Kirkon asia esillä ja läsnä: tiedotusta, viestintää vai mainontaa?

 

Tiedottamisessa tavoitteena on informaation välittäminen. Kyse on siis lähettäjäkeskeisestä tapahtumasta. Viestinnässä tavoite on palaute, lähettäjän ja vastaanottajan välinen keskustelu, vuorovaikutus. Viestintä on vastaanottajakeskeistä toimintaa.

Tiedottamista passiivisimmillaan on tietojen jäsennelty tai jopa kaavamainen vastaanotettavaksi saattaminen: Aamumessu Vanhassa kirkossa klo 8. Tylsimmillään seurakunnallinen tiedote on silloin, kun se muistuttaa raporttia tai on pöytäkirjamallinen selvitys. Tällainen pruju toimii hyvänä muistilappuna, kun täytyy tietää, missä ja milloin mitäkin tapahtuu. Sen sijaan asioitten muuttamisen, toiminnan aikaansaamisen ja vaikuttamisen kanssa tällaisella lähestymistavalla on tuskin mitään tekemistä.

Mainonta ei voi olla pelkkää tiedottamista. Mainonnan on mitä suurimmassa määrin oltava viestintää, jonka laatua on arvioitava vain tulostensa eikä esimerkiksi eettisten ominaisuuksiensa perusteella. Mainonnan ensisijainen tehtävä on myyminen, ei vaikkapa viihdyttäminen. Jos ihmiset tuntevat mainoksen, mutta eivät muista mainostajaa, niin mainontaan käytetyt rahat ovat solahtaneet kuin hohtimet Kankkulan kaivoon.

1990-luvun loppupuolella olin päivystämässä kirkkoherranvirastossa, kun luokseni tuli tuiki tuntematon mies, joka murti suuta, väänti päätä, loihe lausumahan: ”Teillä kirkossa on maailman paras tuote, mutta te ette osaa markkinoida sitä!” Hän löi mainonnan ja markkinoinnin oppikirjan työpöydälleni ja purjehti tiehensä. Minä jäin ihmeissäni selailemaan kyseistä opusta. Eikä mennyt kuin pari vuotta, kun 2000-luvun alussa jättäydyin vuorotteluvapaalle voidakseni opiskella kielen vaikuttamista mieleen: Mainontaa, NLP:tä, hypnoosia, rentoutustekniikoita. Kaikkea kivaa ja kiinnostavaa.

Enemmän kuin tiedottamista seurakunnissa tarvitaan tiedostamista. Vanhan liiton tiedottajat voisivat ruveta ammattitiedostajiksi. Se voisi olla ihan profeetallinen virka. Ja kun kontakti syntyy viestinnän keinoin, niin lisää löylyä kiukaalle voitaisiin saada mainonnan avulla. En tarkoita, että Jeesusta voisi myydä kuin halpaa makkaraa.

Kirkon keskeisen sanoman jatkuva esillä pitäminen vaatii ennakkoluulottomia kokeiluja, joissa ei pidä etukäteen pelätä, että jospa tämä meneekin pieleen eikä meillä ole omasta mielestämme lupaa mämmätä tuhannen taalan paikkaa. Moka on lahja. Kirkkomme on tällä hetkellä sellaisessa jamassa, että kehotan kaikkia Suomen evl-kirkon työntekijöitä pohtimaan päänsä puhki keinoja kirkastaa Jumalan kunniaa. Ja sen jälkeen vielä yllytän tekemään matkoista vaikeimman: siirtymään tuumasta toimeen!

Kun Jumala saa kunnian, työ siunauksen ja sielu rauhan, niin mitäpä tässä enää muuta ihminen voisi haluta, kaivata ja ikävöidä?

* * * * * * * * *

Ruttopuiston rovastin tämänkertaiset pähkäilyt saivat innokkeensa Kotimaa24-uutisesta. Koska kaikki eivät näe lukea tekstiä itse (maksullisuuden vuoksi), niin minä otan tekstistä keskeisimmän ilon irti:

”Työntekijät puristavat mailaa liian tiukasti"

Nokian seurakunnan räväköillä banderolleilla ja some-kampanjoilla tunnetuksi tullut tiedottaja Marko Honkaniemion siirtynyt tammikuun puolivälissä mainostoimisto Mainoskentän copywriteriksi.

Honkaniemi muistaa aikaa seurakunnassa hyvällä, mutta yhden helmasynnin hän kertoo havainneensa:

– Lätkätermillä ilmaistuna, seurakunnan työntekijät puristavat mailaa liian tiukasti. Parasta ei saada ulos. Virheiden tekemisen pelko on alati läsnä, ja se mitä muut meistä ajattelevat. Tästä seuraa passiivisuutta ja toiminnan kääntymistä sisäänpäin.

5 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Viesti on välinettä tärkeämpi. Näin väitettiin KotimaaPron jutussa, jossa aiheena oli seurakunnallinen viestintä. Olen eri mieltä: Väline on jo viesti sinänsä. Saarnatuoli taitaa näinä aikoina olla yksi huonoimmista viestintäpaikoista. Vaan saarnaapa radiossa tai televisiossa. Viime kesänä minä sain Hesarin sivuilla puhua anteeksiantamisen merkityksestä. WOW!

    Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnassa viestinnästä vastaa kahden nuoren naisen tiimi. Tiedottaja Krista Väisänen, 27, ja toimistosihteeri Hanna Räinä, 26, ovat työskennelleet yhdessä lokakuusta lähtien. Viestintätiimi kertoo Kotimaa Pro:n haastattelussa toivovansa kirkolliseen viestintää enemmän iloa ja tervettä itsetuntoa.

    HK: Lyhennän haastattelua:

    Miten aiotte uudistaa seurakunnan viestintää?

    Krista: Vireillä on verkkosivujen uudistus ja seurakuntalehden konseptointi. Peruspalikoita katsotaan uusiksi ja samalla hahmotetaan viestinnän kokonaiskuvaa. Sisällöllisesti haluaisimme vahvistaa sellaista ajatusta, että se mistä viestitään on tärkeämpää kuin se miten viestitään. Tavoitteena on, että uskallettaisiin rohkeasti puhua uskosta ja jumalasuhteen merkityksestä elämässä. Toivomme, että seurakuntalehti ei päätyisi suoraan sytykkeeksi.

    Miten tärkeä asia nettisivut ovat seurakunnan viestinnässä? Entä sosiaalinen media?

    Hanna: Kyllähän nettisivut ovat eräänlainen käyntikortti seurakunnalle. Antaa aika erikoisen viestin, jos siellä on ihan vanhentuneita tietoja.

    Krista: Selkeys sekä visuaalinen ja sisällöllinen kiinnostavuus ovat avainasiat. Verkkosivu ei itsessään tee autuaaksi, mutta kun perusjutut ovat kunnossa, niin nettisivuista ei tarvitse huolehtia. Miksi tehdä huonot sivut, kun voi tehdä hyvät?

    Hanna: Facebook on ollut seurakunnassamme jo useamman vuoden käytössä ja siellä pyritään julkaisemaan jotakin melkein päivittäin.

    Krista: Sosiaalisessa mediassa on omat haasteensa. Esimerkiksi Facebookissa on vaikeaa saada viestejä näkymään edes tykkääjien seinällä, jos ei maksa siitä. Tuntuu myös siltä, että paikallisesta kahvilasta on helppo tykätä mutta se, että tykkää seurakunnan sivusta vaatii jo jotakin enemmän. Kaikki meidän työntekijät tai luottamushenkilötkään eivät tykkää Facebook-sivustamme.

    Miten hyvin Mikkelissä saadaan seurakunnan viestiä läpi paikallismediaan?

    Krista: Saamme viestiä hyvin läpi paikallismediaan. Suhteet ovat todella hyvät. Esimerkiksi paikallisradiot ovat aktiivisia ja tekevät juttuja oma-aloitteisestikin.

    Hanna: Olemme kannustaneet seurakunnan eri työalojen työntekijöitä kertomaan toiminnastaan medialle myös oma-aloitteisesti.

    Miten kirkko onnistuu viestinnässään?

    Hanna: Kirkossa on tehty aika hyviä uusia avauksia esimerkiksi verkkoviestinnän suhteen. Tykkään Lukkarista, joka on yhteinen julkaisujärjestelmä. Tällaista voisi tulla lisääkin, että yhdistetään voimavaroja ja tehdään yhdessä, ettei jokaisen tarvitse yksinään käydä läpi tällaisia asioita. Laajempaa yhteistyötä voisi tehdä niin verkkoviestinnän kuin seurakuntalehtienkin osalta.

    Krista: Sisällölliseltä puolelta ajattelen että kirkolla ja seurakuntien viestinnässä voisi olla enemmän iloa ja tervettä itsetuntoa. Ettei oteta sitä altavastaajan roolia. Meillä on oma viesti, jota me kerromme Jeesuksesta. Kritiikkiä ei aina tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti. Kuten kirkon viestintäohjelmassa sanotaan, puhumme rohkeasti Jumalasta.

    HK: Niin, ilosanomastahan tässä olikin kyse eikä suruviestistä. Näkyköön tämä aate myös siinä, mitä sanomme ja miten!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Viestin lähettäjä on aina vastuussa viestin perille menosta, ei vastaanottaja.

    Facebook ei tiedota juuri mitään ikäihmisille. Esimerkiksi eräässä 12 hengen ryhmässä olen ainoa, joka on facessa.

    Eri työalat eivät tiedä toisistaan juuri mitään. Tilaisuuksiin syntyy päällekkäisyyksiä. Pitkään aikaan ei tapahdu mitään ja sitten jollain viikolla saisi juosta itsensä läkähdyksiin. Silloin jää mieluummin kotiin.

    Tänään tiedottaminen on todella taitolaji, kun mediat pursuavat erilaisia juttuja, esim lehdet ovat täyteen ahdettuja erikokoisia kirjoituksia erilaisilla fonteilla. Etsi nyt siitä.

    Uskon paitsi Jumalaan niin henkilökohtaiseen kontaktinottoon. Aion juuri viestittää Ystävänpäivän soppa-pannari-laulutilaisuudesta tekstarein, puheluin ja sähköpostein kymmenille Punaisen ristin ystäville, vapaaehtoisille ja vanhuspiiriläisille. Kiitos, kun kutsuit, sanovat he tullessaan.

    Tarvittaisiin varmaan taas ladonseiniin iskettyjä suuria tauluja: JEESUS KUTSUU SINUA.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    May Roth-Edelman :”Aion juuri viestittää Ystävänpäivän soppa-pannari-laulutilaisuudesta tekstarein, puheluin ja sähköpostein kymmenille Punaisen ristin ystäville, vapaaehtoisille ja vanhuspiiriläisille. Kiitos, kun kutsuit, sanovat he tullessaan”

    Ehkä monienkin mielestä on hyvä, että pitäydyt pinnallisiin soppa-pannari jne. viihdetilaisuuksiin. Kaupallisilla mukavuusaluiella viihtyvät ovat varmasti yhtä mielissään kuin ”nauttiessaan” kaupallisista pornomessuista tai ensitreffeistä allttarilla, ja ehkä myöskin se Yle, jolle joudumme maksamaan pakkoveroa, että emme miettisi mitään muuta, kuin puoluepoliittisesti tarkoituksenmukaisia asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Anteeksi Tuula Hölttä, että en ymmärtänyt pätkääkään kirjoituksestasi. Laulan kahdessa kirkkokuorossa. Kuulun seurakuntani julkaisutyöryhmään. Käyn körttiseuroissa. Olen paikallisen Punaisen Ristin osaston puheenjohtaja, koska nuoremmat eivät viitsi tehdä mitään vapaaehtoisesti. Vertaat Punaisen Ristin Ystävänpäivätilaisuutta Vanhuskerholaisille ja Nälkäpäiväkerääjille ja yksinäisille – ties mihin, en tohdi edes toistaa.

    Ja nimessäni on lopussa kaksi n-kirjainta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    May Roth-Edelmann :”Ja nimessäni on lopussa kaksi n-kirjainta”

    Pahoittelut puuttumaan jääneestä n-kirjaimesta. Kyllä asia on ainakin omalla kohdallani niin, että kun on lapsesta asti leikkinyt seurakunnan seinien ulkopuolella eräänlaista ”mathildawredeä”, jota isäni kielsi jo 60-luvulla leikkimästä ensimmäisen vankilasta saamani kirjeen jälkeen, on vakuuttunut siitä, että kaikkien seinien ulkopuolelle jätetyt poliittisten ratkaisujen syrjäyttämät tarvitsevat apua siellä missä he ovat. Henk.koht. olen yrittäjänä pyrkinyt o.t.o tukemaan ihan käytännössäkin myös niitä ”aseman lapsia” , joiden joitakin epätoivoisia tekoja ”paremmissa piireissä elävät” eivät halua edes ajatella ja jotenkin tuntuu siltä, että tässä kovenevien arvojen yhteiskunnassa kukaan ei kohta enää jaksa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121