Piispoista kolme sanoo Kotimaan jutussa määrittelevänsä kantansa samansukupuolisten vihkimiseen sen jälkeen, kun KHO (Korkein hallinto-oikeus) on antanut ratkaisunsa vihkimyksen suorittaneen papin saamaan varoitukseen.
Entisenä KHO:n tiedottajana tuntuu tietysti hyvältä, että kirkossa arvostetaan nuoruusvuosieni työnantajaa niin paljon, että uskotaan ja toivotaan sen ratkaisevan ongelman, jota ei haluta itse ratkaista. Toivo on kuitenkin turha ja KHO:n selän taakse meneminen ei ansaitse yhtäkään plusmerkkistä mainesanaa.
KHO:n päätöstä valitukseen odotellaan joskus tämän vuoden puolella. Mitä siis vaikenevat piispat nyt odottavat?
KHO:n voi perustellusti ja perustellen odottaa arvioivan selväksi kaksi asiaa: 1) oliko asianomainen pappi oikeutettu suorittamaan laillisen avioliittoon vihkimyksen vai ei ja 2) rikkoiko hän niin tehdessään virkavelvollisuuksiaan sillä tavoin, että hänelle siitä tuomiokapitulissa määrätty seuraamus (varoitus) oli KHO:n osapuolilta saaman selvityksen perusteella mahdollista antaa. Muuta KHO ei ratkaise eikä muusta lausu. Ja jos lausuu, se ei anna kirkolle mitään olennaisesti uutta ajateltavaa.
Harkitessaan varoituksen saaneen papin asemaa, KHO lähestyy asiaa virkamiesoikeudellisin näkökulmin. Onko papin virkakelpoisuutta ja viranhoitoa koskeva varoitus ollut annettavissa vai ei. KHO ei ratkaise kirkon avioliittokäsitystä. Vain sen, mitä oikeudenkäynnissä saadun selvityksen sekä pykälien ja määräysten varassa on ajateltava tuon nimenomaisen annetun varoituksen osalta.
Vain sellainen KHO:n ratkaisu, jossa katsottaisiin, ettei papin suorittamalla vihkimyksellä avioliitto tule lainkaan voimaan, muuttaisi koko asetelman. Sitä ei ole kukaan oikeudenkäynnissä edes väittänyt.
Mitkä ovat vaihtoehdot?
Oletetaan, että papin varoitus jää voimaan. Se tarkoittaa, että siinä konkreettisessa yksittäistapauksessa ja niissä konkreettisissa olosuhteissa, jossa vihkimys on toimitettu, kyseinen pappi on toiminut siinä määrin väärin ja vastoin virkavelvollisuuksiaan, että varoitus on voitu antaa. No hyvä. Mutta sen jälkeen, kun tuo vihkimys tapahtui, kymmenet, ehkä sadat, papit eri hiippakunnissa ovat vihkineet. Käynnistetäänkö siis kurinpidolliset toimet heitä vastaan, jopa vuosien takaisista tapahtumista? Jokaisesta päätöksestä voi valittaa ja jokainen tapaus on erillinen tapauksensa. Vai jätetäänkö heidät rauhaan ja aletaan rangaista vasta uusista vihkimyksistä? Ja jätetään kirkon omat päätökset ennalleen, kun ei muuta voida eikä osata?
Tai oletetaan, että KHO kumoaa varoituksen. Se tarkoittaa, että siinä konkreettisessa yksittäistapauksessa ja niissä konkreettisissa olosuhteissa, joissa vihkimys on toimitettu, kyseinen pappi ei ole toiminut siinä määrin väärin ja vastoin virkavelvollisuuksiaan, että varoitus olisi voitu antaa. Jos kaikki säännökset ja määräykset ovat edelleen ennallaan, ollaan siinä missä on oltu tähänkin asti. Mitään ei ole ratkaistu, ja jos halutaan muuttaa jotakin, tarvitaan ¾ enemmistö kirkolliskokouksessa.
KHO:n päätös on ns. prejudikaatti (ennakkopäätös), mutta sillä on ohjaavaa vaikutusta vain samanlaisessa tapauksessa, kuin siinä mikä on ratkaistu. Suomen oikeusjärjestelmässä ylinkään tuomioistuin ei säädä lakia eikä muokkaa lain sisältöä, se vain soveltaa lakia käytäntöön.
Siksi KHO:n päätöksen odottelu ja sen varaan toivon perustaminen on pään pensaaseen panemista ja vastuun siirtämistä itseltä pois.
Jyrkästikin oman kannan vastainen piispan kannanotto on sentään kannanotto ja osoittaa johtajuutta. Vaikka veisi syteen tai saveen.
Kiitos asiantuntevasta blogista. Selvensi rivikirkkolaiselle paljon Eihän meidän ev.lut. kirkon ns. paimenet oikeastaan ota kantaa yleensä mihinkään. Ainoa kannanotto taitaa olla, että henkilöä, joka ei kannata naisten pappeutta, ei vihitä papiksi. Muuten saa huseerata surutta vaikka pappislupauksensa ja kirkon päättävän elimen eli kirkolliskokouksen päätösten vastaisesti ilman seuraamuksia.
Mielenkiintoista. Eikö ennakkopäätös kuitenkin tarkoita juuri sitä, että muutkin vastaavat tapaukset tuomiotaan kutakuinkin samalla tavalla? Ei kai nämä vihkimiset mitenkään oleellisesti eroa toisistaan? Silloinhan KHO:n päätös tosiasiassa ratkaisee paljonkin. Vai mitä kohtaa en ymmärrä?
Minulla on kaksi pointtia: 1) Riippumatta siitä, miten päin KHO nyt yksittäisen valituksen ratkaisee, kirkolla on sylissään ratkaisematon ongelma, joka sen pitää ratkaista ja 2) KHO ratkaisee vain se, onko tuomiokapitulin määräämä seuraamus ollut niissä olosuhteissa mahdollinen, joissa se on annettu. Jos valittaja pystyy osoittamaan toisessa tapauksessa, että asetelmassa on jokin olennainen ero, ratkaisu voi olla eri. Siksi perusongelma on ratkaistava eikä se ratkea tuomioistuimien kautta.
> Eikö ennakkopäätös kuitenkin tarkoita juuri sitä, että muutkin vastaavat tapaukset tuomiotaan kutakuinkin samalla tavalla?
Lainsäädännössä ei ole nimenomaista säädöstä siitä, että alempien oikeusasteiden tulisi noudattaa korkeimman oikeusasteen antamia ennakkopäätöksiä. Niitä pidetään ns. heikosti velvoittavina oikeuslähteinä. Koska KHO ei voi myöskään puuttua yksittäisen asian käsittelyyn hallinto-oikeudessa, ennakkopäätöksellä ei ole välitöntä oikeudellista sitovuutta yksittäisen asian käsittelyssä.
Toki alemmat oikeusasteet käytännössä yleensä noudattavat ennakkopäätöksiä. Tämä perustuu kuitenkin enemmän alemman oikeusasteen tuomarin ammattietiikkaan kuin ennakkopäätöksen juridiseen velvoittavuuteen.
Ensin inhottava pilkunviilaus. Vain ysi piispa vaikenee, ja odottaa KHO:n ratkaisua jonka sanoo auttavan sen arvioimisessa ”mikä on oikeudellisesti mahdollista”. Kaksi viittaa KHO:n ratkaisuun joka saisi heidät mahdollisesti vaihtamaan valitsemastaan vaihtoehdosta kolmanteen. No, onhan tämä jonkunlaista ripustautumista oikeusistuimen ratkaisuun.
Toiseksi voisitko Risto V. sanoa, tulisiko asia mielestäsi kirkon taholta ratkaisuun sellaisella täysiin teoreettisella spekulaatiolla, että kirkko onnistuisi valitsemaan joko vaihtoehdon 5 (Ruotsin malli), vaihtoehdon 4 (Norjan malli) tai jommankumman vaihtoehdoista 3 ja 2 (Suomen malli?)? Jätän vaihtoehdot 1 ja 6 sovinnolla pois laskuista. Kysyn tätä vain selvittääkseni itselleni sen että ollaanko asiassa täysin umpisolmussa vai onko asia edes teoriassa vielä jotenkin ratkaistavissa. Vaikka tällä ei tarvitse olla mitään tekemistä reaalisten mahdollisuuksien kanssa, toivon että jaksaisit vastata kyllä tai jos ei niin miksi ei.
Kiitos Hannu viilauksesta. Siksi kolme nipussa, että kaikki arvelevat KHO:n kannan voivan tuoda jotain, jonka varassa he voisivat tulla toisiin kuin nykyisiin ajatuksiinsa. Ja minä siis väitän, että kirkon pitää KHO:n päätöksen jälkeen tehdä se, mikä kirkon olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutta nyt vain ajan kulumisen vuoksi raskaamman jälkeen ja raskain tappioin. Itse asiassa mikä tahansa aktiivinen toimi olisi parempi, kuin nyt valittu linja, ettei tehdä mitään, mutta pidetään haava vuotavana. Helpoin olisi se, miten kirkko hoiti eronneiden vihkimisen. Tuskin kukaan meitä kahta nuorempi enää muistaa, että sellainenkin ongelma on ollut olemassa. Siinähän myös oli kysymys siitä, voidaanko konfirmoidut ja avioliittolain mukaisen avioliiton solmivat kirkon jäsenet asettaa vihkimisen suhteen keskenään eri asemaan ja millä perusteella se voi tapahtua.
Kiitos Risto tästä, myös tuosta ”raskaamman jälkeen ja raskain tappioin”. Siltähän se näyttää. Onko hyvän vastauksesi jälkeen tyhmää vielä kysyä voisitko lyhyesti vastata siihen mitä kysyin. Tietenki voisin lisätä mainitsemiini teoreettisiin vaihtoehtoihin minkä tahansa muun aktiivisen toimen/päätöksen, tuo piispojen lista vain on konkreettinen valikoima. – Mikään ei käytännössä ole helppo, tässä minua vain kiinnostaa se onko eteenpäin pääseminen mielestäsi mahdollista jollakin näistä malleista. Siis puhtaasti teoriassa.
Sinnikäs mies olet, Hannu hyvä ? Jos sallit: kun en ole teologi ja olen jo vilttitossuinen eläkeukko, en tarjoile omaa kantaani (niin kuin edellisessä blogissani kirjoitin: kun piispat eivät pysty ilmaisemaan mielipidettään, ei meidän tavallisten kirkkopolun tallaajienkaan tarvitse),
Malli 5 olisi realistisin, rehellisin ja toteuttamiskelpoisin Suomen kirkkoonkin. Malli 2 ei ole enää mahdollinen tie. Siltä pohjalta olisi voitu heti kärkeen hyvällä onnella ja taitavasti toimien ehkä rakentaa win-win -ratkaisu, jos silloin ei olisi jumituttu “emme voi eikä meidän tarvitse”-asentoon ja menetetty momentum. Malli 3 on se, mihin kirkko todennäköisimmin joutuu/on jo joutunut, mutta sitä on vaikea mitenkään pitää rehellisenä tai ryhdikkäänä ratkaisuna. Kelpaako, Hannu, nyt?
Kiitos taas RIsto. Huomaan olleeni aivan epäselvä, koska tarkoitukseni ei ollut kysellä sinun kantaasi, vaan ainoastaan sitä että JOS kirkko jotenkin ihmeessä onnistuisi tekemään ylipäätään valinnan kuuden vaihtoehdon välillä, niin olisko asia sillä hoidettu. – No, kai se olis pitänyt itsekin ymmärtää että olisi – JOS sellaisessa kirkko vielä onnistuisi.
Tyylipisteet selvästi riippuu siitä mikä valinta tehdään ja kuka pisteitä on antamassa. Nimittäin jos tehdään jotakin. Minusta alkaa näyttää mahdolliselta sekin, että kirkko ei enää onnistu tekemään mitään ratkaisua tässä asiassa. Pidän mahdollsena sitäkin että ratkaisu asiassa tehdään eduskunnassa. Siellä kirkkolakikin on hyllyllä. Asiat ei ole enää kirkolliskokouksen hallussa, ei ainakaan hallinnassa.
Itse uskon päätöksessä viitattavan lainhoitovelvollisuuteen yleisellä tasolla viitteenä koska oikeus ilman sen asianmukaista huolimista ei ole asianmukaista lainkäyttöoikeutta, ja tässä tapauksessa kohdella Ihmisiä samanarvoisesti niin kirkonlain, aviosta sanottujen premissien kuin myös kirkon järjestyksen mukaan.
Kun sitten edellisessä mahdottomuutta aiheuttavat uskontotuudet, synti, omantunnonvapaus olla vihkimättä, ja Ihmisen pelastumisen mahdollisuudet edelliseen katsoen, on tietysti kirkon tehtävä johtopäätökset.
Hannu Paavola: ”Minusta alkaa näyttää mahdolliselta sekin, että kirkko ei enää onnistu tekemään mitään ratkaisua tässä asiassa. Pidän mahdollsena sitäkin että ratkaisu asiassa tehdään eduskunnassa. Siellä kirkkolakikin on hyllyllä. Asiat ei ole enää kirkolliskokouksen hallussa, ei ainakaan hallinnassa.”
Jos noin käy, kuten Hannu Paavola arvelee, niin minun mielestä se ei ole huono asia. Kyllä Suomen eduskunta kykenee tällaisen asian hoitamaan. Kirkko hoitakoon hengellisiä asioita kuten tähänkin asti.
Voi sentään. Ratkaisu on ollut koko ajan (selvänä kappaleena) käsillä ja saatavilla. On mahdollisuus olla selvällä reitillä. Onko enää sitten hartioita seuraavan ristin (kirkon tunnusmerkki) kantamiseen, siinäpä kysymys kaikille.
Kiitos, Risto, jälleen! Eihän tosiaan KHO voi muuta päättää kuin mitä kirjoitit. Ja siinäkin olet harvinaisen oikeassa, että kirkon viivyttely ja kiemuretelu on vain pahentanut asiaa. Johtajuus on puuttunut ja visio.
Kaikki syy on homojen siunaamisen kannattajissa. He ovat viivytelleen perustaa oman herätysliikkeen jossa hoitavat homman.
Loikkanen. ”Johtajuus on puuttunut ja visio”.
Aivan, sanoisinpa, että ei ole löytynyt miestä ”muurin aukkoon”, vrt Hesekiel 22:30. Jos tästä on kyse, en myöskään usko, että Herramme tulee pitämään kirkon koossa. Kun palvelemme Herraa, on Hänen ssiunauksensa saamisen edellytyksenä aina pieni ”jos” sana. Jos siis olemme kuuliasia, perimme siunauksen. Kun lähdemme omille teillemme, voimme menettää sen. Kirkon yhtenäisyys on ollut suuri siunaus, mutta ei se jatkossa ole mikään itsestäänselvyys, tai edes itsetarkoitus. Itsensä kanssa ristiriitaan ajautuva kirkko minusta saakin hajota, koska se on enemmän raamatullisn hengellisen periaatteen mukaista kuin se, että jotenkin keinotekoisesti yritetään mekaanisesti ”olla yhtä”.
Herätysliikkeen idea ei ole koota samanmielisiä omaan karsinaansa vaan herättää kirkko ja kansa näkemään, mitä sen rauhaan kuuluu. Se kai sinuakin, Werner Janhonen, kismittää, että tämä ’homoja siunaava’ herätysliike jo on ja vaikuttaa.
Tässä tulee käymään niin, että maallinen laki kävelee Raamatun ylitse. Osa piispoista noudattaa enemmän oikeuden päätöksiä, kuin Jumalan antamia käskyjä.
Katto korkealla ja seinät leveällä on tulevaisuuden kirkko, se voi olla kansan kirkko, mutta hylkääkö Jumala kirkkonsa, niin voi käydä. Raamatussa sanotaan, että luopumus alkaa seurakunnissa, näin nyt on käymässä.
Risto Voipio kertoi ymmärrettävästi, mistä KHO:n tulevassa ratkaisussa on kysymys. Toivottavasti piispat lukevat.
Kiitos hyvästä tekstistä, jota on nautinto lukea.
Kalevi Kauppinen: ”Raamatussa sanotaan, että luopumus alkaa seurakunnissa, näin nyt on käymässä.”
Luopumus alkoi jo apostolien aikana. Seurakunnat elivät viimeisiä aikoja odottaessaan Herran tulevan pian, huomenna. Koko Aasia luopui apostolisesta opetuksesta. Ilmestyskirjan kirjeet seitsemälle seurakunnalle kertovat luopumisen jälkeisestä ajasta. Ehkä jäljellä oli enää seitsemän seurakuntaa, jotka voitiin mainita apostolisina.
Koska luopumus on jo tapahtunut, niin pitäisi nähdä se uusi, jota Jumala luo tilalle. Juutalaisuuden ongelma oli paljolti siinä, ettei se perinteisiinsä lukkiutuneena kyennyt näkemään ja hyväksymään muutosta Jumalan pelastushistoriallisena väistämättömyytenä, joka hukuttaa tai pelastaa, kuten esikuvallisesti vesi. Sama sokeus kuin juutalaisuudesssa näkyy kirkon sisäisessä keskustelussa tasa-arvoisesta avioliitosta.
Näen kansankirkon paluuna luopumuksesta apostolien oppiin. Maailma on jo täynnä oikeauskoisten eriseuroja. Miksi ajaa luterilaisuus samalle tielle, elitistien kirkoksi? Oikeaoppiset pitävät aina hajurakoa kansaan, kansankirkon ideaan. Heille on jo sleynsä ja lähetyshiippakuntansa sekä käen poikasensa kirkon sisällä. Niihin oikeaoppiset valuvat siitä huolimatta, miten kirkko kriiseissään toimii.
Kauppinen: ” Osa piispoista noudattaa enemmän oikeuden päätöksiä”
Suomessa on tapana noudattaa Suomen lakia. Suomessa ei ole voimassa muita lakeja kuin Suomen eduskunnan säätämä laki.
Maassa maan tavalla, tai maasta pois.
Voipio. ” Käynnistetäänkö siis kurinpidolliset toimet heitä vastaan, jopa vuosien takaisista tapahtumista? Jokaisesta päätöksestä voi valittaa ja jokainen tapaus on erillinen tapauksensa. Vai jätetäänkö heidät rauhaan ja aletaan rangaista vasta uusista vihkimyksistä? ”
Tämä ei ehkä ole verrannollinen asia, mutta kuvaa kyllä ”ajan henkeä”. Päivi Räsäsen kauan sitten esittämiä näkemyksiä ollaan valmiita viemään oikeuden tutkittavaksi pitkän ajan kuluttua. Näinpäin tällainen ainakin toimii.
Muuten minäkin kiitän tämän kirjoituksen selkeistä ja valaisevista näkökulmista.
Päivi Räsänen on kenties esittänyt ajatuksensa kauan sitten. Ne ovat kuitenkin edelleen julkisesti esillä ja omaksuttavissa eikä hän ole sanoutunut niistä irti. Siksi on katsottu aiheellisiksi niitä tutkia.
Onko oikeasti tarvetta millekään kirkon hajoamiselle. Käytännössä se on jo tapahtunut. Piispat eivät kuitenkaan taivu kannoisssan. Kuitenkin seurakuntaelämä jatkuu niinkuin ennenkin. Mitään todellista syytä ei hajoamiseen, tai hajottamiseen ole. Kirkolla on oma tehtävänsä ja se kykenee hoitamaan sitä tämmöisenäänkin aivan hyvin. Mikäli vain halua riittää.
Pesonen. ”Onko oikeasti tarvetta millekään kirkon hajoamiselle. Käytännössä se on jo tapahtunut”.
Minusta kyse ei ole mistään tarpeesta tai ei-tarpeesta, vaan hengellisestä periaatteesta. Hengellinen yhteys toimii tietyllä edellytyksellä, tiettyjä periaatteita noudattaessamme. Kun nämä yhteyden edellytykset hylätään, voi kirkko hajota organisaationakin ja jakautua eri tavoin. Tämä ei minusta siksi ole mikään katastrofi, että silloin yhteyden hakeminen aletaan vain uudesta lähtökohdasta aivan muin avioeron jälkeenkin määritellään suhde uudelleen ja etsitään uusi lähtökohta olla yhteydessä.
Emme vielä oe nähnyt miten kirkolle käy jos se hylkää perinteisen avioliittonäkemyksen kuten Svenska Kyrkan on tehnyt. Ruotsissa jo nyt on aivan selvä uskontojen sekaantumisen ja uudenlaisen synkretismin nousun aika alkanut sen jälkeen kun avioliittonäkemys kirkossa muutettiin sukupuolineutraaliksi. Kun on kyse kirkosta pitää muistaa että tällaisilla ratkaisuilla on paljon erilaisia hengellisiä seurauksia. Hengellisen voimansa (suolansa) menettänyt kirkko lopulta kelpaa vain ”pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi”, Matt 5:13b. Svenska kyrkanin ja sekulaarin yhteiskunnan ”raja” on poissa ja lopulta kaikki on yhtä ”Baabelia”.
”Hengellinen yhteys toimii tietyllä edellytyksellä, tiettyjä periaatteita noudattaessamme.” Henki puhaltaa missä tahtoo ja toimii vapaana kaikista ihmisten periaatteista ja edellytyksistä.
Pentti ”Henki puhaltaa missä tahtoo ja toimii vapaana kaikista ihmisten periaatteista ja edellytyksistä”
Aivan, mutta Henki ei toimi vapaana Jumalan periaatteista ja edellytryksistä. Pyhä Henki ei siis tee mitä tahansa, vaan Hän on totuuden Henki jonka tahto ei ole ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa. Myös meitä Pyhä Henki ei johdata aborttiklinikalle tai riettaaseen homo-tai hetero yökerhoon, ellei sitten evankeliumin asialla. Omin päin me ihmiset tietysti voimme tehdä mitä tahansa ja sössiä mielemme mukaan.
”Hän on totuuden Henki, jonka tahto ei ole ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa.” Pyhä Henki on Jumalan persoona. Hän on siis Jumala kuten Isä ja Poikakin. Jumalan tahto ei ole mikään periaate vaan rakkaus luotuja kohtaan. Kaikkivaltiaalta eivät edellytykset lopu.