Keskustelun vaikeus

Varsinkin kun keskustellaan aiheista,  jotka nostattavat tunteita pintaan, keskustelu menee vaikeaksi siksi, jos ja kun ajatellaan mielipiteiden olevan tahdonalaisia asioita. Ne eivät ole sitä. Siksi on ihan turhaa ja hirmuisen vahingoittavaakin nälviä ja tölviä ketään mielipiteensä vuoksi. Se vain pahentaa tilannetta ja jos haluaa toisten vaikkapa vähän ajattelevankin asioita edes toisestä näkövinkkelistä, huono käytös estää toiveen toteutumisen.

”Turpiin vaan jos olet sitä mieltä että punainen on hyvä väri.”

”Olet lässyttävä liberaali, jos hyväksyt homojen välisen rakkauden.”

”Haluat vain muuttaa kirkon oppia ja viedä koko maailmaa perikatoon mielipiteelläsi homorakkaudesta.”

Mielipiteen muodostuminen on omanlaisensa prosessi ja se voi muuttua ajansaatossa. Lempiväri, lempiruuat, lempimusiikki muodostuu siitä, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Itseä on vaikea huijata näissä asioissa; tulee vain pidettyä tietynvärisiä vaatteita ja sisustettua tietyllä värillä, se ruoka maistuu mikä maistuu ja musiikkia hiljennetään tai kovennetaan sen mukaan mikä tuntuu korvassa mukavalta. Näissä asioissa ei muilla ihmisillä ole useinkaan nokalla koputtamisia. Tietty muoti vaikuttaa pukeutumiseen; tulee rohkeutta tehdä asioita kun muutkin tekevät niin. Mut siis pääpiirteittäin mielipiteet näissä asioissa muodostuvat mielihyvän mukaan.

Kirkko ja uskonyhteisöt nokkamiehineen ovat usein kämmineet käsityksissään siitä, mikä on oikeaa ja väärää ja aiheuttaneet niillä hirmuisesti vahinkoa seurakuntalaisilleen. Ei siis ihme, ettei tänä päivänä aina niin helposti vakuututa selityksistä. Mutta. Mitkä asiat ovat sellaisia, joilla ei ole edes niin väliä pelastuksen suhteen ja jotka olisi parasta jättää sellaisiksi, ettei niihin oteta kantaa?

Siis kirkko ja herätysliikkeet saavat toki pitää kiinni näkemyksistään eikä heidän tarvitse lähteä muuttamaan oppejaan kun kansa sitä haluaa. En minä sitä enkä sillä. Ei se ole hyvä perusta lähteä muuttamaan mielipidettä, jos joku toinen sitä haluaa. Mielipiteet muuttuvat usein kun asiaan perehdytään ja tutkitaan sitä kunnolla. Jos edes muuttuvat. Aina ne eivät muutu eikä tarvitsekaan pakotetusti; se aiheuttaa vain vahinkoa ja väkivaltaista muutosta, joka sekin on vahingollista.

Tietenkin rajana on se, että käsitys ei etene toisinajattelijoita kohtaan toimintana, joka on vahingollista; painostaminen, pelottelu, kiristys ja uhkailu. Suomen laki on kaikkinaista väkivaltaa vastaan ja sen pitäisi ulottaa kätensä myös uskonyhteisöihin, jota se ei vielä nykyisellään valitettavasti tee. Toivottavasti asiaan tulee parannusta. Tosin jokaisen pitäisi jo nyt ulottaa asia sydäämeensä, vaikka uskonyhteisöjen harjoittamalla kiusaamisella onkin vielä aukko Suomen laissa.

Edellisessä blogini keskustelussa nousee hyvin esille ihmisten jaottelu mielipiteidensä perusteella. Mielipiteen takia saadaan nälviä ja lokeroida ”libilaareihin” ja ties mihin porukkaan kuuluvaksi. Oi ihmettä ja kamaluutta! Miksi tämmöistä? Eikö voi asiasta keskustella nimittelemättä ja lokeroimatta? Mikä ihmeen into on selloista tehdä? Aivan kuin tiettyyn lokeroon tunkkastua ihmistä saisi kohdella miten lystää eikä tarvitsisi kunnioittaa sen jälkeen enää ollenkaan.

Huonoa keskustelua, huonoa keskustelua.

Minä esimerkiksi olen hämmentynyt siitä asiasta, että homoseksuaalisen ihmisen pitää taipumuksensa takia menettää usko, jos hän sallii elämäänsä taipumuksensa mukaisen rakkauden. Ei tätä asiaa voi verrata ristiin, joka vain on kannettava niin kuin kaikkien muidenkin kristittyjen pitää kantaa oma ristinsä. Sillä sairaudesta tai muusta elämänkohtalosta johtuvat ristit eivät ole sellaisia, että niillä joutuisi arvuuttelemaan tai valitsemaan uskon tai ”ristin” välillä. Tämä risti-ajatus ei mielestäni toimi.

Sitten selitykset, mitä Jumala, Jeesus ja Paavali mahdollisesti olivat mieltä mistäkin asiasta. Mahdollisesti. Ehkä. Tuskin tarkoitti. Ei varmaankaan. Juu; kaikki epävarmaa arvelua. Ja kuitenkin yritetään olla niin varmoja asioitten kanssa.

Minut pysäytti tässä homoasiassa tieto, että niin moni homo ja lesbo harkitsee tai on tehnyt itsemurhan taipumuksensa takia; heitä ei hyväksytä ja heillä ei ole mahdollisuutta haluamaansa rakkauteen. He eivät ole nähneet elämäänsä elämisen arvoisena sen jälkeen. Jokin hommassa mättää ihan varmasti. Heitä ei lohduta tieto, että jotkut saman suuntaumusen omaavat ihmiset ovat niin vahvoja, että ovat voineet valita elämänsä kristillisen uskon ja homorakkauden välillä. Sama homma kun väsynyt vl-vanhempi ei ol yhtään lohduttunut siitä, että toinen vl-vanhempi ei ole ollenkaan väsynyt suurperheeseensä.

Mennäänkö asioissa AINA vahvempien ehdoilla? Ja voiko olla olemassa luontoon istutettua piirrettä ja taipumusta, jonka edessä joudut valitsemaan; elä tai kuole?

  1. Pohdiskelin aikoinaan VL-foorumilla Raamatun ja ”apostolisen uskon” suhdetta ketjussa ”Eräs vuoropuhelu”:

    http://vlfoorumi.foorumi.eu/viewtopic.php?f=1&t=4620

    No, kukapa linkkejä lukisi, joten lainaan pitkästi omaa tekstiäni:

    >>

    Mitä oppia apostolit ensimmäisinä evankeliumin lähettiläinä opettivat? Heillä oli vain helluntaina saatu Pyhän Hengen vuodatus ja Jeesuksen antama lähetyskäsky: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

    Tässä ”…opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.” edellyttää ainakin Jeesuksen opetusten tuntemista. Tätä tietoa voidaan olettaa olleen apostoleilla ja monilla muillakin Jeesus-liikkeen ”ulkojäsenillä”.

    Kehittelin tästäkin pienen kertomuksen. Se on toki puhdasta fiktiota, mutta esittää mielestäni tärkeän kysymyksen. Toivottavasti se ei loukkaa ketään.

    KERTOMUS ORIGENUKSESTA

    Rikkaan kauppiaan sivistynyt poika Origenus oli ystävineen hyvin kiinnostunut Jeesus Nasaretilaisen opetuksesta. Minne vain Jeesus vaelsikin, Origenus ystävineen seurasi häntä. Lisäksi Origenus kirjoitti tarkoin kaikki Opettajan sanat muistiin ja tutkiskeli niitä mielessään. Mestaria itseään hän ei uskaltanut lähestyä, mutta Pietarista tuli hänen ystävänsä.

    Sitten tulivat nuo pääsiäisen ajan kauheat tapahtumat ja Origenuskin oli aivan maahan lyöty. Suuri oli hänen ilonsa, kun hän jälleen tapasi Pietarin. Tällä olikin suuria uutisia: Jeesus on noussut kuolleista ja opetuslapset ovat saaneet Pyhän Hengen sekä lähetyskäskyn. Nyt Origenus ymmärsi. Tähän oli hänetkin kutsuttu! Niin hän sai Pietarilta kasteen ja siten myös Pyhän Hengen. Pietari selosti hänelle vielä pääsiäisen ja sen jälkeisen ajan tapahtumat, ja Origenus kirjoitti kaiken tarkoin talteen. Yhdessä he vielä tarkistivat Origenuksen muistiinpanot Jeesuksen sanoista ja Pietari todisti niiden olevan oikein muistiin merkityt.

    Origenuksella oli suuria suunnitelmia. Palavasti hän halusi nyt levittää evankeliumia kaukaisiin pakanamaihin. Hänen isänsä oli juuri lähdössä kauppamatkalle silkkitietä itään, joten nyt oli tullut siihen tilaisuuskin. Mukaansa hän halusi ottaa pari ystäväänsä, jotka Pietari oli myös kastanut Kristuksen seuraajiksi.

    Origenus kertoi suunnitelmastaan Pietarille ja sai sille Pietarin siunauksen. Näillä eväillä varustettuna hän lähti uskonveljineen pitkälle lähetysmatkalleen. Ystävysten retki päätyi lopulta eräälle Pohjois-Intian kauniille viidakon ympäröimälle seudulle, jonka ihmiset ottivat uuden opetuksen mieluusti vastaan. Pian oli ensimmäinen Itämaiden lähetys perustanut kokoistavan monituhatjäsenisen seurakunnan. Länsimaissa ei Origenuksesta enää tämän jälkeen kuultu mitään.

    Millaista oppia Origenus julisti? Paavalista ja hänen kirjoituksistaan ei Origenus tiennyt mitään. Oli hän toki kuullut ennen lähtöään kiihkeästä fariseuksesta Saul Tarsolaisesta, joka vainosi Jeesuksen seuraajia. Mutta seurakunnallahan oli jo kaikki ”tiedon ja taidon aarteet” mm. suoraan apostoli Pietarilta saadut Taivasten Valtakunnan avaimet. Lisäksi heillä oli Pyhä Henki, joka opettaa vain yhdellä tavalla. Mitä muuta enää tarvitaan? Tässä oli totisesti alkuperäisessä apostolisessa opissa elävä Kristuksen kirkko!

    Tästä seurakunnasta kuultiin huhuja vasta runsaat 1500 vuotta myöhemmin. Eräät katoliset lähetyssaarnaajat olivat kuulemma eksyneet Intian viidakoissa ja törmänneet ”outoon lahkoon”. Huhujen mukaan lahko väitti olevansa totisessa apostolisessa uskossa, vaikka ei edes tiennyt Raamattua olevan olemassakaan! Voi eksytyksen määrää!

    Seuraavan kerran lahkoon törmäsivät 2000-luvulla suomalaiset vl-lähetystyöntekijät. Löysivätkö he kauan kadoksissa olleet uskonveljensä?

    >>

    Tarinassani on muutamia mokauksia. Origenuksen luottoapostoliksi sopii Pietari mahdollisimman huonosti. Hänhän ei pakanalähetystä aluksi hyväksynyt. Paremmin olisi sopinut esim. Tuomas (Tuomaskristityt, Syro-malabarilainen katolinen kirkko, http://en.wikipedia.org/wiki/Syro-Malabar_Catholic_Church).

    Origenuksella täytyi olla riittävä ”oikean opin varustus” heti lähetyskäskyn kuultuaan. Varustuksesta unohdin mainita ”lain ja profeetat”. Ne hänellä varmaan oli mukanaan, viittasihan Jeesus niihin usein opetuksessaan. Toisaalta Paavalin esittämästä teologiasta hän ei tiennyt mitään, vielä vähemmän tuntemistamme evankeliumeista.

    Mikä siis tämä alkuperäinen apostolinen usko ja oppi oli/on? Vastaus antaisi samalla minimikriteerin ”samassa uskossa” olemiselle. Tuo peräämäni oikea oppi olisi siis ”yksin Jeesuksesta”, eikä ”yksin Raamatusta”. Kyllä ”Origenuksen seurakunnan” olemassaolon mahdollisuus on mielestäni johdettavissa Raamatusta. Tietysti tässä on vahvasti kehäpäätelmän makua, mutta ehkä pähkäily kuitenkin hidastaa Altzheimerin voittokulkua.

    Vielä lainaus Franz Pieperin teoksesta Kristillinen Dogmatiikka:

    >>

    Kysymys siitä, minkä verran Raamatun ulkopuolella ja ohella esiintyviä opinilmoituksia on seurattava, on Raamatussa lopullisesti ratkaistu. Jumala ei ole sellaisia ilmoituksia luvannut, vaan päinvastoin ohjannut ja sitonut kaikki kristityt viimeiseen päivään asti apostolien ja profeettojen sanaan. Apostolien ja profeettojen sanaan on jumalallinen opinilmoitus päättynyt. Kaikki kristityt maailmanajan loppuun asti uskovat apostolien sanan kautta (Joh. 17:20), sillä kristillinen kirkko on rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle (Ef. 2:20).

    Huomion arvoinen on sen tähden vanhojen luterilaisten teologien aksioomi: »Uudet kristillistä oppia koskevat ilmoitukset joko sisältävät täysin samaa kuin se oppi, mikä meillä Raamatussa on, ja ovat näin ollen tarpeettomat tai jotakin muuta kuin mikä on kirjoitettuna apostolien ja profeettojen sanassa, ja silloin ne ovat hylättävät»

    >>

    Miten kävisi, jos tuota ”vanhojen luterilaisten teologien aksioomaa” sovellettaisiin Raamattuun itseensä? ”Origenuksen seurakunnan oppi” on riittävä. Jos Raamattu opettaa jotakin lisää (siis samaa oppia monisanaisemmin selittäen), on se tarpeetonta. Jos Raamattu opettaa jotakin toisin, on se hylättävä.

    Mutta mikä on riittävää?

  2. Kirjoitettuani kommenttini huomaan Heinon kirjoittaneen sillä välin samasta aiheesta, mutta lähetän tämän kuitenkin sillä: ”Että minä teille yhdellä tavalla kirjoitan, en minä siitä suutu; sillä se tekee teidän vahvemmaksi.” (Fil. 3:1) 🙂

    Jo alussa oli kiusaus: ”Onko Jumala todella sanonut…” (1.Moos. 3:1) ja myös ihmisen mieletön hybris tulla Luojansa, Jumalan kaltaiseksi: ”niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.” (1.Moos. 3:5)

    Evankeliumeissa on lukuisia kohtia, joissa Jeesus tai kirjoittaja vetoaa aiempiin ”kirjoituksiin”: Esim. ”Jeesus vastasi hänelle: `On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi…” (Matt 4:4-10); ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” (Luukk. 24:44)

    Mutta myös epäuskon seinä oli vahva ammoin. ”Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä. ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.” (Luuk. 16:29-31)

    Lienee edessä vielä profeetta Amoksen ennustamat päivät: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.” (Aam. 8:11-12) – Eivät löydä, koska Herran sana on selitetty ja analysoitu paikkansapitämättömäksi ja aikasidonnaiseksi tämän päivän viisaille ihmisille…?

  3. Pertti viittasi erinomaisessa kommentissaan Pieperin opukseen. Muistaakseni Pieperin ”Dogmatiikkaa” ei ole hyväksytty teologisen tdk:n dogmatiikan syventävien opintojen tenttikirjaksi. Sen voi jokainen kirjaa lukeva hyvin ymmärtää.

    Pieper on kuitenkin vaikuttanut suomalaisiin herätysliikkeisiin, ennen muuta evankeliseen liikkeeseen, ja myöhempään viidesläisyyteen, ylipäänsä herätyskristilliseen mentaliteettiin vahvasti, minkä huomaa joitakin kommentteja lukiessa.

    Sinänsä taitavasti, mutta tarkoitushakuisesti monet irrottavat yksittäisiä Raamatun jakeita niiden asiayhteydestä. Jumala toki puhuu erityisessä ilmoituksessa, mutta on virhe jättää huomiotta Jumalan yleinen ilmoitus.

    Mikäli halutaan muodostaa kanta joihinkin ajankohtaisiin seksuaalieettisiin kysymyksiin, tulisi ottaa huomioon, että Luther laski ne kuuluvaksi yhteiskunnallisen vanhurskauden, toisin sanoen maallisen vanhurskauden alalle. Maallinen vanhurskaus edustaa luonnollista, järjellä ymmärrettävää, moraalia. Usko, Pyhä Henki, tai ilmoitus, Raamattu eivät ole välttämättömiä maallisen vanhurskauden, eettisten kysymysten ymmärtämisessä, mikäli halutaan olla luterilaisia.

    Joissakin kommenteissa, joissa Raamattu nähdään ennen muuta ihmisten välisten suhteiden tai yhteiskunnallisen elämän ylimpänä ohjenuorana. Tällainen painotus selvästi kalvinistinen, evankelikaalinen, jota muun muassa mainittu Pieperin dogmatiikka edustaa.

    Tai raamatun sitaattikeskustelu.

    Järki on sokea, mutta vain hengellisissä asioissa. Eettiset kysymykset eivät ole, ainakaan ensisijaisesti, uskon kysymyksiä, hengellisiä asioita, paitsi kalvinistisessa etiikassa.

    • Mikäli halutaan muodostaa kanta joihinkin ajankohtaisiin seksuaalieettisiin kysymyksiin, tulisi ottaa huomioon, että Luther laski ne kuuluvaksi yhteiskunnallisen vanhurskauden, toisin sanoen maallisen vanhurskauden alalle. >>>
      Kari-Matti

      Tästä voisi tietämätön luulla, että Luther piti haureuden harjoittamista / kristillistä elämää /hyveitä pelkkänä
      maallisen regimentin asiana, mutta ei asia niin ole.
      Kuuluaisassa kaksinnaimisen tapauksessakin perusteet olivat raamatulliset, vaikkakin heikosti.

      En menisi sanomaan Piperiä heräysliikevaikuttajaksi. Tuskin häntä tuntevat muut kuin evankeliset ja Luther-säätiöläiset.

    • Olet varmasti Jorma oikeassa.

      Pieperillä oli vaikutusta nimenomaan evankelisiin, ja nykyään varmaankin tähän lähetyshiippakuntaan. Onpa evankelisia ja lestadiolaisia myös verrattu ja rinnastettu, koska molemmista löytyy samaa pelastusvarmuutta ja evankeliumin vapaata julistusta. Evankelisuutta on totuttu pitämään herätysliikkeistä ”luterilaisimpana”, mutta oliko/onko se sitä? Jotkut ovat nähneet evankelisuudessa tiettyä reformoitua mentaliteettia..? Kun taas lestadiolaisuus olisi erityisesti luterilainen liike, kun puhutaan nimenomaan uskonpuhdistajan itsensä teologiasta.

  4. Olet tavannut useinkin aika tavalla rukata näitä sanomisiasi jälkikäteen. Niin tapahtui nytkin.
    Uskon, että 95% lestadiolaisista luulee Piperiä joksikin säveltäjäksi…

    Laestadiukselle tärkeintä Lutherin elämässä ja teologiassa oli
    vanhurskauttamisoppi ja se, että Luther on ”sureksinut”.
    Tällä hän viittasi Lutherin kääntymiseen ja sitä edeltäneeseen ahdistukseen ”tentatio”..
    .

    • Jorma, koskaan ei ole liian myöhäistä opetella erehtymään, kokeile joskus!

      Se on Pieper, ei ”Piper”:-)

  5. Ihan vain assoaiationa jonkun kommentaarin sivulauseeseen:

    Minusta on hyvä uskonkriteeri kyky kävellä vetten päällä. Siinä ei ole kyse siitä joko uskoo tai ei usko vaan siitä miten paljon uskoo. Tai sama vuorten mereen heittämisestä.

    On lohdullista että Jeesus kaipasi sellaista uskoa seuraajissaan mutta ei vaatinut sitä kuitenkaan vaan auttoi Pieterin ylös järvestä. Sehän sopii kaikille, yritetään kävellä mutta jos aikoo hukkua niin huutaa apua.

  6. Tälläinen kirjoittelu on tosi hauskaa puuhaa. Sillä samoilla sanoilla on meille aivan eri merkityksiä. Niinpä väärinkäsityksiä sattuu yhtenään. Omistakin jutuista saa moni herneen nenään vain sen tähden, että on ymmärtänyt tekstini aivan väärin. Asioiden komminikoitiin kone kyllä sopii mainiosti. Sanoihin liittyviä tunteita kone ei kuitenkaan välitä aitoina ja oikeina. Tunteet muodostuu lukijan päässä. Samoin tulkinta. Vaatisi paljon syvällisempää mielipiteitten vaihtoa, jos todella tahdottaisiin johonkin vaikuttaa.
    Tosiasiassa nämä jutut taitavat kaikki hukkua johonkin somen sumuiseen hämärään. Ainoa hyöty niistä on siinä että saamme
    kertoa omia mielipiteitämme ja moittia muita. Näin saamme tuo aina kaivatun kokemuksen paremmuudesta.

  7. Kimmo K. M. Pikkuaho: ”Ne, jotka näyttävät pitävän Raamattua laki- ja asetuskokoelmana, unohtavat että alussa oli Sana, ja sana oli Jumala. Alussa siis oli Kolmiyhteinen Jumala, sitten Jumalan kansa, myöhemmin Kirkko. Kirkko oli ensin, sitten Raamattu.”

    Kirkkolaitos sai muotonsa vasta 100-200 vuotta Raamatun kirjoittamisen jälkeen.

    Ristiriitaista on ajatella, että uskoo sekä siihen, että Raamattu olisi kirjoitettu Jumalan pyhän hengen ohjauksessa, ja että jokin kirkkolaitos saisi määritellä mikä sen sisällöstä on nykypäivänä pätevää ja vakavasti otettavaa. Lisäksi kirkkolaitosten edustajien mielipiteet siitä poikkeavat toisistaan hyvin suuresti.

    Raamattu tuo sivuillaan esiin myös kieltoja ja varoituksia kristityille, että ”ei tule mennä yli sen mitä on kirjoitettu”, ja ”ettei siihen saa tehdä poistoja lisäyksiä”.

    Ilman Raamattu ihmisillä ei olisi mitään tietoa pelastuksen mahdollisuudesta, Jeesuksesta Kristuksesta, tämän lunnaista ja muistakaan Kaikkivaltiaan Jumalan JHWH/Jahve/Jehovan tahtoon ja päätöksiin liittyvistä asioista. Ei vanhan testamentin Messias lupauksista ja ennustuksista, ei Aabrahamille annetusta lupauksesta ”siemenestä”, ”jonka välityksellä kaikki maan kansakunnat tullaan siunaamaan” jne.

    Näin sivustaseuraajaa ihmetyttää toisinaan, miksi pappismiehet esim. TV:ssä ollessaan osoittavat varsin vähänlaista uskoa. Pitäisikö kirkkojen julkaista myös selvyyden vuoksi jokin typistetty laitos, jossa olisi van heidän pätevinä pitämänsä asiat? mahdolliselle kirkolliselle lukijallekin se voisi olla helpompaa, kun ei tarvitsi si pähkäillä mikä kohta on mitäkin.

    • Edellisen kommentin viimeisen kappaleen lauseen piti kuulua: ”Pitäisikö kirkkojen julkaista myös selvyyden vuoksi jokin typistetty laitos Raamatusta, jossa olisi van heidän pätevinä pitämänsä asiat.

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.