Kirkkomusiikki ja kanttori – erottamattomat

Kulttuuri on pahoissa paineissa jäädä aina silloin mopen osille kun aletaan säästää ja leikata. Katsotaan, että sillä ei ole merkitystä.

Istuin adventtisunnuntaita osin kirkkomusiikkipiirin kokouksessa. Ajatukseni olivat hämmentyneet. Viesti kuoroilta oli huolestuttava. Loppu häämöttää monessa seurakunnassa perinteiselle kirkkokuorolaululle. Laulajat loppuvat, yhteisö loppuu.

Kirkkomusiikkiliitto, piirit ja seurakunnat ovat avainasemassa intohimon herättäjinä. Keinot ovat olemassa, niitä ei tarvitse erityisesti keksiä uudelleen. Musiikki ja Kristus herättävät kaiken eloon ja tuovat elämään oikeaa sisältöä.

Gospelhan on tämän päivän pop ja in. Sille löytyy puolensa ja paikkansa. Mutta ihan oikeasti. Kovin on yksinkertaista rytmimusiikkia eikä tarjoa paljonkaan minun kaltaiselleni kirkkomusiikin friikille. Ei siitä kirkkomusiikilliseksi ytimeksi ole.

Kirkkomusiikki-lehden kansi 3/2018 antaa kuvan aivan upeasta lahjasta ihmiselle. ”Musiikki on lahja aivoille” ja ”Musiikki luo hyvinvointia” ovat otsikot lehdessä. Niin minäkin olen uskonut ja siihen totuuteen luottanut.

Kanttori oli ja on seurakunnan sekä pienen kunnan musiikkielämän moottori. Hänen toimeliaisuutensa ja halunsa sekä intohimonsa näkyy suoraan musiikin harrastajien määrissä, kuorojen ja orkestereiden elinvoimaisuudessa.

Samaisessa Kirkkomusiikki-lehdessä kerrottiin kuinka kanttorit kokevat työhyvinvointinsa sisällön. Erittäin huolestuttavana näen sen, että vain noin puolet vastanneista kokee työkaverien (laajemmin myös harrastajien) ja työn hengellisen sisällön tuottavan erityisesti hyvinvointia itselle. Kanttorit kokivat myös työajan tuovan tyytymättömyyttä työhön.

Olen kyllä havainnut, että kun yrittää sopia kanttorien kanssa aikaa harjoitteluun, jos viuluineni yritän olla palvelemassa seurakuntaa niin ensimmäinen kalenterista esiinnouseva on kanttorin vapaapäivä. Toissijaisena tulee musiikki ja sen harjoittelu.

Toisaalta tämä kysely lehdessä kertoo kuinka mieluisana koetaan jumalanpalvelusten toimittaminen, kuoro- ja/tai orkesterin johtaminen.

Miksi kirkko- ja seurakuntakuorot voivat huonosti taikka ovat ns ”huonossa hapessa”.

Ensimmäinen kysymykseni kuuluukin, että innostaako kuoroyhteisö toimimaan kanttoria vai onko se rasite ja ajankäytöllinen ongelma. Toisaalta arvostavatko seurakuntien papisto ja päättäjät kirkkomusiikkia yhtälailla kuin seurakuntalaiset.

Tiedän, että kirkkomusiikki, virsilaulu ja hengelliset laulut ovat seurakuntalaisille erittäin tärkeitä. Ne liittyvät ja kiinnittyvät omaan elämään ja tunteisiin. Siksi jopa muistisairaat osaavat sekä tunnistavat virsiä ja lauluja vaikka eivät enää muistaisi omaa nimeään.

Kirkolle ja seurakunnille kanttorien sitoutuminen työhönsä, kuoroonsa ja sen muodostamaan yhteisöön on kirkon musiikillisen elämän yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Intohimoa pitää olla hoitaa kuoroja kuin omaa lastaan. Olla huolissaan sen tilasta ja tulevaisuudesta. Sen eteen pitää nähdä vaivaa ja sille pitää löytyä aikaa.

Kirkkokuoro, seurakunnan kuoro on yhteisö joka hengittää Kristusta, jos sen johtaja näkee tehtävänsä oikein. Ilo tulee laulujen sisällöstä ja siitä yhteisöstä joka esiintyy ja kokoontuu säännöllisesti.

Olen kanttorin poika, tiedän mitä on se kun kanttori sitoutuu työhönsä ja kaikki johtamansa viisi kuoroa ja orkesteri ovat hänen musiikillisia lapsiaan. Vapaapäiviä ei silloin ole musiikista mutta porkkanamaan kitkemisen voi jättää väliin.

Kirkkomusiikillisen intohimon on palattava kanttorien työhön. Toimistotöillä ja kokouksilla ei niin väliä eikä juuri byrokratiallakaan. Sitä varten ovat byrokraatit, eivät muusikot.

 

Tuomo Hirvi

viulisti, kuorolainen ja kirkkomusiikkifriikki Ylivieskasta

Kirjoittaja

Hirvi Tuomo
Hirvi Tuomo
Kirkkomusiikkifriikki, humaani viulisti-yrittäjä Ylivieskasta.