Viikko sitten, 27.5.2018, Kolumbiassa järjestettiin presidentinvaalit. Vaalien tuloksena äärioikeistolaisen Centro Democraticon ehdokas Ivan Duque ja vasemmistolaisen Movimiento Progresistan ehdokas Gustavo Petro pääsivät toiselle kierrokselle. Muita kandidaatteja olivat oikeistolainen German Vargas Lleras, vihreiden Sergio Fajardo sekä keskustaliberaalien Humbreto de la Calle.

Vaaleissa annettiin yhteensä 19 336 134 ääntä. Tämä tarkoittaa sitä, että vain noin kolmasosa 36 miljoonasta äänioikeutetusta äänesti. Aikaisempiin vaaleihin verrattuna tulos on kuitenkin erittäin hyvä. Vuoden 2010 vaaleissa äänesti noin 14 miljoonaa kolumbialaista ja vuonna 2014 noin 13 miljoonaa äänioikeutettua.

Suurin osa ei äänestä

Vaalien teemana oli Cambio Colombia – Kolumbian muutos, ja muutosta todella toivottiinkin. Tosin Kolumbian tapaan hyvin kahtiajakautuneesti. Karkeasti sanottuna toiset haluavat eroon rauhanprosessista ja sopimuksen ehtojen täytäntöönpanosta ja toiset haluavat jatkaa rauhan tiellä.

Muutosta on kuitenkin tapahtunut aiempiin vaaleihin verrattuna. Nuoriso ja lähinnä Bogotan älymystö äänestivät vahvasti vihreiden edustajan Sergio Fajardon puolesta. Hän saikin kolmanneksi eniten ääniä ja hävisi Gustavo Petrolle vain muutamalla prosentilla.

Vaikka Fajardon äänestäjät tulevat päättämään vaalien lopputuloksen ja vaikka suurin osa heistä ei halua äärioikeistolaista Duquea presidentikseen, he eivät halua myöskään entistä ”sissiä” eli Petroa vallan kahvaan. Suurin osa jättäneekin äänestämättä ja varmistaa näin oikeistolaisen Duequen voiton.

Pelkona paluu väkivaltaan

Vasemmiston ja vihreiden suurimpana pelkona tuntuu olevan, että jos äärioikeisto lopulta voittaa, Kolumbia palaa menneeseen väkivallan kierteeseen. Oikeiston kampanja on tuonut voimakkaasti esille mm. rauhansopimukseen kirjatun artiklan sotarikollisten tuomitsemisesta. Heidän mukaansa entisen sissijärjestö FARCin johtajat tulee tuomita lujalla kädellä rikoksistaan. Samalla he kuitenkin jättävät hallituksen ja armeijan tekemät rikokset huomiotta.

Oikeistolaisella Duquella ja hänen taustajoukoillaan, kuten entisellä presidentillä Alvaro Uribella, on todistettuja kytköksiä huumekauppaan, korruptiotapauksiin sekä paramilitaarisiin joukkoihin, jotka mellastavat maaseudulla. Oikeiston arvot ovat kovia, ja heitä syytetäänkin kahtiajakoisuuden, väkivallan, eriarvoisuuden, vihan ja korruption ylläpitämisestä rauhaan pyrkivässä maassa.

Kirkot ja kansalaisjärjestöt avainasemassa

Rauha, rauhansopimuksen täytäntöönpano ja jälleenrakennus ovat mielestäni Kolumbian tärkeimmät haasteet tällä hetkellä. Mutta kuinka käy, jos kolumbialaiset hylkäävät tämän rauhan tien?

Tässä tilanteessa kansalaisyhteiskunnalla, kirkoilla ja vasemmistolla on kova haaste edessä: kuinka vastata äärioikeiston yhä koveneviin asenteisiin? Jälleenrakennus, sovinto ja kahtiajakautuneen kansan yhdistäminen ja luottamuksen ilmapiirin kehittäminen vaativat pitkäjänteistä työtä.

Siinä hallituksen toimilla on suuri merkitys, mutta myös kansalaisjärjestöjen ja kirkkojen toiminta ovat avainasemassa. Sen lisäksi, että kansalaisjärjestöt ja kirkot voivat toimia ns. yhteiskunnallisina ”iskunvaimentajina” ja valvoa rauhanehtojen toteutumista, ne tekevät arvokasta työtä silottaakseen yhteiskunnallisia eroja ja rakentaakseen tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa toimimalla heikoimmassa asemassa olevien ”äänitorvena” ja puolustamalla heidän oikeuksiaan.

Rauha mahdollistaisi demokratian

Kolumbian korkeimman rauhankomission johtajan Sergio Jaramillon mukaan tärkeintä on ymmärtää rauha mahdollisuutena muutokseen ja todelliseen demokratiaan, jossa kukaan ei tartu aseisiin poliittisten päämäärien vuoksi eikä kukaan joudu väkivallan kohteeksi poliittisen vakaumuksensa vuoksi.

Se vaatii sekä kansan tahtoa sovintoon, mutta myös kansainvälisen yhteisön tukea.  Se vaatii hallituksen tahtoa hyväksyä uhrien kärsimykset sekä korvata heidän vahinkonsa. Se vaatii hallituksen toimia työllisyyden parantamiseksi, maan luovuttamiseksi niille, joilta se on ryöstetty sekä koulutusta niille, jotka ovat elämänsä aikana oppineet vain sotimaan. Se vaatii uusia hallituskäytäntöjä, luottamuksen rakentamista sekä demokraattisempaa yhteiskuntaa.

Nähtäväksi jäänee, kuka voittaa ja kuka häviää. Lopulta kysymys onkin, onko tuleva presidentti ja hänen hallituksensa valmis ottamaan nämä haasteet tosissaan ja rakentamaan todellista rauhaa vai onko Kolumbialla edessään paluu menneisyyteen.

Riikka Leskinen

Suomen Lähetysseuran kirkollisen työn koordinaattori Latinalaisessa Amerikassa

Kolumbian kirkot ja kansalaisjärjestöt voivat toimia yhteiskunnallisina ”iskunvaimentajina” ja valvoa rauhanehtojen toteutumista. Ne toimivat myös heikoimmassa asemassa olevien äänitorvena ja puolustavat heidän oikeuksiaan. Kuva Meeri Koutaniemi