Kirjaimellinen tulkinta?
On kysymys Raamatusta, oppineen lausumasta, vt. Olli Löytty, kolumni Kotimaa-lehdessä.
Kirjaimellinen ja tulkinta ovat sanoja, jotka eivät toimi yhdessä, ei millään kielellä!
Raamattu itse kertoo, mitä se / Hän on.
Paavali, joka oli aikalaisistaan edistynein, mitä juutalaisuuteen tulee, päätyi tilanteeseen, että kaikki tulkinta osoittautui roskaksi, kun hän tuli tuntemaan Itse Sanan, Jeesuksen. Eli tuli uskoon.
Paavalin tietämykseen sisältyi Vanha Testamentti/ Alkuperäinen ja “talmudit” mikä nimitys kattaa kaikki tulkinnat alkuperäiseen. Ensimmäinen on tänäänkin sama, ymmärrettävässä muodossa ja luettavissa eri kielillä. Toiselle ei näy loppua tulevan, koska tulkinnat ei ole sidottu mihinkään, eivätkä perustu mihinkään, mitä Raamattuun tulee.
Uusi Testamentti on täydellisessä sopusoinnussa Vanhan Testamentin kanssa. Kaikki näihin lisätty, tulkittu rikkoo kokonaisuutta, tasapainoa. Tietokirjailija, kuten Olli Löytty edustaa Kirjoitusten tulkintaa, minkä ainekset on puuta ja heinää. Kirjoitukset on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikuttamana. Niiden ymmärtäminen, sulautuminen on mahdollista vain Pyhän Hengen vaikuttamassa uskossa.
89 kommenttia
Lainaus etusivulta:
”Piispat myöntävät, että Raamattu on monitulkintainen ja sitä voidaan myös tulkita pahantahtoisesti ja väärin. Arkkipiispa Luoma kehotti ottamaan tulkinnassa mallia siitä, miten Jeesus puheissaan tulkitsi ja sovelsi Vanhaa testamenttia. – Jeesuksen tapa käyttää Vanhan testamentin tekstiä oli esimerkki vastuullisuudesta. Hän on vapaa siinä, miten hän soveltaa Vanhaa testamenttia, mutta hän ei siteeraa lyödäkseen vaan näkee ihmisen hädän. Hän ottaa ihmisen vakavasti ja tukee tätä.”
Piispojen alkava käytäntö, koskien “piispankirjeitä”, sisältää paljon Raamattuun pohjautumista. Kuitenkaan tulkinta ei ole Raamatun opetusta, mikä on tarkoittanut jo tuhansia vuosia, että Kirjoituksiin lisätään. poistetaan ja muutellaan itse asiaa. On muuteltu, koska ihminen, liha ei niihin yhdy. Vaikka sanoitus ei välttämättä tarvi muuttaa Raamatussa olevaa tarkoitusta, niin sitä kuitenkin käytetään joskus sujuvamman luettavuuden vuoksi ja joskus “koska” muotoa, sanaa tai kokonaista jaetta ei ole vanhimmissa dokumenteissa. Kuitenkin aina on kysymys sakramentaalisuuden puolustamisesta.
Tuo “Jeesuksen tapa käyttää …” – lausuma ei edusta Raamatun Raamattua selittävää kantaa. Se ilmaisee, että otetaan ihminen ja inhimillisyys huomioon. Jumala puhuu tavalla ja toisella, niinkuin esimerkiksi Sanansa kautta. Sanan puhe käy tarpeettomaksi, kun luetaan enemmän, eri tavalla kuin mitä luettavissa on. Tulkitaan paremmin tähän päivään sopivaksi.
Arkkipiispan mielestä Jeesus vastuullisuuttaan tulkitsi, eli sovelsi Vanhaa Testamenttia. Näin voi sanoa tai pitää sanoa, koska esim. evlut kirkon kaksi sakramenttia on tulos tulkinnasta. Sanoin ensimmäisessä lauseessani, että tässä piispankirjeessä on paljon Raamattuun perustuvaa. Harhautus lähtee aina oikeasta määritelmästä, kuten: sola scriptura, palataan alkuperäiseen, yksin uskosta, yksin armosta… Kun nämä selkeät perustotuuslauselmat on sanottu, niin kertomus jatkuu. Tulee opinkohtia, jotka kumoavat jo määritellyn, vaikka se aikaisempikin on oikeaa … Siksi Raamatun ja Jeesuksen kehotus on olla hyvinkin tylppä, kun uskomme perustasta puhumme. Okoon teidän sananne on, on tai ei, ei. Myöskään mitään ei Kirjoituksista pidä poistaa, lisätä, muuttaa. Jo “talmudien” oikea on väännelty kuhunkin pirtaan sopivaksi, eli tulkittu. Silti suurempi ihmettelyn aihe on se, että Alkuseurakunnan oppi on tänään sama.
Marko Sjöblom 28.10.2021 22:15
”Reijo, oletko koskaan kuullut puhuttavan retoriikasta eli puhetaidosta/puhetavasta? Apostolien teotkin on kirjoitettu alun perin puhekieltä korostavan kulttuurin keskellä. Siksi Luukaskin käytti vaihtelevaa puhetapaa, jonka oikea ymmärrys voidaan menettää, jos luetaan ”liian” kirjaimellisesti. Muutoin vierastan intoasi arvioida meidän hengellisyyttämme/hengettömyyttämme.”
Kyllä ”puhekieli” oli merkittävä osa retoriikkaa, eli ilmaisutaitoa. Teologian ”isä” Platon omalla osastollaan edusti myös tarpeetonta puhetta ja kirjoittamista. Tarpeettomalla viittaan siihen, kun ihminen viehättyy omiin ilmaisuihinsa jopa oman äänensä kuulemiseen.
Edellä Sahama, Kakkuri ottavat esille eri ilmaisullisen muodon merkityksen ja liittävät se puolustamaan tulkinta-opin tarpeellisuutta. Vertaukset, runokieli, arkikieli jne eivät ilmaisumuotona tarkoita, että muuttaisivat itse asiaa, niin, että täytyy tulkita. Mielestäni ovat eri asia, kuin Alkuperäisen sanoman muuttaminen.
Pitkän aikaa yritin vääntää Raamatun vaikeita paikkoja nykyaikaisemmalle ajattelulle mahdolliseksi. Lopulta ihmetelin itsekin että miksi sellaista teen? Raamattu on niin kuin se on mutta ongelmana on se miten siihen ja sen maailmaan tulee suhtautua?
Jeesus itse antaa vihjeen siitä miten raamattua ei pidä lukea puhuessaan fariseuksista ja kirjanoppineista. Hän oli ilmiselvästi sen puolella että on lähdettävä Raamatun hengestä eikä sen kirjaimesta. Samalla hän arvosti VT tä myöntäessään että oikea kirjanoppinut ammentaa sieltä sekä vanhaa että uutta.
Hyvä teologia etsii uusiin ongelmiin Raamatun hengen mukaisia ratkaisuja ilman että väittää Raamatun kertomusten olevan jotain muuta kun mitä siellä seisoo.
Jeesus itse poikkesi VT n tiukoista moraalisista ja sosiaalisista ohjeista useaan otteeseen tai antoi uuden tulkinnan vahoille teksteille. Niin, hän todellakin tulkitsi tekstejä ja antoi siten viittauksia siitä mihin suuntaan tulee jatkaa.
Markku, se että kirjain kuolettaa mutta henki tekee eläväksi on kyllä ymmärretty lain ja evankeliumin ”viraksi”. Totta kai Kristus tulkitsi Vanhaa testamenttia. Pointti on kuitenkin siinä, että Kristus on samanaikaisesti Jumala ja ihminen. Hänen tulkintansa oli siis Vanhan testamentin selittämistä suurimmalla mahdollisella arvovallalla.
Näitä kun lukee, niin huomaa sen miten niitä on luettava kunkin taustan mukaan. Se mitä sanoja valitsee, antaa toiselle aiheen tulkita tekstiä lukijan taustan mukaisella tavalla. Kullekkin sanalle kun on kunkin mielessä useita eri merkityksiä. Tausta vaikuttaa siihen , mikä tulkinta niistä valitaan.Tämänkaltaisessa keskustelussa ei ole mahdollista päätyä mihinkään suureen yksimielisyyteen edes siitä mistä puhutaan. Monet erimielisyydet johtuvat selkeästi tässä siitä, että lukijan tulkinta muuttaa alkuperäistä viestiä.
Reijo, teologinen koulutus tarjoaa työvälineitä siihen, kuinka Raamattua voi ymmärtää oikein. Tämän myöntävät kaikki roomalaiskatolisista baptisteihin ja luterilaisista helluntailaisiin. Totta kai vaikkapa kirveellä voi sekä halkaista halon että halkaista naapurin pääkallon. Ei se ole kirveen vika, jos joku käyttää sitä väärin. Itse ajattelen kyllä niin, että ON olemassa sellaisia raamatuntulkinnan välineitä, jotka eivät edesauta Raamatun hengellistä ymmärtämistä ja uskon syntymistä/vahvistamista, mutta monet välineet ovat hyviä tai ainakin käyttökelpoisia.
Reijo, olen samaa mieltä siitä, että teologit ja papit voivat lukea Raamattua liian vähän. Tämähän on juuri noteerattu, mutta ongelma on vanhempaa perua. Esität mielestäni myös hyvin outoja näkemyksiä enkä ymmärrä, mitä selität.
Ensiksikin teologinen tiedekunta ei nimestään huolimatta ole raamattukoulu eikä pastoriseminaari. ”Teologinen tiedekunta ei ole hartaudenharjoituspaikka” totesi yksi professoreistamme jo 1980-luvun lopussa. Monissa muissa maissa tilanne on erilainen.
Perinteinen 1600-luvun määritelmä teologialle oli, että se on ”oppi Jumalasta ja jumalallisista asioista” Ja oppi johdettiin Raamatusta. Tarkoituskin oli ihmisten pelastuminen. Nykyaikainen määritelmä on, että teologia on kristillistä uskoa ja kirkkoa tutkiva tiede. Ei siinä ole tosiaankaan mitään väärää eikä tarkoituksena tosiaankaan ole jotenkin korottaa ihmisiä jollekin jalustalle. Toinen asia on, riittääkö tällainen seurakunnan työntekijälle. Mielestäni ei tietenkään.
Samalla on niin, että teologit yleensä ovat oman alansa jonkin asteisia asiantuntijoita. En ymmärrä, mikä siinä voisi olla väärää. Teologiassa on tietenkin omat käsitteet ja niiden avulla yritetään selkeyttää asioita. Näin on ollut pitkälti toistatuhatta vuotta.
Lopuksi. Armonvälineet ovat Jumalan asettamia ja käyttämiä vaikutusvälineitä, joiden välityksellä Hän kohtaa meidät. Itse sanaa ei Raamatussa ole, mutta itse asia ilman muuta.
Paljon on tulkittu… Kun ihminen löytää pelastuksen Kristuksessa, niin silloin on tulkinta osunut oikeaan.
Ongelmat alkavat usein siitä, että tämä tulkinta ei riitä ja alkaa loputon suorittaminen ja riittävyyden oppiminen…
Tämä on suosikkivertauksesi, Ari Pasanen. Perustelet sillä jyrkkää kritiikkiä kirkkokuntia – varsinkin luterilaisuutta – kohtaan. Näin tehdessäsi valitset vertauksen monista tulkintamahdollisuuksista sen, mikä sinun ajattelullesi parhaiten sopii. Niinkin sitä voisi tulkita, että sinut voitaisiin pisteliäiden moitteittesi vuoksi luokitella orjantappuraksi.
Kirjoittaja
Reijo Mänttäri
Jo lapsena, aito usko ja sen ilmiöt, saivat minut viihtymään helluntalaisten kokouksissa. Otollisesta tilasta, omakohtaisen uskonlahjan sain vastaanottaa jo 10-vuotiaana. 4 vuotta myöhemmin halusin, että minut kastetaan vedessä, koska Jeesuksellekin se oli vanhurskautuksen täydellistyminen. Nyt lähes "koko maailman" kiertäneinä paluumuuttajina vaimoni kanssa, voimme todeta, että helluntalaisuudessa halutaan noudattaa Alkuperäisiä Ohjeita, vaikka yhtä puutteellisina kuin Alkuseurakunnassa.
Mielenkiintoista luettavaa. Näyttää siltä, että kommentit tulkitsevat toisiaan, joten yhteisymmärrystä on vaikea saada. Lisää hämmennystä syntyy siitä, että on kaksi selvästi erilaista tapaa tulkita. Vain se, joka tuntee Jeesuksen henkilökohtaisna ja omana pelastajanaan voi tulkita sanaa hengellisin silmin. Silloin jokainen Raamatun lause ja sana voi saada hengellisen ja henkilökohtaisen merkityksen. Riippumatta täysin siitä missä kirjassa tuo lause on Raamatussa. Pyhä Henki käytää Raamatun sanoja hyvin erikoisella tavalla, jolloin jokaista sanaa Hän kykenee hyödyntämään uskovan hengelliseksi hyödyksi. Silloin tulkitsija ei ole uskova itse, vaan Jumalan Pyhä Henki. Jollei tuota hengellistä yhteyttä ole Jeesuksen kanssa, niin jäljelle jää vain tietty kirjaimelliseen tekstiin nojaaminen ja sen tulkitseminen oman järjen valossa. Silloin tulkinnasta on hyötyä vain tiedon ja oppimisen tasolla, mutta se ei hyödytä hengeelistä kasvua, eikä elämää. Sitä se ei voi tehdä, jollei ole elävä kristitty. Tästä erosta mielestäni Mättäri kirjoittaa. Olenko Reijo oikeassa?
Ilmoita asiaton kommentti