On kysymys Raamatusta, oppineen lausumasta, vt. Olli Löytty, kolumni Kotimaa-lehdessä.
Kirjaimellinen ja tulkinta ovat sanoja, jotka eivät toimi yhdessä, ei millään kielellä!
Raamattu itse kertoo, mitä se / Hän on.
Paavali, joka oli aikalaisistaan edistynein, mitä juutalaisuuteen tulee, päätyi tilanteeseen, että kaikki tulkinta osoittautui roskaksi, kun hän tuli tuntemaan Itse Sanan, Jeesuksen. Eli tuli uskoon.
Paavalin tietämykseen sisältyi Vanha Testamentti/ Alkuperäinen ja “talmudit” mikä nimitys kattaa kaikki tulkinnat alkuperäiseen. Ensimmäinen on tänäänkin sama, ymmärrettävässä muodossa ja luettavissa eri kielillä. Toiselle ei näy loppua tulevan, koska tulkinnat ei ole sidottu mihinkään, eivätkä perustu mihinkään, mitä Raamattuun tulee.
Uusi Testamentti on täydellisessä sopusoinnussa Vanhan Testamentin kanssa. Kaikki näihin lisätty, tulkittu rikkoo kokonaisuutta, tasapainoa. Tietokirjailija, kuten Olli Löytty edustaa Kirjoitusten tulkintaa, minkä ainekset on puuta ja heinää. Kirjoitukset on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikuttamana. Niiden ymmärtäminen, sulautuminen on mahdollista vain Pyhän Hengen vaikuttamassa uskossa.
Mielenkiintoista luettavaa. Näyttää siltä, että kommentit tulkitsevat toisiaan, joten yhteisymmärrystä on vaikea saada. Lisää hämmennystä syntyy siitä, että on kaksi selvästi erilaista tapaa tulkita. Vain se, joka tuntee Jeesuksen henkilökohtaisna ja omana pelastajanaan voi tulkita sanaa hengellisin silmin. Silloin jokainen Raamatun lause ja sana voi saada hengellisen ja henkilökohtaisen merkityksen. Riippumatta täysin siitä missä kirjassa tuo lause on Raamatussa. Pyhä Henki käytää Raamatun sanoja hyvin erikoisella tavalla, jolloin jokaista sanaa Hän kykenee hyödyntämään uskovan hengelliseksi hyödyksi. Silloin tulkitsija ei ole uskova itse, vaan Jumalan Pyhä Henki. Jollei tuota hengellistä yhteyttä ole Jeesuksen kanssa, niin jäljelle jää vain tietty kirjaimelliseen tekstiin nojaaminen ja sen tulkitseminen oman järjen valossa. Silloin tulkinnasta on hyötyä vain tiedon ja oppimisen tasolla, mutta se ei hyödytä hengeelistä kasvua, eikä elämää. Sitä se ei voi tehdä, jollei ole elävä kristitty. Tästä erosta mielestäni Mättäri kirjoittaa. Olenko Reijo oikeassa?
Pekka Veli,
Kun evankeliointi alkoi, Filippus Gazan tiellä, Jeesuksen puheet, Pietari Korneliuksen luona jne, niin teksti oli Vanhan Testamentti eli Kirjoitukset. Ne sellaisenaan ovat Evankeliumi. Lakitekstin Jeesus täytti, ei tulkinnut.
Pyhä Henki ei missään osoittaudu tulkitsijaksi vaan ilmoittajaksi. Siis tahoksi, joka kertoisi muuta kuin luettavissa on. Se, ettei uskomaton ymmärrä Raamatun ilmoitusta ei edellytä tulkintaa vaan selitysta, niinkuin em. henkilötkin harjoittivat. Opetus ja selitys ei tulkitse, mikä on aina muunnelma Alkuperäisestä.
Puhut ”elävästä kristitystä”, muttet ikäänkuin uskalla sanoa uskova, uudestisyntynyt, mitkä tarkoittavat jokapäivä ristin ottamista ja Jeesuksen seuraamista.
Koen, että tunnet tarvetta sponsoroida tulkinta-opetusta, vaikkei sellaista Raamatussa ole. Tunnustuskirjoissa se kyllä löytyy, keskeisimmältä paikalta. Pyhä Henki kirkastaa Kristusta, Sanaa, mikä on kirjallisessa muodossa sellaisenaan ymmärrettävä. Pyhän Hengen ei tarvi tulkita-muuttaa-muuntaa sitä, vaan tehdä se eläväksi.
Lainaus etusivulta:
”Piispat myöntävät, että Raamattu on monitulkintainen ja sitä voidaan myös tulkita pahantahtoisesti ja väärin. Arkkipiispa Luoma kehotti ottamaan tulkinnassa mallia siitä, miten Jeesus puheissaan tulkitsi ja sovelsi Vanhaa testamenttia.
– Jeesuksen tapa käyttää Vanhan testamentin tekstiä oli esimerkki vastuullisuudesta. Hän on vapaa siinä, miten hän soveltaa Vanhaa testamenttia, mutta hän ei siteeraa lyödäkseen vaan näkee ihmisen hädän. Hän ottaa ihmisen vakavasti ja tukee tätä.”
Piispojen alkava käytäntö, koskien “piispankirjeitä”, sisältää paljon Raamattuun pohjautumista. Kuitenkaan tulkinta ei ole Raamatun opetusta, mikä on tarkoittanut jo tuhansia vuosia, että Kirjoituksiin lisätään. poistetaan ja muutellaan itse asiaa. On muuteltu, koska ihminen, liha ei niihin yhdy. Vaikka sanoitus ei välttämättä tarvi muuttaa Raamatussa olevaa tarkoitusta, niin sitä kuitenkin käytetään joskus sujuvamman luettavuuden vuoksi ja joskus “koska” muotoa, sanaa tai kokonaista jaetta ei ole vanhimmissa dokumenteissa. Kuitenkin aina on kysymys sakramentaalisuuden puolustamisesta.
Tuo “Jeesuksen tapa käyttää …” – lausuma ei edusta Raamatun Raamattua selittävää kantaa. Se ilmaisee, että otetaan ihminen ja inhimillisyys huomioon. Jumala puhuu tavalla ja toisella, niinkuin esimerkiksi Sanansa kautta. Sanan puhe käy tarpeettomaksi, kun luetaan enemmän, eri tavalla kuin mitä luettavissa on. Tulkitaan paremmin tähän päivään sopivaksi.
Arkkipiispan mielestä Jeesus vastuullisuuttaan tulkitsi, eli sovelsi Vanhaa Testamenttia. Näin voi sanoa tai pitää sanoa, koska esim. evlut kirkon kaksi sakramenttia on tulos tulkinnasta. Sanoin ensimmäisessä lauseessani, että tässä piispankirjeessä on paljon Raamattuun perustuvaa. Harhautus lähtee aina oikeasta määritelmästä, kuten:
sola scriptura, palataan alkuperäiseen, yksin uskosta, yksin armosta…
Kun nämä selkeät perustotuuslauselmat on sanottu, niin kertomus jatkuu. Tulee opinkohtia, jotka kumoavat jo määritellyn, vaikka se aikaisempikin on oikeaa …
Siksi Raamatun ja Jeesuksen kehotus on olla hyvinkin tylppä, kun uskomme perustasta puhumme. Okoon teidän sananne on, on tai ei, ei. Myöskään mitään ei Kirjoituksista pidä poistaa, lisätä, muuttaa. Jo “talmudien” oikea on väännelty kuhunkin pirtaan sopivaksi, eli tulkittu.
Silti suurempi ihmettelyn aihe on se, että Alkuseurakunnan oppi on tänään sama.
Martti,
Kohdallasi tämä ilmeisesti pätee, etkä ole ainoa.
Marko Sjöblom
28.10.2021 22:15
”Reijo, oletko koskaan kuullut puhuttavan retoriikasta eli puhetaidosta/puhetavasta? Apostolien teotkin on kirjoitettu alun perin puhekieltä korostavan kulttuurin keskellä. Siksi Luukaskin käytti vaihtelevaa puhetapaa, jonka oikea ymmärrys voidaan menettää, jos luetaan ”liian” kirjaimellisesti. Muutoin vierastan intoasi arvioida meidän hengellisyyttämme/hengettömyyttämme.”
Kyllä ”puhekieli” oli merkittävä osa retoriikkaa, eli ilmaisutaitoa. Teologian ”isä” Platon omalla osastollaan edusti myös tarpeetonta puhetta ja kirjoittamista. Tarpeettomalla viittaan siihen, kun ihminen viehättyy omiin ilmaisuihinsa jopa oman äänensä kuulemiseen.
Edellä Sahama, Kakkuri ottavat esille eri ilmaisullisen muodon merkityksen ja liittävät sen puolustamaan tulkinta-opin tarpeellisuutta. Vertaukset, runokieli, arkikieli jne eivät ilmaisumuotona tarkoita, että muuttaisivat itse asiaa, niin, että täytyy tulkita. Mielestäni ovat eri asia, kuin Alkuperäisen sanoman muuttaminen.
Reijo, etkö siis tosiaankaan ymmärrä, mitä Yrjö Sahama ja Teemu Kakkuri ovat yrittäneet sanoa? Ei tulkinnan lähtohtaisena tavoitteena ole Raamatun vääristäminen vaan aina sen ymmärtäminen. Sitten on eri asia, että tulkinnat voivat eri syistä olla pahastikin pielessä. Ja varsinkin tulkintoja seuraavat sovellutukset.
Marko S.
Mielestäni ymmärrän tulkinta-ystävällisyyden, mutta en hyväksy sitä.
Samoin itse ohitat minun kertomukseni, koska et ymmärrä mitä sanon! Tämä ei edusta rehtiyttä eikä ystävällisyyttä. Viittaan epäystävällisyyteen, kun ilmaistaan, että toisen ilmaisut ovat merkityksettömiä, koska niistä puuttuu ”teologia”. Eli sellainen, josta ei tiedetä vieläkään mitä se on, vaikka sana on alettu tulkita pelkästi Jumalaan suuntautuvaksi.
On totta, että haluan pysyä erossa sakramenteista-tulkinnoista, koska ne ovat pohja kaikelle, mitä Raamatusta ei löydy.
Voisin kokea itseni loukatuksi, kun analysoit minua noilla sanoilla:
”Puhut ”elävästä kristitystä”, muttet ikäänkuin uskalla sanoa uskova, uudestisyntynyt, mitkä tarkoittavat jokapäivä ristin ottamista ja Jeesuksen seuraamista. Koen, että tunnet tarvetta sponsoroida tulkinta-opetusta, vaikkei sellaista Raamatussa ole. ”
Loukkantunut en sentään ole, mutta pettynyt olen. Huomaan, että yritykset keskustella kanssasi kompastuu vastaaviin tuuleasta temmattuihin analyyseihisi.
Pitkän aikaa yritin vääntää Raamatun vaikeita paikkoja nykyaikaisemmalle ajattelulle mahdolliseksi. Lopulta ihmetelin itsekin että miksi sellaista teen? Raamattu on niin kuin se on mutta ongelmana on se miten siihen ja sen maailmaan tulee suhtautua?
Jeesus itse antaa vihjeen siitä miten raamattua ei pidä lukea puhuessaan fariseuksista ja kirjanoppineista. Hän oli ilmiselvästi sen puolella että on lähdettävä Raamatun hengestä eikä sen kirjaimesta. Samalla hän arvosti VT tä myöntäessään että oikea kirjanoppinut ammentaa sieltä sekä vanhaa että uutta.
Hyvä teologia etsii uusiin ongelmiin Raamatun hengen mukaisia ratkaisuja ilman että väittää Raamatun kertomusten olevan jotain muuta kun mitä siellä seisoo.
Jeesus itse poikkesi VT n tiukoista moraalisista ja sosiaalisista ohjeista useaan otteeseen tai antoi uuden tulkinnan vahoille teksteille. Niin, hän todellakin tulkitsi tekstejä ja antoi siten viittauksia siitä mihin suuntaan tulee jatkaa.
Markku H.
Raamatun “henki” on mielestäni sama kuin sen sanoma, eli Itse Asia. Sanat välittävät kummankin, mutta kuollut kirjain, pelkkä sana ei kerro itse Asian olemusta, mutta se ei saa olla sitä kertomatta. Raamatun henki on Jumalan Henki, mitä ilman Kirjoitusten tutkiminen ei avaa kirjainta kauemmaksi.
Kun papit Westcott-Hort uudistivat alkuperäiset kirjoitukset, he ikäänkuin esittelivät itsensä puolueettomina, asian taitajina. Tätä he todistelivat sillä, etteivät usko Raamatun olevan erehtymätön, Jeesus ei syntynyt neitsyestä yms. Raamatun erehtymättömyys on Kirjoitukset avaava Pyhä Henki, Raamatun henki. Tällainen ei tule missään W&H selvityksissä esille, niinkuin se ei tule Olli Löytynkään kolumnissa, eikä tietääkseni muissakaan hänen tutkielmissaan (Vai tuleeko? tämä on lisäys).
Vanhan ammetaminen oli ensimmäisten evankelioimissaarnojen teksti, vrt. Pietarin puhe Jerusalemissa sekä Korneliuksen luona. Paavali julisti Areiopagilla Evankeliumia, Vanhan Testamentin tekstillä, jne. Kumpikin puoli Raamattua on evankelioiva. Koko Vanhan Liiton kertomus Israel/Juudaan täydellisestä kyvyttömyydestä pelastautua Lain kautta, vahvistaa, että Jeesus täytti lain, sen viimeistä piirtoa myöten. Jeesuksen työ on kerrottu niin Uuden kuin Vanhan Testamentin puolella.
Jeesus ei poikennut ”tiukoista moraalisista ja sosiaalisista ojeista”. Jeesus selvitti käskyn olemuksen ja syyn, miksi sellainen on ja lisäksi Hän täytti kaikki Vanhan Liiton säädökset. Jumala oli ehdoton, että enemmän kuin kirjainta tulee noudattaa. näistä on esimerkkejä, mutta menee liian pitkäksi. Jeesus ei poistanut kymmentä käskyä, vaan niitä tulkitaan tarpeettomiksi pala palalta alkaen ensin toisen käskyn poistamisella.
Voi vaikuttaa viilaukselta, mutta mielestäni “teologia” ei etsi mitään, se on vain etsivinään ja kyselee ja väittää. Kaikki “ongelmakohdat” linkittyy sakramentteihin, mitkä ovat teologia- tuote. Perustan sillä, että teologinen, jumaluustieteellinen lähestyminen tuo oman kalupakkinsa, määritelmineen, mitkä ei ole Raamatusta. Kalupakkiin kuuluu “vatkain”, jolla muka mennään yksityiskohtiin. Nämä yksityiskohdat ovat tarpeetonta jauhamista ja edustavat sitä mihin jo Salomonkin väsyi. Sana avautuu ja sulautuu. Kuitenkin asioilla on oma aikansa, koska Totuus ei ole luettelointia ja “mitä-se-on” kerrontaa, koska kaikki ei kuulu kaikkeen aina.
Jo viittasin etusivun juttuun piispojen huolesta, koskien Raamatun lukua ja tulkintoja.
Jeesuksen “malli” tulkitsemisesta on tulkintojen, eli isien perinnäissääntöjen hylkääminen. Asiat kääntyvät päälaelleen, kun mm. piispa Revon aatokseen viitataan:
“Piispat rohkaisevat puheenvuorossaan lukemaan Raamattua ja ottamaan tulkinnassa mallia Jeesuksesta”
Tämä edustaa vastapuoleen liittymistä. Ensin kehotetaan lukemaan Raamattua ja sitten tulkitsemaan sitä, – – – kuin Jeesus!? Tällä metodilla “saavutetaan” eniten, ehkä. On kuitenkin otettava huomioon tämän kaavan mukaan toimimisen todellinen tulos. Esimerkkinä pidän Jesuiitta-kulttuuria. Tämän päivän johtavin jesuiitta, paavi, lähettää pappejaan kielilläpuhumaan karismaattisiin seurakkuntiin, jotka tapahtumat televisioidaan. Lisäksi hän lentää helikopterilla tilaisuuteen pahoitellakseen ystäviensä erehdyksiä. Tämä on suunnattu helluntalaisille, mutta tilaisuudessa ei heitä ollut. Paavi tuolloin ilmoitti tulleensa tapaamaan veljiään, tarkoittaen hengellisiä veljiään. ADI ei tähän julkisesti vastannut, mutta tehtiin tiettäväksi, että paavi ei ole heidän veljensä Kristuksessa.
Kyllä nämä hämäykset tuleva esille, mutta niistä voi mainita, kun vastaan sellaista tulee.
Markku, se että kirjain kuolettaa mutta henki tekee eläväksi on kyllä ymmärretty lain ja evankeliumin ”viraksi”. Totta kai Kristus tulkitsi Vanhaa testamenttia. Pointti on kuitenkin siinä, että Kristus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen. Hänen tulkintansa oli siis Vanhan testamentin selittämistä suurimmalla mahdollisella arvovallalla.
Kuuluu oppiin, joka on tulkinnan tuote. Eli olla ihminen ja Jumala samanaikaisesti tulkitsee Raamatun sanoman, Fili. 2:
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Hän ”tyhjensi itsensä oikeudesta olla Jumala ..”
Tämä tyhjentyminen oli täydellinen ja Hän kohtasi kaiken saman kuin mekin, eli tulla uskoon, kastattaa itsensä, saada Pyhän Hengen kaste. Näillä elementeillä, ihmisenä, Hän täytti lain ja sovitti koko maailman, ollen ainoa ihminen, jossa ei moitetta ollut.
Tiedän tämän luterilaisenkin tulkinnan, missä tarpeen mukaan otetaan Jumala tai ihminen. Jeesuksessa oli yhtälailla Jumalan henki, kuin on jokaisessa ihmisessä.
Jeesuksen ”auktoriteetti” oli hänen nöyrtymisensä, eli niinkuin on kaikkien ihmisten tie Jumalassa.
Marko, Millä perusteella tuollainen lausahdus kytketään virkaan? Siinähän on ilmi selvä oma logiikkansa jota ei millään lailla ole vaikea ymmärtää.
Näitä kun lukee, niin huomaa sen miten niitä on luettava kunkin taustan mukaan. Se mitä sanoja valitsee, antaa toiselle aiheen tulkita tekstiä lukijan taustan mukaisella tavalla. Kullekkin sanalle kun on kunkin mielessä useita eri merkityksiä. Tausta vaikuttaa siihen , mikä tulkinta niistä valitaan.Tämänkaltaisessa keskustelussa ei ole mahdollista päätyä mihinkään suureen yksimielisyyteen edes siitä mistä puhutaan. Monet erimielisyydet johtuvat selkeästi tässä siitä, että lukijan tulkinta muuttaa alkuperäistä viestiä.
Hyvässä ja aidossa kommunikaatiossa on kyse tunneyhteydestä. Tämä reppana kone ei vielä ole oppinut välittämään yhtään ainoa tunnettani sellaisena kuin sen itse koen. Joten lukijan yksinoikeudeksi on pakko jättää se, mitä tunteita hänelle tekstistäni herää. Jos ne ovat positiivisia ja hän kokee voivansa niihin luotaa, niin ristiriitoja välillemme syntyy paljon vähemmän, kuin jos lukijalle herää jotain negatiivisia tunteita, joihin hän sitten reagoi.
Saamani vastaus ei siten välttämättä kerro mistään muusta, kuin vastaajan ihan omasta tunnekokemuksesta.
Etenkin evlut papiston on voimakkaasti puollettava tulkinta-reititystä. Se reitti on mutkainen ja kulkee joskus upoksissa ja joskus pää nousee pinnalle.
Sinun taustasi on luterilaisuus.
En ole vielä tavannut mitään todellista estettä lukea Raamattua, lukea sitä mikä on sinne kirjoitettu ja käsittää, tulla tietämään kaikki mitä olen tarvinnut. Se, että on muitakin, kertoo, että asia ei ole monimutkainen.Muutenhan tyhmät ja hullut eksyisivät, vastoin Raamatun ilmoitusta.
Ei ole kysymys siitä, että teologisen koulutuksen saanut sitten tulkitsisi oikein niille, joiden inhimillinen järjenjuoksu ei tulkintoihin riitä. Ei, vaan jokainen ”kuulee” sisimmässään, mitä on kirjoitettu, vt. Jes.30:
21 Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ”Tässä on tie, sitä käykää”.
Kuulemme käsitämme asiat niiden omissa yhteyksissä. On kysymys elävästä uskosta, mikä avaa, sulauttaa meille Kirjoitukset.
Reijo, teologinen koulutus tarjoaa työvälineitä siihen, kuinka Raamattua voi ymmärtää oikein. Tämän myöntävät kaikki roomalaiskatolisista baptisteihin ja luterilaisista helluntailaisiin. Totta kai vaikkapa kirveellä voi sekä halkaista halon että halkaista naapurin pääkallon. Ei se ole kirveen vika, jos joku käyttää sitä väärin. Itse ajattelen kyllä niin, että ON olemassa sellaisia raamatuntulkinnan välineitä, jotka eivät edesauta Raamatun hengellistä ymmärtämistä ja uskon syntymistä/vahvistamista, mutta monet välineet ovat hyviä tai ainakin käyttökelpoisia.
Marko,
Olen selvillä teologisesta ja raamattuopisto- koulutuksesta P-Amerikka, UK, Italia, Suomi. Tein tällaisen jaon, raamatullinen ja teologinen, mikä kertoo käytetyistä “välineistä”.
“Teologinen koulutus”, valtion teologiset tiedekunnat on eri kallistuma, kuin Raamattuopistot, joissa uskoontulleet valmistuvat siihen tehtävään, mihin on kutsumus, Jumalan Valtakunnan työssä. Raamattukouluissa opintojaksot ovat yleensä 3 -24 kk. kestäviä. Tunnen lähinnä helluntailiikkeen Raamattukoulutoimintaa, mutta esim. Vapaakirkolla ja Baptisteilla on sama hengellinen kohdistus. Suomen teologinen perehdyttää Raamattuun yhtä paljon kuin esim. Italian katolinen pappiskoulutus. Siis painotus on Raamattu-vapaata. Kumpikin opiskelu perehtyy kirjoihin, jotka kertovat mitä Raamatussakin on kirjoitettu. Luterilaiset uskovat teologiaa alottavat opiskelijat hoitavat opiskeluohjelman sivussa omaa uskonelämäänsä, mikä liittyy Raamatun jokapäiväiseen lukemiseen. Katolisuudessa ei ole suositeltavaa harrastaa Raamatun lukemista itsekseen ei pappisseminaareissa eikä sen ulkopuolella.
On olemassa välineitä, jopa armoonvälineitä. Kummatkin sakramentit edustavat niitä. Teologia, siis oppi jumaluuksista on tällainen väline. Määritelmä teologia yritetään tehdä ikäänkuin askelmiksi joita ei jokainen nouse, ei pysty. Kuitenkin nuo väline-askelmat oven äärelle, minkä takana ei ole mitään, mitä ei muissa ajallisuuteen sidotuissa aineissa jo olisi. Se ei-mitään on ihmisen rakennelma, asioita ajalliseen aikaan. Ajattomuuteen ei teologinen koulutus tähtää!!?? Eli ajallisen ajan jälkeinen tila ei ole kohdistus. Kuitenkin se on ainoa kohdistus ihmisenä olemisessa. Kirjoitin tästä pari blogiakin, vt. Halla-ahon haastattelu ja italialaisen Celentanon pari ulostuloa vuoden suurimmissa mediatapahtumissa. Kummatkin ilmaisivat syvän huolensa, koska kirkot keskittyvät vain epäolennaisen, ajallisen käsittelyyn. Kummatkin tunnustautuivat jumalattomiksi kirkkonsa jäseneksi.
Käännös vai väännös:
Kristittyjen ensimmäinen Raamattu Septuaginta oli myös ensimmäinen käännetty Raamattu. Eikä käännös ollut likikään paras mahdollinen. Kristityt joutuivat omaksumaan sen ansioineen ja puutteineen, sillä omaa kirjaansa he joutuivat odottamaan vielä useita satoja vuosia. Ja kun Septuaginta ei vain säilyttänyt kristillistä uskoa, vaan otti osaa myös sen opilliseen kehittymiseen, saattoi tuo kehitys joskus saada vaikutteita myös Septuagintan virheistä. Tyypillinen pieni virhe, josta kasvoi suuri oppi, liittyi kysymykseen Jeesuksen neitseellisestä syntymästä. Septuaginta oli yhden ainoan kerran kääntänyt kysymykseen liittyvän heprean sanan ’alma’ neitsyttä tarkoittavalla sanalla ’parthenos’. (Jes. 7:14) ’Alma’ merkitsee kuitenkin vain ’nuori naimaton nainen’, ja tähän suuntaan se on kaikkialla muualla Raamatussa käännetty. Esim. Sananlaskuissa (30:1-9) ja erityisen viehättävästi aivan Laulujen Laulun (Ent. Kork. Veisu 1-4 ) alussa, jonka Raamatun nykysuomennos on otsikoinut ’Rakkautesi on ihanampaa kuin viini”:
’Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan. Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi, ihana on voiteittesi tuoksu. Sinun nimesikin tiukkuu parhainta öljyä.
Siksi neidot (huom! hepreaksi almot!) sinua rakastavat. Ota minua kädestä, juostaan. Vie minut taloosi, kuningas, vie minut huoneeseesi. Tule, iloitaan ja riemuitaan. Rakkautesi on ihanampaa kuin viini. Suotta eivät neidot sinua rakasta.’
On todella vaikea kuvitella, että tässä viaton neitsyt laulaisi kuninkaalleen. Raamatun nykysuomennokselle ei ole todellakaan kunniaksi, että virhe kaikesta huolimatta on jätetty Jesajan asianomaiseen kohtaan, ja oikea merkitys on mainittu vain pienessä alaviitteessä. Miksi näin?
Etsiessään vastausta tähän ja vielä esille tuleviin muihin kysymyksiin, joutuu tutustumaan eräisiin Raamatun kirkollisia käännöksiä vinouttaviin tekijöihin. Niistä nousee tämän viestin nimitys; käännös vai väännös? Kirkolliset kääntäjät tietävät, että heidän on monin, jopa ratkaisevin, osin sopeuduttava taustayhteisöjensä vaatimuksiin. Heidän on huomioitava seurakuntalaisten ns. odotushorisonteissa purjehtivien ja oppilastattujen laivojen ruumissa olevat raskaat ennakkokäsitykset, pinttymät ja odotukset. Laiva ui syvällä. He tietävät, että liian radikaali käännös, oli se kielitieteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti miten oikea hyvänsä, ei menisi maallikkoenemmistöisessä kirkolliskokouksessa milloinkaan läpi.
Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto
Käännösten seurakuntateologinen ja liturginen käyttö ei edelleen salli kääntää tekstejä niiden alkuperäisessä kansanomaisessa, usein jopa brutaaleissa, muodoissaan. Ei uskalleta esimerkiksi kertoa, millainen oli se Daavidin Herran edessä suorittama tanssi, jonka vuoksi vaimonsa Miihkali, Saulin tytär, kääntyi inhoten Davidista pois. (2 Sam 14: 16) Kirkkoraamattuja parannellaan ja kaunistellaan.
Tarkoituksenmukaisuus ja päämäärähakuisuus ohjaa siis valintoja ja näin on ollut alusta alkaen. Septuagintakaan ei aina ole kelvannut sellaisenaan, sillä mikäli siinä on ollut sopimattomia, myöhemmin oikeaksi havaittuja, sanamuotoja, on ne puolestaan syrjäytetty ja korvattu opille mahdollisimman pientä kiusaa tuottavin termein. Hyvä esimerkin antaa Deuteronomissa (V Mooseksen kirjassa) oleva kertomus Korkeimman (El Elyon) suorittamasta perinnönjaosta, missä Hän antaa Herralle perinnöksi Jaakobin, ja missä tämä perinnönjako Septuagintassa on tapahtuva ”Jumalan poikien luvun mukaan”, mutta myöhemmissä käännöksissä ’enkelien’ tai ’Israelin poikien’ luvun mukaan. Uusi suomennos on sotkenut kohdan täysin käsittämättömäksi ilmeisenä tarkoituksenaan estää lukijaa havaitsemasta, että meidän Herramme (JHVH) on ko. kohdan mukaan vain yksi Korkeimman pojista. Näin pyrkimys vahvistaa monoteistista oppia nousee oikeata käännöstä tärkeämmäksi.
Reijo, olen samaa mieltä siitä, että teologit ja papit voivat lukea Raamattua liian vähän. Tämähän on juuri noteerattu, mutta ongelma on vanhempaa perua. Esität mielestäni myös hyvin outoja näkemyksiä enkä ymmärrä, mitä selität.
Ensiksikin teologinen tiedekunta ei nimestään huolimatta ole raamattukoulu eikä pastoriseminaari. ”Teologinen tiedekunta ei ole hartaudenharjoituspaikka” totesi yksi professoreistamme jo 1980-luvun lopussa. Monissa muissa maissa tilanne on erilainen.
Perinteinen 1600-luvun määritelmä teologialle oli, että se on ”oppi Jumalasta ja jumalallisista asioista” Ja oppi johdettiin Raamatusta. Tarkoituskin oli ihmisten pelastuminen. Nykyaikainen määritelmä on, että teologia on kristillistä uskoa ja kirkkoa tutkiva tiede. Ei siinä ole tosiaankaan mitään väärää eikä tarkoituksena tosiaankaan ole jotenkin korottaa ihmisiä jollekin jalustalle. Toinen asia on, riittääkö tällainen seurakunnan työntekijälle. Mielestäni ei tietenkään.
Samalla on niin, että teologit yleensä ovat oman alansa jonkin asteisia asiantuntijoita. En ymmärrä, mikä siinä voisi olla väärää. Teologiassa on tietenkin omat käsitteet ja niiden avulla yritetään selkeyttää asioita. Näin on ollut pitkälti toistatuhatta vuotta.
Lopuksi. Armonvälineet ovat Jumalan asettamia ja käyttämiä vaikutusvälineitä, joiden välityksellä Hän kohtaa meidät. Itse sanaa ei Raamatussa ole, mutta itse asia ilman muuta.
Paljon on tulkittu… Kun ihminen löytää pelastuksen Kristuksessa, niin silloin on tulkinta osunut oikeaan.
Ongelmat alkavat usein siitä, että tämä tulkinta ei riitä ja alkaa loputon suorittaminen ja riittävyyden oppiminen…
Tämä on suosikkivertauksesi, Ari Pasanen. Perustelet sillä jyrkkää kritiikkiä kirkkokuntia – varsinkin luterilaisuutta – kohtaan. Näin tehdessäsi valitset vertauksen monista tulkintamahdollisuuksista sen, mikä sinun ajattelullesi parhaiten sopii. Niinkin sitä voisi tulkita, että sinut voitaisiin pisteliäiden moitteittesi vuoksi luokitella orjantappuraksi.