Kirjoitan nyt teemasta, joka ei ole maailman tärkein asia.
Ei edes Suomen evankelisluterilaisen kirkon kohtalonkysymys
Silti vanha niuhottaja ja valistaja herää minussa,
kun julkisuudessa keskustellaan kirkon virkanimikkeistä.
Kirkkoherra ei ole käännösvirhe
Toisin kuin sitkeästi väitetään, nimitys kirkkoherra ei ole käännösvirhe ruotsin sanasta kyrkoherde. Ajatus on itse asiassa vähän hassu, kun ottaa huomioon kirkon historiallisen kaksikielisyyden ja kytköksen valtakunnan merentakaiseen pääosaan. Kuka, miksi ja milloin olisi kääntänyt virheellisesti? Pöh.
Ruotsin valtakunnassa ja sen kirkossa, johon kuuluivat myös itäiset Turun ja Viipurin hiippakunnat, oli kyrkoherre varhaisempi muoto. Kyrkoherde on myöhemmin tullut vallitsevaksi. Herde-sanan vakiintumiseen vaikutti latinan pastor-näkökulman vahvistuminen viimeistään reformaation vaikutuksesta. Siis, herre oli herre jo ruotsin kielessäkin.
No, samapa tuo ja yks lysti, kunhan lakataan puhumasta käännösvirheestä. Tilalle ehdotetut kiertoilmaisut ovat paljon huonompia. ”Johtavissa pastoreissa” ynnä muissa keksinnöissä on paljon enemmän hierarkkista höttöä.
Tuomio ei ole tuomio
Kulttuuriamme vaivaa laimentava latistava eufemisaatio. Karhua sanotaan nalleksi tai mesikämmeneksi. Kuolleista ihmisistä on tullut ”poisnukkuneita rakkaitamme”. Valeesta ”vaihtoehtoinen totuus” ja totuudesta ”vallitseva näkemys” Toisinpa oli Simo Salmisen aikana, kun ruma sana sanottiin niin kuin se on.
Menee siinä Herraltakin naama pitkäksi kootessaan ihmiset viimeiselle tuomiolle, ja Suomen kirkko lähettää paikalle valtuuskunnan päättöevaluaatioon käymään vuorovaikutteista kehityskeskustelua.
Orwell-kulttuurissamme parisataatuhatta maisteria työllistää itsensä luomalla uusia sanoja. Jos haluat soittaa Kinttuperän sairaalaan, sinun pitää etsiä Pohjoisen Keski-Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän Kinttuperän terveyskeskuksen vuodeosaston numeroa.
Tässä maailmassa norsu posliinikaupassa on silloin kirkko, jossa on tuomiokirkko, tuomiokapituli, tuomiorovasti, tuomiosunnuntai ja herraparatkoon tuomiopäiväkin. Sales managerien, muutosjohtajien ja työyhteisökehittäjien joukkoon pössähtää tuomiorovasti kuin virtahepo pool partyyn.
Ennen Kristinoppi opetti, mikä on elämämme tärkein asia. Nykyään se olisi aktiivivuosien prioriteetti. Enää ei tosin ole Kristinoppia. Jos olisi, sen nimi olisi Tulkintojen spektri.
Niin se tuomio? Ongelma on suomen kielessä. Meillä harrastetaan diftongeja. Kök on kyökki, stol on tuoli, böle on pyöli, köping on kauppala, fröken on ryökynä. Dom on tuomio. Koko Suomikin on diftonginen, virossa se kun on Soome. Tuomiokirkkokin on siellä mutkittelematta toomkirik. Tai luulisin, että on; enhän minä mitään viroa osaa.
Kuten tuoli on tuoli, on tuomio tuomio. Suomea se vain on.
Etymologia ei kuulu saarnoihin
Sanojen etymologisilla juurilla on lupa leikkiä vaikka kuinka paljon. Mitä jokin ilmaus on tarkoittanut muinoin kreikassa, latinassa, alasaksassa, ruotsissa tai eräkulttuurin suomessa. Hupaisaa hommaa sadepäivänä tai nousuhumalassa, mutta saarnaajalle siitä ei ole hyvää evästä. Jutun juurta ja pikkusievää senioripiirin päätöshartausjaarittelua korkeintaan.
Joskus jonkin sanan taustaan sukeltaja jää nousematta pintaan. Kukaan ei tule kohdatuksi eikä kosketetuksi, kun puhuja kertoo, mitä vanhurskaus tarkoitti Agricolalle. Eikä kukaan putoa tuoliltaan ja tee oitis parannusta, kun puhuja kertoo järisyttävän uutisen, että publikaanit olivat tullimiehiä ja sana on alkuaan latinan publicum, julkiset asiat. Viisi tai kuusi puhetta voi pitää kommentaarista löytämällään tiedolla, että samarialaisia halveksittiin. Ja aloittaa siten kierros alusta.
Paljon tärkeämpää on käyttää sanaa nykyisessä merkityksessään ja elävässä kontekstissaan.
Siksi kaikki kirkolliset nimityksetkin ovat vakiintuneina hyvin ymmärrettäviä, eikä niiden uudistamisella tarvitse keikaroida.
Hyvä raamatunsuomennos
Raamatunsuomennos on vähän samaa kaliiberia. Sen tulee olla ymmärrettävää käyttökieltä, jossa ei pidä kompastella yksittäisiin sanoihin. Yksikään sana ei merkitse juuri mitään ilman lauseyhteyttä, eikä lause mitään ilman yhteyksiä koko tarinaan tai julistukseen. Sanat kyllä loksahtavat paikalleen, jos koko kirjoitus on hallussa.
Kaikkia yhteyksiä emme tosin enää tavoita, koska tunnemme vain puutteellisesti Raamatun intertekstuaalisia viitteitä. Se tarkoittaa sitä, että jos jossain saarnassa vaikka sanottaisiin, ettei Jumala kaipaa syyllisiä, vaan Lahtista ja konekivääriä, emme ymmärtäisi yhtään mitään, ellemme tietäisi lauseen kuuluvan Tuntemattomaan sotilaaseen. Ja siellä sen tilanneyhteyttä ja sävyä.
Sieltä muuten löytyisi paljon hyvää aineistoa jumalanpalvelukseenkin. Ajatelkaapa vaikka esirukousta, joka päättyisi: ”Kuule, vänskä. Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä. Täs siul on sellane.”
Just. Tuulalle terveisiä, että eriyttämistä kannattaa samaan aikaa pitää pinnalla kun yhdistetään. Jos tämä oikein hoidetaan, niin tämä samalla tukee integrointia ja samalla voidaan pitää eri ryhmien oman uskonnon opetus. Itsekin mietin juuri niitä maahan tulleita ja heidän mahdollistamistaan omaan ja tuttuun.
Kuuntelin kauhulla kun elämäntaidon opettaja vielä viime hetkellä erään ohjelman lopussa tarjoili omaansa kaikille. On se outoa kun näiden eriyttämisten ja yhdistämisten mahdollisuuksia ei noilla tahoilla pystytä tajuamaan.
Onnittelut Kulosaarelle rohkeudesta!
Aihepiirin keskusteluja sotkee kovasti mielikuvien hämäryys siinä, mikä on uskontoa ja katsomuksia, mikä taas uskoa ja uskonelämää.
Onpa mukava nähdä, että Teemu on vielä elossa ja sanan säiläkin terävänä!
Elän kolmen kuukauden jaksoissa. Seuraava kontrolli on marraskuun lopussa.
”Jos haluat soittaa Kinttuperän sairaalaan, sinun pitää etsiä Pohjoisen Keski-Pohjanmaan hyvinvointikuntayhtymän Kinttuperän terveyskeskuksen vuodeosaston numeroa.” Kettusen Tyyne täsmensi, että on valittava ihanhyvinvoinnin, melkohyvinvoinnin ja olosuhteisiinnähdenhyvinvoinnin kuntayhtymien väliltä. https://www.youtube.com/watch?v=YHlLLMbbUQ0
Kiitos, Teemu! Loistava saarnanjuuri Tuomiosunnuntaihin, vaikka en olekaan saarnavuorossa…
Kiitos taas loistavasta sanataiteesta ja sisällöstä. Yhteen asiaan kiinnitän huomion. Kirkkoherra on kuitenkin sukupuolittunut sana, herra -nimitystä ei kaiketi ole koskaan käytetty naisesta. Siksi se on minusta ongelmallinen nykyisessä tilanteessa. Vähän ihmettelen, miksi ei laajemmin ole keskusteltu rovasti -sanasta. Kun kirkkoherra saa rovastin arvon, niin usein kansan käytössä rovasti -sana sivuuttaa kirkkoherran, jopa henkilön itsensä käyttämänä. Rovasti tarkoittaa sen jälkeen samaa kuin kirkkoherra. Se olisi myös linjassa lääninrovastin ja tuomiorovastin kanssa. Eikä sana ole ainakaan samassa määrin sukupuoleen liittyvä kuin kirkkoherra. Useimmilla paikkakunnilla, kun kunnan alueella on vain yksi seurakunta, nimike olisi kovin selvä ja helppo. Raahen rovasti viittaisi yksiselitteisesti tiettyyn henkilöön ja tehtäväkuvaan. Arvonimeksi voitaisiin keksiä jokin toinen sana. Alkuun voisi joidenkin mielessä virkarovasti ja arvonimirovasti aiheuttaa sekaannusta. mutta Raahen rovasti on kuitenkin kerralla vain yksi pappi, muut seurakunnan arvonimirovastit ovat vain rovastenja.
Miksi ihmeessä kaikki vakiintuneet termit pitäisi sukupuolineutraloida? Ruotsissa on kuulemma tilanne, että kaikkia alakouluopettajia puhutellaan sukupuolesta riippumatta nykyään luontevasti sanalla ”fröken” eli neiti.
Ehdotan ihan silkkaa ilkeyttäni kirkkoherran ja papin (”papa”, isä) vaihtamista termeihin piruntorjuntamies,/-nainen/-henkilö ja kirkkoherrojen nimittämistä johtaviksi piruntorjujiksi. Vastaavasti voitaisiin alkaa puhua johtavista uskonto-asiantuntijoista, ei-johtavista uskontoasiantuntijoista ja pelkistä uskontoasiantuntijoista. Sekä entisistä uskontoasiantuntijoista, kun puhutaan eläköityneistä.
Passaisiko kirkkoherran virkanimikkeeksi esim ”seurakuntarovasti”?
Miksi pelkkä rovasti ei kelpaa? Miksi pitäisi olla seurakuntarovasti. Onko muita rovasteja olemassa, vaikka yritysrovasti tai kuntarovasti?
Rovasti on ’eteen asetettu’, latinaksi propositus, siis kärki. Kuka on sinun kotiseurakuntasi kärki?
Virkistävä kolumni. Kiitos! Komppaan kirjoittajaa.
Virkanimikkeillä on oma historiansa. Voisiko sitä kunnioittaa? Myös naisoletettu henkilö voi olla kirkkoherra tai lakimies. Maaherra on valitettavasti tällä hetkellä vain på Åland.
Henkikirjoittajasta tuli maistraatti, ja kun ihmiset sen oppivat, Digi- ja väestötietovirasto. Eläköön!
Vuosien saatossa on nimikkeitä muutettu, kun myös toista sukupuolta olevia tulee samaan tehtävään. Esim. diakonissa seurakunnassa. Onko yhtään miespuolista diakonissaa, vaikka he olisivat saaneet pohjakoulutuksena sairaanhoitajakoulutuksen? Tai lentoemäntä? Montako miespuolista lentoemäntää on olemassa? Miksi nimikkeessä pitää olla selkeästi sukupuoleen viittaava sana? Kun vielä nimike on muutoinkin ongelmallinen, kuten kirkkoherra. Meidän Herrammekin jotenkin totesi, että ei ihmistä pidä seurakunnan keskellä herraksi kutsua.
Hoh hoijaa. Jos puhutaan johtavasta pastorista, luodaan ja vahvistetaan hierarkioita. Jos puhutaan kirkkoherrasta pidetään yllä patriarkalistista puhetapaa ja sukupuolittunutta hierarkiaa. Jos puhutaan Jumalan palvelijoiden palvelijoista nöyristellään, mutta kuukkeli kertoo kaikille halukkaille, että silloin vasta hierarkkisesta ajattelusta puhutaankin. Ja jos puhutaan ihan vain seurakuntien viranhaltijoista, luodaan vastakohtia seurakuntalaisten ja työntekijöiden välille. Ainahan virat voidaan muuttaa sukupuolineutraalisti palvelutehtäviksi amerikkalaisen ja viihteellistetyn megaseurakuntamallin mukaan. Raamatulliselta kieleltä ja nöyryydeltä se kuulostaa, mutta rahavirtojen suunnat taitavat paljastaa vähän muuta. Eiköhän kirkossamme olisi nyt tarvetta muulle pohdinnalle kuin perinteisen ja vakiintuneen nimikkeistön korvaamiselle orwellilaisen uuskielen mukaisesti. Hyvää maanantaipäivää, lajitoverit!
Hyvä Teemu! Lause ja ajatus kirkkaana!