Olennaisin kysymys kirkkomme tulevaisuudessa ei ole kirkollisten riittien muodoissa eikä tavassa jolla kirkkomme kohtaa erilaisia ihmisryhmiä. Näiden rinnalla paljon olennaisempaa on, pyrkiikö kirkko edelleenkin omassa toiminnassa täyttämään sille laissa asetetun tehtävän. Uskotaanko ja opetetaanko kirkossa edelleen kirkkolain 1 luvun 1 § määräämällä tavalla.
Aikamme kirkkoa voisi verrata munaan. Aidossa munassa on sisällä valkuainen ja ruskuainen. Jos munankuoreen tehdään pieni reikä ja valutetaan sisältö pois, jää jäljelle tyhjä kuori. Ulkoapäin tämä kuori näyttää edelleen munalta, mutta sellaisenaan se kelpaavat vain koristeeksi. Asia muuttuu jos tyhjän kuoren sisään laitetaan uusi sisältö, vaikkapa valuttamalla se täyteen suklaamassaa. Kuten aidossa munassa, myös suklaamunassa on sisältö. Suklaamuna sisältää makeaa massaa.
Näin valvomisen sunnuntaina on hyvä pohtia kumpi kuvaus vastaa paremmin sitä kirkkoa jonka me itse koemme omaksemme. Kumman siis valitsemme, aidon munan vai suklaamunan?
Miten on? Uskommeko kuten kirkkomme katekismus meille opettaa, Isään Kaikkivaltiaaseen luojaan ja Jeesukseen Kristukseen meidän syntiemme sovittajaan? Uskommeko siis että kolmiyhteinen Jumalamme tuli meidän pelastuksemme tähden Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi ja kuoli ristillä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä? Uskommeko olevamme syntymästämme asti syntisiä ja ettemme omin voimin, omilla hyvillä teoillamme voi pelastua, vaan Pyhä Henki, Herra ja eläväksi tekijä, antaa meille tämän pelastavan uskon.
Jos kirkkomme luopuu tästä uskosta, on jäljellä vain tyhjät kuoret, siis joukko muotomenoja. Jos kirkkomme sanoittaa uskonsa jotenkin toisin, siis sellaisella tavalla johon uskontunnustus ei enää istu, on kirkkomme aito sisältö vaihdettu makeaan massaan.
Nikean uskontunnustus on tänään kirkossamme yhtä ajankohtainen kuin se oli silloin kun se ensi kerran kirjoitettiin. Meillä voi olla näkemyseroja Pyhän Raamatun lukutavasta ja joidenkin yksittäisten jakeiden tulkinnasta. Keskeistä kuitenkin on että pysymme siinä uskossa johon kristillinen kirkkomme perustuu.
”Oppi ei ole muuttunut ,vaan sen tulkinta on, vastatakseen paremmin ihmisten eksistentiaaliseen kyselyyn.” Lähetystyö on varmaankin parin sadan vuoden ajan käsitellyt erilaisten kysymysten ongelmaa. Kysyin kerran pitkään lähetyksen eri tehtävissä toimineelta, onko se mielikuva oikea, että eri kansoilla maailman eri puolilla on toisistaan poikkeavat kysymykset, joihin Kristus on vastaus. Me ahdistumme perinteisesti syyllisyydestä, afrikkalaisia vaivaavat luonnonuskontoon kuuluvat pelot, aasialaisia painaa kärsimyksen todellisuus ja Amerikan alkuperäisväestöä luonnon ja ihmisyhteisöjen särkyminen. Hän sanoi, että olen oikeassa. Elämme nähtävästi aikaa, jolloin meidän omat kysymyksemme muuttuvat. Onko syntitaakan sijaan tullut häpeä, kelvottomuuden tilalle kelpaamattomuus? Kristus on edelleen kirkon vastaus, mutta kysymyksiä on ensin kuunneltava, ennen kuin tarjotaan vastausta.
Tottahan minä nyt tämän tiedän Ja tästä muistutan jos joku erehtyy pitämään sitä kirjana. Että Raamattu ei ole kirja vaan kirjasto, jossa on 66 eri kirjaa. Ja joita lähes kaikkia on luettava vähän eri tavalla.
Tässä yhteydessä vertaan Raamattua yliopiston kirjastoon. Jotta yliopiston kirjaston käyttämisestä olisi hyötyä, olisi tiedettävä mitä opiskelee ja mitä varten. Mikä on pääpointti ja koko jutun idea.
Mutta Raamatussa on monta tasoa. Se on myös kokonaisuus, ja se on osattava hahmottaa myös tietyllä tavalla kokonaisuutena. Tässä auttaa, ainakin itseäni näin romaanikirjailijana, romaaniin vertaaminen. Raamatussa, kuten romaanissa, on juonen eri vaiheita ja henkilöitä, jotka ovat saaneet tietynlaisia ohjeita tietyssä vaiheessa kertomusta.
Esim. Israelin kansa sai tietynlaisia ohjeita, jotka pohjustivat ja valmsitivat kansaa ja maailmaa Jeesuksen tulemiseen. Nyt olemme toisessa vaiheessa tarinaa, ja lisää henkilöitä on tullut mukaan, joilla on oma roolinsa ja asemansa. Eli me uuden liiton pakanakristityt.
Vertaukset ja rinnastukset voivat vaikuttaa keskenään ristiriitaisilta, mutta ne avaavat saman asian eri puolia. Tätä maailmanaikaa verrataan joskus päivään, joskus yöhön. Jeesus sanoi olevansa ovi, mutta myös tie jne…
Ihan asiaa puhut Sari. Olisi myös syytä ottaa huomioon se, että Pyhän Raamatun viimeiset mukaan otetut kirjat kirjoitettiin 100-luvulla jKr. Ei kaikkea niissä 66 kirjassa olevaa asiaa voi sellaisenaan soveltaa nykyaikaan. Sanoma on tärkein.
Joo Sari. Kyllä minäkin sitä mieluummin vertaan yliopiston kirjastoon kuin kansallisarkistoon. Opiskeluaikana tulivat molemmat laitokset tutuiksi.
Näinhän asia on. Sekin on syytä muistaa, ettei olennaisinta evankeliumissa ole esimerkiksi vuorisaarna, vaan Golgatan keskimmäinen risti. Kaikki muut tärkeät asiat rakentuvat sen ympärille.
Kun olennaisinta on Golgatan keskimmäinen risti, entä sitten?
Mitä siitä seuraa, siitä katsomisesta?
Mitä sitten pitäisi tapahtua sinulle ja minulle, ettei se jäisi pelkäksi hokemaksi, se katsominen nimittäin?
Minun mielestäni moni sivuasiaksikin täällä noteerattu sulkaamassan detalji muodostuu siinä määrin tärkeäksi, että se on osa oleellista kokonaisuutta. Risti ei ole pelkästään katsomisessa, vaan se on myös seuraamisessa ja kantamisessa.
”Risti ei ole pelkästään katsomisessa, vaan se on myös seuraamisessa ja kantamisessa.” Risti, jota kannamme, ei ole Jeesuksen risti, vaan omamme.
Eikös muna ole myös kristillinen symboli, sillä siinä on uuden elämän ainekset?
Suklaalla täytetystä munasta ei voi syntyä mitään elävää, sillä siitä on poistettu elämää synnyttävät sisusosat.
Moni on riippuvainen suklaasta, ”makeasta elämästä”.
Olisiko kumminkin niin, että vanhassatestamentissa on hyvän elämän ohjeet puhtaudesta ulkoisesti, sisäiseti ja yhteisöllisesti. Kun rikkomuksia kuitenkin tuli, ne edellyttivät määrättyjä asioita, että sellainen puhtaus voitiin saavutta, joka yhteisössä vallitsi.
Jeesus tuli elämään sen todeksi eli antoi meille esimerkillään tiedoksi miten Isän tarkoittamaa elämää eletään. Sen lisäksi Hän uhrikuolemallaan sai aikaan kaksi asiaa. Ensiksi otti pois ihmiskuntaa kuolettavan synnin ja toiseksi antaa voiman seurata häntä. Jokainen voi miettiä tkönään minkälaista jeesusta seuraa. Kannattaa joskus katsoa käsiä ja jalkoja ja ehkä myös kasvoja, mitä kristityn vapaus maksoi Hänelle.
Aivan, kuka sitten mitäkin kantaa, ettei olisi kokonaan jäämässä kantamattakin.