Pitkälti olen itsekin näin uskonut, kun tarpeeksi moni on sen ääneen lausunut tai kirjoittanut: Luther olisi todennut Ecclesia semper reformanda est! Sama siis suomeksi tuttuna: Kirkkoa on jatkuvasti uudistettava.

Olen ottanut lauseen alkuperän totena, mutta olen välillä ihmetellyt, että missä Luther näin lausui ja miten se edes sopii Lutherin kirkon uudistamislinjan sisälle. Lausahdus on tosin välillä laitettu yleisesti reformaation yleiseksi periaatteeksi eikä vain Lutherin suuhun. Mutta vihdoin taitaa lauseen alkuperä selvitä - ainakin jos asia menee niin kuin Timo Junkkaala kirjoittaa teoksessaan Oikein väärin ymmärretty Luther.

Lause ei olekaan peräisin Lutherilta eikä keskeisiltä reformaattoreilta, vaan mahdollisesti vasta vuodelta 1931 sveitsiläiseltä reformoidulta teologilta Karl Barthilta. Sen sijaan ajatus kirkon jatkuvasta uudistamisesta voinee olla reformaatioajalta ja sieltäkin aikakauden "vasemmalta laidalta" eli hurmahengiltä. Heille ei vain riittänyt Lutherin linjan mukaisesti se, että muutetaan se mikä on vastoin Raamattua, vaan heidän mukaansa oli muutettava kaikki mitä ei ollut määrätty Raamatussa. Eli onko ajatus kirkon uudistus sittenkin peräisin hurmahengiltä, joiden mielestä Lutherin uudistus jäi pahasti kesken ja kirkkoon jäi vielä paljon katolisia aineksia? No, ainakin jälkimmäinen asia on oma lukunsa ja aika höpöväite sinänsä.

Lutherin mielestä, mitä itsekin olen hänen uudistuslinjansa mieltänyt, on palaaminen paremminkin taaksepäin kuin rynniä keula merta vauhdilla leikaten eteenpäin. Lutherin mukaan uudistus, jota kirkko tarvitsee, oli palata Raamattuun ja sen evankeliumiin. Jatkuva uudistus sen sijaan vie helposti päinvastaiseen suuntaan, kirjoittaa Junkkaala. Sitaatti:

"Kun kirkko pyrkii mukautumaan kulloiseenkin aikaan ja sen henkeen, se on vaarassa kadottaa oman identiteettinsä ja sanomansa. Sen sijaan, että kirkko lähtee jatkuvan muutoksen tielle, sen tulisi pyrkiä muutamaan [sic] maailmaa Jumalan sanalla. Lutherin opetuksen mukaista on sanoa, että kirkon tulisi omista lähtökohdistaan vaikuttaa maailmaan eikä antaa maailman hengen vaikuttaa itseensä."

Junkkaala myös avoimesti kritisoi viime syksyn synodaalikokouskirjan jatkuvan uudistamisen ajatusta. Hän nostaa kysymyksiksi, että mitä on sitten avoin ja tulevaisuuteen suuntautuva luterilaisuus? Voiko luterilaisuus tulkita Raamattua ja tunnustusta uudella tavalla väittäen samalla, että tällaista uudelleentulkintaa kirkko on aina tehnyt?

Junkkaalan kanta mietityttää itseäni. On totta, että kirkon on syytä elää ajassa ja seurata maailman menoa vakavasti. Uusi tieto muuttaa paljon virheellisiä käsityksiä kuin myös luutuneita kantoja, mikä on hyvästä. Mutta silti pohdin, että missä menee raja. Luterilaisuus kantaa (monen muun kirkkokunnan ja kristillisen seurakunnan tavoin) identiteetissään ajatusta, että luterilaisuus on vanhan kirkon aito ääni ja jatkava. Kirkollinen jatkuvuus on aina kuulunut luterilaiseen identiteettiin ja sen pitäisi, ainakin oman ymmärrykseni mukaan, olla "se oikea katolinen kirkko". Tällainen vanhakirkollinen identiteetti ja ääni on kuitenkin katoamassa, etenkin kun luterilaisten reformaattoreiden idea oli palata takaisin Raamattuun ja evankeliumiin, ja riisua vääränlainen uusi ja virheellinen pois. Onko luterilaisuus tosiaan kadottamassa oman identiteettinsä, sillä jokin särähtää korvassani joka kerta, kun Raamatun kuulen esim. lausahduksen "...on aikansa lapsi..." tai "...me tiedämme enemmän/paremmin kuin ... aikoinaan...".

Pelkään, että jossain vaiheessa joku sanoo seuraavankin lauseen: Jeesus oli vain aikansa lapsi ja me tiedämme asiat paremmin kuin hän.