Kirja-arvio: "Minä en ole kuollut"

Erik Engelvin teos Minä en ole kuollut on uunituore tositarina perheensä hylkäämästä pojasta.

Erik syntyi Jehovan todistaja -perheeseen eläen tavallista todistajan lapsuutta ja nuoruutta. Erik piti todistajuutta totuutena, kuten kaikki muutkin todistajat. Hän tiesi jo lapsena, että hänestä tulee myöhemmin virallisesti Jehovan todistaja. Hän tulisi menemään kasteelle heti kun aika on kypsä.

Kun turvalliselta tuntunut lapsuus jää taakse, Erik alkaa huomata tuntevansa vetoa oman sukupuolensa edustajiin. Alkaa pitkä matka kohti aikuisuutta ristiriitaisten tuntemusten keskellä. Hän kuulee ja lukee toistuvasti todistajien kokouksissa, että homoseksuaalisuus on syntiä, joka johtaa tuhoon. Erikin tuntemukset ovat siis vääriä ja niitä vastaan on taisteltava. Hän tekee kaikkensa voittaakseen väärät tuntemukset. Hän toimii kuten on järjestöltä oppinut: lukee paljon Raamattua ja osallistuu säännöllisesti julkiseen saarnaamistyöhön.

Mutta koska homoseksuaalisuus ei ole valinta, Erikin pitkä itsetutkiskelu päättyy kaikesta yrittämisestä huolimatta siihen, ettei hän voi jatkaa seurakunnassa. Kuten useimpien todistajuudesta lähtevien kohdalla, rehellisyyden ja itselleen uskollisuuden hintalappu on traagisen korkea myös Erikille. Jehovan todistajien on oppinsa mukaan hylättävä kaikki seurakunnasta lähtevät, jopa lapsensa ja vanhempansa. Kun Erikin vanhemmat käyvät hänen luonaan viimeisen kerran, kaikki kyynelehtivät vuolaasti. Jehovan todistajien hylkäämisopissa kaikki ovat häviäjiä.

Siitä alkaa Erikin matka omana itsenään, vapaana kultin kahleista. Erik tapaa vanhempiaan vielä myöhemminkin, mutta vain Jehovan todistajien järjestön sallimissa rajoissa. Seurakunnasta lähtevän kanssa voi olla tekemisissä ainoastaan välttämättömissä asioissa, kuten hautajaisissa, tai jos tarvitaan välttämätöntä apua. Erik näkee vanhempiaan esimerkiksi isoäitinsä kuolinvuoteella. Muuten Erik on läheisilleen kuin kuollut.

Kirja etenee sujuvasti ja sisältää paljon kaunista kuvailua Erikin lapsuudesta, hänen perheestä, ystävistä ja lapsuudenmaisemista. Todistajuutta kirja käsittelee todenmukaisesti ja uskottavasti.

Entisenä todistajana kiinnittää erityistä huomiota aina siihen, miten todistajuuteen liittyvä termistö on esitetty tai käännetty. Todistajuudessa on oma kieli ja termistö, joka muistuttaa joiltain osin orwellimaista uuskieltä. Kirjan käännösratkaisut ovat pääosin oikeita, mutta sisältävät joitain virheitä. Tämä on osin jopa odotettavaa, sillä vain harvoissa teoksissa tai esimerkiksi elokuvissa termistö on aivan korrektia. Kääntäjiltä ja kirjoittajilta toivoisikin termistön tarkistamista esimerkiksi joltain entiseltä todistajalta. Termistöstä nillittäminen voi tuntua turhamaiselta, mutta todistajuuteen liittyvä terminologia ja kieli on erittäin tärkeä osa todistajuuden kokemusmaailmaa.

Erik Engelvin kirja kertoo koruttomasti siitä, mitä epäterve uskonnollisuus saa aikaan. Sodissa ei-toivotut ihmiset ja vihollinen tuhotaan fyysisesti, epäterveissä uskonnoissa psyykkisesti. Kun sinusta tulee läheisillesi kuin kuollut, jotain todella kuolee myös sinussa. Se on silti hinta, jonka monet ovat valmiita maksamaan - koska rehellisyydelle, omana itsenä elämiselle ja vapaudelle ei ole hintaa.

 

 

4 kommenttia

  • Lauri Frosti sanoo:

    Luin ja oli kiinnostava, erityisesti se osio, jossa kerrottiin yhteisöstä ja perheestä ennen kirjoittajan irtautumista koko tsydeemistä. Jäin pohtimaan myös sitä, että jos ei tätä kirjoittajan homoutta olisi ollut, niin kuvauksen mukaan taitaisi olla edelleenkin mukana jengissä, oli hän niin sydämen pohjasta kiinni siinä. Vain tuo omien piuhojen erilaisuus sai aikaan sen kriisin, että irtautuminen oli lopun perin ikään kuin väistämätöntä. Mutta muutoin ei. Vaikka mistä sitä tietysti enää tietää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Niin, vaikeahan se on tietää, mutta hyvin todennäköistä se ainakin olisi, että henkilö olisi jatkanut todistajissa ilman homoseksuaalisuuttaan. Lähtemiseen tarvitaan aina jonkinlainen sysäys ja merkittävä motiivi, kun lähtemisen hintalappu tosiaan on mitä on.

      Mukavaa, että luit kirjan. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari-Pekka Peltoniemi sanoo:

    Jehovan todistajien jyrkkä suhtautuminen homoihin tulee esiin Helsinki Eteläisen Jehovan todistajien seurakunnan kokouksessa pidetyssä esitelmässä huhtikuussa 2021. Tässä on ote puheesta tekstinä:

    ”Tässä tilanteessa sellaiset ihmiset, jotka päättävät toimia niin, että he kuuluvat vääriin uskontoihin, jotka on luvattu tuhota, poliittisiin järjestelmiin, päättää olla haureuden harjoittajia, avionrikkojia, homoseksualisteja, heidät tullaan tuhoamaan. Tässä korostuu sanat ”ne, jotka päättävät toimia”. Tämä ei ole taipumusasia eikä tämmönen lipsumisasia vaan se perustuu päätökseen.

    Meillä kaikilla on taipumus toimia väärin. Emme voi sille mitään. Mutta me voimme päättää toimia oikein. Myös väärintekijät toimivat päätöksensä mukaan. Paavali kirjoitti Korinttilaisille 6. luvussa siitä, missä hän luetteli tällaisia väärintekijöitä. Hän sanoi, että heidät oli pesty puhtaiksi. He eivät enää toimineet näin. He olivat päättäneet lopettaa väärinteot ja alkaneet toimia oikein. Se vaikuttaa siihen, millaisen todistajanlausunnon he antavat.

    Sitten, kun kaikki ihmiset, jotka päättää kannattaa Jumalan valtakuntaa, siirtyy sen puolelle, toimii näin, niin he voivat nauttia siitä, kun Maasta tehdään paratiisi, ihmiset parannetaan, kuolleet herätetään, ja kaikki ihmiset opetetaan elämään rauhassa keskenään. Rauhassa eläminenkin vaatii opettamista. Sekin perustuu päätökseen.”

    Äänitteen voi kuunnella täältä:

    https://johanneksenpoika.fi/uutiset_b2/esitelma_helsinki_etelainen_24042021/ote_esitelmasta_24042021.mp3

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antero Syrjänen sanoo:

      Tuokin lainaus kertoo karua kieltä todistajien harhaisista käsityksistä homoseksuaalisuuteen liittyen. Pitämällä homoseksuaalisuutta valintana he varmistavat monet epäinhimilliset ja epäreilut ihmiskohtalot.

      Uusi paratiisinäkemys jatkaa samalla linjalla. Sen näkemys on, että Jehova ei paranna homoseksuaalisuutta vaan homoseksuaalien tulee itse valita jättää ”elämäntapansa” taakseen. Tähän annetaan paratiisin tuhatvuotiskaudella sata vuotta aikaa. Jos siinä ajassa ei ole ymmärtänyt eheytyä, henkilö tuhotaan.

      Siinä sitä on rakkaudellisuutta taas koko rahan edestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Antero Syrjänen

    Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jos haluat kysyä todistajuudesta (tai ottaa muuten yhteyttä) yksityisemmin, sähköpostiosoite on: tantero.syrjanen@gmail.com