Kiistaa piispan viineistä ja rahoista Espanjassa

Cádizin ja Ceutan roomalaiskatolinen hiippakunta ei ole missä tahansa, vaan se sijaitsee sekä Euroopan että Afrikan mantereella. Siirtolaiskriisin aikana luulisi, että myös kirkon uutiset täyttyvät apua hakevien ihmisten hädästä ja kirkon omista reaktioista siihen. Vaan toisin on ollut siitä saakka, kun Rafael Zornoza Boy on hallinnut hiippakuntaa.

Tilanne on tammikuussa kehittynyt avoimeksi kriisiksi. Vejer de la Fronteran seurakunta valitti 10. tammikuuta Cádizin paikallislehdessä siitä, että sen kirkkoherra oli pakotettu eroamaan virastaan kertomatta syytä. Seurakunta vaati piispa Zornozaa palauttamaan Antonio Casadon takaisin virkaansa. Hänen sanottiin jääneen vaille minkäänlaista tukea ja elämään ”kuin köyhä kerjäläinen”. Diario de Cádiz -lehti antoi siis 10. tammikuuta tukeaan Casadolle. https://www.diariodecadiz.es/provincia/feligreses-Vejer-exigen-retorno-parroco_0_1317168724.html

Kirkollinen media Religión Digital on puolestaan kertonut, kuinka Casadon seuraajaa Antonio Jesús Lópezia on painostettu ”ilmiantamaan” (denunciar) edeltäjänsä. Syyksi ilmiantoon kerrotaan, että hiippakunnan mukaan entinen kirkkoherra Casado oli syyllistynyt seurakunnan rahojen ”kavallukseen” ja tämän taustalla oli taas se, että häntä oli ”kiristetty”. Mahdollisen kiristyksen syyksi on kerrottu ystävän afrikkalaisen ottolapsen tilanne: tätä oltiin pakkopalauttamassa, ja tilanne vaati rahaa. Hiippakunnan erottamispäätöksen syyt on pidetty poissa julkisuudesta. Mutta lieneekö tässäkin vennamolainen ”kyllä kansa tietää” nyt käynnissä? https://www.periodistadigital.com/religion/espana/2019/01/13/el-cura-de-cadiz-qude-se-niega-a-denunciar-a-su-companero-iglesia-religion-dios-jesus-cadiz-zornoza-casado-vejer.shtml

Oikeudellisesti voi pohtia, mitä uuden kirkkoherran pitäisi tehdä. Cádizin piispa on kylläkin huonossa maineessa. Mutta jos seurakunnassa on ollut väärinkäytöksiä, pitäisikö kolmekymppisen Opus Dein miehiä olevan kirkkoherran nyt liittyä syyttäjäkuoroon? Avatako seurakunnan tilit? Ne lienevät auki hiippakunnalle muutenkin, sillä Religión Digitalin mukaan hiippakunta Cádizissa hallitsee kaikkia seurakunnan rahavirtoja. Voi kyllä miettiä, miten tämäkään on mahdollista. Katolisen kirkon kanoniset pykälät eivät tätä varmaankaan edellytä, sillä seurakunnalle voidaan tehdä lahjoituksia. [Alla El Mundo selittää tilannetta huolestuttavasti.]

Kovat on joka tapauksessa piipussa Cádiz-Ceutan hiippakunnassa. Antonio Casado syyttää asianajajansa välityksellä Diario de Cádiz -lehteä kunnianloukkauksesta. (EDIT: Päivää myöhemmin 11.1. oli Diarion mukaan rahaa kateissa 300 tuhatta €, ja sormi osoitti seurakunnan entiseen johtajaan. Casado oli siis ”tutkittavana”, investigado, mutta ei tuomittu. Rahan menolle saattoi olla myös oikeat perusteet. Lehti käänsi joka tapauksessa takkinsa päivässä ja human interest –näkökulmaan tuli oikeudellinen päivitys – miksei sitä sitten aiemmin ollut? https://www.diariodecadiz.es/provincia/parroco-vejer-apropiacion-indebida-investigacion_0_1317468602.html) Religión (Periodista) Digital esittää, että nuorta pappi Lópezia vastassa on puolestaan hiippakunnan johto: talouspäällikkö Antonio Diufaín, kansleri-sihteeri Cristóbal Flor ja hiippakunnan kuurian naispuolinen asiantuntija Carmen Lobato. Nyt liikkeellä on myös ”itse piispa, monseñor Zornoza, joka ei tahdo että virasta pidätetyn kirkkoherran [=Casadon] ilmiantajana olisi itse hiippakunta, jottei väärän ilmiannon tapauksessa syntyisi liikaa ongelmia sille itselleen”.

Uusi pappi ei ole kuitenkaan aikeissa antautua, ja hänellä on vahva tausta. Hänen isänsä on [naimisissa oleva, tietenkin] pysyvä diakoni (diácono permanente) Manuel López, hiippakunnan kasvatussihteeristön johtaja. Poika Antonio Jesús opiskeli ensin Kristuksen legioonalaisten Francisco de Vitoria -yliopistossa Madridissa ja sitten Salamancan yliopiston postgraduate-ohjelmassa yhteiskunnallista viestintää. Hän kuuluu nyttemmin Opus Dei -järjestöön, mikä antaa todennäköisesti huimaa lisäpontta vastarinnalle. Onhan Opus Dei ollut vahvassa nosteessa Johannes Paavali II:n ajoista saakka. Samoin toki myös legioonalaiset, mutta heidän mainettaan ovat syöneet johtaja Macielin oma moraalittomuus ja liikkeen ankaruudesta tulleet syytökset. Ei ihme sekään, että nuori López vaihtoi järjestöä (?).

Seurakuntalaisten tuki on näemmä Antonio Casadolla, ja hiippakuntaa vaaditaan tilille tuomiosta ilman perusteita. Hiippakunta ja (paikallinen!) media syyttävät pappi Casadoa rahan hävittämisestä, minkä tämä tosin kieltää, ja vaativat apua uudelta papilta, ja tämä kieltäytyy auttamasta. Melkoinen sekasotku. Mutta ei tässä vielä kaikki. Vastaavan kiistan osapuolia ovat kaikki hiippakunnan papit.

El Mundo -lehden journalisti José Manuel Vidal on nimittäin omalla nimellään tehnyt 22.1.2019 jutun ”110 papin hiljaisesta kapinasta” omaa piispaansa vastaan. https://www.elmundo.es/cronica/2019/01/22/5c406688fc6c8340678b46a5.html
Vejerin pienen seurakunnan tilanne ei näytä ainutlaatuiselta El Mundon jutun valossa. Siinä hiljaista kapinaansa, rebelión silenciosa, tekevät papit syyttävät piispaa raha-asioiden sekoittamisesta: seurakunnille tehdyt lahjoitukset on ollut pakko ohjata muualle [hiippakuntaan, tietenkin?], ja pappeja on puolestaan syytetty ”rahanpesusta” (blanqueo). Papiston ”pulssi” on saapunut Roomaan asti, jossa papit ovat syyttäneet Zornoza Boyta ja tämän ekonomia asioiden kulusta.

Papit – siis suurin osa papeista – syyttää Zornozaa ”herran” elkeistä ja hiippakunnan johtamisesta ”monikansallisen yrityksen” tavoin. Zornoza onkin tuonut maahan parikymmentä ulkomaalaista pappia ”korvaamaan” paikalliset, joiden kuuliaisuudessa on ollut aukkoja. Hiippakunnassa on nyt 155 espanjalaista ja 20 ulkomaalaista pappia. Pääasiallisina tuontimaina [jos ilmaus sallitaan] ovat olleet Kolumbia ja Puola. Yksi Kolumbia-papeista oli tosin osoittautunut valepapiksi. Kapinaa johtaa tuomiokirkon oma pappi eli kaniikki (canónigo), kuinkas muuten.

Zornozan herra-meininkiä ilmentää kapinallisten mukaan hänen 3 auton kulttuurinsa: virallisen kuljettajallisen auton lisäksi on ”kaksi valepuku-autoa” eli Golf ja hybridi-Citroën. Zornozaa koskevat ne epiteetit, joista ”köyhien paavi” Franciscus tahtoisi nimenomaan eroon: ”herra-piispa” ja ”ruhtinas” (príncipe). Kun Zornoza kävi El Faro -ravintolassa, hänen viinivalintansa maksoi 200 euroa… Espanjassa lienee halvempaakin? Fátima, Lourdes, Santiago, Rooma ja Jerusalem loistavat pyhiinvaelluskohteiden joukossa, ja sinne otetaan takuulla (vain) parhaat kaverit mukaan…

Viimeisin kehityskulku on perjantailta 25.1. Silloin Granadan ja Sevillan kirkollisten provinssien piispat julkaisivat yhteisen kommunikean Cádiz-Ceutan piispan tueksi ja sanoivat, että El Mundon jutussa on ”moninkertaisesti vääriä tietoja” (multitud de falsedades). He ovat piispan ja hänen evankelioivan toimintansa tukena, piispa itse taas ei puolusta itseään julkisuudessa ”orkestroitua” pahaa puhetta vastaan. https://religion.elconfidencialdigital.com/articulo/diocesis/obispos-sur-respaldan-difamado-prelado-cadiz/20190126002253027073.html Piispat mainitsevat vain ”erään median” mutta kyseessä on itsestään selvästi ennen muuta El Mundo. Mitä tästä ajatella? Kovaa peliä riippumatonta laatumediaa vastaan? Ehkä piispa hankkii silti jatkossa halvemmat viinit?

Epilogi: Jos on epäilty rikosta, miksei hiippakunta (tai seurakunta) yksinkertaisesti tee ilmiantoa poliisille? Cádiz-Ceutan hiippakunnan ongelmat johtavat suoraan Espanjan kirkollisen kuohunnan ytimeen. Francon ajan jälkeen Espanjan valtio teki heti uuden konkordaatti-sopimuksen Vatikaanin kanssa. Se tarkoittaa lyhyesti ennen muuta papiston privilegioita eli sitä, ettei pappien asioita voida prosessoida maallisessa oikeudessa. Asia liittyy myös Francon ”exhumación”-keskusteluun eli siihen miksi kirkon suosima diktaattori majailee kuoltuaan mausoleumissa. Kirkko on vältellyt asiaa, ja varmasti myöskään konkordaatti ei ole helppo pala purettavaksi. Mutta ajat muuttuvat, Espanjassakin.

EDIT: Itse asiassa Diario de Cádiz -lehden numero 11. tammikuuta kertoo nimenomaan siitä, kuinka virasta pidätetty kirkkoherra Antonio Casado on ollut Guardia Civilin eli maallisen viranomaisen tutkinnassa. Hän teki itse ensin viime vuonna ilmiannon kiristyksestä, minkä johdosta Guardia Civil alkoi tutkia mihin seurakunnan rahoja oli mennyt 300 tuhatta euroa. Tilanne on siitä huolimatta sekava, koska uusikin kirkkoherra näyttää joutuneen ongelmiin, tosin enemmän kirkollisten viranomaisten kuin maallisten taholta… Lyhyesti sanottuna: Miksi Diario 13.1. kertoo piispan painostaneen ”viikkojen ajan, suoraan ja epäsuorasti” Lópezia ilmiantamaan edeltäjänsä, jos kerran siviiliviranomainen jo tutkii tätä (Diario 11.1.)? Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Diarion 11. tammikuuta julkaisuun liittyy pitkä kainalojuttu pappien harjoittamasta adoptiosta. Sen perusteella voisi kuvitella, että afrikkalaislapsen palauttamisen estämiseksi rahaa kiristänyt henkilö on pappi myöskin? Tässä sananmukaisesti, sillä tämä tuo taas uuden näkökulman espanjalaiseen pappi-todellisuuteen: ”Pappien harjoittama adoptio, pitkä debatti kirkossa (otsikko) Voiko pappi adoptoida lapsen? Tämä helpolta vaikuttava kysymys on kylvänyt keskustelua kirkon piirissä jo vuosia, käytännössä joka kerta kun on tapaus, jossa pappi adoptoi alaikäisen. Lähtökohtana on selibaatin käsite. Sillä pyritään siihen, että pappi antautuu kokonaan kutsumukselleen; ja debatti käynnistyy kanonisesta oikeudesta (CIC) käsin. Siinä ei asiasta ole mitään konkreettista mainintaa. Siksi jotkut hyväksyvät adoption, ja jotkut järkeilevät vastauksen, koska CIC:ssa ei näy kaikkea sitä, mitä on kielletty tekemästä. Mielipiteet adoption puolesta ja sitä vastaan menevät vahvasti ristiin katolisessa kirkossa, ja lopputulos on että tilanteissa joissa adoptio olisi alaikäisen hyvinvoinnille paras ratkaisu, tarvittaisiin vähintään paikallisen piispan lupa.” Kysymys: Pitäisikö tätä lukea jotenkin rivien välistä siten, että esim. Cádizin alueen pappi jossain on adoptoinut Afrikasta lapsen piispan tietämättä, ehkä piispan tahdon vastaisestikin (?), mikä on johtanut ihmeelliseen rahan ”kiristämiseen”, kuten kirkkoherra Casado väitti? Ehkä asia selviää lähikuukausina.

  2. Zornoza vuonna 2015: Paikallinen pappi hyväksyi transsukupuolisen Alex Salinasin henkilön kummiksi. Tätä pidettiin voittona lgbT-porukalle (korostus T:llä). Kuitenkin, Zornoza vastusti tätä ja asian herättäessä lisää huomiota hän vei asian Uskonopin kongregaatioon (CDF). Sieltä tuli tuomio: transu ei kelpaa. CruxNow’n reportteri Inés San Martín oli kriittinen Franciscusta kohtaan: kauniista sanoista huolimatta mikään ei ole muuttunut. Zornoza oli toisin sanottuna kansainvälisen tason uutinen jo vuonna 2015. https://cruxnow.com/church/2015/09/02/vatican-backs-spanish-bishop-in-vetoing-transgender-man-as-a-godfather/

Kirjoittaja

Raunu Jukka
Raunu Jukka
Kirjoittaja on pappi, joka on väitellyt Latinalaisen Amerikan katolisesta teologiasta.