Keskiajan pimeys ja luterilaisuuden synkkyys ovat usein toistettuja – ja vääriä – väittämiä. Ensimmäistä kertaa kuitenkin luin eilisestä Hesarista, että synkkä luterilaisuus olisi keskiajan pimeyden syytä.
Näin nimittäin kirjoittaa Matti Mäkelä (HS 16.4.) arvioidessaan Hannele Klemettilän kirjaa Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä: ”luterilaisuuden pimentämän keskiajan valoisaksi tekeminen” on toinen Klemettilän aiempien keskiaikaa käsittelevien kirjojen tendensseistä. Edellisen lauseen kirjaimellinen ymmärtäminen tarkoittaisi sitä, että luterilaisuus olisi keskiaikainen ilmiö.
No hyvä, ymmärrän kyllä, että kirjoittaja tarkoittaa luterilaisuuden jälkikäteen antamaa kuvaa keskiajasta pimeänä ajanjaksona. – Mutta tällä perusteella kyllä luterilaisuutta enemmän on keskiaikaa värittänyt pimeäksi vaikkapa 1800-luvun goottilainen kirjallisuus (Victor Hugo, Edgar Allan Poe). Tarkasti ottaen Lutherin ja hänen lähipiirinsä tilille voidaan lukea kirkon väärinkäytösten ja ennen muuta renessanssipaavien kuten Leo X hengellisen rappion arvostelu ja toissijaisesti skolastisen teologian haastaminen sitä vanhemman augustinolaisen teologian hyväksi. Ennen kaikkea Luther liittyi keskiajan läpi kulkeneeseen teologian ja aristotelisen filosofian jatkumoon. Ei hän voinut sitä väittää pimeäksi.
_ _ _
Keskiajan katsotaan yleensä päättyneen renessanssin yksilön korostuksen ja suurten löytöretkien myötä 1500-luvun taitteessa. Käänne keskiajan yhteisön korostuksesta yksilöön merkitsi esimerkiksi yleisen lukutaidon korostusta. Jokaisella piti olla itse oikeus päästä lähteille. Tämä oli ennen kaikkea humanistien painotus. Reformaattorit liittyivät siihen. Lutherin Sola Scriptura –periaate korosti, että ihmisten oli päästävä kristinuskon lähteille Pyhässä Raamatussa. Tästä saivat alkunsa kirkon uudistusliikkeet. Katolisesta kirkosta irtautuivat anglikaaninen, reformoitu ja luterilainen kirkko. Alkoi Raamatun kääntäminen kansallisille kielille. Toki uudistusliikkeitä oli ollut jo aiemmin keskiajalla, kuten Bernhard Clairvauxlaisen ja P. Franciscuksen käynnistämät sääntökuntauudistukset.
Mikael Agricolan maltillisessa muodossa Suomeen välittämä luterilainen uskonpuhdistus 1500-luvun puolimaissa käytännössä jätti keskiajan tavat voimaan. Seurakunnat saivat pitää puuveistoksensa ja seinämaalauksensa sekä kirkkolaulunsa, joiden teksteistä kuitenkin riisuttiin esimerkiksi Maria-kulttia.
Suurin keskiajan pimentäjä oli humanismista seurannut valistus, joka Suomessakin kalkitsi kirkkojen keskiaikaiset seinämaalaukset 1700-luvulla. Valistuksen ohjelmana oli poistaa keskiajan pimeys, joka oli vielä jäänyt jäljelle synkkään luterilaisuuteen. Valistuksen mukaan kansaa pidettiin oppimattomana Jumalan pelon avulla. Siksi Jumalan pelko piti poistaa ja nostaa ihmisen viisaus keskiöön.
Tämä käynnisti teollistumisen, mutta myös siirtomaiden ja luonnon riiston. Samalla tiellä ollaan edelleen.
Pimeä valistus on johtamassa synkkään lopputulokseen: maailman luonnonvarat ehtyvät ihmisen loputtomien tarpeiden tyydyttämisessä –jota puuttuva pelko ja rakkaus Jumalaa kohtaan ei rajoita.
_ _ _
Fredrik Viisaan hovimaalari Lucas Cranach on ikuistanut luterilaisen reformaation omaksuneen herransa (otsikkokuva, jonka olen kuvannut Sevillan taidemuseossa). Tämä tunnustaa ristiinnaulitun Jeesuksen Jumalan Pojaksi, samoin kuin evankeliumin sadanpäämies (Matt 27:54). Evankeliumin tapahtumien aktualisoiminen nykyaikaan oli tuolloin tapana.
_ _ _
Sotilaat ovat muuten Uudessa testamentissa yksi suurimpia ammattiryhmiä, jonka kerrotaan uskoneen Jeesukseen. Tänäkin päivänä se on totta. Parin viikon päästä on Tampereella puolustusvoimien hengelliset päivät. Tervetuloa messuun Kalevan kirkkoon pe 3.5. klo 13.
Amsdorfista tuli mieleen asia, jota Luther-historia ei aiemmin ottanut tarpeeksi huomioon, nimittäin tiimityö. Luther oli siinä suhteessa hyvin nykyaikainen. Hän kokosi ympärilleen porukan, jonka jäsenillä oli erilaisia avuja ja suhteita. Kumppanit jäivät vähän varjoon, kuten kävi Suomessakin, kun Agricola korotettiin. Lähipiiri on hyvin esitelty täällä jopa suomen kielellä.
http://www.luther.de/fi/themen/
Blogi ja keskustelu osoittavat hyvin, kuinka aatevirtauksilla on myönteiset ja kielteiset piirteensä. Luterilaisuus edisti mm. kansanopetusta. Sen heikkouksia taas oli mm. regimenttioppi ja liian kiinteä suhde maalliseen esivaltaan. Siitä tuli esivallan aseman pönkittäjä kriitikon asemasta.
Valistus edisti vahvasti kokemusperäistä tiedettä ja loi pohjaa vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle siis demokratialle. Samalla se kuitenkin väheksyi mennyttä. Vain uudenaikainen oli arvokasta. Romantiikka teki korjausliikkeen antaessaan historialle arvoa ja nähdessään luonnossa muutakin kuin raaka-ainetta. Luonto sai esteettisiä merkityksiä.
Filosofi G. von Wright oli Särkiön kanssa eri linjoilla. Hän ei pitänyt valistusta syyllisenä luonnonriistoon vaan teki syntipukiksi kristinuskon (ja ilmeisesti juutalaisen perinnön). Antoihan Jumala siinä ihmiselle oikeuden hallita luontoa. Kaikki oli ihmistä varten. Vaikka ei olisikaan samaa mieltä von Wrightin kanssa, on kuitenkin hyvä miettiä haastetta.
Joo, Teemu. Se kertoo myös siitä, että reformaatioon oli jo tilaus. Kun Luthher sitten alkoi, sanottiin monessa paikassa: No nyt…! Sitten kiiruhdettiin Wittenbergiin.
Minut keskiaika vie kylläkin Firenzeen Arnon rannalle, jossa sillalla kulkeva Dante kohtaa Beatricen..
Keskiajan historian tutkiminen ei ole niitä helpoimpia, lähteet ovat ainakin minusta vaikeasti luettavia eikä niitä ainakaan Suomessa ole valtavasti.
Jouko K.,
olen silloin tällöin ihmetellyt miksi esim. USA:ssa nimenomaan kristillinen oikeisto väheksyy huolta ilmaston lämpenemisestä.
Toinen asia: luterilaisuus edisti tosiaan kansanopetusta. Ongelma tässä oli kuitenkin sen samanaikainen liittoutuminen autoritaarisen valtiovallan ja säätyjärjestelmän kanssa. Ihmisiä tuli opettaa lukemaan mutta vain tiettyyn rajaan asti – ja pääasiassa katekismusta. Esim. Suomessa, etenkin maaseudulla, kirkko vastusti 1800-l.lopulla/vuosisadan vaihteessa kansakoulun kehittämistä yleissivistävään suuntaan, jotta ihmiset eivät saisi turhia (valtion ja kirkon yhdessä muodostamaa esivaltaa mahdollisesti kyseenalaistavia) ideoita päähänsä.
Olisi ehkä parempi erottaa uskonpuhdistus ja sen aikainen koulutuspolitiikka Suomen 1800-luvun tilanteesta. Tilanne oli sitten jo toinen ja kohderyhmä laajempi.
Täysin yleinen kansanopetus tuli mahdolliseksi vasta kansakoulujen myötä, ja niistä porvarislasten ja virkamiesten lasten kaupunkikoulut, kymnaasit ym. erosivat. Luther näyttää painottaneen myös yleissivistävää puolta, mm. musiikka ja maantiedettä etc.
Meillä Suomessa taisivät isännät maaseudulla vastustaa kouluja, Kuka työt tekee jos rengit ja piiat alkavat istua koulunpenkillä, tuumailtiin.
Kruunun ja alttarin suhde, kuten kauniisti joskus sanotaan, oli kait läheisempi katolisissa maissa? Keisarin suhde kirkkoon oli melkeinpä fanaattinen. Miten arvioitasiin meidän olojamme? Säätyvallan aikoihin ja Kustaa III:n kaudella meno taisi jo olla aika siedettävää – ainakin Tanskaan verrattuna.
Kirkolliset kiertokoulut säilyivät pitkään 1900-luvun alkuun tärkeimpänä koulumuotona maaseudulla. Ne olivat kustannuksiltaan edullisempia kuin kansakoulu. Kansakoulu sälytettiin kunnalle ja se maksoi. Aina vuoteen 1917 kunnallinen äänioikeus muodostui maksettujen äyrien mukaan. Maaseudulla talonpojat kansakoulua toisaalta vastustivat, koska koulu maksoi ja he sen joutuivat kustantamaan, toisaalta suomenmielisinä kannattivat, koska näin saatiin omaa jälkipolvea opintielle.
Kiitos innostavasta keskustelusta, jota voin tässä vain pintapuolisesti kommentoida. Seppo, mainitsen tarkoituksella ”pimeän valistuksen”, jolla viittaan liian pitkälle vietyyn ihmiskeskeisyyteen ja lyhytnäköiseen hyödyn tavoitteluun seurauksista piittaamatta. Valistuksella ja tieteellisyyyden nousulla oli paljon hyviä vaikutuksia, jotka paransivat terveydenhoitoa (rokotteet, hygienia), viljelymentelemiä (jalostus, ojitus, lannoitus, vuoroviljely), tekniikkaa (höyrykone, teräksen valmistus), vapautta, veljeyttä, tasa-arvoa (jos ei puhuta Robespierren hirmuhallinnosta).
”Meillä Suomessa taisivät isännät maaseudulla vastustaa kouluja, Kuka työt tekee jos rengit ja piiat alkavat istua koulunpenkillä, tuumailtiin.”
Totta ja nämä samat isännät istuivat kirkkovaltuustoissa ja kirkkojen etupenkeissä…. Kirkko vastusti kiertokoulujen ottamista pois itseltään koska se tahtoi kontrolloida opetusta ja rajoittaa sen (ilman mm. kirjoitustaitoa)
koskemaan vain uskonnollisia aiheita.
Jouko toteaa: ”Filosofi G. von Wright oli Särkiön kanssa eri linjoilla. Hän ei pitänyt valistusta syyllisenä luonnonriistoon vaan teki syntipukiksi kristinuskon (ja ilmeisesti juutalaisen perinnön). Antoihan Jumala siinä ihmiselle oikeuden hallita luontoa.” Totean, että valistusta ja kristinuskoa on joskus vaikea erottaa argumentoinnissa toisistaan. Olivathan hyödyn aikakauden miehet usein pappeja, kuten Kokkolan kirkkoherra Chydenius, joka ajoi vapaakauppaa Adam Smithin tapaan. Edustiko hän kristinuskoa vai valistusta? Väitän, että valistuksen ohjelmaa perusteltiin tulkitsemalla tendenttisesti Raamattua niin, että ihminen, ”luomakunnan kruunu” saisi tehdä muulle luonnolle mitä haluaa. Viereisessä kohdassa (1 Moos 2:15) Jumala kuitenkin asettaa ihmisen viljelemään ja varjelemaan luontoa, siis edistämään sen hyvinvointia ja säilymistä. Tämä on kristinuskon intentio, ei luonnon haaskaus. Edustan samaa kantaa tässä asiassa kuin Carl Friedrich von Weizsäcker (Der Mensch in seiner Geschichte. 1991). Siinä on haastetta G. von Wrightille.
Sari R-L on aiemminkin kirjoittanut jossain kommentissaan kansakoulusta ja Suomen kirkosta. Tällä kerralla kommentissa oli edelliseen verrattuna aavistuksen verran enemmän tolkkua, koska nyt hän otti siinä huomioon, että maan eri osissa on ollut eroavuutta.
Kansakoulujen yleistymisen merkittävin vastus oli talonpoikaisväestö, jonka keskuudessa se koettiin pelkäksi taloudelliseksi rasitukseksi. Koulut piti rakentaa ja ylläpitää yhteisistä varoista ja vastustusta herätti sekin, että lapset olivat pitkään poissa talon töistä.
Suurin osa seurakuntien papeista edisti koulujen perustamista. Siihen vaikutti jo esivaltauskollisuus, sama josta kirkon edustajia tavan takaa syytetään. Läänien kuvernöörit käyttivät nimismiehiä ja kirkkoherroja kanavinaan kansakoulujen perustamiseksi maaseudulle.
Tuija Kultalahti on ansiokkaasti kuvannut tätä paikallisella tasolla gradussaan. ”KIRJAT KAIVOON” Evijärven ja Kortesjärven kuntien kansakoulutaistelujen taustat, muodot ja seuraukset 1800-luvun lopulla.
Merkittävin kiista, johon Sari R-L ehkä viittaa, ei käyty kansakoulujen perustamisesta sinänsä, vaan niiden riippumattomuudesta kirkosta. Uuteen koululaitokseen ei heti luotettu, vaikka kaikki sen perustajat olivatkin pappeja. (Cygnaeus, Waenerberg) Papistossa haluttiin pitää kansakoulujen päällekatsominen ja tarkastus omissa käsissä.
Kirkko sitä ja kirkko tätä -kommenttien yksi ongelma on siinä, että ne käsittelevät kirkkoa vuosisadasta riippumatta yhtenä monoliittisena toimijana. Vähän sama, kuin ei huomaisi että eduskunnassa on useita erilaisia puolueita. Suomen kirkossa on jostain 1720-luvulta alkaen ollut erilaisia intressiryhmiä. Usein ne ovat olleet samoja puolueita, jotka maallisessa yhteiskunnassakin vaikuttivat. Esim. fennomaanit, perustuslailliset, ruotsalaiset. Viime vuosisadalla kirkossa oli oikeistolaisia, maalaisliittolaisia ja sodan jälkeen vasemmistolaisiakin. Intressiryhmien jakoja ovat olleet myös sukupolvien väliset erot sekä teologiset suunnat ja herätysliikkeet.
Yleensä kun puhutaan kirkosta tarkoitetaan papistoa. Ja papisto on aina ollut heterogeeninen porukka. Eräässä keskustelussa irl yleisön edustaja sanoi, että kirkko vastusti punavankien armahtamista. Kun asiaa purettiin, todettiin että kysymys oli arkkipiispa Gustaf Johanssonista. Kommentoijalle oli uutta, että Johansson vastusti myös raittiusliikettä, lestadiolaisuutta ja pelastusarmeijaa sekä ekumeniaa ja Ruotsin arkkipiispaa. Sitten kerroin, että papistossa oli monenlaisia äänenpainoja 1920-luvulla, johon kuulijani totesi, ettei hän ole ajatellut, että kirkossakin olisi puolueita ja kiivastakin sisäistä ajatustenvaihtoa.
Kirkon liittoutuminen vallanpitäjien kanssa reformaation jälkeen on hieman erikoisesti ilmaistu. Pohjoismaissa, etenkin Ruotsissa valtiovalta putsasi kirkolta kaiken taloudellisen ja muodollisenkin itsenäisyyden. Kustaa Vaasa tarvitsi kirkon varat ja miehitti sen hallinnon. Kirkolla ei ollut varaa eikä tilaa liittoutua kenenkään kanssa, kun siitä tehtiin valtionhallinnon osa.