Korkein hallinto-oikeus päätti, että tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle papille.
KHO ei kirkon puolesta päättänyt, mitä mieltä pitäisi olla itse asiasta eli avioliitoista. Sellaistakin ratkaisua ehkä Koholta odotettiin tai tuo päätös saatettiin nähdä sellaisena.
Näin KHO asetti peilin kirkon eteen. Peilistä saatoimme katsoa, minkälainen kirkko on.
Ulkopuolella oleva peili näyttikin kirkon tilan selkeämmin kuin kuplan sisältä katsottuna. Monille peilin näkymä oli karu. Tuollainenko tämä kirkko on: vähemmistöjen syrjimisen salliva, ankara ja varoituksia jakeleva?
Tällaista peiliä on silloin tällöin yrittänyt Hesarikin jutuillaan asettaa eteemme, mutta se on kirkon taholta tuomittu ”kirkonvastaisuutena”.
KHO:n päätös tarkoittaa, että kirkon päättäjien on itse ratkaistava kanta avioliittoon. Jäsenet ovat sen jo osittain ratkaisseet, varsinkin nuorempi polvi, jota kirkon uudella strategialla yritetään tavoittaa.
Iso haaste onkin sukupolvien kuilu. Kirkon juuri julkaistu nelivuotiskertomus sanoittaa sen näin: ”Suomalaisten uskonnollisuudessa ja suhteessa kirkkoon on meneillään sukupolvien välinen murros.”
Ovi auki -nimen saaneessa strategiassa asetetaan mielestäni monia hyviä tavoitteita ja toimintatapoja kirkon työlle lähivuosiksi. Olin siitä ensin hyvin innostunut.
Sitten luin Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajan Hanna Mithikun kolumnin Kotimaasta 9.10.2020. Hän kirjoitti kirkon joutuvan lähtemään strategian toteuttamisessa pitkältä takamatkalta.
Hän väitti, että kirkossa ”ovea ei uskalleta avata, ei edes raottaa hieman ikkunaa”, vaan ”pelokkaina kurkitaan verhojen välistä pahaan maailmaan”.
Aloin epäillä, kyetäänkö strategiaa toteuttamaan?
Nykyinen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski sanoi kerran Kirkon viestintäpäivillä, silloin Ilkan toimittajana, että ”tulee ongelmia, jos kirkko on pitkään suvaitsemattomampi kuin yhteiskunta ympärillä”.
Että he yhtä olisivat. Ykseys on kirkon ihanne ja haaste. No, kirkko ei ole yksi, vaan ev.lut. kirkonkin sisällä on monenlaista näkemystä. Strategiatkin käytännössä toteutetaan paikallisseurakunnissa, missä strategioiden kirjo on vielä paljon laajempi.
Vihkimistä on vastustettu muun muassa sillä perusteella, että ”se rikkoisi kirkon ykseyden”. Siis ykseys vallitsisi, jos sukupuolivähemmistöjen oikeuksista ei välitettäisi.
Ihmettelen, miten voidaan olla yhtä, jos suljetaan osa ihmisistä ulkopuolelle? Vastaus on, että sisällä olevat voivat silloin tuntea yhteyttä.
Se on sama ilmiö kuin koulukiusaamisessa. Porukalla kiusataan yhtä ja suljetaan hänet ulkopuolelle. Ulos sulkeminen on pahinta kiusaamista ja ankaraa vallankäyttöä.
Kristityt ovat muutamasta pääasiasta melko yhtä mieltä, mutta monista muista asioista eri mieltä. Kirkon olisikin sallittava erilaisuutta kohtuullisessa määrin. Sillä en tarkoita, että kaikki käy, mikä on yksi tähän esitetty vastaväite.
Niinpä kaksi avioliittokäsitystä voisi hyvin mahtua yhteiseen kirkkoomme.
Kahden teologisen käsityksen avioliitosta mahduttamisessa samaan kirkkoon nouse keskeiseksi ongelmaksi seikka, pelaavatko molemmat ”joukkueet” samalla pelikentällä.
Kirjoitit: ”Ulkopuolella oleva peili näyttikin kirkon tilan selkeämmin kuin kuplan sisältä katsottuna. Monille peilin näkymä oli karu. Tuollainenko tämä kirkko on: vähemmistöjen syrjimisen salliva, ankara ja varoituksia jakeleva?”
Sisäpuolella tämän kaltaista näkymää ei tulisi esittää. Syrjinnästä on kyse vain silloin kun kohdellaan jota kuta perustetta eritavoin kuin muita. Näinhän kirkossa ei toimita, tai kristillisen rakkauden nimissä ei ainakaan tulisi toimia.
Kirkon perinteisellä käsityksellä on selkeät teologiset perusteet. Jos kirkon avioliittokäsityksen muutosta tavoittelevat hyväksyvät perinteiset avioliittokäsityksen teologiset perusteet, niin mitenkä he voisivat käyttää siitä termiä syrjintä. Jos he eivät hyväksyt, mutta tiedostavat perustelut aidoiksi, niin tulisiko heidän silloinkaan heilutella ”syrjintä korttia”. Eipä todellakaan.
Entä sitten tilanne jossa asiasta toisin ajattelevan katsotaan aidosti ja tiedostetusti irtautuneen Jumalan Sanasta? Olisiko silloin enää mitään eväitä jatkaa samassa kirkossa?
Syrjintä on siis perusteetonta ja tietoista erilaista kohtelua. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on vahvasti esillä myös toinen samat tapainen termi ’syrjäytyminen’. Ihmisen syrjäytymisen taustalla ei välttämättä syrjäyttäminen saati tietoinen syrjintä. Asiana syrjäytyminen on kutakuinkin sama asia kuin osallisuusvaje. Paras tapa ehkäistä syrjäytymistä on edistää osallisuutta.
Kirkon avioliittokäsityksen muutosta tavoittelevat ovat olleet huolissaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien osallisuudesta kirkossamme. Tästä on noussut vahva viesti myös kirkon perinteistä avioliittokäsitystä teologisesti oikeana pitäville. Miten kirkon avioliittokäsitystä ja se taustalla olevia teologisia perusteita ja raamattukäsitystä muuttamatta edistämme entistä enemmän eri vähemmistöjen ja tässä tapauksessa nimenomaan seksuaalivähemmistöiin kuuluvien osallisuutta yhteisessä kristillisessä kirkossamme?
Kun vähemmistöille sanotaan että kiva kun haluatte tulla kirkkoon mutta me emme teitä avioliittoon vihi . Niin eikö tuollaisen asenteen se todellinen sanoma ole se, että olisi parempi jos nuo pysyisivät poissa eivätkä aiheuttaisi sekaannusta?
Katkotko siis että ihmisten kirkkosuhteen keskeisenä perustana on kirkkohäät eikä Jeesus Kristus?
Aliarvioit sitä mikä merkitys avioliittoon vihkimisessä on. Jos se kielletään sinulta niin samalla sanotaan että et voi olla oikea kristitty ja olisi parempi kun et tulisi meidän joukkoomme.
Ei vihkiminen ole Jumalalle kelpaamisen ehto. Muuten yksikään avopari ei olisi tervetullut kirkkoon. Tämä ei ole tasa-arvokysymys. Kivimäki on oikeasss.
Markku Hirn kirjoitti:”eikö tuollaisen asenteen se todellinen sanoma ole se, että olisi parempi jos nuo pysyisivät poissa eivätkä aiheuttaisi sekaannusta?”
Tämä on valheellisen narraation väittämistä, eli 8. käskyn rikkomista. Keneltäkään kirkkomme jäseneltä ei ole kielletty pääsyä kirkkoon kuulemaan evankeliumia ja osallistumaan ehtoollisenviettoon. EI aviollinen status tai statuksettomuus ole este näihin.
Kaikki ovat syntiä tehneet ja tekevät. Kaikki saavat tulla Kristuksen jalkojen juureen.
Markku Virta, vetoat muodollisiin kriteereihin etkä kykene asettumaan toisen ihmisen, tässä tapauksessa sateenkaariväkeen kuuluvan, asemaan.
Markku Virta. Olenko muotoillut repliikkini niin huonosti että se vaikuttaa valheelta? Luulin että tekstistä käy hyvin selvästi esiin se että sanat sanovat yhtä mutta teot toista. Eikö usko tulekkaan näkyviin teoissa?
Hentilä. Kyllä pystyn. Pystyn asettumaan myös avoparien asemaan jotka osallistuvat seurakuntien toimintaan. Kristillistä avioliittokäsitystä ei ole tehty sortamaan ketään. Se (kristillinen avioliittokäsitys) ei käy kaikille ja se on tullut varmaan selväksi. Ei tämä ole sen kummempaa. Ei mitään syytä sorsia ketään parisuhteensa takia. Nyt tulee vain semmoine kuva, että tällaista sortavaa asennetta halutaan pitää yllä jonkun muun kuin kirkon toimesta.
Markku Hirn: Teet perinteisen avioliittokäsityksen omaavista sortajia. Samalla teet Jumalasta sortajan. Ellet sitten ajattele että Jumala tahtoo sukupuolineutraalia avioliittoa, mutta kirkko ei tajua sitä.
Ovethan ovat auki – muttei kaikelle.
Lutherin mukana väitetään, että Raamattu on kaiken opin, opetuksen ja opettajien mittari. Kun käytännössä sanonnalla ei ole enää sisältöä, niin miten yhteys rakennettaan, kun se on ohentunut koko ajan. On puhuttu vihkioikeudesta luopumisesta. Mitä se ratkaisisi? Ei mitään. Nyt olisi tehtävä tunnustus, että kirkko ei ole enää sama asia mitä se on ollut yhtenäiskulttuurin ajalla.
Mitä siitä seuraa? Siitä pitäisi tehdä johtopäätös todella moniarvoiseen suuntaan. Kirkko luopuisi samalla taivasmonopolista, jos sellainen on ollut. Kirkko julistautuisi ikäänkuin käyttöjärjestelmäksi, jolla voidaan tehdä erilaisia asioita.
Seurakunnat pitäisi muuttaa vain paikallisiksi lautakunniksi, jotka hoitavat kiinteistöjä ja hautausmaita. Toiminnallinen puoli pitäisi järjestää niin, että eri katsantokannat voivat järjestäytyä kuin herätysliikeiksi ja saisivat väkimääränsä mukaan tiloja käyttöönsä paikkakunnittain. Papit samalla vihitään kyselemättä sitä kelpoisuuskysymystä, joka on viime aikoina syrjinyt raamattuvyöhykettä eli konservatiivisia opiskelijoita. Verotus olisi ennallaan, jolla pääsääntöisesti hoidetaan stuktuuria ja erikseen sovittavaa määrää viranhaltijoita.
Tietysti pitää huomioida se, että vihitään vapaasti kukin omassa viitekehyksessään. Oikeastaan ne rintamalinjat jo ovat olemassa, tehdään vain niistä virallisia ja lopetetaan kieltolaki kaikilta. Jokainen voi siis vierailla kaikenlaisissa tilaisuuksissa, kun on sisäsiisti eikä yritä muttaa käytäntöjä ulkoapäin, joka tämäkin on kyllä sellainen.
Lauri Lehtiseltä hyvä yritys. Teen yrityksen toiseen suuntaan. Otan risteyskohdaksi tämän: ”On puhuttu vihkioikeudesta luopumisesta. Mitä se ratkaisisi? Ei mitään. Nyt olisi tehtävä tunnustus, että kirkko ei ole enää sama asia mitä se on ollut yhtenäiskulttuurin ajalla. Mitä siitä seuraa?”
Itse en sanoisi että kirkko ei ole enää sama asia mitä yhtenäiskulttuurin ajalla, vaan että kirkon ja valtiovallan suhde ei ole enää sama kuin silloin. Eikä sama kuin 1500-luvulla syntyneessä kirkon ja valtion keskinäisessä riippuvuudessa. Tai tietenkin 300-luvulla alkaneessa epäpyhässsä allianssissa.
Luterilaisena kirkkona ajattelen että riittäisi tuo 1500-luku. Vihkioikeudesta luopuminen ei tietenkään riittäisi. Pitäsi olla valmis luopumaan esim. verotusoikeudesta, eduskunnan taskussa olevasta yleistä lainsäädäntöä vastaavasta kirkkolaista, ja varmasti monesta muusta. Pitäisi suostua olemaan kirkko ihan omillaan. Paa-aaljon pienempänä.
En yritä keksiä vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin että olisiko se sitten nykyistä parempi, mitä tehdään kaikille lisätyöttömille yms. Tarkoitan vain sitä että voi sitä ajatella siihenkin suuntaan. Ei se tietenkään olisi mahdollista tapahtua nopeasti, mutta ei siinä niinkään kauan menisi mitä tähän astinen 400/500 vuoden matka.
Toivoisin sitä että ne jotka kirkasotsaisesti haikailevat ja vaativat Raamatun sanan soveltamista al-käsityksissä ja muissa ilmiöissä nykytilanteessa ja nyky-yhteiskunnassa, ajattelisivat syvemmin ja pitemmälle: mihin asti he olisivat valmiita menemään? (Tai vaihtoehtoisesti kiistelisivät noista asioista yleisessä yhteiskunnallisessa/poliittisessa maailmassa, vain oman vakaumuksensa varassa. Siitä pitäisi tehdä kirkon sisäisen kiistan sijasta yhteiskunnallinen kiista. Tätä vaihtoehtoa ei oikein voi suositella kun näkee mitä USAssa tapahtuu…)
Jaa että pitäisi kuitenkin saada vihkiä vain ”raamatullisesti”. Saisi tietenkin, kun vihkisi vain omia jäseniään ja ilman valtiovallan valtuutusta, ei avioliitto toteudu vain nykyisen suomalaisen avioliittolain puitteissa.
Kai minua voi sanoa hurmahengeksi jo sillä perusteella että edes kirjoitan tällaista. Vaikuttaa tämä sen verran absurdilta keskustelulta ja tilanteelta.
Ei kai se otsan kirkkaudesta katsota onko Raamattu jotainm vai ei? Nythänb kirkossa on perinteiset herätysliikkeet tai ainakin joitakinm porukoita sillä nimellä tituleerataan. Sitten on Tuomasmessu-porukka ja Tulkaa kaikki-porukka. Siinä ne osaset ovat. Jokainen porukka tarvitsee jonkinasteisia pastoreita eli paimenia. Eihän se työttömyyttä aiheuttaisi, ehkä ihan päinvastoin.
” Eihän se työttömyyttä aiheuttaisi, ehkä ihan päinvastoin.” Mikä tässä on ”se”, joka ei aiheuttaisi työttömyyttä? Siis että mihin viittaat?
Postauksessasi oli maininta lisätyöttömyydestä. Jos kaikki nämä osaset profiloituisivat henkilöseurakunniksi, niin jokainen porukka tarvitsisi lisää paimenia. Olen pahoillani jos olen käsittänyt jotain väärin.
Ok ja selvä. Jos tapahtuisi sellainen kehitys jota kuvasit, että ”eri katsantokannat voivat järjestäytyä kuin herätysliikeiksi ja saisivat väkimääränsä mukaan tiloja käyttöönsä paikkakunnittain. Papit samalla vihitään kyselemättä sitä kelpoisuuskysymystä, joka on viime aikoina syrjinyt raamattuvyöhykettä eli konservatiivisia opiskelijoita”, itse en usko että silloin ”Verotus olisi ennallaan”. Ainakaan kirkollisverotus. Siitäkään syystä en pidä kehitystä realistisena sellaisena kuin kuvasit. Jos kirkko jakautuisi useiksi osiksi, minkä osan arvelet valtiovallan valitsevan sellaiseksi jonka kanssa se jatkaisi kirkollisverotuksen jatkamista ennallaan, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut?
Ei silti en oikeastaan pidä omaakaan kehityskulkua realistisena. Halusin sen esittää vain siksi että minusta näitä kysymyksiä pitää miettiä syvemmälle ja pitemmälle kuin mitä nyt tapahtuu.
Sitä paitsi Lauri, mainintani työttömistä liittyi siihen toisenlaiseen kehtiykseen, siihen missä vihkioikeudesta luopumisen lisäksi jouduttaisi aikaa myöten luopumaan myös verotusoikeudesta ja kirkon julkisoikeudellisesta asemasta. Sinun kuvaamassasi jakautumisessa julkioikeudellinen asema menisi myös, koska en voi nähdä että joku syntyneistä henkilö- tms. seurakunnista voisi saada julkisoikeudellista aseaa.
Kun osa kirkkomme papeista katsoo samansukupuolisen tahtomisen vahvistamisen papin työnä synniksi muuttuisiko asia kirkolliskokouksen myönteisellä päätöksellä.
Näin vihkioikeudesta luopuminen jättäisi asian kirkon sisäpiirin asiaksi ja voitaisiin keskittyä tähdellisempään.
Joitain vaikutuksia olisi mutta olisivatko ne huonompia kuin nykymeno.
Avion kirkollisista siunauksista olisi luovuttava myös kun uskova maallikko hoitaa sen hyvin maistraatin työn jälkeen.
Asiahan syntyy suoraan Lutherilta jolloin ripissä hän maallikolle lupasi hengellisen substanssin välittämisen ripin päästössä. Lutherille rippi oli sakramentti mitä se on Augsburgin Tunnustuksessakin.
Lisäksi Luther katsoi parin saavan osan Jumalan siunauksesta jo kihlautuessaan.
Näin nykyisen tilanteen jatkuminen kertoo asiasta minkä salaisuudet ovat ilmeisesti vain kirkollisissa intohimoissa sen statuksen substansseissa.
Ei muutos olisi kovinkaan suuri. Nyt jo ollaan osittain diasborassa. Laidat eivät juuri kohta. Ei kirkon asemaa sinänsä tarvitse muuttaa. Jos vihkiminen siirretään maistraattiin, niin keskustelu siirtyy sitten sen liiton siunaamiseen, ei se tie vie mihinkään. Koska kerran on porukka, jotka haluavat vihkimisen ja on pappeja jotka ovat sen valmiit tekemään jopa piispoja uhmaten, annettaan vapaus. Annetaan myös konservatiiveille vapaus olla niin Raamatullisi kun ikinä pystyy. Tässä ei kukaan häviä, siinä olisi vain voittajia. Loppusaldoa en aka arvailla, mitä Jumala asiasta ajattelee, mutta ainainen kähnäys ei vie asioita mihinkään.
Miksi sitte jatketaan kähnäystä?
Kuka on valmis lopumaan periaatteistaan? Ehdokkaita ei kai liikaa?
Ajat sitten lopetin. Enkä ole luopunut periaatteistani. Huomasin vain keskustelun vahingollisuuden. Jatkamalla kähnäydtä vahvistinki vastapuolen asennoitumista.
Siinä olet oikeassa, että ääripäät vain vahvistuvat uskossaan. Nyt olisi viisautta todeta asia ja jatkaa tosiasioiden pohjalta suurinpiirtein niinkuin olen esittänyt. Tässä ei ole muuta kompromissin mahdollisuutta.
En etsi mitään kompromissia, enkä sellaista tarvitse. Löydän oman paikkani kirkon toiminnassa ja aion pysyä siinä. Omat toimintamahdollisuudet ei ole vähentyneet ja minusta olisi väärin jättää ne käyttämättä lähtemällä pois. Muualla ei näitä mahdollisuuksia kuitenkaan ole. Edes kirkon sisäinen ristiriita ei häiritse, kun en ota itse siihen osaa.