Kirkon virallista lähetysjärjestöä ei ole olemassa, virallisesti
Ei sen puoleen kyllä epävirallisestikaan. - Aika ajoin huomaan tarvetta oikaista yleiseksi käynyttyä ilmaisua kirkon virallinen lähetysjärjestö, jota käyttävät paitsi useat ko. lähetysjärjestöt, myös toimittajat ja tietenkin ihmiset ylipäätään. Tiedän että minussa asuu pieni kielipoliisi, mutta jossakin minussa vaikuttaa myös sellainen hallintoneurootikko, joka ajattelee että tarkka, jopa sanatarkka, asioiden siteeraaminen edistää selkeää asioiden kuvaamista ja siten myös niiden ymmärtämistä. On niin helppo sävyttää tai sumuttaa asioita mieleisekseen pienillä painotuksilla ja lisäyksillä, jotka eivät alunperin kuulu niihin.
Siitä saakka kun lähetysjärjestöjen asemaa kirkon toiminnassa alettiin määritellä (”virallistaa” jos haluatte) 1950 luvulla, asiakirjoista läytyy ilmaisu kirkon lähetysjärjestö, ei kirkon virallinen lähetysjärjestö. Myös kun 1970-luvulla kirkolliskokouksessa määriteltiin edellytykset sille että lähetysjärjestö voi olla kirkon lähetysjärjestö, ei järjestölle annettu sen ”virallisempaa” atribuuttia. Sama pitää paikkansa uusimmassa vaiheessa, kun lähetysjärjestön asema kirkon lähetystyössä määriteltiin järjestön ja kirkkohallituksen välisellä perussopimuksella vajaa kymmenen vuotta sitten.
Kun ei ole olemassa kirkon virallista lähetysjärjestöä, ei ole myöskään kirkon epävirallista lähetysjärjestöä. On vain kirkon lähetysjärjestöja ja (pelkkiä) lähetysjärjestöjä. Annan tässä asiassa pisteet kirkolle siitä, että on pitäydytty vain tarpeelliseen. Sana virallinen on paitsi epämääräisen monitulkintainen, se myös luo mielikuvaa jostakin sellaisesta kankeudesta ja pönötyksestä, jota kirkossa on riittävästi ilman sen virallistamistakin.
Mitä merkitystä tällä on, onko väliä? Kokemuksestani 1970-luvulta tiedän ainakin sen, että joillekin kirkon lähetysjärjestöille tuli oman aseman määritteleminen suhteessa kirkkoon sen verran tärkeäksi, että sitä korostettiin lisäämällä omassa tiedotuksessa asian eteen vielä virallinen-sana. Että asia varmasti tulee selväksi esim. seurakuntien taloudellisen tuen yhteydessä. Ja kas, tämä sanonta levisi aivan yleiseen käyttöön ja se elää omaa elämääänsä keneltäkään lupaa kysymättä.
Kuten näette, en itsekään löydä asialle lopulta suurta merkitystä. Sattuupa vain jonkun kielikorvaan ja ajatussaivertelun ominaisuuteen – anteeksi tarpeeton ironiahyppy, tarkkuudesta on kysymys. Ei kirkon lähetysjärjestön asema puhu tarkasti myöskään järjestön yleisestä kirkollisuudesta. Mielestäni toiset niistä eivät korosta kirkollisuuttaan, toinen taas näyttää joskus olevan kirkollisempi kuin kirkko itse. Ja varsinkaan en ajattele että tällä blogilla pystyn kovin paljoa muuttamaan epävirallisesti vakiintunutta puhetapaa, toivon vain ettei sitä joku keksi virallistaa. Kannatan kohtuullisuutta niin virallisuudessa kuin kirkollisuudessakin.
Jos jollakin lukijalla on asiasta vielä tarkempaa tietoa, kuulen siitä mielelläni.
7 kommenttia
Apostoleilla oli Jeesuksen käsky ja Pyhän Hengen voima, ne olivat suositukset alussa.
Epävirallisia voidaan aina käsitellä epävirallisesti, antaa rahaa tai olla antamatta.
Itse asiassa on aika tavallinensta tuo Hannu Paavolan esiin nostama seikka, että ruvetaan tekemään sanoista ja sanojen perusteella johtopäätöksiä itse asian ylitse. Hannun innoittaman googlasin asiaa ja huomasin että wikipedia puhuu kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Wikipedia puolestaan on saanut ”virallisen” aseman, kun ihmiset eivät ajattele, että se on alusta, juohon voi kirjoittaa kuka tahansa mitä tahansa.
Yksi paljon käytetty omaa elämäänsä eläväsanahan on”Kirkolliskokouksen Ponsi”. Tuo syrjinnän puoltamisessa paljon argumenttina käytetty sanapari tosiasiassa tarkoittaa kirkolliskokouksen toivomuspontta. Siis kirkoliiskokouksen yksinkertaisella ääntenemmistöllä lausumaa toivomusta, joka ei ole osa itse asiaa koskevaa päätöstä. Kaikki kirkolliskokouksen päätökset perustuvat valiokunnan ehdotuksiin, jotka laaditaan ponsiksi eli päätöksiksi. Siis kaikki. Toivomusponsi eroaa varsinaisesta päätöstä koskevasta ponnesta selvimmin siinä, että vaikka itse päätös olisi hyväksyttävä määräenemmistöllä, toivomusponnen hyväksymiseen riittää yksinkertainen äänetenemmistö. Ja se toinen keskeinen ero on siinä, että toivomusponsi ei sisällä mitään operatiivista tai periaatteellista päätöstä. Se on vain enemmistön pöytäkirjaan kirjaama toivomus. Mutta jostain syystä kovin mielellään syrjintäkeskustelussa aina sivuutetaan että se Kuuluisa Kirkolliskokouksen Ponsi oli ”vain ” toivomusponsi, joka ei muuttanut tehtyä varsinaista päätöstä.
Vastaavasti ne,jotka haluavat korostaa aemaansa kirkollisessa kentässä, mielellään korostavat olevansa virallisia, vaikka kirkon lähetysjärjestön status tarkoittaa vain sitä, että kirkolliskokous on todennut – tarkan tutkinnan jälkeen ja perinnesyistä – niiden luotettavuuden ja toiminnan asianmukaisuuden sellaiseksi, jollaiseksi sellaisen aseman saamisen kriteerit on kirkkopoliittisesti voitu määritellä.
Kirjoittaja
Hannu Paavola
Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.
Asiasta en paljon tiedä, mutta joitakin kysymyksiä tullee eteen.Tekeekö Suomen Evluth kirkko lainkaan Lähetyskäskyn mukaista työtä virallisesti? Vai onko se jätetty arvaamattomana hommana joillekkin porukoille, joilla ei ole virallista asemaa ja joita voidaan hallita rahavirroille, koska virallinen tarvitsisi virallisen rahoituksen. Onko Lähetysjärjestöillä oikeutta tai tarvetta edustaa Suomen kirkkoa lähetyskentillä? Antaisiko se paremman onnistumismahdollisuuden, jos suositus tulisi ikäänkuin kirkon taholta? Vai ajaako jokainen omaa agendaansa lähetyskentällä.
Ilmoita asiaton kommentti