Kirkon ääni kajahtaa - so what...

”Kun Rooman Paavi esittää julkisuudessa jonkin vanhoillisen lausunnon, Saksan luterilaisissa maakirkoissa tulee eropiikki” Näin kertoivat saksalaiset isäntämme hämmästellen, kun 1990 luvun puolivälissä kävin yhdessä Akavan kirkkosektorin silloisten pääneuvottelijoiden Esko Jossaksen ja Markku Niemisen  kanssa tutustumassa Saksan kirkon tilanteeseen sekä suomalaistyöhön Saksassa. Tämä tapaus palautui mieleeni, kun heinäkuussa keskusteltiin Päivi Räsäsen puheesta kansanlähetyspäivillä ja sitä seuranneesta kirkosta eroamisen moninkertaistumisesta. Monissa puheenvuoroissa kiirehdittiin korostamaan, ettei Räsänen puhu Suomen ev.-lut. kirkon äänellä, ja että ihmisten pitäisi osata erottaa yksityisen kirkon jäsenen kannanotot kirkon kannanotoista.

On varmaan niin, että kirkollisten keskustelijoiden roolit jäävät ihmisille epäselviksi, mutta luulen, että kysymys on vakavammasta asiasta. Entäpä jos onkin niin, että eroajille on oikeasti täysin yhdentekevää, missä roolissa lausuntoja annetaan ja olennaista onkin se, että he hahmottavat kristinuskon ja kristillisen   maailmankatsomuksen perusteet niin vääriksi ja elämää tuhoaviksi, etteivät  he halua olla siitä millään tavalla osallisia riippumatta siitä, millaisia painotuksia – jyrkempiä tai lievempiä – joku kristinuskon lähtökohdista ponnistaen esittää.

Vaihdoin jokin vuosi sitten sähköpostiviestejä suuren suomalaisen sanomalehden nuoren aikuisen toimittajan kanssa, joka oli kolumnissaan kertonut joskus eronneensa kirkosta, sitten liittyneensä takaisin ja sen jälkeen pettyneenä  nyt eronneensa uudelleen. Yritin kirjeessäni kertoa, miten oma kotiseurakuntani kohtaa vähäväkisiä ja vähävoimaisia jäseninään ja miten tärkeää diakonista työtä kirkko kirkollisverollaan tekee. Vastaus oli hämmentävä ja vastaansanomaton: Hän ei halua tukea toimintaa, jonka hän ei koe vastaavan hänen elämänarvojaan. Ja kun hän tukee taloudellisesti vähävaraisten ja syrjäytyneitten hyväksi tehtävää työtä, hän ei missään tapauksessa tee sitä minkään kristillisen tai muun uskonnollisen organisaation kautta, koska hän ei koe niiden edustamia arvoja oikeiksi ja omaa hänen ihmisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa korostavaa eetostaan vastaaviksi.

Näille ihmisille on turha yrittää selittää erilaisten kirkollisten organisaatioiden keskinäisiä puhevaltasuhteita tai opillisia painotuseroja taikka kehottaa heitä haastamaan kirkkoa. Se juna meni jo ja raiteetkin on purettu.

18 kommenttia

  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    Aarno Sainio

    Uskoon liittyvä sanoma pelastuksesta ja elämän perimmäisestä päämäärästä ei totisesti ole virtaviivaista eikä helposti sieluun uppoavaa. Kuten evankeliumit osoittavat elämään vievä portti on ahdas ja kovin leveäharteiselle (suurelle egolle) myös kivulloinen. Kysymys ei ole opin työstämisestä vaan oman minän työstämisestä. Riittääkö siihen kärsivällisyys?

    Niinpäniin. Ongelmahan ratkeaa syyttelemällä ei-uskovia….

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Kuten evankeliumit osoittavat elämään vievä portti on ahdas ja kovin leveäharteiselle (suurelle egolle) myös kivulloinen. Kysymys ei ole opin työstämisestä vaan oman minän työstämisestä. Riittääkö siihen kärsivällisyys?

    No, tuo kuulostaa minusta omavanhurskaudelta. Ja omaa minää voi työstää kuka tahansa. Eihän ihminen itsestään voi tulla ns. uskoon/syntyä uudesti ylhäältä, vaan se on Henki, joka vetää ihmistä Jumalan puoleen. Tästä Paul Tillich on kirjoittanut tosi hyvin. Että se on Hengen työtä. Siksi se on niiiin armoa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kimmo Saastamoinen sanoo:

    En minäkään kuulu kirkkoon sillä perusteella, ”miten oma kotiseurakuntani (Kannelmän) kohtaa vähäväkisiä ja vähävoimaisia jäseninään ja miten tärkeää diakonista työtä kirkko kirkollisverollaan tekee.”

    Stadin kaupunki ja Suomen valtio tekevät aineellista ”diakoniaa” paljon enemmän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Janne Paaso sanoo:

    Voisiko kirkosta eroamisien perimmäinen syy olla kristillisyyden loppuminen rippikouluun? Omasta kokemuksestani tunnen monia kirkosta eronneita, jotka ilmoittavat ettei heillä ole enää mitään syytä olla kirkon jäsen kun nykylain mukaan saa hautauksen jokatapauksessa. Suurimmalle osalle ihmisistä kirkko on kaste, rippikoulu, häät, hautajaiset; se on todellista syrjäytymistä uskosta. Räsänen taitaa antaa vain tekosyyn, joka on helppo sanoa eroamisen syyksi. Sinänsä kirkosta eroavat antavat hyvän perustan aloittaa lähetystyö koti-Suomessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Janne Onnela sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Minusta kirkoissa on ollut ongelmana se, että se on ollut liian pienen piirin käsissä. Siellä ovat aina hilluneet ne jotka tiukkapipoisina määrittelevät pietistisesti uskon olemusta: liikaa kiihkoilua. Ei tavallinen elämä kumminkaan ole sitä eikä leipää tipu taivaasta suuhun. Sitten noissa nuorten ympyröissä on nuoria kasvatettu sellsaiseen kummalliseen vanhoilliseen muottiin ja kun menee 20 vuotta, niin a) tulee eroja tulee burn outteja c) petytään lähetystyöhön jne jne. Sitten monilla ainoa keino kompensoida omia menetyksiään on kääntyä vielä fanaattisimmiksi eli tulee karismaatikoiksi eli lähennytään helluntailaisuutta, kun elämä ei ollutkaan sitä, mitä kuviteltiin tai uskoteltiin. Aivopestyjä minusta. Sellainen nuoruuden aivopesu ja kovasti kolahtaa pää sitten betoniin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuomas Eskelinen sanoo:

    Janne Onnela:

    Sitten noissa nuorten ympyröissä on nuoria kasvatettu sellsaiseen kummalliseen vanhoilliseen muottii

    Tuota olen itsekin ihmetellyt. Nuoret uskovat ovat järjestään hyvin vanhoillisia.

    Onko vanhoilliset kaapanneet nuorisotyön kirkossa ? Vai laitetaanko aina se kaikkein änkyrin vanhoillinen pappi nuoristyöhön ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jussi Anttalainen sanoo:

    Tärkeä blogi. Tosi tärkeä. Toivottavasti ev.lut.kirkon päättäjät ja ev.lut.kirkossa työskentelevät lukevat tämän Risto Voipion blogin.

    Mutta eihän näillä ev.lut.kirkon päättäjäillä ja ev.lut.kirkossa työssä olevilla ole aikaa edes lukea tätä Risto Voipion blogia, sillä he haluavat rämehtiä ja pitää huomionsa tällaisten Luther-säätiön miehisen inside-läpän porukan kanssa, pönöttävien räsäsläisten tiukkojen moraalisäädösjulistuksissa sekä nyt kovasti tapetilla olevan Oulun Agnostikkoillan jälkimainingeissa. Toisinsanoen sellaisessa uskovaisten keskinäisissä skaboissa näyttää olevan aikaa.

    Kysymys kuuluu: kuka tavallinen ev.lut.kirkon veronmaksaja enää haluaa olla tällaisessa kirkkolaivassa mukana ? Ja selkee vastaus on: aina vaan harvempi suomalainen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Perälä sanoo:

    Kiitos kirjouituksesta! ”On varmaan niin, että kirkollisten keskustelijoiden roolit jäävät ihmisille epäselviksi, mutta luulen, että kysymys on vakavammasta asiasta.”

    Tämä vakava asia on hengellisyys.

    Kristittyjen ykseys kuullostaa ekumenialta ja järjestöjohtajien toimilta mutta on syvemmälti sitä mihin ihmiset reagoivat aivan oikein. Perimmältään usko on yksi vaikka siitä puhutaan monella erilaisella suulla ja sydämellä.

    Aika moni juna on mennyt. Kaikki junat eivät ole menneet.

    Ilmoita asiaton kommentti