Kirkkohallitus tiedottaa – löperöä tekstiä viestinnästä

Kirkon tiedotuskeskus on julkistanut kirkon päivitetyn viestintäohjelman, jonka kirkkohallituksen täysistunto eilen 7.6. hyväksyi.

Sinänsä ihan hyviä, kannatettavia ja kauniita ajatuksia. Ohjelman teksti on tuttua strategiakieltä: hyödynnämme, rohkaisemme, osallistumme, osallistamme, kehitämme, tarjoamme, olemme läsnä, koulutamme, huolehdimme, jaamme, kerromme, pidämme yhteyttä…..

Ohjelman osoite on myös selvä: ”Se on tarkoitettu ensisijaisesti kaikille niille, jotka vastaavat päätoimisesti tai sivutoimisesti kapitulien ja seurakuntien viestinnästä sekä kirkon tiedotuskeskukselle.”

Ohjelmassa on paljon hyvää, mutta kyllä tämä kohderyhmä olisi ansainnut aika tavalla konkreettisempia eväitä kirkon viestinnän kehittämisessä. Nyt ohjelmasta jää käteen setämaisen opettava selittely siitä, mitä viestintä on. Teksti on kuin suoraan mistä tahansa viestinnän oppikirjasta. Itsestään selvistä raameista kyllä puhutaan monisanaisesti, mutta kirkon viestin sisältö puuttuu lähes kokonaan. Ei viestintä ole itseisarvo vaan olennaista on viestin sisältö, se mitä viestitään. Mistään ei myöskään selviä, kuka tai mikä työryhmä ohjelman on laatinut. Ehkä hyvä niin, sillä niin kovin on vaatimaton tämä ohjelma sisällöltään.

Tragikoomista on se, että viestintäohjelmasta viestiminenkin on mennyt pieleen heti alkumetreillä. Kirkon tiedotuskeskus julkisti tiedotteen otsikolla ”Kirkko tukee kotimaisen tervan saantia.” Ihan totta. Tällä otsikolla KT lähetti medialle tiedotteen, joka oli kooste kirkkohallituksen päätöksistä.

Ehkä tämä on uusi versio klikkausjournalismista – kyllä minäkin klikkasin auki tiedotteen ja ihmettelin missä kaikessa kirkko taas on mukana. Terva oli toki ihan asiaa ja kannatettava hanke: kirkkohallitus on myöntänyt 50 000 euron apurahan Eläköön terva ry:lle. Tällä tuetaan kotimaisen tervan saantia vanhojen kirkkojen kattojen tervaamiseen. Se kelpasi uutiseksi myös Kotimaa24 sivustolle.

Löytyihän kirkon viestintäohjelmakin sitten tämän tiedotteen hännästä omalla otsikolla ”Kirkon viestintäohjelma kannustaa läsnäoloon sosiaalisessa mediassa”. Mutta ei se ollut Kotimaallekaan enää uutinen, minkä hyvin ymmärrän.

Ja jos tarkoitus olisi otsikon mukaan kannustaa sosiaaliseen mediaan, olisi KT voinut ohjelmasta jotain kertoa myös sosiaalisessa mediassa. Ihan vaikka periaatteessa, vaikka ei se mikään suuri uutisaihe ole. Mutta ei siitä päivän mittaan mitään osunut silmään.

Muutenkin koko käsite sosiaalinen media on ohjelmassa kuin epämääräinen möhkäle. Sitä ei mitenkään eritellä, ei pohdita, mitä sosiaalisen median eri muodot nettisivuista, verkkokeskustelusta, Facebookista, Twitterista, Periscopesta aina Instagramiin oikein tarkoittavat kirkon sanoman viestinnässä. Ja miten väline ja vastaanottaja muovaavat viestiä ja mitä se edellyttää sisällöntuottajilta.

Hämmentävää on se, että ohjelma ei anna mitään eväitä kirkon roolin vahvistamiseen yhteiskunnallisen ja eettisen arvokeskustelun yhtenä osapuolena. Tai siihen mikä olisi kirkon viesti monikulttuurisessa Suomessa, mikä on kirkon viesti ja ihmiskäsitys pakolaiskysymyksissä, miten kirkon tulisi asemoida itsensä eriarvoistuvassa ja globaalissa maailmassa, miten kirkon viestintä voisi olla vastavoima median kasvavalle populismille. Noin ihan vain esimerkkinä.

Tai miten kirkko voisi nykyistä enemmän nostaa julkisuuteen diakonian ulottuvuuksia tai olisiko arkkipiispan köyhyysryhmän aineistosta vielä jäänyt jotain kerrottavaa. Ylipäätään, miten kirkon viesti voisi olla nykyistä aloitteellisempaa eikä vain peesata jo olemassa olevaa keskustelua, kertoa erilaisista tapahtumista tai pahimmillaan vain puolustaa omia saavutettuja etuja.

Yksi ydinasia, joka varmasti kaikkia kirkon viestinnässä toimivia hämmentää on se, miten toimia yhä moniäänisemmässä kirkossa. Miten toimia ja viestiä tilanteessa, jossa individualistien muodostaman kirkon viestit saattavat olla hyvinkin vastakkaisia. Kyllä siihen soisi löytyvän muitakin ohjeita kuin se, että ”olemme lojaaleja työnantajaamme kohtaan” – mikä tietysti on koko viestinnän lähtökohta. Ja voisi työnantajakin ryhdistäytyä ja selkeyttää omaa viestiään.

Ohjelma sanoo mahtipontisesti, että ”puhumme rohkeasti Jumalasta ja kirkon sanomasta tässä ajassa”. Hyvä näin, mutta miten tämä rohkeus näkyy viestinnässä ja mediassa. Ihan vaan esimerkkinä: kirkossa on yli 2000 seurakuntapappia, jotka lähes viikoittain ajattelevat ja miettivät hyvinkin syvällisesti seuraavan sunnuntain saarnaa – siis puhetta Jumalasta.

Miten tämä massiivinen ajatustyö näkyy kirkon viestinnässä? En tarkoita, että mediaan pitäisi tyrkyttää saarnareferaatteja tai hartauskirjoituksia, ei suinkaan, mutta kyllä tästä massasta pitäisi seuloutua joitain helmiä, jotka voisivat olla viestintäohjelman mukaista ”rohkeaa puhetta Jumalasta tässä ajassa”.

Toki tätä varmasti tapahtuu, mutta jotenkin kaiken kirkollisen ajattelun kanavoimiseen kaipaisi suurempaa rohkeutta ja mittavan aivokapasiteetin järjestelmällistä viestinnällistä hyödyntämistä. Enkä tarkoita vain seurakuntapappeja, vaan kaikkia kirkon jäseniä, niin piispoista kuin teologian professoreista alkaen – joita muuten ei juurikaan julkisuudessa näy. Ei teologiaa ja vaikeita aiheita pidä kavahtaa, sehän on kirkon ydinsanomaa.

Ja erityisesti ihmettelen, ettei kirkon viestintäohjelma lainkaan noteeraa kirkollista mediaa. Enkä tarkoita kirkon laajakirjoista mediaa vain omilleen puhuvana sisään päin kääntyneenä tiedotuskanavana vaan kirkon ikkunoina ulospäin avaavana keskustelun käynnistäjänä – siis mahdollisuutena viestiä ihan itse haluamallaan tavalla, moniäänisesti. Kirkollinen media kuitenkin on kirkon viestinnän kovinta ydintä, kyllä se olisi edes yhden lauseen ohjelmaan ansainnut.

Kirkon viestintäohjelma on tarkoitettu alkusanojensa mukaan ohjeeksi myös Kirkon tiedotuskeskukselle. Vähän tässä on nyt sama maku, kun Turun tuomiokapituli taannoin ohjeisti arkkipiispaa siitä, miten sosiaalisessa mediassa pitää viestiä. Siis maallikko- ja teologiraati opetti Kirkon tiedotuskeskuksen puheenjohtajalle, miten hoitaa viestintää.

Nyt kirkkohallitus yrittää ottaa samaa asiantuntijan roolia suhteessa Kirkon tiedotuskeskukseen ja kirkon viestinnän ammattilaisiin. Vähän on laihat eväät niin Turussa kuin Etelärannassa. Vähän on yhtä valjua kuin jaossa olevan viestintäohjelman visuaalinen ulkoasu: neljä liuskaa ranskalaisia pallukoita allekkain. Maailmassa, jossa kuvat ja väritkin on keksitty ja PowerPontillakin saa aikaan ihmeitä.

Ja siunatuksi lopuksi, koko viestintäohjelman viimeinen lause, se kuuluu näin: ”Hyödynnämme rohkeasti seurakuntalaisten vahvuuksia ja halukkuutta viestiä seurakunnan tai kirkon toiminnasta.”

Olen sitä halukkuutta nyt käyttänyt. Ihan pyytämättä. Seurakuntalaisten hyödyntämistä kannattaisi kyllä käyttää laajemminkin, sieltä kun voi löytyä ihan ammattilaisiakin.

Ja jos joku haluaa vielä tarkemmin tutustua Kirkon viestintäohjelmaan, se löytyy täältä.

  1. ”kirkon viestin sisältö puuttuu lähes kokonaan”. Aivan totta. Kirkon tiedotuskeskukselle on käynyt, kuten Postille. Postin tärkein tehtävä on toimittaa kirjeet ajoissa ja luotettavasti. Kaikkea muuta Posti on huseerannut, mutta se ei ole huolehtinut kahden perustehtävän toteutumisesta. Samoin on Kirkon tiedotuskeskus hukannut sen oleellisen eli tehtävän toimia kirkon, siis nimen omaan kirkon, virallisena uutiskanavana. Tuntuu, että siltä puuttuu rohkeus kertoa siitä, mikä on kirkon päivittäinen ydintehtävä: kertoa viestiä armollisesta Jumalasta, joka lähetti kerran Poikansa, jotta jokaisella olisi Elämä. Toki viestinnässä pitää huomioida hallinnolliset seikat, jotta kirkon toiminta olisi avointa sekä läpinäkyvää. Mutta juuri kirkon ydinsanoman joutuminen viestinnän sivuraiteelle, huolestuttaa. Ehkä tämä kertoo KT:n työntekijöiden arvomaailmasta. Onko Jeesus näille ihmisille ykkösjuttu, onko Hän se, joka määrittää työtä? Kirkon tiedotuskeskuksella on loistava mahdollisuus saada hengellistä sisältöä muihin medioihin ja kertoa niidenkin kautta, miksi kirkko on olemassa. Vanha totuus pitää edelleen paikkansa: ”Kristinoppimme mukaan elämämme kallein asia on Jumalan ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen”. Onkohan KT milloinkaan kertonut tätä tiedotteessaan?

  2. Viestinnän tehtävä ja idea ei ole ainoastaan lähettää viestejä. Viesteillä pitää olla myös vastaanottajia ja vastaanottajien pitää ymmärtää viestit. Se on lähettäjän vastuulla. On viestittävä niin, että se saavuttaa kohteensa ja hän ymmärtää sen. Pelkkä julistaminen ei riitä. Tietysti viestintä on myös vuoropuhelua, on siis myös kuunneltava.

Kirjoittaja

Hannu Kuosmanen
Hannu Kuosmanen
Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.