Elämme kaikkia koskettavan koronavirusepidemian varjossa. Se synnyttää paljon inhimillistä pelkoa ja hätää. Tässä ajassa erityisesti kristityt on kutsuttu olemaan toivon tuojina. Mutta samalla epidemia on mielestäni myös erityinen puhuttelu Kristuksen seurakunnalle.

Kirkolle annettiin tehtävä julistaa Jumalan tahtoa maailmassa, siis tehtävä kutsua ihmisiä Jumalan valtakuntaan, tekemään parannus ja uskomaan Kristukseen. Sen sijaan, että Jumala olisi tuominnut maailman, hän lähetti Poikansa kuolemaan sen puolesta sekä lähetti kirkon julistamaan Kristuksessa lahjoitettua anteeksiantamusta ja tarjoamaan Jumalan valtakunnan elämää.

Uskon, että Jumalalla on syynsä, miksi hän on tämän maailmanlaajuisen Koronavirus-epidemian kohdalla nostanut pois suojelevan kätensä maailman yltä, ja antanut oikeuden Saatanalle levittää kuolemaa ja saattaa koko maailman pelon valtaan. Tajuamme konkreettisesti, kuinka voimaton ihminen on.

Kirkon historiassa kriisit on aina ymmärretty Jumalan puhutteluna. Kristityt ovat ymmärtäneet, että Jumala kutsuu luokseen myös katastrofien kautta.

Nyt, koronaviruksen kohdatessa me useimmat perinteiset kirkkokunnat olemme jonkinlaisessa hengellisessä kriisissä. Elettyämme länsimaisen hyvinvoinnin keskellä olemme luoneet  - kelpaat sellaisena kuin olet- evankeliumin, jolla olemme pyrkineet pitämään ihmisiä kirkon jäseninä.

Käytännössä olemme luoneet oman kevyt-evankeliumin, jossa ihminen tarpeineen on kaiken keskipisteessä. Nyt epidemian keskellä kohtaamme sen karun todellisuuden, että suvereenin Jumalan huomion keskipiste ei olekaan meidän ihmisten maanpäällisen elämän helppous tai pituus. Vaan ihmisen pelastaminen.  Opetettuamme pitkään toisin olemme nyt arkoja sanomaan, että tämä katastrofi onkin Jumalan katastrofi. Tämä on Jumalan kutsu meille kristityille ja ihmiskunnalle tulla takaisin Jumalan yhteyteen.

Siksi useimmat hengelliset johtajat ovat myös kädettömiä selittämään, onko epidemian takana Jumala, vaikka tuo kysymys on useimpien ihmisten mielessä. Länsimaisen sosiaaliturvan ja poikkeuksellisen rauhanajan keskellä kristinuskon pyhä ja armahtava Jumala onkin muokkautunut pick and mix uskonnoksi, joka ei kykene antamaan maailmalle mitään selitystä siitä, miksi paha vaikuttaa.

Kristittyinä me pyrimme ymmärtämään asioita Raamatun valossa. Näen, että Jumalan sana, rukous ja Kristuksen seuraaminen ovat vaihtuneet kirkon harrastamiseen ja muotojäsenyyteen. Myös globaali kirkko on paljolti maallistunut ja hylännyt alkuperäisen parannuksen sanoman julistamisen, Jumala ravistelee ja herättelee tämän vuoksi ei vain kirkkoa vaan koko maailmaa.

Siksi enemmänkin, kuin viesti maailmalle, koronaepidemia onkin mielestäni Jumalan viimeisiä varoituksia maailmanlaajuiselle kristikunnalle. Palata takaisin kutsuunsa. Muistamme, kuinka profeetta Joona lähti kutsumustaan pakoon, astui laivaan ja joutui myrskyyn paetessaan Jumalaa. Siellä laivassa hän joutui myöntämään matkakumppaneilleen, että myrsky oli hänen syytään, ja ratkaisuna oli hänen heittämisensä mereen. Silloin myrsky rauhoittui. Valas nielaisi Joonan, oksensi myöhemmin rannalle, ja Joona katui ja lähti toteuttamaan Jumalan antamaa tehtävää.

Mutta kyseessä on enemmän kuin varoitus. Olisiko niin, että samalla kun nyt yhä useammat ihmiset ovat sulkeutuneet koteihinsa ja yhteiskunnan toiminta on pysähtynyt, niin Jumala käytännössä tekee kirkossa uskonpuhdistusta, jota emme huomaa, Sormen napsauksella Jumala siirsi sivuun messut, urkujen soiton ja papin puheet. Jumala osoittaa, että hengellisen elämän ydin ei ole se, mitä tapahtuu kirkkorakennuksessa, vaan se, miten elämme Kristuksen kanssa arjessa.

Siihen kuuluu Jumalan Sana, rukous, yhteys  ja tarvitsevien auttaminen. Ja koti.  Siis kaikki, mitä nyt tapahtuu, ei olekaan katastrofia, vaan Jumala käyttää katastrofia ennallistaakseen niitä arvoja, joista Raamattu puhuu ja jotka olivat totta varhaiskirkossa. Asiat, jotka ovat peittyneet itse luomamme tradition alle, jossa kirkko on ottanut usein Jumalan paikan.

Maailmanlaajan katastrofin keskellä meille avautuu mahdollisuus löytää uudelleen se, että sana kirkko merkitsee Jumalan kansaa, ei organisaatiota tai rakennusta. Kansaa, jota Jumala nyt kokoaa yhteen hävittäen raja-aitoja, ja toisaalta tuoden esiin rajan uskovan ja uskomattoman välillä. Näin, vaikka kansankirkko viime aikoina on rakentunut juuri tämän rajan häivyttämiseen.

En usko, että tämä epidemia on vielä lopunaikojen vitsaus. Mutta se on kyllä alkusoitto siihen, mitä tapahtuu tulevina vuosina, ja mihin meidän tulisi valmistautua. Tämä epidemia on meille kristityille annettu ylimääräinen armonaika, ehkä viimeinen mahdollisuus palata takaisin Kristuksen luo ja Raamattuun. Ottaa paikkamme kärsivien ihmisten keskellä.

Nyt kun maailmamme kohtaa suurimman katastrofin sitten toisen maailmansodan, on todennäköistä, että kristikunta jakautuu leireihin. Toiset sanovat, Jumala on puolellamme, ei hätää, ja pitäytyvät syvemmälle perinteeseen. Rukoillen, että kaikki palaisi ennalleen, näkemättä Jumalan kättä kokonaisuudessa. Toiset taas tulkitsevat tapahtumat Jumalan kutsuksi tehdä parannus ja palata Raamattuun. Hylätä se osa perinnettä, joka peittää alkuperäisen elämäntavan ja etsiä uusi tapa elää Kristittynä arjessa Kristuksen kanssa. Mahdollisesti olemme siirtymässä kirkkokuntien jälkeiseen aikaan, jossa Kristuksen seuraajiksi itsensä kokevat tunnistavat toinen toisensa. Aikaan, jossa heille Jumalan valtakunta antaa vahvemman identiteetin kuin kirkkokuntaisuus.

Uskon, että Jumala salliessaan tämän katastrofin, kutsuu kirkkoa takaisin luokseen, puhuttelee kansoja ja itse aloittaa reformaation, jota eivät johda ihmiset, vaan hän itse.