Kotimaa-lehden blogien keskustelua rasismista kymmenen vuotta sitten
Tammikuu 2013. ”Kristillisten yhteisöjen rasismia, muukalaisvihamielisyyttä jne. on usein vaikea havaita. Se nimittäin piiloutuu yleensä teologisen ja rakkaudellisen terminologian taakse.”
Vastasin tuohon väitteeseen silloin 16.01.2013 : ”Olen ollut viime vuosina hyvin paljon tekemisissä maahan muuttaneiden kanssa, osaksi erilaisten viranomaisten, sosiaalipalvelujen ja koululaitosten, osaksi järjestöjen ja osaksi henkilökohtaisten yhteyksien kautta. Tuota vaadittua kiitollisuutta en tunnista. Viranomaisten, koulujen ja muiden oppilaitosten, psykososiaalipalvelujen yms. palvelut ovat ainakin tällä seudulla erittäin tasapuolisia ja käytös kohteliasta. Suhteet seurakuntiin ovat myös olleet hyviä. Olen ollut itsekin todella yllättynyt näistä positiivisista kokemuksistani. Paljon on silti tehtävää kotouttamisessa ja aukkoja löytyy. Suomen kielen opetusta on edelleen aivan liian vähän. Jonot ovat aivan liian pitkiä. Kristillisten yhteisöjen rasismia en ole havainnut, vaikka työkseni kuljin vuosikausia eri seurakunnissa ja oppilaitoksissa yms. vierailemassa ja kouluttamassa. En myöskään tiedä, minkä teologisen ja rakkaudellisen terminologian taakse mikään rasismi pystyisi piiloutumaan. Kyllä rasismi tulee esiin, kun sitä on. Sanon tarkoituksella Kun, en Jos.”
Nykyään kotiseurakuntani Porin Teljän seurakunnan jumalanpalveluksiin osallistuu joka sunnuntai paljon monelta taustalta tulevia ihmisiä. Päivän tekstit ovat usein luettavissa monella kielellä. Kirkkokahveilla suunsa saa välillä makeaksi monen kulttuurin makuelämyksillä. Raamattuopetusta löytyy eri kielillä säännöllisesti. Tätä riemukasta elämänrikkautta!
Miten teillä muilla?
17 kommenttia
Rasismista on julkisuudessa tullut niin hämmentävän monimerkityksellinen, toisinaan myös vallankäytöllinen termi, että siitä puhuminen on vaikea. En millään muotoa väitä, ettei (aitoa) raisismia olisi olemassa.
Hiljattin kadulla vastaani tuli pari minulle tuntematonta nuorta miestä, jotka kohdallani ”moikkasivat”. Jäin hetkeksi katsomaan (illan hämärtyessä) olivatkot nuo tummahkot nuoret miehet (jos näin vielä saa kuvailla) minulle tuttuja. Ei aikaakaan, kun he keskenää keskustelivat: ”Taitaa [siis minä] olla rasisti…” Käännyin takaisin moikkaamaan ja kerroin jääneeni em. asiaa pohtimaan. TIlanne laukesi.
Aika helposti tuo ”rasismi”- nimitys minusta syntyi. Heräsi pohde: oliko taustalla spontaani tulkinta – kulttuurieroista johtuva vai opittu (tai peräti opetettu?) käsitys.
Olen ollut paljonkin erilaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten (myös aikuisten) kanssa tekemisissä. Osalla heistä tuo ”rasistikortti” (tai ainakikn epäilys) on ”putkahtanut” esiin varsin helposti, jos tulee jokin ristiriitatilanne. Minusta ”kortin” käyttö on vaikuttanut toisinaan opitulta; en ala arvailemaan, mistä oppi on peräisin.
Mutta kaikki rasismiksi väitetty tai tulkittu (tai opetettukaan?) ei ole rasismia sen varsinaisessa merkityksessä. Rasismi on nykyisin vahvasti myös politisoitunut käsite. Siisi vallankäytöllinen väline: ”te rasisitit, me hyvikset”. Ihmiset ja ryhmät voidaan uusjakaa ”meihin” ja ”teihin”. Vanha periaate uusissa kuorissa.
Poliittisesti motivoituneella ”rasisti” -puheella(kin) luodaan uusia vallankäytön rihmastoja murrettujen valtarakenteiden tilalle.
Tämä syö tilaa aidolta suvaitsevaisuudelta.
Minulle on lapsena opetettu, että kaikki ihmiset ovat erilaisia mutta tasa-arvoisia. NIin opetettiin kaikissa tutuissa perheissä. Jos joku ihminen näytti tai kuulosti jotenkin erilaiselta, häntä ei saanut edes tuijottaa. Onneksi perheemme laajassa ystävävalikoimassa oli tarpeeksi erilaisuutta. Perheen sotasokean ystävän syli oli lapsesta yhtä ihana kuin kuuronkin ystävän syli. Evakkoperheemme murre poikkesi paikallisesta murteesta, joten opin itsekin olemaan se ”erilainen”, joka sai kyllä kuulla erilaisuudestaan pihan ”pahoilta pojilta”.
Ulkomailla vuosia asuessani sain tottua itse tuijotukseen . Joku lapsi saattoi ensimmäisinä vuosina pelästyä parkuun asti nähdessään meikäläisiä ”omituisia olentoja”. Koska omat lapseni opiskelivat kansainvälisessä koulussa, kavereiden väriskaala oli melkoinen. Huomasin, että lapseni oppivat todella ”värisokeiksi”. Onneksi.
Ihmisen mieli näyttää olevan kulttuurista riippumatta se, että erilaisuutta ihmetellään. Nyt tiedän, että ihmettelyä parempaa on se tieto, että oudon ihmisen kanssa on mahdollista myös ystävystyä. Se yleensä aina kannattaa.
Tällä palstalla JH on ortodoksikirkon julkisuustyrkky, joka tuottaa häpeää omalle uskontokunnalleen. Ja hänen uskontokuntansa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi on jo riittävän syvällä häpeän suossa. Ei aihetta enempään.
Hyvä Maija Mäkelä,
Pyydän poistamaan kommenttini koskien S R-L, koska se voitanee tulkita loukkaavaksi. Ei ollut tarkoitus.
Maija
Kiitos puheenvuorostasi
Aikoinaan somalien tultua maahamme sain kovasti tehdä töitä rasismin vastustamiseksi. Järjestin somalien kanssa vierailuja useille kouluille. Niiden aikana mukana olleet somalit kertoivat oloistaan ja minä tulkkasin. Meidän pappilassamme myös kuvattiin Suomen television ensimmäinen ohjelma, missä somalit itse saivat kertoa oloistaan omasta näkökulmastaan.
Olin niihin aikoihin Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra ja meillä oli kunnassa pakolaiskeskus. Viikottain luonani kävi somaleja ja heidän lähdettyään sijoituskuntiinsa toisia pakolaisuutta hakeneita noin kymmenestä yli 20 tuntiin viikossa. Toisinaan joku ryhmä odotti puutarhassa että edellinen ryhmä ehti tulla ulos.
Maija
Kiitos että otat puheeksi yhteiskunnassamme muutamissa piireissä esiintyvän ongelman.
Rasismi-sanan merkitystä on viime aikoina suuresti lavennettu. Tästä on se vaara, että samalla käsite myös vesittyy. Ei erilaisuuden havaitseminen tai ihmettelykään ole rasismia, ellei siihen sisälly myös väite erilaisten ihmisten vähempiarvoisuudesta omaan viiteryhmään verrattuna. Vasta vakaumus etnisten ryhmien eriarvoisuudesta, ei siis erilaisuudesta, voi johtaa etniseen syrjintään ja jopa vainoihin, siis tekoina ilmenevään rasismiin.
Olen joskus sanonut iloitsevani siitä, että lapseni ovat ”värisokeita”. En haluaisi tällä loukata oikeasti värisokeita ihmisiä, koska tuo piirre aina välillä hankaloittaa heidän elämäänsä maailmassa, jossa väreillä on merkitys. Itse tarkoitan sitä, että lapsemme oppivat (etenkin Englannissa kielikoulussa ollessamme) ystävien eri väriskaalaan niin, että he eivät koskaan muistaneet mainita ihmisten kasvojen väriä tunnistuskeinona, vaan puhuivat tukasta, korvista, silmistä ja nenästä, kun halusivat selittää, keitä olivat nähneet.
Kristinusko sisältää mitä pahinta rasismia, mutta ei se seurakunta kahveilla tule esille, pitää itse lukea, ja vielä ajatuksen kanssa. Ei saa pitää saavutettuna etuna sitä, että me voimme demonisoida emouskonnon ja koko kansan, sukupolvesta toiseen. Ei tällaista pahuutta voi sisällyttää maailmaan, se pitää leikata pois.
Rasismi on pureutunut kristillisten kirjoitusten rakenteisiin niin syvälle, että se on kuin syöpä, joka ennen pitkää kyllä tappaa koko ruumiin. Ihmiset voivat nopeuttaa maailman paranemista äänestämällä jaloillaan. Pahuudelle ei kannata maksaa suojelurahaa.
Ilmoita asiaton kommentti