Seurasin Herättäjäjuhlia somessa, netissä, televisiossa, radiossa ja myös paikan päällä Vantaan Myyrmäessä. Juhlat saivat ihan kohtuullisesti julkisuutta – YLE:n kanavillakin sunnuntain peräti lähes kolme tuntia yhteen menoon.  

En yhtään epäile, etteivätkö körttiläisyyden omaksi viiteryhmäkseen tunnistavat olisi juhlilla viihtyneet. Olennaista näillä juhlilla - niin kuin kaikilla festareilla - on samanmielisten ystävien ja tuttujen tapaaminen. Siinä sivussa voi sitten seurapuheista, Siionin virsistä ja muusta musiikista jäädä jotain syvempääkin jälkeä sieluun.

Somessa kuitenkin hätkähdin, miten nämä liberaaleiksikin nimetyt citykörtit kovin herkästi kielsivät uskonsa. Tuli vähän samanlainen olo kuin Pietarista hiilivalkealla, kun luki muutaman körtin närkästystä Helsingin Sanomien otsikosta. Se kun oli väärin sammutettu, kun Hesari kertoi, että ”30 000 uskovaista täytti viikonloppuna Myyrmäen urheilupuiston Vantaalla”.

Ymmärrän kyllä körttiläisten retoriikan ja halun vetää rajaa uskomisen määrään ja varmuuteen. Ja ymmärrän halun erottautua kaiken maailman hihhuleista ja muista karismaatikoista – siis liikkeenä joka ei heikkoja, huonoja soimaa, jossa vaivaisuus, nöyryys, epävarmuus, keskeneräisyys, ikävöinti, toivovaisuus on korotettu vain heikkona signaalina välähtäväksi uskon mittariksi.

Siis eihän tässä mitään uskovaisia olla, pois tällainen uskonvarmuus meistä. Enhän minä edes tunne sitä miestä.

Mutta kun katsoo tätä joukkoa, joka istuu Myymäen jalkapallostadionin penkeillä, joka laulaa täysin omalla poljennollaan omia Siionin virsiään, joka jumalanpalveluksessa yhtyy yhteiseen uskontunnustukseen – siis siihen jossa sanotaan, että Minä uskon - ja joka juhlien päätteeksi polvistuu stadionin nurmelle polvirukoukseen, niin kuka voi tulla sanomaan, että eivät nämä mitään uskovaisia ole.

Jos eivät ole omasta mielestään, niin kyllä he ovat ainakin Helsingin Sanomien toimituksen lasikaapista tai mistä tahansa kirkon ulkokehältä katsottuna. Juuri sitä uskovaista sisäpiiriä ja kirkon ydinporukkaan, jotka ovat miehittäneet kirkon hallinnon kirkkohallitusta myöten ja joiden juhlilla ehtoollista jakamaan marssivien pappien jono näyttää televisiossa lähes loputtomalta.

Ja jotka ovat juhlillaan jo päässeet siihen tilaan, että körttijulkkikset alkavat brassailla ja kalastella selfieitä uusvanhoissa körttipuvuissa koreilemalla.

Jotenkin minua hämmentää tämä körttiläisten – tai ainakin osan – hillitön halu kieltää uskonsa. Mutta niin se vain tässä kavalassa maailmassa menee, ettei kikkailulla ja sanaleikeillä körtti miksikään muutu. Samaa uskovaisten porukkaa ne ovat edelleen, aina sieltä Ukko-Paavon ajoista alkaen.

Jos on näin hyvä aate, miksi se pitää kieltää? Ja yrittää esittää ihan muuta, mitä oikeasti on. Ei minusta körttiläisyydessä ole mitään häpeämistä, siis ihan oikean uskovaisen mallina.

PS. Siinä Hesarin otsikko kyllä oli väärässä, että ei siellä urheilupuistossa ollut 30 000 uskovaista paikalla. Ainakaan yhtä aikaa. Mutta tämähän ei ole mitään uutta, sehän on kesäjuhlien ikuisuuskysymys, miten sielut lasketaan.