Vuoden lähetessä loppuaan on hyvä tutkailla, mitä kirkossamme (ev.lut) tai kirkoissamme tapahtui armon vuonna 2023. Tai mitä uutisoitiin kuluvana vuonna. Tämä tarkastelu on täysin omani ja katselen kirkkoa itäisen Suomen vinkkelistä käsin. Nostan esille vain muutaman asian.
Ensimmäisenä tulee mieleen lähin ”tapahtuma” eli joulu! Vaikka pääsiäinen on myös evankelisluterilaisessa kirkossamme kirkkovuoden pääjuhla tai keskusjuhla, on joulu edelleen käytännössä keskeisin tai ainakin eniten juhlittu ja ihmisiä kokoava. Se näkyy kirkon omassa viestinnässä paljon ja myös mediassa muutenkin. Kirkon adventti- ja jouluajan tilaisuuksiin osallistuu varmaan 2-3 miljoonaa kävijää, joista osa toki samoja ihmisiä, mutta suuri osa myös eri ihmisiä. Yksin kauneimmat joululaulut tilaisuuksiin osallistuu lähes miljoona ihmistä. Joulun raamatullisista teemoista oli myös juttuja useissa medioissa.
Viime vuoden kirkon yksi suuri uutisaihe oli Mikkelin hiippakunnan piispanvaali. Piispanvaali sai näkyvyyttä ja erityisesti sitä sai vaalin tulos, kun Imatran kirkkoherra, TT Mari Parkkinen valittiin. Valinnan jälkeen pitkin syksyä ja myös jouluaikana on ollut hämmästyttävän paljon Marin haastatteluja lehdissä sekä radio- ja tv-kanavilla.
Mari Parkkisen valinta oli iso uutinen myös siksi, että kirkon sisällä moni toivoi hänen valintaansa, mutta osa ei uskonut sen olevan mahdollista Mikkelin hiippakunnassa. Niin kuitenkin tapahtui ja hänet valittiin lopulta selvin luvuin, kun toisella kierroksella vastaehdokkaana oli TT Pekka Särkiö. Mari Parkkisen valinta oli vahva kirkollinen ”muutostuulahdus”, joka toi hänelle ja kirkon asialle runsaasti näkyvyyttä eri medioissa. Jotkut puhuivat jopa Mikkelin hiippakunnan ihmeestä vaalin tulokseen liittyen. Piispanvihkimys Mikkelissä syyskuun kolmas päivä oli merkittävä päivä!
Toinen kirkollinen vihkimys sai myös paljon medianäkyvyyttä. Se tapahtui Pietarissa samana päivänä, jolloin Mari Parkkinen vihittiin virkaan Mikkelissä eli 3. syyskuuta. Tuolloin Inkerin kirkon piirissä vihittiin papeiksi viisi miestä, joista monien pääasiallinen työkenttä on suomalaisten hengellisten tai kirkollisten järjestöjen piirissä. Oman kirkkomme johdon taholta vihkimykseen suhtauduttiin hyvin kriittisesti ja sen todettiin rikkovan yhteistyösopimuksia, joita kirkkomme on tehnyt joidenkin järjestöjen kanssa. Se nähtiin myös jonkinlaisena provokaationa Mikkelin piispanvihkimystä kohtaan eikä siitä oltu tiettävästi informoitu kunnolla kirkkomme johtoa. Asiaan liittyneet järjestöt saivatkin piispainkokoukselta selvityspyynnöt ja jotkut ennustelivat jo niiden asemaan muutosta.
Oman kirkkomme kirkolliskokous päätti kautensa marraskuulla. Alkavana vuonna valitaan jälleen uusi ”kirkon parlamentti”. Nähtäväksi jää, milloin kirkolliskokouksen päätökset kaikissa asioissa voidaan tehdä yksinkertaisella enemmistöllä eli milloin voidaan luopua määräenemmistösäädöksestä, jonka mukaan tietyissä asioissa vaaditaan määräenemmistö.
Kirkon jäsenkehityksen osalta joulun alla ja joulun jälkeen mediassa oli uutisia nuorten miesten aikaisempaa myönteisemmästä suhtautumisesta kirkkoon. Nuoret miehet suhtautuvat nuoria naisia myönteisemmin kirkkoon. Kirkon laskevan jäsenmäärän uutisoinnin jälkeen ja ohella tämä on positiivinen ja jopa hieman yllättävä uutinen.
Entä voiko kirkko osallistua yhteiskunnalliseen tai poliittiseen keskusteluun? Tämä nousi esillä syksyn ja loppuvuoden aikana, kun Mikkelin piispa ja arkkipiispa ottivat kantaa hallituksen säästöpäätöksiin. Niihin liittyen myös kirkon diakonian asiantuntijat ovat ottaneet kantaa julkisesti ja vedonneet heikommin pärjäävien ihmisten puolesta. Näistä kirkon toimijat saivat – entiseen tapaan – moitteita politiikkaan sotkeutumisesta, mutta kirkon toimijat vastasivat, että kirkon kuuluu käyttää profeetallista ääntään ja osallistua keskusteluun juuri tällaisissa kysymyksissä.
Toivo Loikkanen
Sorry, lukijat. Olin epähuomiossa jättänyt ”salli kommentointi” täpän laittamatta.