Kenet heistä valitsemme? Nimittäin presidentiksi.

Euroopassa ja maailmalla tapahtuu asioita, jotka laajuudeltaan herättävät levottomuutta. Yhdysvaltain presidentin vaalit, EU:n näennäinen ryhdistäytyminen, Ukrainan lähestyvä luhistuminen, maamme itsestämme riippumaton taloudellinen ahdinko, joitakin vain mainitakseni, hallitsevat aiheina uutisissamme. Vaikutusmahdollisuutemme niihin ovat rajalliset, suurelta osin jopa olemattomat. On oletettavaa, että kansallinen toivo asetetaan tiedostamatta maamme tulevaan presidenttiin. Voittajan toimenkuvaan kuuluisi näin ollen ongelmien hoitaminen.

Yksi ehdokkaista edellytti jo kesällä presidentiltä kykyä ottaa vastaan uusia haasteita ja valmiutta uudenlaiseen johtajuuteen. Elämäni biisi-tasoista ohjelmaa hehkuteltiin yhtä ratkaisevana kuin vuoden 1994 Tuttu juttu-ohjelmaa silloisen presidentin vaalin yhteydessä. Tämän päivän maailman ja kansalliset haasteet ovat yllättävän samanlaiset kuin 30 (osin jopa 170) vuotta sitten. On sanottu, että tälläkin kertaa valittavana on vain huonoja vaihtoehtoja. Onko näin?

Kyse on voittopuolisesti keskimäärin 60-vuoden ikäisistä entisistä poliitikoista. Huolimatta median tai kyseenalaisten hupiohjelmien antamista vinkeistä useimmilla on kuitenkin jokin mielikuva ehdokkaista. Niistä pankinjohtaja Olli Rehn muistuttaa tapahtumasta, missä hän altisti itsensä ja koko poliittisen uransa tuntemansa ja julkisuudessa häväistyn ystävänsä pelastamiseksi. Tuskin erehtyy, jos uskoo useimpien sydämessään toivovan, olisipa minullakin Rehnin kaltainen ystävä. Autettu ystävä, valtiotieteiden tohtori Alpo Rusi paljasti sittemmin kirjoissaan koko sen mädännäisyyden, mikä ennen kaikkea vuoden 1991 jälkeen häpeällisesti leimaa maamme poliittisen lähihistorian ja siihen myötävaikuttaneet poliitikot.

Kansanedustaja Pekka Haavisto tunnetaan kokeneena poliitikkona. Hän ansaitsi kannuksensa osaavana ulkopolitiikan taitajana. Ei paljon erehtyne, jos olettaa hänen pyrkivän vaikuttamaan esim. Ukrainan kriisin ratkaisuun diplomaattisin keinoin. Kuin kohtalon oikusta yhdistyy niin Ukrainan nykyinen kriisi, Krimin eli itämainen sota (vuosina 1853-56) kuin Tolstoin sotaa kuvaavat esseetkin yhdeksi kokonaisuudeksi ihmiskunnan alati toistuvista kärsimyksistä, joihin toivotaan pysyvää ratkaisua.

Tolstoi, maailman omanatuntona tunnettuna, tarjosi (170 vuotta sitten) vaihtoehtoa diplomatialle. Hän arvioi, että ”koko elämänsä valheelle omistaneet diplomaatit ovat…. niin tottuneet tuohon valheeseen ja elävät koko ajan niin sakeassa valheen ilmapiirissä, että he eivät itse huomaa ehdotustensa koko mielettömyyttä(Omantunnon kujanjuoksu, s. 133, Tolstoi). Tällä kertaa – joitakin yksilöitä lukuun ottamatta – ihmiskuntaa ei voine enää pettää. Tarvitaan jotain uutta. Haavistoa tuskin auttaa kuten ei Rehniäkään se, että molemmat ovat etääntyneet oman puolueensa huonosti markkinoimasta sanomasta kätkeytymällä kansanliikkeen hämyiseen verhoon.

Kansanedustaja Jussi Halla-aho, joka erottuu joukosta älykkönä, tiedostaa ehkäpä juuri ominaisuutensa vuoksi, ettei hänellä ole mahdollisuuksia tulla valituksi ja käyttää osallistumistansa puolueen ja tietysti myös omien ajatustensa tunnetuksi tekemiseen. Luulen hänen osallistumisensa kuitenkin edesauttavan monia älyllisesti vaaleja lähestyviä äänestäjiä tekemään oikean ratkaisun.

Monimutkaisempi tapaus on ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, joka ei-poliittisena asiantuntijana ja ymmärrettävää suomea puhuvana on uskaltautunut ilman minkään puolueen tukea astua jälkisuomettumisen hetteiselle, salailun ja ryhdittömyyden suolle. Pelottomana, kokemattomana vaiko pelkästään ”ymmärtämättömänä” hän on julkisesti arvostellut a) maamme yksipuolista aseistariisuntaa eli jalkaväkimiinat kieltävää Ottawan sopimusta vuonna 2011 (Tarja Halonen), b) ilman vastavuoroisuutta sallivaa kaksoiskansalaisuutta, mikä oli myös 12 vuotta sitten valitun presidentin yksi vaalitäkyistä (Sauli Niinistö), c) venäläisten Suomessa tekemiä kiinteistökauppoja, sekä d) Venäjän Ahvenanmaalla sijaitsevan konsulaatin lakkauttamisen vitkuttelua. Järisyttävintä, mitä hän e) muista poiketen saattaisi esittää on tunnetun palestiinalaisen kansan-, joukko- tai lapsimurhaajan julistamista sotarikolliseksi.

Turvallisimmalta vaihtoehdolta saattaa monesta tuntua professori Alexander Stubb. Useita kieliä puhuvana ja em. diplomatian taitajana hän ei varmuudella vaarantaisi mitään niistä saavutuksista, joita maamme – usein ensin eri ministereinä – mutta sittemmin jälkisuomettuneina päämiehinä ovat vaivoin saavuttaneet.

Lienee itsestään selvää, ettei muilla – myös hupiohjelmiin tieten kutsumattomilla – ehdokkailla ole vakavasti otettavaa asemaa vaaleissa. Se koskenee myös päätöstään panttaavaa Jutta Urpilaista. Mielenkiintoisinta hänessä lienevätkin syyt päätöksen panttaamiseen. Ne lienevät historiallisia. Yksi niistä muistuttaisi valtionvarainministerinä lausuttua arviota, jonka mukaan kokoomus on äärioikeistolainen puolue. Toinen lupaus – ”työministeri Lauri Ihalaisen jo hoidettua syrjäytyneitten nuorten ongelman ns. nuorisotakuun” muodossa – koski 55-vuotiaitten työttömien aseman hoitamista. Jokainen vähääkään asioita seurannut muistaa molempien lupausten jääneen politiikaksi eli tyhjäksi puheeksi.

Tulevien viikkojen jokaisena päivänä tulemme kuulemaan yhä pelottavampia uhkakuvia. Yksi on varmaa. Tarvitsemme uudenlaista johtajuutta. Kuka hän on? 79 vuotta sitten hän oli itsensä uhrannut Risto Ryti. Onko tilanne niin vakava? Riittäisikö vähemmän järeät aseet? Vai olisiko turvauduttava peräti 170 vuotta sitten mainittuun aseeseen, omaantuntoon?

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Olen allekirjoittanut Olli Rehnin paperin jo samana päivänä, kun hän virallisesti julkaisi ehdokkuutensa.

    Kansainvälistä kokemusta hänellä on enemmän kuin kellään toisella ehdokkaalla. Tässä pieni kuvaus hänen toimistaan:

    Ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa on tasavallan presidentin ydintehtävä. Olli Rehn tunnetaan suomalaisena EU-vaikuttajana ja talousmiehenä.

    Merkittävä osa Rehnin kansainvälisestä kokemuksesta on karttunut Suomen ulkopuolella.

    Nuorena kansanedustajana 1991-1995 Olli Rehn toimi aktiivisesti Suomen asemoimiseksi uudelleen kylmän sodan jälkeiseen aikaan. Hän toimi mm. Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana ja Euroopan turvallisuusjärjestö ETYJ:n Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtajana.

    Vuosina 1993-94 Rehn toimi Suomen eduskunnan ja Euroopan parlamentin yhteiskomitean puheenjohtajana ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa, kun mietintö Suomen EU-jäsenyydestä laadittiin.

    Keväällä 1994 Rehn esitti, että Suomen pitäisi harkita NATO-jäsenyyttä Venäjän epävakaan kehityksen vuoksi.
    Rehn valittiin Euroopan parlamenttiin 1995 ensimmäisten suomalaisten joukossa.

    EU-komissaarina Olli Rehn vastasi ensin viisi vuotta EU:n ulkopolitiikasta Kaakkois-Euroopassa ja sen jälkeen viisi vuotta talous- ja raha-asioista ja euroryhmästä.

    EU:n laajentumiskomissaarina 2004-2010 Rehn vaikutti Länsi-Balkanin rauhoittamiseen ja vakauttamiseen Jugoslavian hajoamissotien jälkeen. Hän mm. sovitteli Slovenian ja Kroatian rajakiistan ja vaati onnistuneesti Serbiaa lähettämään sotarikolliset kansainväliseen rikostuomioistuimeen ehtona EU-lähentymiselle. Rehn kuului presidentti Ahtisaaren lähimpiin yhteistyökumppaneihin EU:n puolelta neuvotteluissa, jotka johtivat Kosovon itsenäistymiseen. Myös alueen keskeinen valtio Serbia saatiin pidettyä eurooppalaisella raiteella, eikä se ajautunut Venäjän taskuun.

    Turkin johdon ja presidentti Erdoganin kanssa Rehn neuvotteli osana EU:n ja Turkin jäsenyyskeskusteluita. Niiden tuloksena oikeusvaltio, naisten asema ja uskonnonvapaus vahvistui Turkissa. Rehn tunnettiin Turkissa tiukkana, mutta sanansa mittaisena neuvottelijana. Hän puolusti Nobel-palkitun kirjailija Orhan Pamukin sananvapautta ja tapasi hänet Istanbulissa oikeuskäsittelyn alla. Jäsenvaltiothan halusivat, että Turkki edistyisi ja siitä voisi kriteerit täyttäessään tulla unionin jäsen. Rehn vastasi komission puolella neuvotteluista ja piti kiinni kriteereistä tiukasti.
    Sittemmin Turkki on kääntynyt yhä kauemmas oikeusvaltio- ja demokratiapolulta, eikä EU-jäsenyys ole näköpiirissä. Ei ole kuitenkaan tulevalle presidentille taakaksi, että löytyy kokemusta siitä miten toimia suuren NATO-maa Turkin kanssa. Tämä on tullut selväksi keskusteluissa Ruotsin jäsenyydestä.

    Laajentumiskomissaarina Rehn osallistui myös säännöllisesti EU-maiden ulkoministerien neuvoston kokouksiin.

    Euroopan komission varapuheenjohtajana 2011-2014 Rehn edusti Eurooppaa maailman suurimpien talouksien G7- ja G20-kokouksissa. Näissä kokouksissa rinnalla on mm. Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Japanin, Saksan ja Ranskan valtiojohtoa ja valtiovarainministereitä.

    Taloudesta vastaavana komissaarina hän oli kansainvälisen finanssikriisin jälkimaininkien ja euroalueen velkakriisin myrskyn silmässä pelastamassa Euroopan taloutta ja työpaikkoja. Hän ei ollut vain kokousosallistuja vaan hänellä oli operatiivista vastuuta päätösten ja välttämättömien uudistusten valmistelusta ja neuvotteluista.

    Elinkeinoministerinä 2015-2016 Rehn osallistui Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun Tasavallan presidentin johtaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan TP-UTVA:n jäsenenä. Selonteossa tunnistettiin Venäjän voimapolitiikan nousu. Ajankohtaan osui esimerkiksi Venäjän käynnistämä turvapaikanhakijakriisi Suomen pohjoisilla rajanylityspaikoilla. Rehn osallistui tuolloin presidentti Niinistön mukana presidentti Putinin tapaamisiin Moskovassa ja Helsingissä.

    Suomen Pankin pääjohtajan tehtäviin kuuluu jatkuva kansainvälinen ja eurooppalainen yhteistyö esimerkiksi Euroopan Keskuspankin EKP:n neuvostossa ja kansainvälisessä valuuttarahasto IMF:ssä.

    Rehnin uraa kuvaa, että hän on ollut erilaisten kansainvälisten kriisienytimessä niitä ratkomassa. Paineenkestävyys ja päätöksentekokyky on mitattu. Eri tehtävät ovat tuoneet monipuoliset kansainväliset verkostot.

    Olli Rehn nimettiin presidentti Martti Ahtisaaren rinnalla kansainvälisesti vaikutusvaltaisimmaksi suomalaiseksi kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden kyselyssä vuonna 2014, ja hän sijoittui kärkisijoille myös vastaavassa kyselyssä vuosina 2009 ja 2019.

    EU:n komission varapuheenjohtajaksi noustaan tavallisesti kahta reittiä. Usein entiset pääministerit nousevat automaattisesti varapuheenjohtajiksi noustessaan komissioon ja sitten toiset saavat tämän vastuun näyttöjensä perusteella komission sisällä. Olli kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Komission puheenjohtaja Barroso yksinkertaisesti halusi Ollin tähän vastuurooliin ja vastaamaan finanssikriisin jälkeen välttämättömistä uudistuksista jotta unionilla olisi kyky jatkossa vastata finanssialan kriiseihin.

    Paneutuminen kansainvälisiin asioihin ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tulee jo nuoruudesta. Rehn osallistui 1980-luvulla kampanjointiin Etelä-Afrikan Nelson Mandelan vapauttamiseksi ja toimi Suomen aktiivisen Eurooppa-politiikan puolesta suomalaisten nuorisojärjestöjen edustajana pohjoismaisissa, eurooppalaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä kylmän sodan ajan ahtaassa liikkumatilassa. Hän valitsi myös asepalveluksen suorittamisen. Tämä kertoo syvästä asennoitumisesta asevelvollisuuteen ja reservin armeijaan.

    Yliopisto-opintoja Rehn on suorittanut paitsi Suomessa myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Hän väitteli filosofian tohtoriksi pienten eurooppalaisten valtioiden talousstrategiasta Oxfordin yliopistossa vuonna 1996. Hän puhuu englantia, ruotsia ja ranskaa.

    Talousosaamisella on väliä ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoidossa. Maailman tilan analyysi on vajaa ilman ymmärrystä taloudesta. Venäjän kykyyn jatkaa sotatoimiaan ja uhata naapureitaan vaikuttaa sen talouden tila. Kiinan nousua voi arvioida sen talouslukujen pohjalta. Yhdysvaltain ja Euroopan kykyyn tukea Ukrainaa vaikuttaa niiden talouden vahvuus. Terve talous on lopulta myös Suomen turvallisuuden ydinkysymys – jos talous on kuralla ja työttömyys suurta, maan sisäinen eheys murenee ja alttius ulkoisille kriiseille kasvaa.

    Presidentinvaaleissa ehdolla näyttää olevan poikkeuksellisen asiantunteva ja kokenut joukko. Tässä joukossa eniten kokemusta kansainvälisistä tehtävistä, neuvotteluprosesseista ja suorasta operatiivisesta vastuusta keskellä kriisejä on Olli Rehnillä.

    • Myös Haavisto on kansainvälisesti tunnettu ja eritäinarvostettu ja lisäksi hänellä on ulkopoliittista kokemusta ja presidentillistä karismaa ja mikä auttaa arvojohtamisessa. Presidentin ei mutten tarvitse olla välttämättä talousmies.

  2. Valinta on vaikea, koska kaikki vakavasti otettavat ehdokkaat ovat Niinistön-Marinin ulkopoliittisella linjalla, jota valtaenemmistö äänestäjäkunnastakin kannattaa. Siksipä huomio kohdistuu myös ehdokkaiden arvopohjaan, odotetaanhan presidentin olevan eräänlainen kansakunnan suunnannäyttäjä yhteiskuntaeettisissä kysymyksissä. Presidentti on myös edustushenkilö, Paasikiven sanoin ”represrntatiivinen figuuri”, joten hänen yksityiselämälläänkin on merkitystä.

  3. Syksyn puoluekokouksessa Jutta Urpilainen hyvin selväsanaisesti ilmaisi ne kaksi asiaa, joiden vuoksi hän ei antanut vastaustaa jo silloin.
    1) keskittyminen täysipainoisesti komisaarin tehtävään ja samlla selvittää mahdollisuutensa saada tehtävästä virkavapaata vaalikamppanjan ajaksi. Tämä kysymys on nyt ratkennut
    2) selvitää onko puolueessa kannatusta juuri hänenkaltaiselleen ehdokkaalle. Tähänkin kysymyjseen on selvävastaus.

    SDP:n puoluevaltuusto on kutsuttu koolle ensi sunnuntaksi 19.11.2023 ja tuolloin on asialistalla Jutta Urpilaisen asettaminen puolueen presidenttiehdokkaaksi. Samalle päivälle on järjestetty Jutta Urpilaisen lehdistötilaisuus.

    Tuoreimmissa gallupeissa SDP on puolueena palannut paikalleen Suomen suosituimpana puolueena. Puolueen nykyisen puheenjohtajan kannatus on jäsenten keskuudessa vankka ja nykyinen puolueen puheenjohta on antanut täyden tukensa Jutta Urpilaisen ehdokuudelle tasavallan peresidentiksi.

    Jutta Urpilainen on edesmenneen Martti Ahtisaaren tavoin vakaasti kristillisen vakaumuksen omaava sosialidemokraatti ja hänellä on kaikki edellytykset nousta Suomen koko kansaa yhdistäväksi presidentiksi. Hän on nainen paikallaan komisaarina ja hänellä on mahdollisuus olle sitä myös presidenttinä.

Kirjoittaja

Ahti Hannu
Ahti Hannu
Hannu Ahti, varatuomari ja pastori Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut usei-ta syrjäytettyjen nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä ja sosiaalisina yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.