Kirkon on tehtävä päätös

On sanottu, että kirkolla on aikaa. Moneen asiaan tämä päteekin. Mutta kun avioliittolaki muuttuu 1.3.2017, loppuu myös hiekka kirkon tiimalasissa. Sitä ennen on kirkon tehtävä päätös siitä, miten se toimii jatkossa. Jos päätöstä ei tehdä, se syntyy.

Kirkko voi tehdä kolme erilaista päätöstä, joista ainakin kaksi vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa:

1) Kirkko voi muuttaa kirkkojärjestyksen 2 luvun 18 §:n 2 momentin muotoon: Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mies ja nainen. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. Tämä muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.

2) Kirkko voi lisätä kirkollisten toimitusten kirjaan rivin: Samaa sukupuolta olevaa paria vihittäessä käytetään tätä kaavaa soveltaen. Tämäkin muutos vaatii ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa.

3) Kirkko voi päättää, että seurakuntalaisella, myös mies-mies- ja nais-nais-pareilla, on oikeus avioliittoon vihkimiseen, mutta yksittäistä pappia ei velvoiteta toimittamaan tällaista vihkimystä. Käsittääkseni tällainen ohje ei ihan välttämättä vaadi ¾ enemmistöä kirkolliskokouksessa.

Jos mitään näistä ratkaisuista ei tehdä päädytään kaksitulkintaiseen tilanteeseen.

1) Voidaan tulkita, että nykyisen käytännön, että vihitään vain heteropareja, muutos vaatii kirkkojärjestyksen tai toimitusten kirjan muutoksen. Tätä tulkintaa on moni teologi perustellut omasta teologiastaan käsin. Tämän tulkinnan ongelmana on se, että kukaan ei takaa sen oikeellisuutta, jos asia menee oikeuteen. Jos mies-mies- tai nais-nais-pari haastaa kirkon oikeuteen, koska he ovat rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä, mutta heitä ei suostuttu vihkimään, niin esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös voi olla kirkolle langettava.

2) Mutta on myös toinen mahdollinen tulkinta. Nykyinen käytäntö on, että kirkko vihkii kaikki ne, jotka yhteiskunta vihkii ja jotka täyttävät rippikoulua ja kirkon jäsenyyttä koskevat ehdot. Tämä käytännön muutos vaatisi KJ 2 luvun 18 §:n muutoksen. Tämän tulkinnan ongelma puolestaan on siinä, että vihkivästä papista voidaan kannella tuomiokapituliin. Aivan varmaa on, että avioliitto on pätevä. Mutta aiheutuuko vihkimisestä seuraamuksia papille? Espoolainen kirkkoherra on jo luvannut piispankin puolesta potkut.

Viittaus naispappeusratkaisuun ei ratkaise kysymystä. Siinä mielessä tilanne oli sama, että laki ei sanonut, että papin pitää olla mies. Mutta kun 1955 paltamolainen uskonnonlehtori Liisa Riippa haki Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulilta pappisvihkimystä eikä häntä vihitty, syntyi ennakkopäätös. Se jäi voimaan, kun siitä ei valitettu.

Myöskään parisuhdelain kanssa käyty pohdinta ei välttämättä riitä kirkon kannan ilmaukseksi. Silloin kirkossa korostettiin rekisteröidyn parisuhteen ja avioliiton eroa. Siis rekisteröityä parisuhdetta ei voi siunata avioliiton siunaamisen kaavalla, koska se ei ole avioliitto. Voiko mies-mies- tai nais-nais-parin avioliiton siunata. Käsikirjasta ei ainakaan tarvitse muuttaa pilkkuakaan.

Pitäisin jokseenkin varmana, että jos kirkko ei tee päätöstä, jotkut papit alkavat vihkiä. Vihkimisistä kannellaan kapituliin eikä kukaan takaa, että kapitulit noudattavat yhtenäistä linjaa. Jos vaaka kallistuu torjuvaan suuntaa, niin linjaa haetaan myös oikeusistuimista. Eräänlainen kauhuskenario on, että joku pappi saa kapitulista rangaistuksen ja vuoden päästä oikeus toteaa, että kirkon pitää vihkiä. Tällainen tilanne ei ole kenenkään etu. Kaikkein vähiten se on kirkon etu.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kysymys avioliittoon vihkimisestä on kirkolliskokouksen määräenemmistöpäätösten varassa. Maallinen oikeus tuskin lähtee velvoittamaan kirkkoa ratkaisuihin, jotka ovat vastoin kirkon lainsäädäntöä tai kirkkokäsikirjaa. Olivat kirkon omat ratkaisut mitkä tahansa, ne jakavat kirkkoa ja vievät samalla siltä uskottavuutta jonkun silmissä. On onnetonta, jos kirkko nyt keskittyy kiistelemään tästä kysymyksestä, ikään kuin ns tasa-arvoinen avioliitto olisi agendalla ensimmäisenä – samalla kun pakolaisten vastaanottaminen, hyvinvointivaltion rippeiden säilyttäminen keskellä historiallista talouskriisiä ja ekologisten uhkien kärjistyminen vyöryvät päälle. Ne vaativat kirkolta yhtenäisyyttä ja mittavia toimia. Voi olla, että maan hallituskin nykyisessä kriisitilanteessa pitää avioliittolainsäädännön avaamista sen voimia hajoittavana. Kun törmäys jäävuoreen uhkaa, on aika nousta kansituoleista ja katsoa vähän eteenpäin.

    • Pekka Särkiön mukaan kirkon ei pitäisi alkaa keskustella samaa sukupuolta olevien avioliitosta koska sen on pysyttävä yhtenäisenä paljon tärkeämpien kriisien edessä. Homoista keskusteleminen kun ”hajottaa” ja ”jakaa” kirkon yhtenäisyyttä.

      Milloin mahtaa tulla sellainen tilanne (ei pakolaiskriisiä, ekologisia kriisejä eikä muitakaan paljon tärkeämpiä kriisejä, joista on ensin keskusteltava), että kirkossa voidaan keskustella samaa sukupuolta olevien avioliitosta??

    • Sari, sanot että ”Pekka Särkiön mukaan kirkon ei pitäisi alkaa keskustella samaa sukupuolta olevien avioliitosta”,. – Tosiasiassa sanoin: ”On onnetonta, jos kirkko nyt keskittyy kiistelemään tästä kysymyksestä”. Asiaa sivusta seuraavista nimittäin alkaa tuntua siltä, ettei kirkossa ole moniin vuosiin paljon muusta keskusteltukaan.

    • Tarkoitatko, että asia on loppuunkäsitelty?

      No, joka tapauksessa nuo ongelmat ja kysymykset, joista Heikki Leppä puhuu, ovat aktuelleja. Ja muistettakoon, että yli 40% kirkon papeista kannattaa uutta avioliittolakia. Saati sitten suomalaisista, joiden enemmistö kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Todennäköisesti määrä on kasvussa sekä pappien osalta, että suomalaisten osalta.

      Päätä voidaan tietysti yrittää työntää pensaaseen ja silmälappuja silmille, mutta ongelma ei näillä keinoilla poistu

  2. Kyllä tarkoitan. Ei ole esitetty mitään perusteita kirkon kannan muuttamiseen. Sekä kansalaisaloitteessa että julkisessa keskustelussa
    nimenomaan korostettiin että avioliittolain muutos ei vaikuta kirkon vihkimisiin. Ei mennyt tuntiakaan lain hyväksymisestä kun arkkipiispa jo riensi kertomaan että kirkon pitää tarkastella omaa avioliitto käsitystään. Mitään perusteluita hän ei esittänyt eikä toimittaja kysynyt..

    Aikaisemmin oli niin että kun esitti jotain p

  3. Tätä avioliitolain muutoksen jälkipyykkiä on vaivannut seikka että lkimuutosta kannataneiden keskuudessa tunnetaan valitettavan huonosti lakimuutosta esitäneiden kansanedustajien tahtotilaan. Lakimuutos koskee vain avioliiton juridisia vaikutuksia ja vihkimisen osalta velvoittavana muutoksena vai siviilivihkimistä valtion viranomaisessa.

    Lakiesityksen (siis vastalause-esitys) perusteluissa nimenomaisesti todetaan ettei tarkoitus ole puutua muihin kuin oikeudelliseen merkitykseen. Avioliiton muita merkityksiä ei ollut tarkoitus lain voimalla muuttaa. Avioliitolain ulkopuolisissa asioissa se mikä koski aikaisemmin vain avioparia, ei välttämättä jatkossa automaatisesti koske samaa sukupuolta olevia aviopareja.

    Niinpä erillaisissa kulutturisissa yhteyksissä joissa mahdollisesti on suhtauduttu eritavoin avioliitoihin ja rekisteröityihin parisuhteisiin, avioliito säilyy edellee vain miehen ja naisen välisenä,ellei käytäntöä erikseen päätetä muuttaa .

    Mikään puhtaasti kutluuriin perustuva seremonia, joka ei siis perustu suoraan lakiin tai asetukseen, ei lakimuutoksenkaan jälkeen automaattisesti koske myös samaa sukupuolta olevia pareja.

  4. Ehkä pitää selittää ne ulkoraamatulliset perusteet, jos niiden käsittäminen on niin vaikeaa. Raamatulliseksi perusteen tekee se, että se voidaan lukea Raamatusta. Sieltä olisi voinut lukea vaikkapa ilmauksen: Kristuksessa ei ole miestä eikä naista. Tätä tutkimalla olisi voinut löytää perusteet alueelta, jonka kaikki olisivat voineet hyväksyä.

    Jos ajatellaan tasa-arvon merkitsevän sitä, että naiset saavat tehdä ”miesten töitä” niin sitä ei Raamatusta helpolla löydä.

  5. Jeesus opettaa miehiä ja naisia avioliitosta ja siihen liittymisestä sekä siinä pysymisestä luojan luomina miehenä ja naisena. Avioero oli sydämen kovuuden tähden Mooseksen sallima, kuten Jeesus opettaa.

    Toisena ryhmänä naisen ja miehen avioliiton rinnalla Jeesus kuvaa avioliittoon kelpaamattomat, joko äidin kohdusta ja ihmisten tekemänä. Tähän ryhmään voi nykytutkimuksenkin valossa todeta homojen ja lesbojen kuuluvan. On löydetty veljestutkimuksessa alttiutta homouteen ja toisaalta ympäristön vaikutuksen suurta merkitystä homouteen ja lesbouteen liittyvänä on tutkittu mm. Suomessa. Jeesuksen opetus pätee tänäkin päivän ja on totta.

    Avioliittoon kelpaamattomat on todellinen ryhmä, johon kuuluu Jeesuksen opetuksen mukaan Matteus 19 luku lisäksi ne, jotka ovat Jumalan valtakunnan tähden pysyneet naimattomina. Herran työhön on enemmän aikaa, kun pidättyy avioliitosta ja perheen vastuista. Tämän saan havaita myös pastoreitteni (7) kirjeistä Intiasta. Poikamiespastori tekee noin 5 avioliitossa olevan työt lähetyskentällä.

    Homoseksuaalisuuden harjoittajat (Raamattu kansalle 2012 käännös 1 Kor 6:9-10) eivät peri muiden listalla olevien syntisten kanssa taivasten valtakuntaa. Koska kirkon perimmäinen tavoite Jeesuksen seuraajana on saattaa ihmiset iankaikkiseen elämään taivasten valtakuntaan, niin tässä on keskeisin syy miksi kirkon pitäisi herätä Raamatun totuuteen ja sen puolustamiseen eikä ihmisviisauden ja sympatiaperusteiseen väittelyyn. Ns. rakkauteen vetoaminen ja Jeesuksen nimeen unohtaa totuuden ja Jeesuksen Sanan opetuksen asiassa. Jos uskot Jeesusta Sanaksi tulleena Jumalan Poikana, niin uskot ketä ovat avioliittoon kelpaamattomien joukossa.