Kirkkomme tulevaisuuden kannalta tärkeät vaalit ovat 11. päivä helmikuuta. Vaaleilla valitaan jäsenet hiippakuntavaltuustoihin ja kirkolliskokoukseen, joka on evankelisluterilaisen kirkkomme ylin päättävä elin.
Olemme Avoin kirkko – Mikkelin hiippakunnan papit ryhmässä saaneet hyvän, koko hiippakunnan laajuisen ehdokasjoukon sekä hyvän, vahvasti eteenpäin katsovan ohjelman. Haluamme sekä uudistaa kirkkoa että rakentaa sitä aikaisemmilta sukupolvilta tulevana yhteisönä.
Olemme tuoneet avoimesti esille ehdokkaittemme yhteisen linjan. Näin äänestäjän ei tarvitse pohtia suhteellisen vaalitavan tuottamia asetelmia siitä, millaisen linjan tai ehdokkaan hyväksi ääni menee.
Reformaation ajalta nouseva tunnus ”kirkkoa on aina uudistettava” on hyvin ajankohtainen tänä aikana. Halumme uudistaa kirkkoa ei merkitse kirkon sanoman tai opin murentamista vaan vahvaa, teologiaan ja hengelliseen elämään perustuvaa näkyä uudenlaisesta kirkosta! Tällaista näkyä tarvitaan, jotta evankeliumi voisi olla ihmisten elämässä vielä tulevaisuudessakin.
Haluamme kirkon muuttuvan dynaamisemmaksi ja ketterämmäksi, vahvasti jäsentensä kirkoksi. Kansankirkon tulee muuttua kansalaisten, kastettujen jäsentensä kirkoksi. Avoin kirkko vahvistaa monin eri tavoin ihmisten osallisuutta toiminnassa, hallinnossa ja kirkon hengellisessä elämässä sekä kristillisen opin tulkinnassa.
Avoimessa kirkossa haluamme puhua ja puhuttavan vahvasti ihmisen puolesta, ei ihmistä tai jotakin asiaa vastaan. Kirkon missio julistaa ilosanomaa Kristuksesta ja toteuttaa Jumalan rakkautta maailmassa tulee pukea ihmisläheiseen muotoon. Silloin tuemme ja arvostamme erilaisten ihmisten erilaisia tapoja elää todeksi kristillisyyttään ja olla mukana kirkossa ja seurakunnassa. Tuemme varauksetta sitä, että kaikilla ihmisillä on paikka kirkossa ja Jumalan perheessä. Haluamme itse tehdä rakentavaa yhteistyötä kaikkien kirkon parasta etsivien kanssa.
Emme halua jättäytyä ajatukseen ”kirkkolaiva kääntyy hitaasti”, vaan uskomme muutoksen mahdollisuuteen. Sen hyviä versoja on jo nousemassa eri puolilla kirkkoamme. Me haluamme osaltamme olla yksi tällainen siunauksen ja uudistumisen verso, jotta kirkko voi jatkossakin kasvaa ja tuottaa hyvää hedelmää maassamme – hyvän Jumalan avulla!
Toivo Loikkanen, rovasti, aluekappalainen, Savonlinna
Mari Parkkinen, pastori, nuorempi tutkija, Mikkeli, Eija Juuma, hallintopastori, Mikkeli
Avoin kirkko – Mikkelin hiippakunnan papit
Toivo Loikkanen, miten voi olla mahdollista, että pappi pitää ”muuta kokemusta, tietämystä, näkemystä ja verkostoja” tärkeämpänä kuin itse Raamattua. Niitäkin tietysti tarvitaan, mutta eivät ne mitenkään voi olla Raamattua tärkeämpiä.
Kirjoitin, että ovat ”tärkeitä”. – On hieman hankala ”keskustella” kanssasi, Mika, kun teet oletuksia, leimaat ja luet väärin. Lähtöjuttu oli, että kirkolliskokouksen pääsyyn ei tarvita tenttiä Raamatusta.
Kirkossa on todella rohean muutoksen ja missiomin aika jos se haluaa jatkaa olemassaoloaan Korkeimman, Jumalan, rehellisellä ymmärtämyksellä Jeesuksenkin sanoman mukaisesti. Me kaikki synnymme tänne maailmaan täysin ihmisarvoltaan tasa-arvoisina lähimmäisen rakkaus mentaliteetti olemuksessamme.
Meidän ihmisten kirjoittaniin teksteihin Raamattuun sokeasti uskovien olisi syytä pysyä kaukana kirkolliskokouksesta. Jumalamme ei ole mies pippeleineen vaikuttamassa planeetallamme, mm. tuomitsemassa Raamatun, Mooseksen, mukaan homoha kuolemaan. Realistisia esimerkkejä on vaikka huru mycket.
Uudistusta ajavien tahojen liikkeistä ei nykyisin näytä olevan pulaa, mutta niitä, ei tahdo löytyä, jotka pyrkisivät säilyttämään sitä ajatusta, jota esim. Luther itse piti kaiken muun yläpuolella, nimittäin pitäytymistä Raamatun Sanassa.
Raamatun ilmoitus pitää sisällään informaatioita, jota ei pitäisi mennä muuttamaan. Tulkintoja ilmoituksen sisällöstä on, se on selvää, mutta kysyisin vakavasti myös Kirkon piispoilta; miten he suhtautuvat nykyisin avioliittoon, kun he ovat jo selonteossaan (2016) ilmaisseet että he pitävät kaikkia avioliittolain sallimia avioliittomuotoja pätevinä ja että myös homoliittoja tulee siunata ja tukea. Mihin he katsannossaan vetoavat? Raamattuunsa? Vai omaan tulkintaansa?
Kysymys on hyvin yksinkertainen: Onko Kirkon piispoilla valtaa muuttaa seuraavaa Raamatun ilmoitusta: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” 1.Moos.1:27
Jonka ajatuksen Jeesus myös vahvisti: ”Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’?
Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”Matt.19:4-6
Kyse Kirkon uudistamisesta on ihan OK, mutta Raamatun Sanan muuttamisen suhteen ei ole tarvetta uudistamiseen. Piispat eivät voi uudistaa Raamatun sanaa ja sen ilmoitusta, mutta he voivat muuttaa omaa suhtautumista Raamatun ilmoitukseen. Tästä on lienee kysymys kaikkinensa nykyisessä uudistuksessa. He eivät voi vedota Raamattuun, vaan omiin tulkintoihinsa, jotka eivät ole Raamatun yksinkertaisen informaation mukaisia.
Homoliitot ovat sekulaari ilmiö ja sellaisenaan maailman tavan mukaisia. Olkoon niin, mutta onko tapaa suositeltava myös kaikille Jumalan Sanan kuulijoille?
Olen huolissani Kirkon tulevaisuudesta, ja surullisena seuraan nykyistä kehitystä.
Ismo Malinen, Kyselet tärkeitä kysymyksiä. Meidän tarkoituksemme ei ole muuttaa Raamatun sanaa. Haluamme kuitenkin kirkon uudistumista ja sitä, että sanaakin voidaan tutkia ja tulkita oman aikamme ymmärryksen valossa. Avioliittoa miehen ja naisen välillä emme ole muuttamassa mutta kyselemme ja etsimme tietä sille, että myös samaa sukupuolta olevat parit voisivat olla kirkon tunnustamia kristittyjä.
Kirkolla on ollut yhtä ja samaa oppilausetta toistavaa missiota 2000 vuotta ilman että ihmiskunta olisi muuttunut olenaisesti yhtään miksikään. Kirkko on kuin Sisyfos: aloittaa joka pääsiäinen raahaamaan missiojärkälettään ylös vuorelle vain jotta se mätkähtäisi vuoden sisään taas alas . Ja jatkuu ja jatkuu:
https://valoajamustetta.wordpress.com/tag/sisyfos/
Seppo Heinola: Kirkko tai kirkon ihmiset ovat tehneet historian kuluessa karmeita virheitä, mutta sittenkin kirkon ”aikaansaannos” maailmassa taitaa kallistua vahvasti plussalle.
Kaksi hirveintä maailmasotaa on aloittanut mitä kristillisin Lutherin kotimaa Saksa.
Kehityksemme todelliset merkitykselliset plussat eivät ole nousseet helvetillä pelotelluista ihmistä vaan ateistis-desitisesta valistuksesta, joka otti aatteensa kristinuskon ylihypäten suoraan antiikista etenkin stoalaisuudesta.
Vastaan Ismo Malisen kysymykseen, vaikka en piispa olekaan. Piispainkokouksen selonteossa 31.8.2016 todetaan vain se kiistaton tosiasia, että samaa sukupuolta olevien henkilöiden siviilivihkiminen on oikeudellisesti pätevä. Samaa sukupuolta olevien avioparien siunaamisesta en löydä selonteosta sanaakaan, sen sijaan heidän suhteensa suositellaan v. 2010 käyttöön otettua parisuhderukousta. Piispainkokouksen selonteko tekee selväksi, ettei avioliittolain muutos muuttanut kirkon avioliitto-opetusta, mutta tekee tarpeelliseksi kirkossa keskustella uuden tilanteen tuomista kokemuksista ja näkökulmista. Niistä Toivo Loikkasen blogi on yksi.
Kiitos, Risto Tuori, asiantuntevasta kommentistasi! Oma kirjoitukseni ja kirjoituksemme visioi tulevaisuuden kirkkoa, joka toisi kirkolle ja evankeliumille uusia mahdollisuuksia. Kirjoituksessa en ota esille avioliittoasiaa, mutta se on yhtenä osana ryhmämme ohjelmassa. Toivomme, että siihen voitaisiin saada kirkossamme ratkaisu esim. Helanderin mallin pohjalta. Kirkossamme tarvitaan kuitenkin paljon muuta muutosta: rakenteiden, toimintatapojen, asenteiden ja vahvan mission löytämisen muutosta!
Piispainkokouksen kannanotossa (2016) on minusta merkittävää samaa sukupuolta olevien liittojen tunnustaminen perheeksi.
Risto Tuori, kyllä piispainkokouksen selonteossa todetaan hieman enemmän. Piispainkokous pitää samaa sukupuolta olevien avioliittoja avioliittoina, ja tämä tunnustaminen koskee myös kirkon omaa jumalanpalveluselämää: piispainkokouksen mukaan samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta voi rukoilla päiväjumalanpalveluksessa siinä missä muidenkin siviilivihkimisellä vihittyjen avioliittojen puolesta rukoillaan. Siis avioliiton puolesta voi rukoilla, ei vain vihittyjen ihmisten.
Kiitos, Jorma ja Vesa, tarpeellisista täydennystiedoista!
Ihmettelen tuota lujaa uskoa muutoksen mahdollisuuksiin. Muutoksista on puhuttu vuosikaudet, mutta mitään olennaista muutosta ei ole näköpiirissä. Kirkon päätöksentekoelimet pitäisi ensin muuttaa, ennen kuin mitään todellisia muutoksia voidaan saada aikaan. Joku arveli siihen ainoana ratkaisuna dynamiittia .Jokaista muutosta vastustetaan kynsin hampain. Aina ja jokaiseen muutosehdotukseen löytyy vastustajat. Rohkeutta tulisi löytyä paljon enemmän. Muutoksiin kun olisi nytkin hyvät ja lailliset mahdollisuudet, mutta niitä mahdollisuuksia ei nytkään käytetä. Ainoa varma muutos on varojen yhä jyrkkenevä väheneminen ja sen aiheuttama vähittäinen toiminnan alasajo. Sitä muutosta ei miksikään muuta tuleva äänestystulos.
”Muutoksista on puhuttu vuosikaudet, mutta mitään olennaista muutosta ei ole näköpiirissä.” Muutoksia on myös tapahtunut ’vuosikaudet’. Osa on tieten suunniteltuja ja päätettyjä, osa vain tapahtuneita. Mikä sitten tekee muutoksesta olennaisen, mikä epäolennaisen? Mikä tekee muutoksesta kehitystä, mikä taantumaa? Siinä sitä arvioimista riittääkin, varmaan ’vuosikausiksi’.
Olennaisena pitäisin muutosta jossa väkimäärä lähtisi nousuun.
Onko tilanne verrattavissa vertaukseen kadonneesta lampaasta, jonka takia sata tarhassa olevaa jätettiin ja lähdettiin etsimään harhautunutta? Miten ’kadonneet lampaat’ löydettäisiin? Keitä he ovat ja minne ovat eksyneet? Pitäisikö kirkon strategiaa kehitellä tällaisen näyn pohjalle?
Martti Pentti. Otit hyvän vertauksen kadonneesta lampaasta. Kyllä kirkon strategiaa pitäisi kehittää eikä vain kehitellä sellaisen näyn pohjalle.
Miten ihmeessä kirkko voisi ottaa uuden strategian, kun ei selviä nykyisistäkään tehtävistä ?
Tekijöitä kun joutuu lähtemään, niin tehtävät siirtyy jäljelle jääneille. Heillä on kuitenkin jo ennestään ylikuormaa. Siihen sitten lisättäisiin vielä uusi missio ja rohkea muutos. Huh huh.
Uusi strategia edellyttää vanhasta luopumista. Ei useita erilaisia suunnitelmia voi yhtaikaa toteuttaa.
Luin huviseni läpi nuo kaikki Mikkelin hiippakunnan pappisehdokkaisen esittelyt. En tiedä ketä niitten perusteella äänestäisin. Kilttejä ja oikeinajattelevia kaikki tyyni. Tarvitsisi lisähaastattelua.
Hieman termeistä. Sanaa strategia käytetään ahkerasti. Strategia merkitsee sotataitoa ja vielä tarkemmin sitä taitoa jolla sota voitetaan. Se on jotakin kokonaiskirkolle. Siis se ei ole vain työnäky vaan toiminta suunnitelma hyvin laajassa näkökulmassa.
Strategisen tason alapuolella on operatiivinen taso. Eli taito voittaa paikallinen taistelu. Siinä sovelletaan taktiikkaa. Perusyksikkönä on seurakunnat joiden toimintaa hiippakunnan pitäisi ohjata. Vähän niin kuin prikaatti. Seurakunta on pienin yhtenäinen yksikkö joka on rintamavastuussa omalla alueellaan. Suurin piirtein niin kuin pataljoona omalla kaistallaan.
Pataljoona ei toimi strategian ohjaamana ,vaan ollessaan eturintamayksikkö ,se joko puolustautuu tai hyökkää tarpeen mukaan sillä omalla vastuualueellaan. Sillä tulee olla paikallinen operatiivinen suunnitelma tehtävän toteuttamiseksi .
Seurakuntien käytäntö tuntuu olevan viivytys sodanmallin mukaista. Ajatus missiosta on hyökkäyssuunnitelma mutta mikä on e iskuosasto ja tuliryhmä joka lähtee missioimaan? Hurskaista toiveista huolimatta kaikki on palkattujen työntekijöiden varassa. Herätysliikkeet ovat niin kuin suojeluskunta joka hoitaa kotirintamaa . Heiltä puuttuu kaikesta huolimatta edellytykset muuhun kun omiensa hoitaminen. Mutta ilman heitä huolto ei toimisi.
Siis , onkohan noilla kandidaateilla muuta pätevyyttä kun pitää huolta oman seurakunnan ja kirkon hallinosta? Missiosta ja strategiasta puhuminen on hienoa mutta se ei ole yhtä kuin toimintasuunnitelma.
Markku, nostat tärkeitä kysymyksiä esille. Ehkä tärkein asia on kuitenkin visio, näky tilasta, johon haluamme olla menossa. Kun se on selvillä ja vahva, löytyy niin strategia kuin operatiivinen puolikin.
Kukaan ei tunnu tietävän sitä, miksi niitä strategioita väsätään. Tärkeää se ilmeisesti on. Sitä ei yleensä pohdita, että miten ne saadaan toimimaan. Strategia kun on saatu luotua, niin sen sisällöstä ei muisteta enää juuri mitään. Ikään kuin ne toteutuisivat itsestään. Kunhan se vain on ensin yhdessä luotu.
Strategian tavoitteet pitäisi jakaa osiin: mihin pyritään kymmenen vuoden päästä, mihin vuoden päästä, mihin kuukauden päästä, mihin viikon päästä, mihin tänään ja mitä tehdään nyt.
Mika Rantanen, ymmärtäisin, että rohkeaa uudistusta tavoitteleva ohjelma ei kaivele asioita Raamatun sivuilta. Ehkä tässä on kyse enemmänkin ihmisen tarpeista, kuin teologiasta.
Raamatun sanasta uskolla omistettu evankeliumi uudistaa jokaisen parhaiten hengellisesti. Tämä uudistuminen vaikuttaa konkreettisella ja hyvällä tavalla ihmisen käytännön elämään, kaikkiin elämänalueisiin, ihmissuhteisiin, valintoihin ja päätöksiin.