Kirkko on media

Kirkko on media. On siten luontevaa, että Kirkon viestintäpäivillä toissa viikolla käsiteltiin melkein kaikkea maan ja taivaan välillä.

Miten selviämme muutoksen, epävarmuuden ja pelkojen keskellä? Siinä kirkolla on tärkeä tehtävä. Se luo puitteet elämän isojen kysymysten ratkaisemiselle. Hengellisesti ilmaisten se on paikka Jumalan kohtaamiselle. Paha viestintä aiheuttaa paljon riitoja ja kärsimystä.

Filosofi Jari Ehrnrooth piirsi ensin muutoksen isoa kuvaa. Ehrnrooth puhui eettisestä evoluutiosta, käsityksien oikeasta ja väärästä muuttumisesta. Hän kysyi, tapahtuuko se tulevaisuudessa uskonnon vai jonkun muun toimesta? Käsitys oikeasta ja väärästä on muuttunut vuosisatojen aikana -Vanhan testamentin ajasta tai sadan vuoden takaisesta – ja se muuttuu yhä. Miten kirkko on sen määrittelyssä mukana?

Myös uskonto muuttuu, mutta kirkko haraa sitä vastaan. Ehrnrooth moitti, että kirkon viesti ei ole selkeä. (Saman voi kyllä usein sanoa filosofeistakin.) Kirkon viestin sekavuus johtuu osaksi siitä, että teot ja sanat ovat – ja ovat historian kuluessa olleet – ristiriidassa.

Yksi päivien teemoista oli pysyvyyden ja muutoksen jännite, jossa olemme. Elämme aikaa, jolloin erilaisuus on normi, ei tavallisuus.

Piispa Tapio Luoma korosti erilaisuuden sietämisen tärkeyttä. Yhteys ei tarkoita yksimielisyyttä, vaan ykseyttä erilaisista käsityksistä huolimatta.

Toimittaja Heikki Aittokosken mielestä elämme epävarmuuden aikaa, jonka koemme pelottavana. Emme kuitenkaan selviä siitä pistämällä ”rajat kiinni” tai muutoin ”pään pensaaseen”. Toivo katsoo eteenpäin, populismi taaksepäin. Haikaillaan ”vanhoja hyviä aikoja”, joita tuskin on edes ollut olemassa.

Kun viestintäpäivillä oli ensin torstaina yritetty muodostaa isoa kuvaa siitä, mitä maailmassa tapahtuu, siirryttiin perjantaina hyviin käytänteisiin, joita jaettiin. Monia hyviä ajatuksia kuulin estradilta (jossa Hilkka Olkinuora osuvasti johti päivien kulkua) tai yleisön joukosta.

Todettiin, että kirkossa järjestetään liikaa tapahtumia. Määrän sijaan on painotettava laatua ja kohdentamista sekä arvioitava sen jälkeen, miten onnistuttiin. Ilman kohdentamista huudetaan tuuleen ja hukataan resursseja, siis tehdään turhaa työtä.

Miten puhutellaan eri kuplissa eläviä? Ihmisiä on lähestyttävä monin tavoin, esim. Tampereella on järjestetty kertaluontoisesti erilaisia messuja, joilla on onnistuneesti tavoiteltu ihmisiä, jotka eivät käy perusmessussa. ”Toimitilana on oltava koko paikkakunta” – oli hyvä oivallus, sekin Tampereelta nääs.

Katja Valaskivi puhui ”ryhmäharhoista”. Se tarkoittaa, että suuri joukko ihmisiä omaksuu jonkin virheellisen ajatusmallin – usein ilman sen kummempia perusteita. Kun tarpeeksi moni sitä toistaa, siitä tulee fakta.

Viha rakentaa ja tiivistää tehokkaasti yhteisöä, mutta vihan purkaminen on vaikeata.

Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta se ei ole helppo sana. Yhteisöllisyys voi rakentaa siltoja, mutta myös erottaa, rajata ja sulkea ulkopuolelle.

Muistiinpanoista: ”Jos haluat vaikuttaa, vetoa tunteisiin, älä faktoihin.” Ja ”jos vastaan tulee ehdottoman varmoja käsityksiä, pitää varoituskellojen soida”.

Viestintäpäivillä oli useampi puhuja Helsingin Sanomien toimituksesta. Kun ”kirkon piirissä” usein kuulee sanottavan, että ”Hesari on kirkkoa vastaan”, sain päivillä olleiden toimittajien puheista kyllä aivan päinvastaisen kuvan. Ajattelen, että Hesari edustaa kirkon jäseniä, kysyy ja puhuu meidän puolestamme, mitä me kirkossa toimivat emme tarpeeksi tee. Tämä kuva minulla oli kyllä jo ennen viestintäpäiviäkin.

Käsiteltiin myös syksyllä 2018 pidettäviä seurakuntavaaleja. Nyt on aika valmistautua niihin. Ja muistaa, että seurakuntavaaleissa vaikutetaan välillisesti myös tulevan kirkolliskokouksen kokoonpanoon.

Muutos alkaa tekemisestä nyt, ei jälkeenpäin valittamisesta.