Kirkossa on liian vakavaa!

Huomaan usein kaipaavani lisää iloa kirkkoon. Minusta tuntuu monissa tilanteissa, että kirkossa tarjotaan sanoja kärsiville ja kaipaaville ilon jäädessä sivuun. Ainakin kaltaiseni nuoren aikuisen silmissä kirkko näyttäytyy turhan usein vakavana. Myönnän kaipaavani myös iloa ja lämpöä kirkkoon sekä haluan omalta osaltani edistää tätä asiaa hymy kerrallaan. Ehtoollisen lahjasta kiitollisena asetan ja jaan ehtoollista hymyillen. Kastemaljan ääressä katselen lämmöllä uuden elämän ihmettä. Hautajaisissa arkun takana keskityn siunauspuheessani eletyn elämän hyviin hetkiin ja kauniisiin muistoihin. Ilon pisarointi saa näkyä kristityn elämässä.

Usko ja eläminen Kristuksen seuraajana on iloinen asia. Voisimmeko kertoa tästä ilosta useammin niin, että se näkyisi hymyssä, äänen lämmössä ja silmien tuikkeessa asti? Toisinaan kirkossa kuulee papin vakavalla äänellä kertovan esimerkiksi jouluna tai pääsiäisenä, kuinka ”vietämme tänään suurta riemujuhlaa”. Ainakaan minusta nämä hymyttömästi lausutut sanat eivät kuulosta kovin vakuuttavilta. Ihmiset ovat toki tunteidensa ilmaisuissa erilaisia, mutta mielestäni ilo ei saisi olla seurakunnan elämästä ja uskosta tyystin irrallaan. Evankeliumi on kirjaimellisesti ilosanomaa, joten miksi emme antaisi sen myös näkyä kirkossamme?

Minulle uskoon liittyy voimakkaasti ilo ja kiitollisuus. Jumala on antanut meille ihmisille lahjaksi niin valtavan paljon, ettei sitä edes täysin kykene käsittämään. Silti meillä on mahdollisuus iloita ja kiittää siitä kaikesta hyvästä, mitä olemme elämäämme saaneet. Eikä ilonaiheiden edes tarvitse olla isoja – arjen pienet kauniit hetket riittävät. Ilon ja kiitoksen aihe voi olla höyryävä kupillinen kuumaa, rakkaan ihmisen ääni tai päivä ilman kipuja. Tänään haluan pysähtyä rukoillen kiittämään keväästä ympärilläni.

 

Kevätrukous

Pyhä Jumala, rakas taivaallinen Isämme.

Tänään minä iloitsen keväisestä luonnosta

ja sinun luomistyösi lahjoista ympärilläni.

Kiitos, että saan kuulla luonnon heräävän,

aamuisen lintujen laulun, virtaavan veden solinan

ja puiden oksistoissa humisevan tuulen.

Kiitos, että saan nähdä keväisen väriloiston,

koivujen vihreät hiirenkorvat, hempeinä hehkuvat valkovuokot,

ja vaaleanpunaisiksi värjäytyneet kukat kirsikkapuissa.

Kiitos, että saan tuntea sinun kättesi jäljet,

jalkojen alla rahisevan hiekan, aamukasteen kosteuden

ja poskillani kutittelevat auringonsäteet.

Kiitos Jumala, että sinä olet tässä kaikessa läsnä

ja valaiset meidät rakkaudellasi.

Aamen.

  1. Teemulta hyvä pointti. Tottakai yhteisön kulttuuri vaikuttaa siellä työskenteleviin joka yleensä samaistuu siihen ja eläytyy yhteisön menttaliteettiin. Jos siitä poikkeaa liikaa ,niin voi olla että asianomainen hiljennetään tai jopa työnnetään ulos tavalla tai toisella.

    Iloista ja myönteistä elämäntunnetta pidän kuitenkin armolahjana jota kaikilla ei ole. Ja olen edelleenkin sitä mieltä että aidosta itsetuntemuksesta lähtevä oleminen antaa aidon esiintymisen jonka seurakunta herkästi tuntee ja hyväksyy.

Kirjoittaja

Emilia Turpeinen
Emilia Turpeinen
Tubettava rippikoulu- ja nuorisopastori Kirkkonummen suomalaisesta seurakunnasta. Youtube, Snapchat ja Instagram: emiliapappi.