Keskustelu naispappeudesta on virinnyt jälleen aktiiviseksi (esim. Seurakuntalainen.fi sivuston blogeissa). Esitän tässä kirjoituksessa omaa pohdintaani tähän liittyen sekä lopuksi ehdotuksen ratkaisun pohjaksi.
Yksi asia, joka minusta on jäänyt huomiotta keskustelussa naispappeuden raamatullisuudesta, on se kiistämätön tosiasia, että Jumala näyttää kuitenkin siunaavan naispappeja ja heidän työtään esim. sielunhoidossa, raamatun opettamisessa ja myös jumalanpalvelusten toimittamisessa. Voin vakuuttaa tämän omasta kokemuksestani useista naispuolisista pastoreista.
Uudesta testamentista näemme ja historiasta tiedämme, että Pyhä Henki on etsinyt ja etsii usein uusia uomia Jumalan valtakunnan edistämiselle, jotka eivät välttämättä sovi aiempiin normeihin ja teologiseen ymmärrykseen. Sanoihan jo Jeesus Nikodeemukselle Pyhään Henkeen viitaten ” Tuuli puhaltaa missä tahtoo”. Esimerkkinä Uudesta testamentista on Pietarin ja Korneliuksen kohtaaminen, josta kerrotaan Apostolien tekojen luvussa 10. Pietarillehan näytettiin näyn avulla ”ettei Jumala erottele ihmisiä. Hän hyväksyy jokaisen, joka pelkää häntä ja noudattaa hänen tahtoaan, kuului tämä mihin kansaan tahansa.” Historiasta puolestaan tiedämme, miten kristityt päätyivät aikanaan ajamaan orjuuden lakkauttamista, vaikka Raamatussa siihen ei suoraan kehotetakaan.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tilanne kiristyy kiristymistään perinteiseen virkakantaan pitäytyvien järjestöjen ja evankelisluterilaisen kirkon johdon välillä (piispat). Esitän pohdittavaksi yhden kompromissiehdotuksen, jossa molemmat osapuolet tulisivat toisiaan vastaan: Perinteisen virkakäsityksen omaavat teologit voisivat nöyrtyä ottamaan mallia Vanhan testamentin syyrialaisesta sotapäälliköstä Naamanista, josta kerrotaan 2. Kuningasten kirjan luvussa 5. Hänhän parantui spitaalistaan profeetta Elisan ohjeiden perusteella ja päätyi uskomaan Israelin Jumalaan ja sanoi Elisalle ”Enää en uhraa alttarilla polttouhria enkä teurasuhria muille jumalille kuin Herralle.” Sen jälkeen hän pyysi Jumalaa antamaan anteeksi jotakin, mitä hän joutui virkansa puolesta tekemään: ”Antakoon Herra minulle kuitenkin sen anteeksi, että kumarran Rimmonia, kun seuraan kuningastani hänen mennessään Rimmonin temppeliin. Kun hänen seurassaan joudun temppelissä kumartamaan Rimmonia, antakoon Herra sen minulle anteeksi.” Tähän Elisa vastasi: ”Mene rauhassa.”
Voisivatko vanhan virkakäsityksen omaavat teologit siis suostua yhteistyöhön naispappien kanssa toimiessaan pastoreina seurakunnissa, jossa on pappeina molempia sukupuolia, vaikka olisivatkin sitä mieltä, ettei naisen tulisi toimia pappina?
Piispojen puolelta puolestaan toivoisin vastaantuloa siinä, että he suostuisivat vihkimään papeiksi myös vanhan virkakäsityksen omaavia teologeja. Lisäksi tarvittaisiin tietysti myös seurakuntien kirkkovaltuustoilta sitä, että tällaisia ehdokkaita valittaisiin papin tehtäviin silloin, kun he täyttävät viralle asetetut ehdot.
Tällaisen kompromissiratkaisun toteutuminen olisi mielestäni myös Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen mukaista: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:2)
