Kirkkoherra-nimikkeen uudistamisesta käydään tällä hetkellä keskustelua. Yksi ehdotus on johtava pappi. Nimikettä mietittäessä on syytä kysyä mikä olikaan kirkkoherran ydintehtävä. Onko se olla työyhteisön esimies?
Kirkkoherran vastuualue
Kirkollisen virkarakenteen ja seurakuntajärjestelmän kehittymisen historiallisena ja teologisena perustana ovat kanonisen oikeuden periaatteet. Ne muodostavat myös nykyisen kirkkolakimme ja –järjestyksemme syvätason, eri uudistuksissa monta kertaa punnittuina.
Kanonisesti kirkkoherra on se pappi, jonka haltuun on uskottu pastoraalinen kokonaisvastuu (cura animarum) seurakunnan alueella. Termi on vaikeasti käännettävissä, sillä se supistuu helposti sielunhoidoksi, mutta tarkoittaa kaikkea seurakunnan hengelliseen tehtävään kuuluvaa, vanhahtavasti, ’sielunpaimenuutta’. Käsite liittyy parokiaalijärjestelmään, jossa maa on jaettu seurakuntiin. Kirkkoherran vastuuta ei jaeta osiin seurakunnan muille mahdollisille papeille, vaan heidän vastuunsa on delegoitua vastuuta, rajatapauksena ehkä kappeliseurakunnan kappalaiset. Samaan pohjautuu seurakuntapastorin vanha nimike, apulainen. Kirkkoherran kokonaisvastuu ilmaistaan tällä hetkellä voimassa olevan kirkkolain 6 luvun 13 §:ssä. Kirkkoherra myös päättää, myöntää oikeuksia ja hänelle ilmoitetaan tämän mukaisesti hengellisten tehtävien hoidosta seurakunnan alueella.
Seurakunnassa on aina kirkkoherra. Vanha kirkkolain kommentaari huomauttaa, että kirkkoherranvirkaa ei perusteta erikseen, vaan sen perustaminen sisältyy seurakunnan perustamispäätökseen. Sitä ei myöskään voida lakkauttaa lakkauttamatta seurakuntaa. Seurakunnan ja kirkkoherranviran olemassaolo ovat tiukasti toisiinsa sidottuja. Tässä mielessä kirkkoherra on seurakunnan varsinainen seurakuntapastori, mitä nimitystä siitä katolisessa kirkossa muiden muassa käytetäänkin.
Kirkkoherra on siten kirkkoherra, vaikka seurakunnassa olisi vain yksi pappi. Monissa sisarkirkoissamme tämä on normaalitilanne. Seurakunnat ovat pienempiä eikä niillä ole varaa palkata useita avustavia pappeja. Seurakunnan koko liittyy myös käsitykseen kirkkoherrasta sielunpaimenena. Vanha ihanne on, että kirkkoherra tuntisi seurakunnan asukkaat. Järjestelmä alkoi meillä murtua teollistumisen ja suuren maaltamuuton myötä. Seurauksena taisi seurakuntakin muuttua persoonattomammaksi.
Virkanimikkeestä
Vanha virkanimike liittyy todennäköisesti siihen, että kirkkoherralla on alueella kirkollinen ’läänitys’ eli kirkollinen hallintoalue, samaan tapaan kuin aikoinaan kartanon herralla tai maaherralla. Nyky-yhteiskunnassa, jossa maaherroistakin on luovuttu, nimikeellä ei kuitenkaan ole enää ymmärrettäviä rinnakkaisnimikkeitä.
Kirkkoherran tehtävän ydin ei ole työyhteisön johtaminen, vaan kokonaisvastuu seurakunnan hengellisestä toiminnasta. Kirkkoherran nimittäminen johtavaksi papiksi vie helposti ajatukset vain työyhteisön sisäisiin järjestelyihin. Varsinaisesti johtavan papin tehtävä olisi kuitenkin johtaa ihmiset Jumalan ja lähimmäisen luo. Viestinnässä tämä viran ydinolemus pitäisi saada ilmaistua selkeästi.
Mikä olisi hyvä nimike sille?
P.S. Keskustelu ilmaissee osaltaan sitä, miten kirkko-oikeutta ohjaavat periaatteet tunnetaan heikosti. Tällöin rinnastuksia haetaan esim. kunnallishallinnosta hahmottamatta kirkko-oikeuden läpäiseviä kirkon omia teologisia periaatteita.
Kiitos Ilmari, tämä oli hyvä analyysi.
Yritys kor
…yritys korvata kirkkoherra esimerkiksi tittelillä johtava pastori kertoneekin vinoutuneesta teologisessa ymmärryksestä, jossa kirkkoherran tehtävänä nähdään vain sujuva johtaminen, kun kysymys on kuitenkin laajemmasta vastuusta.
Johtava pastori -nimike sisältäisi myös hengellisen, teologisen ja kaitsennallisen ulottuvuuden. Pastoraalinen vastuuhan on laajempi kuin vain seurakunnan jäsenet saati sitten palkatut työntekijät.
Niinpä tosiaan, johtava pastori tosiaan sisältää laaja-alaisen kaitsennan ulottuvuuden. Kiitos Tomi.
Muutetaan kirkkoherran virat piispanviroiksi. Muista tehdään ihan vaan pappeja tai diakoneja. Nykyiset piispat voidaan nimetä tarpeen niin vaatiessa superintendenteiksi. Turun tuomiorovastista tehdään niin haluttaessa arkkipiispa ja kirkkohallitukselle valitaan johtajaksi ylisuperintendentti.
Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että kirkkoherran virkanimikkeen vastustaminen kertoo lähinnä kirkkohistorian tajun puutteesta ja ylisukupuolittuneesta ajatusmaailmasta.
Ehdotan kirkkorouvaa. Se ei ole ”ylisukupuolittunut” , vaan puoleksi sukupuolittunut. Silloin kun virkanimikkeet ovat maskuliinisia, miehet eivät koskaan huolestu ”ylisukupuolittumisesta”.
En näe pikaista tarvetta uudistaa kirkkoherra -nimikettä, sillä suomen kieli ei ole luonteeltaan sukupuolittava ja pystyy kyllä sulauttamaan päätteen herra tässä tapauksessa.
Rovasti tai seurakuntarovasti olisi jotenkin muhevin termi kielellisesti, mutta siinäkin on ongelmansa.
Entäpä vikaari?
Vikaari on piispan sijainen tai edustaja seurakunnassa parokiaalisesti.
Mikä ongelma rovasti -nimikkeellä olisi? Ymmärrän sen, että se on myös arvonimi. Mutta haittaako tuo? Seurakuntarovasti on kovin keinotekoinen, sillä onko muita rovasteja olemassa? Ei kaiketi muilla elämän aloilla ole rovasti nimikettä, vai onko? Rovasti olisi käytännössä hyvin helppokäyttöinen. Saarijärven rovasti. Nyt jo suuri osa tietäisi heti, kenestä puhutaan, ja nuoremmat oppisivat aika pian. Jos nimike olisi johtava pastori, niin ongelmallista olisi käyttää: Saarijären johtava pastori. Kun Saarijärvellä (?) on helluntaiseurakunta, jossa on pastori. Ei kai luterilainen pappi ole häneen nähden johtava pastori. Pitäisi aina sanoa: Saarijärven luterilaisen seurakunnan johtava pastori. Itsensä esittely tällä tavalla tuntuisi jostakin ehkä huvittavalta, vaikka nykyisin pitkiä tehtävänimikkeitä suositaankin.
Ja vielä yksi näkökulma: Miten käy Lapuan tuomiorovastille. Jos muissa seurakunnissa on johtava pappi, niin tulisiko hänestäkin Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan johtava pappi.
En näe muita seurakuntia ongelmana. Aivan vastaavasti hän joka kertoo tittelikseen ”kauppias” joutuu tarvittaessa täsmentämään olevansa Saarijärven Mäntymäentien S-marketin kauppias.
En myöskään näe ongelmaksi sitä, että rovasti on arvonimi. Onhan ministerikin arvonimi. Edelleen rovasti voi kertoa olevansa jonkun seurakunnan rovasti jos on vaara sekaantua arvonimeen.
Rovasti olisi hyvä korvaava nimi kirkkoherralle. Kutsutaanhan jo nykyäänkin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherraa tuomiorovastiksi. Siinä mielessä olisi loogista että muutkin kirkkoherrat olisivat rovasteja.
Kovin valmiiksi maailma on tullut, jos nämä ovat akuutteja ongelmia, jotka on heti ratkaistava.
Kirkollisessa kentässä asioiden käsittely vielä aina pitkän aikaa. Yksinkertaisien ja kovin vähämerkityksellisienkin asioiden käsittely kestää. Eli ei tätä heti ratkaista, vuosia siihen menee.
Olen ymmärtänyt, että kirkkoherra on seurakunnan hengellinen ja toiminnallinen johtaja, jonka vuoksi tuosta virka-asemasta haluttaisiin ilmenevän, että kysymys on kirkollisesta johtajasta. Johtavia pappeja voi isossa seurakunnassa olla muitakin. Olisinkin valmis liputtamaan rovasti-nimityksen puolesta, siitä huolimatta, vaikka se on samalla arvonimikin.
Rovasti-sanan takana on latinan praepositus, eteen asetettu (https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Rovasti), joten se sopisi hyvin korvaamaan kirkkoherra-nimityksen.
Tuomiorovasti voisi edelleen säilyttää asemansa, samoin kenttärovasti. Lääninrovastin nimitys voitaisiin muuttaa hiippakuntarovastiksi. Jos seurakunnan rovasti halutaan erottaa arvonimestä, niin se voisi olla seurakuntarovasti.
Vanhan sanonnan mukaan ”ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä”. Tämä pätee varmaan naisiinkin.
No miksei sitten etuhenkilö? Nauttineehan erinomaisia etuja?
Sanoisin kyllä, että kirkkoherra on jo vakiintunut termi ja itse en näe sen enää edustavan sukupuolta, vaan se on viran nimike. Mutta naispuolisten kollegoiden, etenkin kirkkoherrojen, kokemuksesta en tiedä mitään.
Jotenkin koen koko keskustelun kirkkoherran virkanimikkeestä turhana.
Voinen ehkä hiukan veistellä vitsiä…? En edes kysy lupaa. Okei: Entäpä termi ylipappi? Tai arkkipappi?
Maailmassa on varmasti suurempiakin ongelmia, mutta itse ajattelen että sukupuolittuneet virkanimikkeet ovat ikäviä. Niihin sisältyy rakenteellista syrjintää.
Tähän sisältyy myös jonkinlainen kaksoisstandardi. Tavallaan oletamme että naisen on alistuttava miehiseen tehtävänimikkeeseen ja vika on naisessa jos hän ei halua olla kirkkoherra. Samaan aikaan pidämme itsestäänselvänä, että miestä ei kutsuta lentoemännäksi vaan häntä tulee kutsua stuertiksi.
Tarinan mukaan Iitin seurakunnan emännästä tuli välittömästi keittiömestari kun tehtävään valittiin miespuolinen henkilö.
Tässä patriarkaalisessa maailmassa naiset eivät moneenkaan tehtävänimikkeeseen kelpaa. Parkkipirkko, pissaliisa ja nyrkkikyllikki ovat niitä harvoja ja niissäkin oudon negatiivinen klangi.
Kirkkoherran tehtävä on ohjata seurakuntaa oikeaan suuntaan. Mikä on se suunta , riippuu siitä mikä on hänen taustayhteisönsä ja näkemyksensä. Tähän kun lisätään kirkon tapahtuma ja työntekijäkeskeisyys, niin ongelmia seurakunnaissa syntyy väkisin.
Vastaavista kirkon rakenteellisista heikkouksista johtuen kirkkoherran vaihtuminen seurakunnassa voi muuttaa toiminnan täysin. Uusi voi lopettaa minkä tahansa toiminnan selittämättä siihen mitään syytä. Sillä ei ole siinä merkitystä, miten tärkeänä seurakuntalaiset ovat kyseistä toimintaa pitäneet. Kirkkoherran vallalla on se varjopuoli, että hän voi roumuttaa kerralla edeltäjänsä kymmenien vuosien työn. Kärsijänä on seurakuntalaiset, joiden seurakuntaelämältä on yllättäen vedetty matto alta. Heiltä ei mitään kysytä, eikä kysymyksiin mitään vastata. Minulle herää kysymys: miksi seurakunnassa täytyy olla tämänkaltainen valta yhdellä seurakunnan jäsenellä?
Peilaan tässä koko kirkon tilannetta. Näitähän tapahtuu pienemmässä mittakaavassa monissa seurakunnissa. Mielenkiintoni ongelmaan heräsi, kun olen seurannut läheltä ja jo kauan Lahden Joutjärven srk:n tilannetta. Kirkon rakenteen tähden vastaavat ongelmat henkilöityy helposti ja todelliset rakenteelliset syyt jäävät taka-alalle , tai jopa pimentoon.
Jos kirkkoherra on jatkossa johtava pappi, niin nimike kertoo pelkästään pappien johtamisesta.
Kirkkoherra hoitaisi seurakuntaa vain pappien kautta, mikä olisikin työnjaollisesti oikea suuntaus. Kirkkoherran vastuualue on nykyisellään aivan liian suuri.