Kirkkoherrasta 'johtajajapappi'? Miksipä ei 'esipappi'?
Lukijani!
Kotimaa-sivusto kertoi uutisessaan 6.8. kirkolliskokouksen tekemistä päätöksistä. Saimme siten tietää myös sen, että joitakin kirkolliskokouksen toimielimien nimikkeitä muutettiin: Puhemiesneuvostosta tulee puheenjohtajien neuvosto ja valitsijamiehistä valitsijoita.
Jatkettakoon saman tien vuoren huipulta laaksoon saakka. Unohdettakoon kirkon viestinnästä 'kirkkoherrat' ja siirryttäköön käyttämään historiasta tuttua, nasevaa ja muutenkin parempaa ilmaisua 'esipappi'.
Perustelen ehdotustani neljällä seikalla.
1. Historiallinen käyttö lehdistössä
Kun Kansalliskirjaston digitoidusta aineistosta etsii hakusanalla 'esipappi', voi lukuisista osumista päätellä sanan olleen aktiivisessa käytössä jo parisataa vuotta viittaamassa pappiin, joka johtaa seurakuntaa.
2. Nasevuus
'Esipappi' on sanana yhtä tavua lyhyempi kuin joissakin medioissa käytetty ilmaisu 'johtajapappi'. Pitkäkin nimike toki pystyy häivyttämään haltijansa sukupuolen. Mutta ehdottamani lyhyt sana sointuu lisäksi erääseen ilmaisuun, jota voidaan käyttää puhuteltaessa piispaa. Tarkoitan varsinkin ortodoksisesta yhteydestä tuttua sanaa 'esipaimen'. Kielemme tuntee kosolti myös muita esi-alkuisia sanoja.
3. Etymologia
'Esipappi' on varhainen käännös sanasta 'rovasti', lat. "praepositus". Sana on alun perin viitannut hiippakunnan ensimmäiseen pappiin, ts. tuomiorovastiin. Sittemmin sen merkitys on laajentunut lääninrovastiin, siis pappiin, joka toimii rovastikunnan kirkkoherrojen puheenjohtajana. Siitä se on edelleen kehittynyt ansioituneiden pappien arvonimeksi.
Vielä: Sotilasyhteisössä on satoja vuosia ollut käytössä nimitys 'sotarovasti'. Nimitys tosin siirtyi historiaan 80 vuotta sitten, jolloin Johannes Björklund sai kenttäpiispan nimen ja arvon. Sotarovastia on alkuaan kutsuttu rinnakkaiskäsitteellä 'sotajoukkojen esipappi'. Nimityksen välittömänä seuraajana voi pitää puolustusvoimiin 1950-luvulla luotua palvelusarvoa 'kenttärovasti' (molemmat ruotsiksi: "fältprost"!)
4. Muuta
Todettakoon vielä, että työalojen, kappelipiirien ym. johtavia pappeja on etenkin suurissa seurakunnissa on niin paljon, että 'esipappi' erottuisi joukosta. Se viittaisi kirkkaasti siihen yhteen henkilöön, joka vastaa seurakunnan kokonaisuudesta.
Oletan, että sanana 'esipappi' tuntuu aluksi oudolta. Kenties se jopa mielletään turhan voimakkaasti itäiseen kirkolliseen perinteeseen viittaavaksi. Mutta käsite on tarvittaessa tarkennettavissa muotoon 'seurakunnan esipappi'. Miten luontevasti viestintämme kieleen syntyisikään 'kirkkoherraa' korvaava tai ainakin täydentävä kelpo uusvanha käyttösana!
Sinun
Harmaa rovasti
22 kommenttia
Nimi esipappi on kovin keinotekoinen. Olen ennenkin ehdottanut, että arvonimenä käytetty rovasti otettaisiin virkanimikkeeksi ja arvonimeksi keksittäisiin joku toinen. Selkeä ja helppo: Iitin rovasti. Ja johdonmukainen lääninrovastin ja tuomiorovastin kanssa.
Kirkkoherra on hyvä nimike.
Mitä pitäisi muuttaa on tehtävän huomaaminen määräaikaiseksi.
3.e vuotta menisi uuden opetteluun, ja 2.si vuotta tehdä ja johtaa mitä sydän sanoo.
Näin ainoastaan syntyy innovatiivisuutta seurakuntiin mitä totisesti kaivattaisiin.
Entä jos otettaisiin johdonmukaisesti käyttöön nimitykset johtava pastori ja pastori? Tarpeellisine täydennyksineen. (Aluepastori, nuorisopastori…)
Tuo varapastorin (vice pastor) titteli olisi hauska arvonimi, joskin vähän valtiokirkolliselta ja virkavaltaiselta kuulostava (vrt. varatuomari vice häradshövding). Tietääkö joku tarkemmin, milloin ja miksi varapastorin arvon myöntäminen lopetettiin?
Kiitos! Tehdäänkö aloite varapastorin arvonimen palauttamiseksi?
”Entä jos otettaisiin johdonmukaisesti käyttöön nimitykset johtava pastori ja pastori? Tarpeellisine täydennyksineen. (Aluepastori, nuorisopastori…)”
Oikein hyvä ehdotus. Mielellään mahdollisimman nykyaikaista. Vaikka en tiedä, onko ”pastori” nykyaikainen sana…
Olisiko seurakuntaesipaimen sittenkin parempi, kuin ”esipappi”. Piispat ovat sitten hiippakuntaesipaimenia.
Kohtuullisella huomaamisella kirkkoherran viran nimike, ja toteuttaa virkatehtävä määräaikaisena olisivat mannaa kirkossamme.
Kiertävään nimikevaihtoon ei olisi pakko ryhtyä suostumisella, mutta kun mieli muuttuisi olisi hyvä paikka katsoa seurakunnan elämää eteenpäin.
Kysyä voi miksi kiertävä kirkkoherruus on vähän kannatettu. Syitä on useammanlaisia, mutta eiköhän suurimmat ole muualla kuin opetuksen ja hengellisen tiennäytön tarjoamisessa seurakuntalaisille, joita usein ollaan palvelemassa hyvin viran puolesta.
Mikä mahdollisuus Ihmisille kirkossamme; sovivasti kulkiessa ehtisi olla useamman kerran kirkkoherrana.
Samaa voisi hyvin katsoa Piispoihin. Tällöin 10.n, 12.sta vuotta riittäisi yhdelle valitulle, ja sen jälkeen olisi valittuna mukava tulla piirikappalaisen virkaan toteuttamaan mitä tuli opituksi.
Pappien edustus piirikappalaisjärjestelmän synnyssä hyvin kuvaa myös kirkon palkkapolitiikan intohimoja.
Kommenteissa viitataan taas kerran siihen, että suomen kielessä olisi ruotsin kyrkoherde (kirkon paimen) väärin kääntynyt kirkkoherraksi. Tuo ei ole totta. Ruotsissa nimenomaan on ollut vankasti kirkkoherra. Kansankodin demokraattisessa ajattelussa se on 1900-luvun puolella kääntynyt herasta paimeneksi. Siinä autaa se, että herde on huomattavan samansointinen herran kanssa. Kirkkoherralle on pitkään etsitty uutta suomenkielistä virkanimeä. Vastaavaa alkusointuista sanaa ei taida olla.
Jouni Parviainen. Minun mielestäni on kyllä parempi, jos uusien arvonimien käyttöönotosta (tai vanhojen elvyttämisestä) tehdään laajapohjaisempi virallinen aloite. Tuo varapastorin (myös käännös nimipastori tunnettiin) arvonimi saatettiin myöntää myös nuorille ja innokkaille papeille.
Nytkin olisi toki käytössä mahdollisuus anoa seurakuntatyössä puurtaneille ja ansioituneille sekä kirkon ”omia” että maamme virallisten ritarikuntien kunniamerkkejä. Tilanne on sikäli ikävä, että monet seurakunnat ja luottamushenkilöt ovat periaatteesta vastahakoisia anomaan niitä. Sinänsä oikea asenne: ”eihän hengellisestä työstä sovi kiitoksia anoa” rajoittaa epäoikeudenmukaisesti myös oikeiden ansioiden noteeraamista. Anominen jää yksittäisten esimiesten tai työtoverien aktiivisuuden varaan.
Kirjoittaja
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.
Kiitettävää uudelleenajattelua. Mutta tittelissä on se huono puoli, että jos esipappi-nimike käännettäisiin ruotsiksi ja ruotsinnos otettaisiin käyttöön, tuhoutuisi perinteinen ja tehtävää hyvin kuvaava nimike kyrkoherde.
Ilmoita asiaton kommentti