihmiset hakevat merkkiä Jumalan työstä ulkopuoleltaan, kun Jeesus sen sijaan kutsuu meitä herkistymään sille, kuinka Jumala työskentelee sisällämme.
Markku Hirn viittaa tuossa edellä kokeiluun, joka Kotimaa24:ssä toteuttettiin sykysllä 2012. Silloin viikonloppuisin oli vertaismoderaattoreita eli käyttäjistä muutamat saivat testata, miltä tuntuu tehdä valintoja asiallisen ja asittoman kommentin välillä. Kaikki osalistuneet pitivät kokeilua kiinnostavana, mutta kukaan ei ollut valmis sitoutumaan pitkäksi aikaa.
Markku Hirn pitää myös Kotimaa24:n toimitusta itsetyytväisenä. Jos sellainen vaikutelma syntyy, se on harmillista ja ikävää. Toimitus on pieni ja keskittyyy tekemään uutisia, ei keskustelun moderointiin tai kirkkopoliittisiin juonitteluihin.
Edelleen, Markku Hirn, Kotimaa24 ei sensuroi. Vapaasta blogioikeudesta luopuminen ei ollut sensuuria vaan käytännön sanemala tomenpide. Netti on täynnä blogialustoja, joissa voi kertoa tärkeistä asioista. Kotimaa24:n vastuu oli siinä että se tarjosi yksittäiselle blogistille – jos ei nyt miljoonayleisöä, niin satoja ja tuhansia klikkauksia kuitenkin. Blogit paisuivat liian laajaksi ilmiöksi moderoinnin hallita. Edelleen jokaisella on oikeus kommentoida Kotimaa24 – sääntöjen rajoissa toki.
Kotimaa24:ssä on vuosien varella ollut muutoksia ja uudistuksia. Niitä on jatkossakin tulossa lisää.
Minun kommenttejani ei ole juurikaan sensuroitu, vaikka edustan Kotimaa24:n liberaaliteologiseen linjaan nähden kriittistä kantaa.
Tässä suhteessa minun täytyy antaa tunnustus Kotimaa24:n moderaattoreille. Voin toki antaa vain oman subjektiivisen todistukseni. Kokemukseni mukaan tällä foorumilla saa suhteellisen hyvin oman kantansa läpi, jos pitäytyy asia-argumentteihin ja varoo suoraa toisen ihmisen sieluntilan ohjeistamista. – Toki osa konservatiivisista ystävistäni on kokenut asian toisin. – Olen neuvonut jokaista, joka kokee tulleensa aiheetta diskriminoiduksi, tallentamaan kommenttinsa ennen lähettämistä yhteistä arviointia varten. Yleensä tämä avoin arviointi auttaa sekä itsearvioinnissa että toimitukselle perusteluissa (äänioikeuden tasapuolisesta toteutumisesta).
En saanut aikanaan kutsua Kotimaa24:n ”kantakirjablogistien” joukkoon, vaikka olin niitä harvoja (ainut?) kuukauden blogisteja, jotka valittiin lukijaäänestyksen perusteella. – Silloin se toki harmitti. – Kotimaa24 luonnollisesti rajasi näyteikkunansa omien kriteeriensä perusteella. Heillä on siihen oikeus. Minulle on nyt vapautunut enemmin aikaa muuhun harrastustoimintaan. Hyvä näin, netti on usein ovela aikavaras…
No, jonkun täytyy olla erimieltäkin ja minä olen. En ole toipunut ulosheitosta ja koska on muitkin kontakteja entisiin blogisteihin ,niin tiedän että moni muukaan ei ole toipunut vuoden -12 sensuurista.
Toisaalta, jos K24 on tyytyväinen nykyiseen keskusteluun ja niiden tasoon niin minkä asialle voi, mutta erehdys se oli. Toimitus ei tietenkään voi sellaista myöntää. Mutta niinkuin sanottu, minä tiedän että se oli erehdys yksinkertaisesti siksi koska niin monet entiset aktivistit ja äskettäin sensuroidut ovat sen kertoneet.
Luulisi, että lukutaitoinen toimitus on pannut merkille kuinka muutamat harvat voivat yleisen kiinostuksen puutteessa monopoolisoida kommenttit. Ei se ole heidän syynsä. Yleinen kiinnostus vapauden puutteessa on hävinnyt.
Sen lisäksi tietyt toistuvat blogistit, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, toistuvine teemoineen ovat tuskin puhemiehiä ja – naisia sille mistä kirkossa keskustellaan ja/tai pitäisi keskustella.
K24 teki yhdessä vaiheessa kokeilun jossa ulkopuoliset kiinnostuneet moderoivat keskusteluja. Se oli todellinen demokratiakokeilu. Sellainen voisi olla yksi tekninen ratkaisu nykytilanteessakin jos keskustelu päästettäisiin vapaaksi.
K24 n toimituksen itsetyytyväisyys on ärsyttävää niinkuin mitään ongelmia ei olisi tai ne on muka ratkaistu heittämällä parhaat blogistit ulos tekemästä aloitteita.
Yllä olevat kommentaarit ovat K24 n kantajoukkoa joten on päivän selvää että he ovat kiitollisia omien mielipiteiden esiinpääsyn mahdollisuuksista.He eivät edusta niitä joilla olisi jotakin uudistavaa tai viellä tärkeämmin, jotakin epäkohtiin puuttuvaa sanottavaa.
Toimituksen olisi syytä olla varovainen itsetyytyväisyytensä suhteen silloin kun erehdyksiä on tehty ja niiden kritiikki on vaiennettu.
Ilmoita asiaton kommentti