Kirkossa käymisen vaikeus

En ole vuosiin käynyt aktiivisesti kirkossa.

Koronakriisi oli yksi syy siihen. Monet kirkot olivat pitkiä aikoja täysin kiinni. Jumalanpalvelukset toimitettiin suljetuin ovin.

Syyt itselleni ovat myös olleet henkilökohtaisia. Aloin voimaan huonosti kirkossa. Toipumiseen saattoi mennä päiviä.

Vuorotyö on myös ollut itselleni esteenä. Ihminen ei välttämättä jaksa tai yksinkertaisesti ehdi kirkkoon. Lepopäivän pyhittäminen on yksi käskyistä, mutta vapaapäivä voi olla vaikkapa torstai. Harvassa kirkossa on jumalanpalvelukset torstaisin.

Useimmiten kirkot ovat sitä paitsi suljettuja. Ei niissä noin vain voi vierailla, jos vaikkapa satunnaisena torstaina kirkossa haluaisi käväistä. Mielestäni yksi hengellisesti virkistävin juttu on piipahdus kirkossa.

Oma tilanteeni ei ole mitenkään poikkeuksellinen, ei edes papiston jäsenenä. Suurin osa kirkon jäsenistä eivät käy usein kirkossa. Moni käy vain kourallisen kertaa koko elämänsä aikana kirkossa.

Tilanteesta saa olla surullinen. Onhan ihanne elävä jäsenyys ja osallistuttava yhteisö. Niin kauan kuin kirkollisverot kelpaavat kannattaa kuitenkin välttää poissaolevien sättimistä.

Kriisit ovat oiva tilaisuus kirkolle pohtia itseään ja tehtäväänsä. Tätä se on jokaiselle. Toivottavasti kirkko ottaa vaarin tilaisuudesta.

Ihminen ei ole kirkkoa varten, vaan kirkko on ihmistä ja itse asiassa koko maailmaa varten.

Anthony Bloom totesi, ettei kirkko ole mikään “eristynyt siirtokunta autiomaan keskellä”, vaan “maailman taakkoja” kantava yhteisö.

Useat mahdollisesti palaavat kirkkoihin varovaisesti, vähän kuin talviunilta, hengellisesti siristelen.


Anthony Bloom -lainaus on Ilarion Alfejevin kirjasta Uskon mysteeri - Johdatus ortodoksiseen dogmaattiseen teologiaan (2008).

12 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos koskettavasta kuvauksesta. Itse muistan, kuinka uuvuin pidemmän aikaa sitten. Pidettävänäni oli joka sunnuntai kaksi jumalanpalvelusta sekä 1 – 2 toimitusta ja jokainen lauantai joko 4 tuntia vanhan mallista rippikoulua tai hautajaiset ja lisäksi erinäisiä muita hyvin rutiinin omaisia työtehtäviä. Uupumuksen laukaisivat kuitenkin työilmapiiriin liittyvät seikat, joista ei tässä sen enempää. Mutta tänäkin päivänä vältän oman seura- ja kirkkokunnan jumalanpalveluksia lomalla. Ihan jaksamisen vuoksi.

    Itse olen huomannut rutiinin kantavan myös tällaisissa erämaissa: Hengellinen kirjallisuus ja seurat sekä perusprotestanttinen raamatunluku eli armonvälineiden osallisuus. Meidän uskomme tai jumalanpalveluksiin osallistuminen ei kuitenkaan kannattele Jumalaa vaan Jumala kannattelee meitä. Onneksi. Voimia ja Herramme siunausta!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Kiitos. Alunperin oli pitempi. Oli menossa julkaisuun muualla. Päätin aikaistaa ja laittaa ulos täällä.

      Taustalla on oma kokemukseni. Kirjoitus jonkinlainen havainto omasta tilanteestani, ehkä muidenkin. Taustalla on passiivinen-aktiivinen asetelman ”rikkominen”. Se ei ole ihan yksioikoinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Luther kirjoitti 1500-luvulla, että kirkossa on käytävä usein. Ellei henkilö osallistu ehtoolliseen kerran vuodessa, on syytä epäillä, onko hän kristitty.

    En tiedä tarkoittiko Luther Jumalan aikaa, jos yksi vuosi on tuhat vuotta eli toisin sanoen, että ehtoolliselle pitäisi osallistua kerran tuhannessa vuodessa.

    Laiskuus käydä kirkossa johtuu monista syistä. Joskus ottaa muzakki aivoon, joskus kieli. Miksi toimittaa venäjäksi tai kirkkoslaaviksi, jos paikalla ei ole kuin korkeintaan yksi näitä taitava jäsen ja patriarkaatin kielikin on kreikka. Aina löytyy turhaantumisen aiheita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Ortodoksiset kanonit taitavat asettaa rajaksi kolme viikkoa. Lutherin jutuista en tiedä. Erilaiset uskon-mittarit ovat luku sinänsä. Itse en niistä välitä.

      Käyn kirkossa nykyään ”siristellen”, kun ehdin, jaksan ja kun jokin kirkko on auki. En oikein osaa sanoa sitä laiskuudeksi tai turhautuneisuudeksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    ”Laiskuus” ja ”turhaantuneisuus” ovat osittaisia käännöksiä antiikin termille acedia. Ne eivät ilmaise sitä täyteläisesti, mutta toisaalta eroakin on liioiteltu. Acedia on Evagrioksen keskipäivän demoni, joka kiinnittää huomion muualle kuin tähdättyyn eräänlaisen hengellisen väsymyksen seurauksena.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkko Järvinen sanoo:

    Lars Ahlbäck. Jos ei sinulla ole läheistä yhteytä Jeesukseen, toisinsanoen et ole sydämen tasolla uskossa, niin saarnasi saattaa olla pinnallista mielenkiinnotonta, joka ei jää kuulijalle ajatuksissa elämään. Suurimmaksi syyksi kirkot ovat melko tuhjinä, kun ei rukoilla, että Jeesus saisi täyttää papit sekä kuulijat Pyhällä Hengellä,

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sami Paajanen sanoo:

      Erkko Järviseltä tympeä vastaus. Empaattisuutta voi harjoitella, Erkko. Meillä on lukematon joukko pyhiä ihmisiä jotka ovat kärsineet vääryyttä, omiensa taholta. Kärsimysten kirjo on moninainen ja kattava. On typerää tulla sanomaan et ole sydämen tasolla uskossa. Koitapa sanoa se lukemattomalle joukolle marttyyreja, jotka kärsivät sanoin kuvaamattomissa vainoissa. Syytteitä voi keksiä, lakia voi venyttää ja hallinnolla on sorrettu ihmisten perusoikeuksia. Nyt vähän järkeä päähän!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Erkko Järvinen sanoo:

      Lars. Anteeksi, kun kirjoitukseni lähti vahingossa ennen aikojaan, joten täytän tämän puuttuvan ajatuksen seuraavaan.

      Sinä, pastori, opettaja, kuorolainen, seurakunnan tyyntekijä, rakakas uskova: Ovatko sisäiset ristiriitasi repipimässä sinut kappaleiksi? Saatana saattaa kiusata sinua, mutta hän ei voi vahingoittaa eikä tuhota sinua. Todennäköisesti sinua riisutaan ja valmistetaan ikivanhaa ilmoitusta- ristiä- varten, jotta olisit valmis entistä suurempaan palvelutyöhön. Olet kuin Pietari, joka riisuttiin kaikesta omasta ennen helluntaita. Katso, kuinka tämä suuri Jumalan mies vaelteli Juudean vuorilla täysin vailla päämäärää – pohja oli kadonnut hänen jalkojensa alta. Kerran tämä Jumalan mies oli kävellyt vetten päällä. Ihmmeen kautta hän oli ruokkinut tuhansia ihmisiä. Hän oli nähnyt ja kokenut Jumalan kirkkauden, Hän oli saanut siunauksen, häntä oli käytetty ja hän oli ollut Kristuksen rakas palvelija. Hän oli kuitenkin langennut suureen syntiin. Muutaman muun lailla hän oli pettänyt Herransa. Nyt hän itki ja suri ja ajatteli menettäneensä pelastuksensa ja virkansa.

      Hänen on täytynyt kysyä itseltään kerta toisensa jälkeen: Mikä minussa on vialla? Miksi minulla kiusauksen hetkellä ole voimaa eikä kestävyyttä? Miksi minulla ei ole moraalista selkäränkaa- ei tahtoa eikä voimaa vastustaa vihollista? Miksi juuri minun täytyi langeta? Miksi Jumalan mies tekee kauheita tekoja omalle Herralleen? Kuinka olen voinut saarnata muille, vaikka minulla itselläni ei ole lainkaan voimia koettelemuksen hetkellä?

      Jumala ei aiheuttanut Pietarin lankeamista, mutta lopulta siitä seurasi pekkää hyvää. Se oli osa Jumalan miehen riisumista, jossa paljastettiin kaikki, mitä syvälle hänen sisinpäänsä oli kätketty. Ainoastaan epäonnistuminen saattoi paljastaa sisäisen ylpeyden ja itseriittoisuuden. Epäonnistuminen mursi Pietarin ja paljasti hänelle, että hänen täytyi olla kaikessa, myös puhtaudessa ja vanhurskaudessa, riippuvainen yksin Herrastaan. Meidät täytyy riisua ennen kuin meidät ristiinnaulitaan. Meidän täytyy tulla kuoleman varjon alle ennen kuin koemme kuoleman. Juuri ristin varjossa- ennen läpimurtoamme ylösnousemukseen- joudumme kestämään suurimmat kiusauksemme ja epäonnistumisemme.

      Kiitos Jumalalle! Sen jälkeen kun meidät on seulottu saatanan käsissä, saamme Pietarin lailla seisoa yläsalissa ja vastaanottaa uutta voimaa ja kestävyyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Ihan hyvä fiilis on. Ei minulla mitään hätää nykyään ole. Toisinaan käyn kirkossa, siristelemässä. Ihan tyytyväinen nykytilanteeseen, enkä kaipaa suurempaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Erkko Järvinen. Toivon, että et arvostele ortodoksisen kirkon isää pietistis-evankelikaalis-protestanttisilla kriteereillä, jotka ovat lisäksi hyvin spekulatiivisia. Uupumus voi ihan oikeasti kohdata myös ”Hengessä palavia”. Kirkkokunnasta ja uskoa/teologiaa sanoittavasta terminologiasta riippumatta.

    Suomenkin kirkkohistoriasta tunnetaan termi ”ehtoollispakko”. Jokaisen kirkon jäsenen tuli vielä 1800-luvun lopulla käydä vähintään kerran vuodessa ehtoollisella. Tarkoitus on ollut alun perin sielunhoidollinen ”minimi”, jotta kukaan ei liukuisi pois pelastuksen osallisuudesta. Tavoite on siis ollut oikea ja hyvä. Keinon toimivuus ei. Mutta olen itsekin ollut messussa, jossa jäin pois ehtoolliselta. Pastori kysyi ihan asiallisesti syytä epätavalliseen menettelyyni. Johon vastasin.

    Olen itse sitä mieltä, että Jumala pitää yllä uskon armonvälineiden kautta. Meidän puoleltamme hyvä tapa (=hartauselämä rutiineineen) varjelee ja kantaa meitä. Ja sen muodoissa voi olla kausittaisia vaihteluja, jos tarve vaatii.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lars Ahlbäck sanoo:

      Kotimaa-lukijablogeissa on monenlaisia näkökulmia kommenteissa. Toki muuallakin. Netti on sellainen. Yritän ymmärtää niitä. Se onnistuu joskus, toisinaan ei.

      Blogikirjoituksessa ehkä liian huonosti ilmenee, että kirkko-huonovointisuus kohdallani menneessä.

      Toisinaan käyn kirkossa. Tänään olisin halunnut piipahtaa kirkossa. Se oli jo mennyt kiinni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Olen surrut usein sitä että rippikoululaiset joutuvat käymään kirkossa, vaikka eivät hyödy siitä muuta, kuin sen että tehtävä tulee tehtyä. Nyt siis huomaan, että teillä papeilla on myös tuo sama tilanne. Te joudutte kirkossa aina olemaan se joka jakaa muille ja teille ei ole tarjolla siellä mitään. Tehtävä tulee vain tehtyä. Minusta papit ja rippikoululaiset pitäisi vapauttaa kaikista ylimääräisistä kirkko käynneistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Lars Ahlbäck

    Lähihoitaja, sairaanhoidon opiskelija ja teologian harrastaja.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit