Ari

Miksi hölmöilet historian osaamattomuuttasi.

Historiasta tiedämme, että äijällä ei ollut menemistä synagogaan, jollei hänellä ollut rabbin vihkimystä. Vihkimyksen edellytys oli ensinnäkin 30 vuoden ikä. Tässä aivan juutalaisen yhteiskunnan perusehto rabbin virkaan pääsemiseksi.

Tämä on aivan yhtä selkeä historian sääntö, kuin meillä määrätty ikä ajokortin saamiseen. Tapasi tapella juutalaisen yhteiskunnan alkeellisimpia historian totuuksia vastaan osoittaa järkyttävää tappelua totuutta vastaan.

Oletko lintsannut historian oppitunneilta vai miksi sinun on niin vaikeaa tajuta ettei maailman menneitä vaiheita yksinkertaisesti voi tietää omilla mielikuvituksen luomilla saduilla.

Seppo

Mielestäni sekoitat kolme eri persoonaa, joiden sukutausta on täysin eri suunnilla.

Pison suku on roomalaista taustaa eikä heitä voi mitenkään sotkea juutalaissukuihin kuuviin Josefukseen tai Jeesukseen.

Sekä sukutausta että puolen vuosisadan ajallinen ero erottavat Jeesuksen ja Josefuksen toisistaan. Asiansa osaavalle heidän toisistaan erottaminen on yhtä helppoa kuin Suomen historiassa Svinhufvudin ja Kekkosen. Toinen taustaltaan Suomeen muuttanutta ruotsalaista aatelissukua ja toinen savolaista ylimyssukua, jonka jäsen oli mm Reaganin talousneuvonantaja.

Seppo

On eri asia toisaalta

Ottaa oppia ympäristössään olevista kansanliikkeistä ja niiden opeista

ja myös toisten kirjaittajien teoksista

kuin toisaalta samaistaa kirjoittajaa ja hänen tekstejään käyttämiinsä lähdeteksteihin taikka informaatiolähteinään käyttämiin henkilöihin.

Tuon aikaisten kirjoittajien tyyleistä on tenty niin perusteellisia tutkimuksia, että itse kunkin teksteistä voidaan jopa erottaa erilaiset myöhempien käsikirjoitusten kopioitsijoitten tekemät välihuomautukset tai muut lisäykset.

Väitteesi esiin nostamia samaistuksia voivat tehdä ainoastaan sellainen, jolta puuttuu vähääkään perusteellisempi klassisen kreikan tyylien tuntemus. Niin kaukana niiden tapa ilmaista on toinen toisestaan.

Paavalin ja Josefuksen tekstien eroa voisi verrata Kangasniemen pojan Otto Mannisen ja Kustavin ihasteleman Volter Kilven tuotannon eroihin.

Muuten onko sulla Volter Kilven Alastalon salissa -teosta upeassa kotikirjastossasi?

Seppo

1) Lähteiden käyttö

Mielestäni yhteisten lähteiden käyttö tai toinen toisensa tekstien käyttö lähteinä ei vähimmässäkään määrin todista myös näiden kirjoittajien samuutta. Lähteiden käyttöhän on onnistuneen historiankirjoituksen lähtökohta. Oman mielikuvituksensa varaan rakentuvia ajatushörskiä näkee mielestäni vain sellaisissa porukoissa missä aidot lähteet syrjäytetään ja omille oikosuluille annetaan vapaat kädet.

2) Sitten ulkopuolisiin indikaattoreihin

Koko ensimmäisen vuosisadan historian yleiskulku on sen verran hyvin tunnettu, että esittämäsi hypoteesit eri kirjallisten hahmojen samuudesta ovat mielestäni täysin ulossuljettuja. Niitä ei mitenkään saa sopimaan tuon ajan yleisen informaation kokonaisuuteen.

Noiden persoonien sekoittaminen on lähinnä verrattavissa erään tuntemani afrikkalaisen kertomukseen Suomen vierailustaan. Hän kertoi monia kokemiaan juttuja hyvinkin osuvasti, mutta sitten hän tuli maininneeksi eniten ihmettelevänsä miksi kaikki talot Suomessa tehdään samanlaisiksi.

Huomaa k a i k k i talot !

Joten kuvitelmat samuudesta ovat ainoastaan osoituksena näiden väitteitten esittäjien vähäisestä perehtymisestä aineistoon.,

3) Vielä kielen totaalisen erilaisuuden merkitys tekstien rakenteeseen

Kumlingen kirkkoherrana toimiessani käänsin toisinaan joitakin suomeksi kirjoittaneitten teologien tekstien pätkiä ruotsiksi saarnaani käyttääkseni. Tuolloin totesin miten äidinkieleltään ruotsinkielisten teksti kääntyi luontevasti ja vaivattomasti, mutta suomenkielisen taustan omaavien tekstiä piti toisinaan referoida melkoisen vapaasti saadakseni tekstin juoksemaan juohevasti.

Luukkaan tuotannossakin on hyvinkin erilaista ainesta. Osa aineksesta on suorastaan kreikkalaisin sanoin puhuttua hepreaa tai arameaa mutta paikoitellen se on hyvin hallittua ja huoliteltua kreikkaa. Näin hänen tuotannossaan on suhteellisen vaivatonta nähdä hänen työskentelynsä lähdemateriaalinsa parissa. Hän käyttää tekstejä seuraten niiden kertovaa juonta sisällön antajana, paikoitellen pahimpia kreikan kielen ongelmia korjaten, mutta kuitenkin niin että lähteet tulevat selkeästi esille. Mutta kun hän sitten tekee omia yhteenvetojaan materiaalin äärellä, niin silloin hänen oma tyylinsä pääsee selvästi esille. Silloin hebraismit eivät enää ole tekstissä mukana niin kuin taas hänen informaatiolähteittensä varassa kertomissaan tekstin osissa.

Joten jos jo yhden ainoan kirjoittajan tuotannossa kielellisen tason erot voidaan saada näkyviin, niin on lähinnä olemattoman kielen osaamisen osoitus, jos sitten menee samaistamaan kokonaan eri tavoin fraaseuttavien kirjoittajien tuotantoa muka saman kirjoittajan tekstinä.

4) Mainitsemaasi näkökulmaa Kilven asenteessa en ole koskaan tullut ajatelleeksi.