Kirkko on hyvä sellaisena kun se on.

Nyt arkkipiispakin on siirtynyt kirkon arvostelijoiden joukkoon. Eli hän on tyytymätön joihinkin sen toiminnan piirteisin. Samalla linjalla on Helsingin emerituspiispakin, puhumattakaan kaikista ahkerista kirkon kriitikoista ja hänestä keskustelevista.

Mutta kumma kyllä , kaikesta vuosikymmeniä jatkuneesta kritiikistä huolimatta kirkon sisäinen kehitys ,sillä sellaista todellakin tapahtuu, ei tunnu antaneen tyydyttävää tulosta , sellaista josta kriitikot voisivat olla iloisia.

Omasta puolestani ajattelen niin ,että oikeastaan kirkkoa ei ole olemassa monoliittina niinkuin joku yksilö.Sellainen, joka puhuisi yhdellä äänellä ja yksin ajatuksin. Kirkko on imaginäärinen kokonaisuus. Vaikka sillä on organisatio ja kirkkorakennukset , johto ja seurakunnat , niin kokonaiuskirkkoa ei ole olemassa muuta kuin mielikuvana.

Mutta sensijan , se mikä on olemassa, on kirkollinen kulttuuri.Epämääräinen ajattelun ja toiminnan kokonaisuus , sellainen jonka sen sisällä elävät lojalistit ilman muuta tunnistavat. Kirkolliset tavat, sisäinen puhekieli ja käyttäytyminen singnaloivat sen olemassaoloa.

Kirkon kokonaiskulttuuri koostuu useasta alakulttuurista joka merkitsee sitä ,että kirkon paraplyyn alla kukoistaa useita klaaneja jotka tunnistautuvat kirkkoon kuuluviksi , mutta jotka varjelvat omaa erityslaatuaan. Eli, kirkollinen kulttuuri elää jatkuvassa jännitystilassa eri alakulttuurien paineesta.

Tästä seuraa se, että kokonaiskirkkoa , sisäisestä prosessista huolimatta, ei voi millään päätöksillä ohjata saatika muuttaa muuten kuin pienissä yksityiskohdissa.

Kirkko on nykytilassaan sellainen kompromissi jonka kanssa, kaikesta kritiikistä huolimatta, sen lojaalit jäsenet voivat elää ja tehdä parhaansa sen raamien puitteissa. Kirkollista kielenkäyttöä ei voi muuttaa ilman että syntyy uusi sisäpiirien koodikieli niinkuin muissakin organisatioissa. Monet muutosyritykset luovat usein teennäisen yrittämisen ja yleisön kosiskelun tunteen.

Kirkkoa ympäröi tietty mystiikka .joka kaikesta vieraantumisesta huolimatta kutkuttaa suurta yleisöä. Tuota mystistä auraa ei saa vahingoittaa keinotekoisilla tempauksilla ilman vakavia seurauksia.

Kirkon sisäinen elämä ja palvelukset sen uskollisille kannattajille on monta kertaa tärkeämpää kun ulospäin suuntautuva maailman kosiskelu. Kokonaiskirkon arvostelu saa aikaan sen ,että toiminta seurakunnissa, toiminta joka on kirkon ydintoimintaa, jää kritiikin varjoon. Se on seurakunnissa missä ihmisiä hoidetaan ei debateissa kirkon olemuksesta.

14 kommenttia

  • Mika Rantanen sanoo:

    Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dogmatiikan professori Osmo Tiililä (1904-1972) pohdiskeli jo vuonna 1961 suhdettaan luterilaiseen kansankirkkoon mm. seuraavasti: ”Onko kirkon epäkohdista suurin se, että epäkohdista muistutetaan?”

    Timo Junkkaala, Osmo Tiililä-protestantti, s. 595, PerusSanoma Oy, 2004.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tiiliä erosi aikoinaan kirkosta . Hänen motiivinsa eivät ollet aivan puhtaita . Hän suuttui kun häntä ei otettu niin tosissaan kun hän olisi halunut vaikka ” vaikka hän oli arkkipiispan vaaleissa menestynyt niin hyvin”. Kun ei tullut arkkipiispaa miin sitten sopi kääntää selkänsä koko kirkolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kuosmanen sanoo:

    Markku,

    luulen että olet tavoittanut jotain olennaista. Toteat, että ”..…..kokonaiskirkkoa ei ole olemassa muuta kuin mielikuvana”. Siinä se ongelma juuri on, kun mielikuva kirkosta muodostuu julkisuudessa ääntä käyttävistä ja etupäässä ääripäistä.

    Suurin ongelma ei ole se ketkä mediassa ja muussa julkisuudessa kirkon ääntä käyttävät vaan se ketkä ovat hiljaa. Kun ilmatila annetaan vain ääripäille, ei ole ihme, että mielikuva kirkosta vääristyy.

    Tämä näkyy tällä hetkellä esimerkiksi avioliitokeskustelussa ja tuoreimpana näissä kolmessa kapinapapissa. Ilmatilan – mielikuvan kirkosta – ottavat haltuunsa vuorollaan päiviräsäset, kaisadinmaat, karikanalat, tapiopuolimatkat. Koska muut – niin piispat kuin professorit viisaista maallikoista puhumattakaan – ovat hiljaa. Enkä tarkoita mitään ääripäiden vaientamista, vaan vasta-argumenttien laittamista peliin.

    Toinen olennainen havainto on se, että ” kirkkoa ympäröi tietty mystiikka, joka kaikesta vieraantumisesta huolimatta kutkuttaa suurta yleisöä.” Niin kuin toteat, tuota mystistä auraa ei saa vahingoittaa.

    Voi sen sanoa niinkin, että kaikesta et selviä selittämällä. Antaa siis mystiikan vaikuttaa, kaiken sen, mikä vaikuttaa musiikissa, kirjallisuudessa, taiteessa – kaikessa siinä mitä sanat eivät riitä kertomaan.

    Sitä selvittämään voisi kirkolliskokous yhden komitean asettaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Roos sanoo:

      ”Suurin ongelma ei ole se ketkä mediassa ja muussa julkisuudessa kirkon ääntä käyttävät vaan se ketkä ovat hiljaa. Kun ilmatila annetaan vain ääripäille, ei ole ihme, että mielikuva kirkosta vääristyy.”

      Hyvä kommentti, Hannu. Luulisin, että suurin osa meistä ”keskitien kulkijoista” ei vain yksinkertaisesti jaksa kiinnostua minkään ääripään puheista. Elämme vain omaa elämäämme Jumalan lapsina ja olemme melko hiljaa, ihmetellen kaikkea ”turhaa hössötystä” suuntaan tai toiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Roos. Mitä ovat ”keskitien kulkijat”? Ovatko he kirkollisveron maksajia, jotka ”virrestä viis veisaavat”? vai kotimaa 24 blogin ”neutraalisti kantaa ottavat”, joille kaikki mahdollinen sopii, vai joitain muita?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Sanoiko Kari Mäkinen kymmenen tuhannen euron kuukausipalkkaa nostaneena, että kirkossa katsotaan liikaa omia asioita?

    Vapaaehtoisten näkökulma voi olla vähän toinen. Vapaaehtoisesen pitäisi tehdä talkoo työtä. Osallistua kirkkokolehtiin (usein jonkun ulkopuolisen järjestön, eriseuran tai ulkomaille) Ostaa myyjäisistä, laittaa kahvikolehtiin. Lisäksi jokainen kahvikuppi on osa reilunkaupan kampanjaa. Jokainen joululaulu osa lähetysseuran kolehtia.

    Kun vapaa ehtoinen on tämän myllyn läpi mennyt huomaa, että oman seurakunnan kodin ja perheen asioihin ei ole aikaa. Vapaapäivästä puhumattakaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Talkootyöt on hieno juttu. Varsinkin silloin kun on todellisesta tarpeesta kyse. Se yhdistää tekijöitään ja saa seurakunnan tutumaan kotipaikaksi.

      Arkkipiispan palkka ei ole alkujaan kirkolliseen sopimukseen sidottu vaan maalliseen virkamieshierakiaan. Siinä arkkipiispa ja kenraalit ovat samalla linjalla. On sitten toinen asia jos kirkko haluaa pitää kiinni valtiokirkon aikaisista perinteistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    ”Arkkipiispan palkka ei ole alkujaan.”

    Milloin katsotte tämän alun alkaneen? Onko 1200 luvulta vai milloin?

    Eikö kenraaleilla ole useita eri palkkaluokkia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.