Kirkossa eletään tänä päivänä monien jännitteiden keskellä. Yksi perusjännite on säilyttämisen (= jatkuvuus, perinteet, ydinsanoma) ja uudistumisen (= ympäristötekijöiden muuttumisen ja tiedon lisääntymisen huomioon ottaminen) välillä. Jännitteen ajattelen tarkoittavan kahta vastakkaista samanaikaista vaikutusta.
Kirkon virallisessa strategiassa Kohtaamisen kirkko sanotaan kirkon jäsenyydestä, että ” Kirkkoon kuulumisen syiden ja kirkon itseymmärryksen välillä on jännite. Kirkon oppi puolestaan törmää ”teologisen ideaalin (ihanne) ja sosiologisen empirian (kokemus, käytäntö) jännitteeseen”.
Useimmat kirkolliskokouksessa päättyvällä nelivuotiskaudella käydyt keskustelut ovat käsitelleet juuri näitä jännitteitä. On koettu, että on tarve uudistua, ja on ollut myös tunne, että pitää yrittää säilyttää. Se ei saisi kuitenkaan johtaa päättämättömyyteen, joka usein on myös hallinnollisen ja taloudellisen uudistamisen tiellä.
Monet kauhistelevat muutoksia ja uudistuksia. Pysyvyys koetaan turvallisena, muutos pelottaa. He vaativat pitämään tai palauttamaan ”vanhan kunnon” kristillisyyden. Samaan aikaan toiset pitävät uudistumista liian hitaana.
Kyse ei minusta ole siitä, että kristinuskon ydinsanomalla ei olisi – tai voisi olla ̶ ihmisille merkitystä, vaan että sen vanha muoto ei tavoita tai puhuttele aikamme ihmisiä.
Raamattu kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta ja Jumalan vaikutuksesta elämäämme. Raamattua on tulkittu ja tulkitaan edelleen monin tavoin.
Ajattelen, että Raamattu ei tue ennallaan pysymistä, vaan se kertoo monista muutoksista vuosisatojen aikana. Kristinusko oli joskus rohkea uudistusliike, jonka kannattajat olivat edellä kulkijoita. Kristinusko jäykistyi viimeistään keski-ajalla feodaalivaltion mallin mukaiseksi hierarkkiseksi rakennelmaksi. Nyt kirkossa jäädään usein jälkipään valvojaksi.
Käytännössäkin olisi mahdoton tavoite pyrkiä raamatun syntyajan tai sen jälkeisten vuosisatojen mukaiseen yhteiskuntaan.
Tiede tuo uutta tietoa, yhteiskunta ja elinympäristö sekä käytetty kieli muuttuvat jatkuvasti. Kirkon on uudistuttava, jotta sen sanoma tarkoittaisi samaa kuin se alun perin tarkoitti. Ja on pidettävä ydin ja kehälliset asiat erillään, jotta ydin ei jää varjoon. Kristinuskolla on sanottavaa meille myös ̶ ja nimenomaan ̶ tänään monien muutosten keskellä eläville.
”Emme pyri astumaan samoihin jalanjälkiin aikaisemmin eläneiden sukupolvien kanssa, vaan etsimme sitä samaa kuin hekin etsivät”, on eräällä papilla tapana sanoa.
Olin jo kirjoittanut edellä olevan, kun luin täältä Kirkon tulevaisuuskomitea (tavoitteena kirkon hallinnon kokonaisremontti) sihteerin Juha Meriläisen kirkon menneisyyttä ja tulevaisuutta käsittelevän mielenkiintoisen blogin: https://www.kotimaa.fi/kirkon-menneisyys-ja-tulevaisuus/
Historiallinen ja laaja-alainen ote – toivottavasti vakuuttaa ja pääsette eteenpäin!
No sitä minäkin toivon, että eteenpäin päästäisi. Kirkolliskokouksen jähmeyden tuntien tuntuu vain siltä, että ainoastaan tosiasiat pistävät liikettä päätöksiin ilman mitään strategioita tai oikeastaan näköjään ilman kirkolliskokoustakin.
Eli siinä kirkolliskokouksen pohdintojen toteuttamista odotellessa yksinkertaisesti varojen kadotessa seurakunnat yhdistyvät, väkeä vähennetään, toimintaa supistetaan ja jne.
Tarja: ”varojen kadotessa seurakunnat yhdistyvät, väkeä vähennetään, toimintaa supistetaan ja jne.”
Niinpä. Kirkon asema yhteiskunnassa vaikuttavana instituutiona heikkeneee länsimaissa kiihtyvää vauhtia uskonnonvapauden ansiosta uusien sukupolvien myötä.
Ei siitä niin kauaa ole, kun kirkkoon kuuluminen oli vielä ainoa vaihtoehto, ellei halunnut tulla noteeratuksi irtolaiseksi ja pirulle kuuluvaksi pakanaksi, vaikka tuskinpa se usko silloinkaan juuri sen vahvempaa tai väkevämpää oli.
Helvetinpelko kyllä oli todellista ja väkevää, kun saarnapöntöstä satoi tulista kiveä rahvaan niskaan. Oivallinen keino sinänsä pitää oppimaton rahvas ruodussa.
”Tiede tuo uutta tietoa, yhteiskunta ja elinympäristö sekä käytetty kieli muuttuvat jatkuvasti”, toteaa blogistikin. Taitaa kirkko-instiuution aika alkaa olla pikkuhiljaa ohi, sitä mukaa kun tieto lisääntyy ja kehitys kehittyy.